Radiologikoulutus eurokuntoon

Radiologien erikoiskoulutus on Suomessa hyvin järjestetty: on neljän vuoden monipuolinen radiologian käytännön oppijakso ja hyvät oppikirjat, käydään kansallisissa ja kansainvälisissä jatkokoulutustilaisuuksissa ja koulutuksen päätteeksi on kansallinen erikoistumiskuulustelu. Mutta onko koulutus meillä silti kunnossa, onko se eurokunnossa - ja mitä on eurokunto? Euroopan radiologiyhdistyksen suositukset pyrkivät määrittelemään eurokunnon tason ja tavoitteet.

Suomessa radiologien erikoiskoulutus on perinteisesti ollut käytännön koulutusta. Paljolti mestari- kisälliperiaatteella varttuneempi erikoislääkäri on opastanut erikoistuvaa apulaislääkäriä, joka sitten hyvin nopeasti on itse ruvennut tekemään tutkimuksia. Hyvänä puolena tässä järjestelmässä on se, että opetus on käytännönläheistä ja siinä mielessä mielekästä. Koska apulaislääkärit ovat yliopistollisten keskussairaaloiden palkkaamia, he joutuvat kuitenkin usein tekemään enemmänkin yksinkertaisia rutiinitutkimuksia, jotka eivät välttämättä ole kovin opettavaisia. Sen sijaan opetuksen kannalta tärkeät erikoistutkimukset saattavat jäädä vähemmälle - työvoimapoliittisista syistä. Opetettava taidon määrä ei näin ollen aina käytännössä ole sitä, miltä se paperilla näyttää. Sitä paitsi on teoreettinen opiskelu jäänyt vähemmälle. Lievästi liioitellen voidaan sanoa, että apulaislääkäriä koulutetaan yksinkertaisten temppujen tekijäksi, mutta teoreettinen pohja saattaa jäädä liian kapeaksi. Koulutusohjelma kaipaisi selkeää jäsentelyä. Tässä onkin nykyisen koulutuksen suurin puute, ja tähän toivotaan parannusta eurooppalaisista koulutussuosituksista.

Voidakseen palvella asiantuntemuksella eri erikoisaloja radiologi tarvitsee todella monipuolista koulutusta. Kuvausmenetelmien nopea kehitys on vielä lisännyt koulutusvaatimuksia. On ilmeistä, että perinteinen neljän vuoden erikoiskoulutus ei riitä antamaan nuorelle radiologille ammattitaitoa kaikkien erikoisalojen tutkimuksiin ja kliinisten kysymyksenasettelujen ymmärtämiseen. Tilannetta saattaisi parantaa yhden opiskeluvuoden lisääminen koulutukseen niin, että se käsittäisi ns. syventävät opinnot esimerkiksi thoraxin radiologian tai kardiovaskulaaristen tutkimusten, ruoansulatuselimistön tai muskuloskeletaalialueen tutkimusten, lasten- ja nuorisoradiologian tai neuroradiologian alalta jne. Tällainen syventävä opiskelu ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Kaikissa koulutuspisteissä ei kaikki radiologian alaan kuuluva koulutus ole edes saatavilla, vaan opetusta olisi hankittava muilta osastoilta tai muista sairaaloista.

EUROKOULUTUKSESTA YLEISLINJAT

Euroopan Unionissa on käynnissä laaja yhdenmukaistamisohjelma, jonka pyrkimyksenä on harmonisoida mm. koulutusta niin, että työvoiman ammattitaito olisi eri maissa vertailukelpoinen ja täyttäisi ainakin sovitut minimivaatimukset. Näin työvoiman vapaalle liikkumiselle ei olisi ainakaan ammattitaitoon liittyviä esteitä. Tämä yhtenäistämisajatus on tarkoitus laajentaa EU:n ulkopuolelle, käsittämään koko Euroopan pohjoisesta etelään ja idästä länteen. Radiologian alalla asiaa on pohtinut Euroopan Radiologiyhdistyksen asettama työryhmä, johon on kuulunut jäseniä sekä EUCORE:sta (European Commission of Radiologial Education) että yhdistyksen opetuskomissiosta. Koska työryhmän jäsenten taustayhteisöt ovat erilaiset, ei radiologikoulutuksen minimitavoitteista sopiminen ole ollut helppoa.

Nyt on kuitenkin eurosuositukset sovittu - tie-täen hyvin, ettei niitä kaikissa maissa vielä pystytä täysin täyttämään. Ohjelma katsotaankin myös tavoiteohjelmaksi, josta itse kukin voi tarkistaa oman koulutuksensa sisällön ja tason. Mikään ei toisaalta estä nostamasta omaa tasoa suositusten yläpuolelle. Eurooppalaiset suositukset on vastikään julkaistu European Radiology -lehdessä (1). Kirurgian alalle Suomessa on vastikään esitetty eurooppalaisia tavoitteita vastaava koulutusohjelma (2).

Radiologian eurokoulutusohjelma antaa koulutukselle linjat, mutta sisällöstä jokainen koulutuskeskus vastaa itse. Tämän käytännön katsottiin luovan paremmat edellytykset radiologian yleisen tason parantamiseksi kuin esimerkiksi yhteisen kuulustelun organisoiminen. Yhteiseurooppalaista tutkintoa yritettiin järjestää kaikututkimusten alalta, mutta hanke epäonnistui, lähinnä siksi, ettei tällaisella eurosertifikaatilla ollut juridista validiteettia eikä näin ollen työnsaannin kannalta merkitystä missään maassa.

Euroopan koulutusohjelmassa on kolme kokonaisuutta:

1) Yleisradiologian tiedon sisältö (core of knowledge for general radiology)

2) Yleisradiologian koulutusohjelma (training program for general radiology)

3) Yleisradiologian koulutuspaikkojen tasovaatimukset (requirements for training facilities in general radiology).

Koulutuksen sisällössä korostetaan perinteisen anatomian, fysiologian ja modaliteettien hallitsemisen lisäksi radiologiaan liittyvää fysiikan, sädesuojauksen, farmakologian, tietohallinnan ja laaduntarkkailun osaamista. Niin ikään kiinnitetään huomiota patologiaan ja patofysiologiaan, kliiniseen osaamiseen, hallintoon ja lääketieteelliseen juridiikkaan kliinisen radiologian lisäksi. Myös tutkimustyön perusteet on tärkeää tuntea koulutuksen tässä vaiheessa.

Koulutusohjelmien osiossa otetaan tarkemmin kantaa siihen mitä koulutusohjelman tulisi sisältää. Tähän sisältyy tärkeä periaate, että radiologian koulutuksen tulee kestää viisi vuotta: ensimmäiset neljä pakollista vuotta koulutus on yhteistä kaikille, viidentenä vuonna olisi mahdollista syventäviin opintoihin valitsemallaan erikoisalalla tai jatkaa yleisradiologian opintoja. Koulutuksen sisältö on määritelty viikkoina. Ensimmäisenä vuonna koulutusta on 46 viikkoa, ja siihen sisältyy perinteistä radiologiaa ja erikoistutkimuksia (taulukko 1). Koulutuksen edistymistä seurataan kuulusteluilla. Toisen, kolmannen ja neljännen vuoden koulutuksen pituus on yhteensä 138 viikkoa (taulukko 2), ja myös tämän koulutuksen edistymistä seurataan kuulusteluilla. Viidentenä vuonna jatketaan yleisradiologian tai erikoisopintoja; tästä jaksosta tulee aikanaan erillinen suositus.

Koulutuspaikkoja koskevat suositukset ovat melko yksityiskohtaiset ja määrittelevät koulutuksen päämäärät, potilasaineiston ja modaliteettien tason ja monipuolisuuden sekä radiologian erikoislääkärien ja opettajien lukumäärän. Lisäksi tulee ottaa huomioon opetusohjelma ja muut opetusmahdollisuudet sekä tutkimusmahdollisuudet.

LOKIKIRJA SEURAA OPISKELUN EDISTYMISTÄ

Opiskelun etenemisen seuraamiseksi on suositeltu opinto- tai työkirjaa, josta käytetään nimitystä lokikirja. Lokikirjassa voidaan tarkemmin määritellä kunkin koulutuskeskuksen antaman opetuksen sisältö. Harjoitusjakson edetessä opettaja tekee kirjaan merkintöjä suoritetuista toimenpiteistä, kuulusteluista, kursseihin ja kongresseihin osallistumisesta, ulkomaan harjoittelusta ym.

Opiskelijan kannalta lokikirja toimii annetun ja annettavaksi aiotun opetuksen seurantavälineenä. Opettajalle lokikirja antaa mahdollisuuden opiskelijan tarkempaan arviointiin. Tällainen työkirja on radiologiassa käytössä Ruotsissa, ja Ranskassa se lienee käytössä jokaisella erikoisalalla. Suomessa lokikirja on käytössä ainakin yleislääketieteessä (3).

Myös anglosaksiseen perinteeseen kuuluvan tutorsysteemin soveltamista on suositeltu, myös mm. Helsingin yliopistossa. Jokaisella erikoistuvalla olisi oma nimikkoseniorinsa, joka erityisesti huolehtisi yhdestä tai useammasta erikoistuvasta apulaislääkäristä, seuraisi heidän opiskeluaan, auttaisi ja tukisi heitä opiskeluaikana.

OPETUKSEN SISÄLTÖ KOULUTUSKESKUKSEN VASTUULLA

Eurooppalainen suositus muodostaa siis koulutuksen rungon, mutta sisällöstä vastaavat koulutuskeskukset itse, mahdollisuuksiensa mukaan. Suosituksessa mainitaan erikseen, että jokaisen koulutuskeskuksen tulisi järjestää koulutuksensa niin, että koulutettavat saavat tasapuolisesti kaiken vaadittavan koulutuksen, myös silloin, kun jotain tutkimusmenetelmää ei ole käytössä omassa koulutusyksikössä. Näiden menetelmien opetus pitäisi hankkia koulutettavalle jostain muusta keskuksesta.

Koulutuksen sisältö on täsmennetty kaikissa radiologian koulutusyksiköissä määrittelemällä osaamisen taso eri osa-alueilla. Helsingissä on otettu koekäyttöön lokikirja, jossa määritellään kolme osaamisen tasoa:

1) kykenee itsenäisesti tekemään ja tulkitsemaan

2) tuntee hyvin ja hallitsee

3) tuntee teoriassa

Toinen mielenkiintoinen Suomessakin jatkuvasti pohdittava kysymys on, mitä ja miten pitäisi opettaa ja testata. Vastikään Tampereella pidetyssä korkeakoulujen laadun arviointia käsittelevässä konferenssissa lausuttiin, että paras opetuksen laadun mittari on se, että opiskelija oppii ja saa tutkintonsa suoritetuksi. Suomessa opettajat harkitsevat paraikaa opetuksen laadun ja määrän tavoitteita ja tarkoitus on laatia asiasta mietintö.

TÄHTÄIMESSÄ KOULUTUKSEN LAATUSTANDARDI

Eurooppalaisten koulutussuositusten päämääränä on, että koulutuksen läpikäynyt radiologi pystyy työskentelemään itsenäisesti radiologian konsulttina, sekä sairaaloiden radiologisilla osastoilla ja poliklinikoilla että yksityispraktiikassa. Eurosuositukset luovat mahdollisuuden saavuttaa kaikkien osapuolten hyväksymä koulutuksen laatustandardi. Euroopan radiologiyhdistys on siis hyväksynyt suositukset, jotka vielä menevät Euroopan erikoislääkäriliiton kautta Brysseliin hyväksyttäväksi.

Koulutusohjelman toteuttaminen on haaste. Jokaisella maalla on koulutuksessaan korjaamisen varaa, niin myös Suomella. Tähtäimessä on eurooppalaisen laatustandardin mukainen koulutusohjelma, jossa pidetään yllä suomalaiseen järjestelmään kuuluvaa hyvää käytännön koulutusta.

KIRJALLISUUTTA