Lasten ohimolohkoepilepsia - laaja-alainen hermoverkostojen häiriö? Epilepsiakohtausten taustalla ajatellaan olevan hermoverkostojen toiminnan poikkeavuuksia. Katariina Mankinen, Vesa Kiviniemi, Heikki Rantala Lehti 42: Katsausartikkeli 42/2015 Kommentteja
Mitä lääkärin tulee tietää monoklonaalisista vasta-ainelääkkeistä? Monoklonaaliset vasta-ainelääkkeet (MAb-lääkkeet eli ”mabit”) ovat elävissä soluissa yhdistelmä-DNA-tekniikan avulla tuotettuja biologisia täsmälääkkeitä. Pekka Hannonen Lehti 42: Lääkeinfo 42/2015 Kommentteja
40-vuotiaan naisen ongelmallinen ylipaino - osa 2 Nainen oli kyllästynyt 40 kilon ylipainoonsa ja hänellä oli vaikeuksia selvitä lähihoitajan työstä. Hän oli jo lapsuudessaan ja nuoruudessaan ollut pyöreä, mutta varsinainen lihavuus kehittyi 30 vuoden iässä ensimmäisen raskauden jälkeen. Raili Kauppinen Lehti 42: Miten sinä hoitaisit 42/2015 Kommentteja
Työterveydeksi! Työterveyshuollosta on kehittynyt työssä käyvien oikopolku lääkärin vastaanotolle, mikä OECD:n raportin mukaan aiheuttaa huolta suomalaisen terveydenhuollon epäoikeudenmukaisuudesta. Työelämän ulkopuolella oleville palveluita on heikommin tarjolla, vaikka heillä lääkäriavun tarve olisi todennäköisesti suurempi kuin palkansaajilla. Kari-Pekka Martimo Lehti 42: Edunvalvoja 42/2015 Kommentteja
Jäsenistö Silmäaseman lääketieteelliseksi johajaksi LT, anestesiologian erikoislääkäri Olli Väisänen 17.8.2015 lähtien. Lehti 42: Jäsenistö 42/2015 Kommentteja
Viikon jäsen: Markus Lommi Mitä haastavampi potilastapaus, sitä kiinnostavampaa työ yleensä on, toteaa Etelä-Karjalan keskussairaalan naistentautien ja synnytysten erikoislääkärin virkaan nimitetty Markus Lommi. Ulla Toikkanen Lehti 42: Jäsenistö 42/2015 Kommentteja
in memoriam: Risto Jäntti 21.1.1953-6.6.2015 Risto Juhani Jäntti syntyi Helsingissä rakennusmestari Unto Jäntin ja LL Kastehelmi Jäntin poikana. Valmistuttuaan yleislääkäriksi Helsingin yliopistosta Risto toimi aluksi pääosin terveysasemalääkärinä. Varsinaisen pitkäaikaisen palvelunsa hän suoritti kolmen lääkärin yrityksessä (Trigeminia Oy), jonka toimialoja ovat olleet lääkärikotikäynnit ja suurten yritysten työterveyshuolto. Äiti, Vaimo Ja Lapset, Siskot Lehti 42: In memoriam 42/2015 Kommentteja
in memoriam: Pekka Juhani Pöntinen 5.4.1932-27.6.2015 Anestesiologian dosentti, LKT Pekka Juhani Pöntinen kuoli Tampereella 27.6.2015 pitkäaikaiseen sairauteen. Hän oli 83-vuotias, syntynyt Tampereella, jossa myös 1950 kirjoitti ylioppilaaksi. Matti A.K. Mattila, Olavi Airaksinen, Jukka Pekka Kouri Lehti 42: In memoriam 42/2015 Kommentteja
in memoriam: Martti Virolainen 6.7.1935-1.8.2015 Helsingin yliopiston patologisen anatomian dosentti, Kivelän sairaalan patologian osastonylilääkäri ja sittemmin HUSLAB:n senioripatologi Martti Virolainen kuoli nopeasti edenneen harvinaisen neurodegeneratiivisen taudin murtamana 1.8.2015. Eero Saksela, Kari Ahola Lehti 42: In memoriam 42/2015 Kommentteja
Ystävien tuen puute mursi kiven Aleksis Kiven kirjeet paljastavat miehen, joka tuskaili paljon, mutta jonka mielenterveys oli luultua vakaampi. Hertta Vierula Lehti 42: Kulttuuri 42/2015 Kommentteja
Poliisilla ei ole nyt asiaa Pääkirjoitus Poliisilla ei ole nyt asiaa Tiedonsaantioikeuksien laajennus murtaisi hoitosuhteen ydintä ilman riittäviä perusteita, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Mennessäni kättelemään tajusin, että potilas oli sokissa Tätä en unohda Mennessäni kättelemään tajusin, että potilas oli sokissa Kati Myllymäki sai huomata, miten lähete voi joskus ohjata potilaan ihan väärälle erikoisalalle.
Integraatiopsykoosi – aikamme ammattitauti? Kommentti Integraatiopsykoosi – aikamme ammattitauti? Ihminen näkee sote-integraation siellä, missä sitä ei ole, kirjoittaa Hyvinvointialuejohtaja (Wannabe).
Kestävä taloudenpito edellyttää ennakoitavuutta Jäsen Kestävä taloudenpito edellyttää ennakoitavuutta – Sotea ja rahoitusta ei voi johtaa kuin poliisia tai tienpitoa, sanoo politiikan toimialan johtaja Jukka Mattila. Avoin artikkeli
Terveydenhuollon rahoitusmalli on uusittava Jäsen Terveydenhuollon rahoitusmalli on uusittava Lääkäriliiton toinen vaalitavoite on palkita alueita terveydestä eikä diagnooseista. Avoin artikkeli
Psykiatrinen hoitosuunnitelma ohjaa hoitoa ja lisää sen vaikuttavuutta Tiede Psykiatrinen hoitosuunnitelma ohjaa hoitoa ja lisää sen vaikuttavuutta Suunnitelman tuottavat potilas ja hänen läheisensä yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa.