Ranskalainen mysteeri
Niin kuin hyvin tiedetään, on lääkäri kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Erinomaisen työtaistelunkin lääkärikunta kävi. Sehän heilutteli koko Suomen tupo-rakenteita ja poliitikkojen kesärauhaa, ja sen sitä paitsi voittivat molemmat osapuolet. Mutta mihin päästiin pääasiassa eli julkisen terveydenhuollon tilassa? Ehkäpä tässä sallitaan lääkärisubjektiivinen kannanotto kaikkien muitten alojen tietäjien, akateemisten johtajien ja asiantuntijoitten jälkeen.
Ihannoituunkin lääkäriyteen limittyvät kovat puolensa. Suomen Lääkäriliiton ja Työterveyslaitoksen tutkimuksessa Lääkärien työolot ja kuormittuneisuus vuodelta 2000 hankittiin ajantasaista tietoa asiasta. Tulosten mukaan 41 % vastanneista piti työsidonnaisuuttaan liian suurena. 22 % koki vakavan työuupumuksen selvänä vaarana. Eniten työstressiä aiheuttivat kiire (67%), liiallinen työmäärä (55 %) ja vastuu (27 %).
Lääkärin työn kuormittavuus ei siis vaanikaan vaativissa toimenpiteissä, suuren tietomäärän hallinnassa tai sairaitten kohtaamisessa. Raskaaksi työ muuttuu vasta silloin, kun sooma tai ympäristö estää sen tekemisen hyvin, eli kun joutuu tinkimään omasta perfektionismistaan. Parhaiten tämän tietää kutsumustyössään päivystävä lääkäri kello viisi aamuyöllä, kun kuka tahansa potilas muuttuu kuin taikaiskusta henkilökohtaiseksi viholliseksi.
Päivystyksiä ei tietenkään voi lopettaa. Edelleen laimeakin ihmistuntemus viitoittaa, että päivystäjän rooliin toistuvasti hakeutuva yksilö kaipaa haasteita ja haluaa ottaa mittaa itsestään. Päivystysatmosfäärissä on puolensa. Väittäisin, että osa lääkäreistä ikävystyisi suunnattomasti pelkästään kirjoituspöydän ääressä. Snobbailija voisi tässä pitkälle mennessään jopa alkaa esittää, että niinhän se on, että kun asettautuu tiettyyn älylliseen kontekstiin, mitä fysiikka enää merkitsee?
Jos taas kuormittavuutta tarkastellaan akselilla työsidonnaisuus vs. yksityiselämä, kysymme oikeastaan, että mitä työnteko tekee meille. Mutta mitä on yksityiselämä? Pohdittaessa pitempään koko termi alkaa kuulostaa työnantajan juonelta tyyliin kustannusvaikutus. Aivan kuin yksityiselämä-termin legitimoisi ja se olisi olemassa vain TA:n tappiolistalla miinustamassa tehokasta työaikaa ja päivystystunteja. Voisiko väittää, että yksityiselämää ei ole - on vain yksinkertaista lääkärin elämää.
Suomalainen työhulluuskin virtaa osana lääkärin verenperintöä. Toisaalta, eikö Suomi ollutkin Euroopan amerikkalaisin maa. Porkkanoituna vielä luterilaisella askeesinkaipuulla ainakin amerikkalainen 24/7/ 365-työkulttuuri on kolahtanut tänne. Kuitenkin aivan muunlainen harmonisaatio odottelee nurkan takana. Euroopan talousalueen transformaation alla on aiheellista kysyä, millaiseen tulevaisuuteen olemmekaan sitoutuneet.
Ranskassa, tuossa minimaalisen työmoraalin kehdossa, siirryttiin viime vuonna 35-tuntiseen työviikkoon. Skeptikot ennustivat ongelmia taloudelle, mutta kuinka kävi? Täysin vastoin odotuksia ranskalaiset ovat lisänneet tuottavuuttaan verrattuna jopa amerikkalaisiin tai britteihin. Työmarkkinoitten joustavuus on parantunut, eivätkä ulkomaiset sijoittajat ole häipyneet. Asiantuntijatahot ovat ymmällään. Euroopan ekonomistipiireissä on alettu ajatella, että ei liikaa työtä -idea voisi ollakin talouskehityksen yksi kriittinen tekijä. Ranskalaisen tuottavuuden mysteeri on sytyttänyt euroopanlaajuisen keskustelun hitaamman työskentelyn eduista. Italiassa, johtavassa Slow Economics-, Slow Cities- ja Slow Food -liikkeitten maassa, la dolce vita -lainsäädännöt ovat yleistyneet ja samalla taanneet kokonaisten kaupunkien taloudellisen tulevaisuuden. Belgiassa suunnitellaan 35-tuntista työviikkoa. Ruotsissa harkitaan pitempiä lomia ja lyhyempiä työpäiviä. Ja vielä Saksassakin Volkswagen-yhtiöt laajensivat 28-tuntisen työviikon käyttöään, minkä seurauksena yhtiön tuottavuus lisääntyi yli 20 %.
Samaan aikaan post-lääkärilakko-Suomessa päästään vähitellen ansaittuihin palkankorotuksiin. Töitä lääkäreille kasautuu edelleenkin ylimäärin, eikä EU-trendikkäitä inhimillistäviä elementtejä, kuten päivystystä edeltävää vapaata, tunneta. Kotimaisin tutkimusperustein ja yleiseurooppalaisittain arvioituna ne ovat tarpeen ja tuottavuusodotuksin vielä varsin vankasti perusteltuja. Kun vielä jonain päivänä sosiaalinen pääoma vakiinnutetaan menestystekijäksi, on lääkärin työskentely aivan toista kuin tänään - toivottavasti ennen, kuin visio tuntemattomasta lääkäristä nykyterveydenhuollon tantereella toteutuu.
