Hallituksen kokous 17.10.2001
Hallitus keskusteli kokouksessaan liiton paikallistoiminnan kehittämisestä. Hallitus oli jo aikaisemmin todennut, että kaikkiin yliopistollisten sairaaloiden ympärillä toimiviin suurpiireihin tulee nimetä liiton toimistosta vastuuhenkilöt. He ovat tarvittaessa vastuualueen luottamusmiesten käytettävissä. Tällä pyritään osaltaan parantamaan luottamusmiesten ja muiden paikallisiin neuvotteluihin osallistuvien lääkärien toimintaedellytyksiä.
Hallituksen päätöksen mukaisesti toimiston neuvotteluosasto on nimennyt vastuuhenkilöt seuraavasti: Helsinki: Matti Koivistoinen, Kuopio: Marja Pylkkänen, Oulu: Mikko Kangas, Tampere: Kati Lehtonen ja Turku: Taisto Rautpalo.
Keskustelussa nousi esille mm. se, että paikallisorganisaation ja luottamusmiesten asemaa tulee korostaa. Paikallista neuvottelutoimintaa pitäisi rakentaa luottamusmiesten varaan. Luottamusmiehet tarvitsevat liiton toimistosta esimerkiksi tilastotietoa, jotta heidän olisi helpompaa toimia.
Hallitus totesi, että paikallistoiminnan kehittämisestä kerätään nyt kokemuksia ja asiaan palataan jatkossa uudestaan.
Hallitus sai kuulla yo-piirikohtaiset selonteot vireillä olevista paikallisista neuvotteluista. Monissa paikoin tilanne on vielä auki.
KANSALLISTA TERVEYSPROJEKTIA SEURATAAN
Hallitus päätti antaa terveydenhuollon rahoituskokeilutyöryhmän (RAHOKO) lisätehtäväksi seurata STM:n asettamaa terveydenhuollon kansallista tulevaisuusprojektia ja jatkaa työryhmän määräaikaa 31.5.2002 saakka.
RAHOKO-työryhmän edellytetään raportoivan projektin etenemisestä liiton hallitukselle ja terveyspoliittiselle valiokunnalle.
RAHOKO-työryhmä on valinnut pääosin keskuudestaan jokaiselle kansallisen tulevaisuusprojektin taustaryhmälle oman seuraajansa. Liiton koulutusvaliokunta seuraa omalta osaltaan työvoiman tarvetta ja täydennyskoulutusta pohtivan taustaryhmän työtä.
Akavan vaalivaliokunta on päättänyt, että ehdokkaat Akavan hallituksen vaalia varten pitää ilmoittaa 30.10. mennessä. Lääkäriliiton hallitus päätti nimetä ehdokkaakseen vaalia varten Markku Äärimaan, jonka varaedustajana toimii Santero Kujala.
Hallitus oli tämän vuoden alussa antanut vakuutusvaliokunnan erityistehtäväksi selvittää liiton nykyisten vakuutussopimusten kilpailukykyisyys ja esittää siitä näkemyksensä hallitukselle. Liiton vakuutusjärjestelyt on koottu Lääkärin vakuutusoppaaseen, jota julkaistaan ja uudistetaan aika ajoin.
Viime kokouksessaan hallitus keskusteli asiasta vakuutusvaliokunnan muistion pohjalta. Vakuutusvaliokunta oli mm. pohtinut sitä, mitä etuja tai haittoja toimiminen yhden tai useamman muun yhteistyökumppanin kansa voisi tuoda.
Selvityksen perusteella todettiin, että liiton jäsenten vakuutustarpeet ovat jo sellaisenaan kilpailukykyisesti hoidettuja nykyisen yhteistyökumppanin kanssa tehtyjen sopimusten puitteissa. Lisäksi yhteistyöhön liittyvät muut etuudet sekä Lääkäriliitolle että koko lääkäriyhteisölle ovat huomattavat.
Helsinki/Helsingfors:
Matti Koivistoinen
neuvottelupäällikkö
puh. (09) 393 0737
matti.koivistoinen@fimnet.fi
Kuopio:
Marja Pylkkänen
lakimies puh. (09) 393 0738
marja.pylkkanen@fimnet.fi
Oulu/Uleåborg:
Mikko Kangas
apulaisneuvottelupäällikkö puh. (09) 393 0734
mikko.kangas@fimnet.fi
Tampere/Tammerfors:
Kati Lehtonen
lakimies puh. (09) 393 0815
kati.lehtonen@fimnet.fi
Turku/Åbo:
Taisto Rautpalo
lakimies puh. (09) 393 0733
taisto.rautpalo@fimnet.fi