78288 osumaa

Lääketieteen naapurissa 3: Terveyssosiologia

Terveyssosiologia tarkastelee terveyden ja sairauden yhteyksiä sosiaalisiin ja ympäristötekijöihin. Näiden ilmiöiden tutkimisen perinteet ulottuvat Suomessa 1800-luvun puoliväliin asti. Tarkempaa terveydentilan väestöryhmittäistä jakautumista on meillä voitu seurata kattavin tutkimuksin 1960-luvulta lähtien. Lääketieteelle terveyssosiologia on yhteistyökumppani ja aputiede, jonka avulla voidaan tarkastella mm. lääkärin ja potilaan välistä vuorovaikutussuhdetta.

Eero Lahelma

Komissio julkaisi valkoisen kirjan terveellisestä ruoasta

EU:n komissio julkaisi tammikuussa ns. valkoisen kirjan, joka käsittelee ravinnon turvallisuutta. Valkoinen kirja tarkoittaa EU-terminologiassa laajaa lainsäädäntöohjelmaa alueella, jolla on huomattu tarvetta yhtenäistää jäsenmaiden lainsäädäntöä. Painetta nopeaan toimintaan ovat luoneet viime aikojen ruokaskandaalit, joissa viranomaiset ovat joutuneet koville selittäessään tekemisiään tai laiminlyöntejään. Creutzfeldt-Jakobin taudin aiheuttama hysteria ja Belgian dioksiiniskandaali ovat vain jäävuoren huippu - ja nyt komissiossa tunnustetaan se.

Virva Ojanperä-Kataja

Kovaa peliä sairaaloissa

Varovaisen arvion mukaan viisi prosenttia Suomen sairaalapotilaista saa hoitojaksonsa aikana sairaalaperäisen infektion. Näitä potilaita on yhteensä 50 000, ja heistä 5 000 kuolee. Peräti 1 000 potilasta kuolee sairaalainfektioon siitä huolimatta, että heillä ei ole kuolemaan johtavaa perustautia. Ainakin 200-300 henkeä pystyttäisiin pelastamaan sairaalainfektioiden torjuntaa tehostamalla. Siis lähes yhtä paljon kuin liikenteessä kuolee ihmisiä vuosittain. Tämän Jukka Lumion sairaalahygienian merkitystä käsitelleestä kappaleesta kootun koruttoman esittelyn jälkeen lienee selvää, että sairaalainfektiot ovat suuri kansallinen terveysongelma.

Pentti Huovinen

Hyväksikäytön uhrien tulkinnanvaraiset muistot

Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä tutkitaan mm. haastattelemalla uhreja. Tietoon tulleiden tapausten määrä on lisääntynyt rajusti. Joskus on kuitenkin päässyt tapahtumaan ylilyöntejä, kun haastateltavaa on johdateltu muistamaan asioita, jotka eivät ole oikeasti tapahtuneet. Uhri on usein pieni lapsi, joka ei vielä osaa ilmaista itseään selkeästi, ja tosiasiat saattavat jäädä häntä kuulustelevan aikuisen tulkinnan varaan. Varsinkin Yhdysvalloissa nämä tapaukset ovat saaneet laajaa julkisuutta ja yleinen mielipide on tuominnut jyrkästi oletetun hyväksikäyttäjän.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat