Kunnanlääkäri Uulo Arhiolle muistorahasto
Lääkäriliitto on saanut vastaanottaa noin 2,9 miljoonan markan lahjoituksen geriatrisen tutkimustyön edistämiseen. Varat on lahjoittanut rouva Saimi Arhio, joka näin halusi toteuttaa vuonna 1985 kuolleen miehensä kunnanlääkäri Uulo Arhion toivomuksen. Varoilla perustetaan kunnanlääkäri Uulo Arhion muistorahasto, jonka avulla on tarkoitus ryhtyä tukemaan lääketieteellistä vanhustutkimusta sekä geriatriaa opiskelevien lääkärien jatko- ja täydennyskoulutusta.
Vuonna 1903 syntynyt Uulo Arhio teki elämäntyönsä Keiteleen kunnanlääkärinä vuosina 1930-58, Pyhämaa-Pyhärannan kunnanlääkärinä vuosina 1958- 70 ja eläkkeelle jäätyään yksityislääkärinä Raumalla. Apuna työssä hänellä oli vaimonsa sairaanhoitaja Saimi Arhio, joka muistaa uskomattoman määrän tapahtumia ja kaskuja kunnanlääkärin elämästä. Lahjoituksen vastaanottaneille Lääkäriliiton edustajille muodostuikin rouva Arhion kiinnostavien tarinoiden ansiosta elävä kuva Uulo Arhiosta ja hänen elämäntyöstään.
Uulo Arhio päätti jo 15-vuotiaana ryhtyä lääkäriksi. Hän huomasi tuolloin, miten tärkeää lääkärien saaminen maaseudulle oli: Uulon äiti kuoli espanjantautiin, kun ei hoitoa ollut saatavilla. Pojalle oli alusta alkaen selvää, että hän halusi kunnanlääkäriksi ja työskennellä kansan parissa. Professorien houkutukset lähteä erikoistumaan kaikuivat kuuroille korville.
Arhion uran alku Keiteleellä ei ollut helppo. Hän oli nuorena kandidaattina ottanut vastaan vuoden sijaisuuden, mutta anoi jo puolen vuoden kuluttua lääkintöhallitukselta vapautusta tehtävästään. Sitä ei kuitenkaan myönnetty, sillä ainoa peruste sijaisuuden keskeyttämiselle olisi ollut vakava sairaus. Arhion ongelmien syynä oli se, ettei savolaisilta saanut kunnon vastauksia. Lääkärin kysymykseen, oliko potilaalla kovin vaikea olo, kuului vastaus: "Ei ole huokeakaan".
Potilailla oli tapana arvuuttaa lääkäriä, mikä heitä vaivasi.
Arhio taas vastasi siihen, että en arvaa, minut on opetettu tutkimaan. Vähitellen savolaiset potilaat ja heidän Kannuksesta kotoisin oleva lääkärinsä alkoivat ymmärtää toisiaan yhä paremmin ja Arhio huomasi viihtyvänsä Keiteleellä.
Kunnanlääkärinä olo 4 000 asukkaan kunnassa oli työtä vuorotta ja jatkuvaa päivystämistä. Jos lääkäri poistui kunnan rajojen ulkopuolelle, oli siitä ilmoitettava kunnanhallituksen puheenjohtajalle. Usein oli lähdettävä keskellä yötä peräkylille hoitamaan vai- keaa synnytystä tai sairaustapausta. Mökit saattoivat olla tiettömien taipaleiden takana. Hätätilanteessa lääkärikin joutui joskus purilaita rakentamaan ja vetämään potilasta niissä metsän läpi.
Turhia lääkärilläkäyntejä ei juuri ollut, lukuunottamatta pirtureseptin hakijoita. Yhtenä uransa harmittavimmista takaiskuista Arhio piti sitä, että muuan asiakas onnistui huijaamaan häneltä ilmaisen pirtureseptin. Mies tuli myöhään yöllä lääkärille ja sanoi kätilön lähettäneen hakemaan nopeasti pirtua instrumenttien desinfiointiin. Rahatkin olivat unohtuneet kiireessä kotiin. Lääkäri kirjoitti reseptin ja samalla keinolla mies sai apteekkarilta pirtunsa ilman rahaa. Kaiken lisäksi mies voitti lyömänsä vedon, että hän pystyy hankkimaan pirtua ilmaiseksi.
Ennen sotia oli hammaslääkäreitä harvassa ja lääkäreille opetettiin myös hammashoitoa. Arhion hammaspihdeille ja poralle alkoi olla yhä enemmän käyttöä, varsinkin kun potilaat huomasivat, että oli halvempaa vedättää hampaat pois lääkärillä kuin hammaslääkärillä. Kun Arhion työt vielä lisääntyivät sairaalan perustamisen takia, ei hän keksinyt muuta keinoa päästä eroon hammaspotilaista kuin sanoa poran menneen rikki.
Arhion perustamassa pienessä kunnansairaalassa tehtiin monenlaisia leikkauksia, esimerkiksi sektioita ehdittiin 28 vuoden aikana tehdä 300, joista kaikki äidit selvisivät hengissä. Sähköä saatiin vain iltakymmeneen, joten joskus oli leikkaukset suoritettava loppuun taskulampun valossa.
Verensiirtoja ei ennen sotia osattu tehdä, mutta potilaalle saatettiin antaa keittosuolaliuosta nestehukan poistamiseksi. Neste pistettiin suurella neulalla ihon alle rintalihakseen tai reisiin. Kun verensiirtoihin Keiteleellä sittemmin ryhdyttiin, tehtiin ne aluksi suorasiirtoina. Sairaalan siivooja kohosi arvoon arvaamattomaan, kun huomattiin hänen veriryhmänsä olevan O, jota voitiin antaa kaikille potilaille.
Kunnanlääkärin työssä Uulo Arhio oppi tuntemaan perheet ja suvut. Potilaita saattoi olla kolmessa polvessa. Usein hän arvasi jo ovelta potilaan vaivan, kun tämän tausta oli tuttu. 30-luvulla Keiteleellä oli vielä korkea imeväiskuolleisuus, mutta Arhio oli innokas Ylpön oppien kannattaja ja kun neuvola perustettiin kuntaan jo ennen sotia, lasten terveydentila koheni huomattavasti.
Uulo Arhiosta tuli Keiteleellä rakastettu kunnanlääkäri, todellinen omalääkäri ennen omalääkärijärjestelmää. Kun hän 28 vuotta Keiteleellä työskenneltyään ja jo pois muutettuaan palasi kuntaan hoitamaan uuden kunnanlääkärin sijaisuutta, oli kaskun mukaan kirkossakin kuulutettu "oman Arhion" paluusta.
Vanhusten hoito oli Uulo Arhion sydäntä lähellä ja siksi hän toivoi omaisuutensa käytettävän geriatrisen tutkimuksen hyväksi. Hän korosti usein, että vanhukset ovat työllään saaneet aikaan maamme hyvinvoinnin, siksi heitä täytyy hoitaa hyvin ja kuntouttaa. Tätä tavoitetta Lääkäriliitto pyrkii nyt toteuttamaan perustettavan kunnanlääkäri Uulo Arhion muistorahaston avulla.
