Kun läheinen on äkkiä poissa
Kirjailija-äiti ja valokuvaaja-poika kuvaavat pojan ja veljen äkillisen kuoleman jälkeisiä tuntemuksia. Suru, syyllisyyden tunne, kysymykset, pelko ihmisten kohtaamisesta ja arjen jatkumisesta ovat päällimmäisinä. Jäljelle jääneet kysyvät loputtomasti: Miksi? Tutut siirtyvät kadun toiselle puolelle ja sukulaiset vaihtavat puheenaihetta heti kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Hyvää tarkoittavat toivotukset tuntuvat kömpelöiltä ja jopa loukkaavilta. Kirjoittajat kertovat tienneensä, että ensimmäinen surun vuosi on vaikein, mutta sitä he eivät tienneet, että surun vuosi on elämänmittainen.