Lääkärin kiire
Terveydenhuollon työpaikalla järjestettiin työssä jaksamista ja stressiä koskeva TYKY-tilaisuus. Lähes kaikki osallistuivat. Vain lääkärit eivät ehtineet.
Pohjoismaissa tehdyt lääkärien työterveyttä koskevat kyselyt ovat osoittaneet, että kollegakunta viettää suhteellisen tervettä elämää. Stressi ja burn out kuitenkin uhkaavat. Suomen Lääkäriliitto on tutkinut jäsenistönsä henkisen työsuojelun tilannetta joitain vuosia sitten ja uutta selvitystyötä aloitellaan. Ilman tuoretta tutkimustietoakin uskallan väittää, että lääkäreillä on kiire.
On liian kiire osallistua järjestötoimintaan, joten palkka-asiat menevät päin seiniä. Ei ehdi julkaista työssä kertyneitä mielenkiintoisia havaintoja, joten ne eivät tule koskaan yleisesti tietoon. Täydennyskoulutuksessa ei kerkiä ravata, joten lehdistä saatuja tietoja on tulkittava oman parhaan ymmärryksen ja valistuneen arvauksen perusteella. Perheen kanssa pitäisi olla enemmän, mutta kun ei millään aika riitä. Tuntuuko tutulta?
Lääkärit eivät toki ole ainoita, joilla on nykyään kiire. Mitä ylemmäs yhteiskunnan hierarkiassa noustaan, sitä vähemmän ihmisillä on aikaa. Terveydenhuollon asiantuntijaorganisaation keskijohto eli rivilääkärit ovat kuitenkin tavallista kovemman puristuksen kohteena. Kiire painaa sekä etulinjan potilastyön, ammattitaidon ylläpitämisen että kuntien säästövaatimusten takia.
Lääkärin palkka on kohtuuttoman pieni työn vaativuuteen nähden. Toisaalta jopa Lääkäriliiton tuoreet tilastot osoittavat, että ympärivuorokautisella kiirehtämisellä lääkärikin kyllä pääsee keskimäärin kohtuullisiin kokonaisansioihin. Kysymys on siitä, että työtä on tehtävä sietämättömän paljon saadakseen siedettävät tulot. Jos yrittää rajoittaa stressinsä noin 8 päivätuntiin arkipäivisin, saa tyytyä perin vaatimattomaan elintasoon. Nuoren lääkärin perustyöajan palkka ei yllä edes teollisuustyöntekijän keskiansioon. Näillä lähtökohdilla koulutusinvestointi ei ikinä kannata ainakaan rahallisesti.
Pitkän opiskeluajan oletetaan takaavan mielenkiintoisen ja miellyttävän työympäristön. "Siisti sisätyö" on ollut monien aiempien sukupolvien tavoitteena jälkikasvua opintielle laitettaessa. Nykypäivänä akateemisten ammattien inflaatio ja siitä johtuva tyytymättömyys on tuttua lähes kaikilla aloilla. Harvoilla ammattiryhmillä oman työn hallinnan menetys on ollut samaa suuruusluokkaa kuin lääkäreillä. Toisen käskemänä kiirehtiminen tuntuu kiireemmältä kuin itse suunniteltu kiire.
Kun on kiire, työtä on tehtävä nopeiden päätösten varassa. Ei ole aikaa soitella sosiaalityöntekijöille tai kysellä omaisilta vanhuksen pärjäämisestä. Potilasohjausta varten meillä on erikoiskoulutetut sairaanhoitajat. Kiire on kallista. Jos terveydenhuollossa jossain on vielä turhia menoja, ne sijoittuvat eri hoitopaikkojen välille. Tieto ei kulje, tehdään päällekkäistä työtä ja joskus jopa ristiriitaisia hoitolinjan valintoja. Jos olisi aikaa, voisi tätäkin puolta miettiä vähän tarkemmin.
Eurooppalaiset lääkärijärjestöt pohtivat lääkärin tulevaa toimenkuvaa. Maanosassamme on menossa monia terveydenhuollon uudistuksia, jotka muuttavat kollegojemme ajankäyttöä. Yleensä kiire lisääntyy. Siksi lääkärijärjestöt pyrkivät saamaan rahoituksen ohella myös työn sisällön omiin käsiinsä.
Ehkä meidänkin pitäisi alkaa pohtia myös sitä, miten yksittäisen lääkärin päivittäinen työ pitäisi järjestää. Asiantuntijaorganisaatioiden johtamisesta voisimme hakea oppia vaikka asianajo- tai mainostoimistoista tai konsulttiyrityksistä. Myös oman työnkuvamme menneet ajat antavat oppia, vaikka tuskinpa moni loppujen lopuksi haluaisi palata kunnanlääkäriaikojen "omaehtoiseen" työhön vuorotta. Oppi niiltä ajoilta voi olla esimerkiksi se, että lääkäri kestää hämmästyttävän määrän omaa ja itse järjestettävää kiirettä. Ei stressi kasva paljosta työnteosta, vaan päälle kaadetuista tekemättä jäävistä töistä.
Lääkärin mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä on lisättävä myös VESin kautta. Ensimmäinen edellytys on kahlehtivan vuorotyön välttäminen. Lisäksi palkkaukseen tarvitaan elementtejä, joilla kollega voi vaikuttaa tulotasoonsa myös virka-ajan työntekoaan kehittämällä.
Lääkäriliiton tiedottamisessa on painotettava tuntipalkkaa eikä kokonaisansiota. Sama painopisteen muutos voisi olla tarpeen myös monille meistä liiton jäsenistä. Aika on rahaa ja rahalla voidaan ostaa esimerkiksi työaikaa. Oman työn hallinta on myös rahanarvoinen asia.
