Epäily erektiolääkkeiden osuudesta melanooman synnyssä lienee väärä hälytys Pelko PDE5:n estäjien osallisuudesta melanooman syntyyn perustuu näiden suun kautta otettavien erektiolääkkeiden vaikutusmekanismiin: fosfodiesteraasientsyymi (PDE5), on osa pahanlaatuisen melanooman kehittymiseen johtavaa signalointireittiä. Erityisesti BRAF-geenin mutaatiot johtavat PDE5:n vähenemiseen. Sen seurauksena sytoplasman kalsiumpitoisuus suurenee, mikä johtaa lopulta melanoomasolujen invasiivisuuden lisääntymiseen. Runsas vuosi sitten julkaistussa 14 amerikkalaispotilaan seurantatutkimuksessa sildenafiilin käyttäjillä todettiin suurentunut melanoomariski. Nyt kansainvälinen tutkijaryhmä on selvittänyt epäiltyä yhteyttä tapaus-verrokkitutkimuksella käyttäen apuna ruotsalaisten rekisteritietoja. Ossi Lindell Lehti 37: Lääketieteen maailmasta 37/2015 Kommentteja
Testosteronilisä ja sepelvaltimotauti Yhä useampi vanheneva mies käyttää testosteronia nostamaan mataloituvia testosteronitasojaan ja niihin liittyviä ilmiöitä. Testosteroni voi vaikuttaa haitallisesti sydäntapahtumien vaaraan, vaikka näyttääkin siltä, että sen vaikutus valtimonkovettumistaudin etenemiseen on vähäinen. Juhani Airaksinen Lehti 37: Lääketieteen maailmasta 37/2015 Kommentteja
Sydänsairaudet ja raskaus Noin yhdellä sadasta raskaana olevasta on sydänsairaus. Risto Kaaja Lehti 37: Katsausartikkeli 37/2015 Kommentteja
Rytmihäiriöt raskausaikana Lievät rytmihäiriöt, kuten sinustakykardia ja lisälyönnit, ovat tavallisia odottavilla äideillä. Petri Korhonen Lehti 37: Katsausartikkeli 37/2015 Kommentteja
Silmäkuopan akuutit sairaudet Silmäkuopan akuutit sairaudet ovat harvinaisia, mutta ne voivat johtaa pysyvään näönmenetykseen tai levitä aivoihin. Perusterveydenhuollon tehtävänä on tunnistaa nämä potilaat ja ohjata heidät erikoissairaanhoitoon. Paula Virkkula, Marita Uusitalo Lehti 37: Katsausartikkeli 37/2015 Kommentteja
Neljän vuoden seurantatutkimus helsinkiläisistä ja espoolaisista muistisairaista Palvelujen käyttö, pitkäaikaishoito ja kuolleisuus Helsingissä käytetään kotihoitoa enemmän, Espoossa perusterveydenhuollon vastaanottokäyntejä. Espoossa kuolleisuus näytti olevan suurempaa ja pitkäaikaishoidon käyttö vähäisempää, mutta erot eivät kuitenkaan olleet tilastollisesti merkitseviä. Vastedes tulisi saada tietoa myös taudin vaikeusasteesta, jotta voitaisiin arvioida, missä määrin erot selittyvät järjestelmään liittyvistä ja missä määrin potilaskohtaisista tekijöistä sekä miten palveluja tulisi kehittää. Sosiaali- ja terveydenhuollon arkivaikuttavuuden selvittämiselle muistisairauksissa on suuri tarve myös muualla Suomessa. Ari Rosenvall, Hanna Rättö, Harriet Finne-Soveri, Unto Häkkinen, Merja Juntunen, Jutta Järvelin, Ismo Linnosmaa, Anja Noro, Mikko Kuronen, Antti Malmivaara Lehti 37: Terveydenhuolto 37/2015 Kommentteja
Matriksin metalloproteinaasi MMP-7:llä ja -13:lla ennusteellista merkitystä kielisyövässä Etenkin matriksin metalloproteinaasi MMP-7:llä ja -13:lla näyttäisi olevan ennusteellista merkitystä kielisyövässä. TLR-2, -4 ja -9 -proteiinien ilmentyminen säätelee mahdollisesti kielisyövän invaasiota. Nämä TLR:t ilmentyivät sekä emokasvaimissa, kaulan etäpesäkkeissä että uusiutuneissa kasvaimissa, joten on todennäköistä, että TLR:eilla on jonkinlainen rooli kielisyövän synnyssä ja etenemisessä. Laura Mäkinen Lehti 37: Väitös 37/2015 Kommentteja
Ohjattu ryhmähoito kustannustehokas vaikean synnytyspelon hoidossa Psykologin ohjaamasta ryhmähoidosta on selvästi hyötyä vaikeasta synnytyspelosta kärsiville naisille, ja hoidon todettiin olevan myös kustannustehokasta. "Synnytyspelko-VAS" osoittautui hyväksi ja yksinkertaiseksi tavaksi seuloa synnytyspelkoa, sillä mittari tunnisti hyvin vaikeasta synnytyspelosta kärsivät naiset. Hanna Rouhe Lehti 37: Väitös 37/2015 Kommentteja
Uusia perinnöllisen immuunipuutoksen aiheuttajia Tutkimus kuvasi kolme geneettiseltä pohjaltaan uudenlaista immuunipuutosta: STAT3-proteiinin ylitoiminnan aiheuttama monen elimen autoimmuniteettioireyhtymä, sekä DOCK2- ja HYOU1-puutoksen aiheuttama yleistynyt infektioherkkyys. Geenimuutokset löydettiin eksomisekvensoinnilla. Emma Haapaniemi Lehti 37: Väitös 37/2015 Kommentteja
Veren merkkiaineet avuksi veritautipotilaiden infektioiden havaitsemiseen ja riskinarviointiin Veren varhaisten merkkiaineiden avulla on mahdollista tunnistaa veritautipotilaista ne, joilla neutropeniaan liittyvä infektio saattaa johtaa hengenvaarallisiin komplikaatioihin. Kokeellisista merkkiaineista P Matti Vänskä Lehti 37: Väitös 37/2015 Kommentteja
Kuinka kaupalliset toimijat vaikuttavat terveyspolitiikkaan? Katsausartikkeli Kuinka kaupalliset toimijat vaikuttavat terveyspolitiikkaan? Toimintaympäristön muutos uhkaa kansanterveyteen liittyvien tavoitteiden toteutumista. Avoin artikkeli
Tätä en unohda: Olimme molemmat tunteen vallassa Kliininen työ Tätä en unohda: Olimme molemmat tunteen vallassa Janne Räsänen pyysi potilaalta anteeksi ja sai keskusteluyhteyden palautettua.
Uusi aikakausi on alkamassa Alzheimerin taudin hoidossa Pääkirjoitus, tiede Uusi aikakausi on alkamassa Alzheimerin taudin hoidossa Beeta-amyloidiin kohdistuvat biologiset lääkkeet ovat merkittävä edistysaskel, kirjoittaa Mika H Martikainen. Avoin artikkeli
Vanhan Vaasan sairaala muuttui savuttomammaksi Terveydenhuolto Vanhan Vaasan sairaala muuttui savuttomammaksi Sairaalan sisätiloissa ei enää tupakoida. Avoin artikkeli
Surullinen esimerkki Pääkirjoitus Surullinen esimerkki Yksityislääkärien Kela-korvauksen nosto osoitti, miten pahaa jälkeä kaupallisuus voi saada aikaan, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Immuno-onkologisten lääkkeiden haitat tunnetaan edelleen huonosti Pääkirjoitus, tiede Immuno-onkologisten lääkkeiden haitat tunnetaan edelleen huonosti Haitat voivat olla hoitamattomina vakavia ja pysyviä, kirjoittaa Micaela Hernberg.