Eteiskorvakkeen sulku sydänleikkauksen yhteydessä vähentää aivoinfarktin vaaraa Suurin osa eteisvärinäpotilaiden aivoinfarkteista aiheutuu vasemman eteisen korvakkeeseen syntyneiden hyytymien kulkeutumisesta aivoverenkiertoon. Katetritekniikalla tapahtuva korvakkeen sulku on hyvä hoitovaihtoehto silloin, kun pitkäaikainen antikoagulaatiohoito on vasta-aiheinen. Uusi tutkimus osoittaa, että eteiskorvakkeen sulku sydänleikkauksen yhteydessä vähentää merkittävästi aivoinfarktin vaaraa pääosin antikoagulaatiohoitoa käyttävillä potilailla. Juhani Airaksinen Lehti 38: Lääketieteen maailmasta 38/2021 Kommentteja
Syväoppimisen avulla lisätietoa syöpäpotilaan sydäntautiriskistä Tekoäly ja syväoppiminen tuovat lääketieteeseen mielenkiintoisia sovelluksia ja analytiikkaa potilaan voinnista. Sirkku Jyrkkiö Lehti 38: Lääketieteen maailmasta 38/2021 Kommentteja
Korona voi aiheuttaa myös akuutin haimatulehduksen Virus ei ole pankreatiitin aiheuttajana uusi havainto, sillä esimerkiksi sikotautiin voi liittyä akuutti haimatulehdus. Koronaviruksen aiheuttamaan taudinkuvaan kuuluu monenmoisia maha-suolikanavan oireita, mutta itselleni akuutti haimatulehdus on ollut uusi tieto. Sen patofysiologiaa on pohdittu tuoreessa British Journal of Surgeryn pääkirjoituksessa. Hannu Paajanen Lehti 38: Lääketieteen maailmasta 38/2021 Kommentteja
Lääkäriliitto mukana Itä-Suomen Lääketiedetapahtumassa Lääkäriliiton virtuaalinen osasto tarjoaa katsauksen liiton toimintavuoteen 2021. Tea Tammi Lehti 38: Liitto toimii 38/2021 Kommentteja
Kolmas koronarokote kannattaa antaa nenään Lehtikirjoituksista ja tuoreista lääketieteellisistä julkaisuista on tullut tiedoksi, että kaksi kertaa rokotettu henkilö voi levittää koronavirusta ja saada oireellisen taudin. Ilkka Tulikoura Lehti 38: Keskustelua 38/2021 Kommentteja
Onko lääkärin osa vain 7,2 prosenttia? Uudistus alkaa potilaan voimaannuttamisesta, kirjoittaa Heikki Pälve. Heikki Pälve Lehti 38: Näkökulma 38/2021 Kommentteja
Tyypin 2 diabetekseen teini-iässä sairastuneilla komplikaatioita jo varhain Havaintotutkimukseen osallistui 500 nuorta aikuista. Nina Kaseva Lehti 38: Lääketieteen maailmasta 38/2021 Kommentteja
Jokainen itse on vointinsa paras kehittäjä Elinikämme pitenee ja hoivantarve lisääntyy, eikä kaikille riitä hoivakoteja, puhumattakaan hoitajista. Marjaleena Koskiniemi Lehti 38: Keskustelua 38/2021 Kommentteja
Suomi voi menestyä sukupuolenkorjaushoitojen tutkimuksessa Kiitämme Katinka Tuiskua ja Riittakerttu Kaltialaa kiinnostuksesta sukupuolenkorjausta käsittelevään artikkeliimme (1). Teemu Kärnä, Pia Das, Antti Mikkola, Nina Uusi-Mäkelä Lehti 38: Keskustelua 38/2021 Kommentteja
Yksityinen ja julkinen Yksityisen puolen allokatiivista tehokkuutta taas pitäisi parantaa maksamalla oikeista asioista, sanoo Osmo Soininvaara. Osmo Soininvaara Lehti 38: Kolumni 38/2021 Kommentteja
Ylilääkäri Elina Pimiä: ”Tämä on suoraan ihmisten terveyteen kohdistuvaa leikkausta” Terveydenhuolto Ylilääkäri Elina Pimiä: ”Tämä on suoraan ihmisten terveyteen kohdistuvaa leikkausta” Diabetesliiton muutosneuvottelut koskevat koko henkilöstöä, ja vähennystarve on kolme henkilötyövuotta. Avoin artikkeli
Etelä-Savossa tyrmistyttiin: ”Olemme jatkuvassa sopeutuksen kierteessä” Terveydenhuolto Etelä-Savossa tyrmistyttiin: ”Olemme jatkuvassa sopeutuksen kierteessä” Soten rahoitus nousee Etelä-Savossa 0,1 prosenttia, mutta palkat yli neljä prosenttia, kertoo Santeri Seppälä. Avoin artikkeli
Tunnista harvinainen autoimmuunisairaus ajoissa Pääkirjoitus, tiede Tunnista harvinainen autoimmuunisairaus ajoissa Oireet ovat joskus vähäisiä mutta seuraukset sitäkin merkittävämpiä, tiedeteeman pääkirjoitus muistuttaa.
Systeeminen skleroosi haastaa kliinikon jo alkuvaiheessa Katsausartikkeli Systeeminen skleroosi haastaa kliinikon jo alkuvaiheessa Raynaud’n ilmiö on usein varhainen varoitusmerkki. Myöhemmin sairaus voi vaurioittaa niin ihoa kuin sisäelimiä.
Lastenreuma vaatii valppautta – iriitti uhkaa hoitamattomana näköä Katsausartikkeli Lastenreuma vaatii valppautta – iriitti uhkaa hoitamattomana näköä Liikkumaan oppiminen saattaa häiriintyä ja lapsi olla kankea unien jälkeen. Kipu ei aina ole pääoire.
Milloin tutkia autovasta-aineita, kun epäilee autoimmuunisairautta? Katsausartikkeli Milloin tutkia autovasta-aineita, kun epäilee autoimmuunisairautta? Tulos voi viedä diagnoosia eteenpäin – tai johtaa harhaan, jos sitä tulkitaan ilman kliinistä kokonaiskuvaa.