Syväjuristeriaa
Virkaehtosopimuksen täytäntöönpanosta on muotoutunut kaplakka, joka voisi olla mielenkiintoinen seurattava, ellei se olisi niin selkeä osoitus vastapuolen moraalista. Ulkopuolinen tarkkailijakin voisi päätyä epämiellyttävän kafkamaiseen tunteeseen siitä, mitä tapahtuu todella, ja kuka asiat lopulta päättää.
Kunnallisen työmarkkinalaitoksen tulkinta henkilökohtaisen lisän muodostumisesta esti sovitun 5 %:n yleisen korotustason toteutumisen 10-15 %:lle kollegoista. KT:n uuden sovellutusohjeen mukainen henkilökohtaisten lisien laskentapohjan muutos tarkoittaa sopimukseen 0,1-0,2 %:n kustannusvaikutusta, eli 300 000-600 000 mk. Neuvottelurikkomus tässä skaalassa on kaiken terveen järjen vastaista toimintaa. Hallituksen jäsenenä ei voi muuta kuin olla todella pahoillaan niitten kokeneitten erikoislääkäreitten puolesta, joitten palkankorotuksiin KT:n sovellutusohjeisto puuttui. Ehkäpä hallituksen pitäisi myöntää olevansa joukko analfabeetteja, joitten eropyyntöihin olisi helppo suostua. Toisaalta vielä keväällä SLL:n kokemattomaksi irvistelty luottamusmiesjohto on tällä hetkellä taatusti Suomen kokenein lakkohallitus. Voi olla, että tätä kokemusta tarvitaan vielä.
Sen sijaan, että KT huolehtisi maineestaan suoraselkäisenä ja luotettavana sopimuskumppanina, se on ilmentänyt jo vuosia todella merkillistä tarvetta muuttaa sovittuja asioita toisiksi. Se muistuttaa tiettyjen elokuvafriikkien uutta in-harrastusta: etsitään intomielisesti elokuvan juonesta tai toteutuksesta epäloogisuuksia tai aukkoja, so. plot holes. Porsaanreikien metsästys lienee sinänsä hupaisaa, mutta ainoana motiivina se ei palvele kokonaisuutta, eikä tässä tapauksessa houkuttele yhteistyöhön. Jos kerta toisensa jälkeen tulos tiivistyy fraasiin turhuuksien turhuus, on viimein turhaa myös odotella sopijakumppania neuvottelupöytään. Kaiken kaikkiaan lainlaatijan työnantajalle suoma sovellutusoikeus on enemmän kuin sudenkuoppa: se on musta aukko, jossa mitkään tunnetut luonnon- tai muut lait eivät päde, ja jolla varmasti voidaan romuttaa laillisen edunvalvonnan saavutukset. Eli mitäpä tuhansien korkeatasoisten ammattilaisten ansionkehityksestä, kun muutama juristi voi parilla silmänkääntötempulla murentaa sen oman kikkailunsa monumentiksi. Se kai on demokratiaa se.
Virkaehtosopimuksen sovellutuserimielisyydet voidaan viedä ratkaistaviksi työtuomioistuimeen. Tätä mahdollisuutta harkitaan taajaan. Jos kyseinen tuomioistuin kuulisi todistajalausuntoja, olisi asia liiton kannalta selvä: henkilökohtaisen lisän laskentapohjan muuttaminen yhteisten laskelmien vastaisiksi voidaan nähdä jos ei aivan petoksena, niin vähintään huijauksena. Mikäli työtuomioistuin taas tyytyy vain tulkitsemaan tekstejä, ei liiton voiton mahdollisuuksia voi taata. Jälleen kerran tavanomaisella oikeustajulla varustettu lääkäriparka törmää juristerian - oikeustieteilijöitten - outoon oikeudenjakoon: tekstejä tuijottava tuomioistuin todennäköisesti päättäisi, että kyllä neuvotteluissa sovituista asioista voi luistaa, kunhan niitä jälkeenpäin vääristelevä osapuoli löytää siihen sopivan kohdan ja osaa kirjoittaa ohjeensa siihen istuviksi. Vastaansanomatonta.
Häviö tässä instanssissa olisi huono vaihtoehto ajatellen paikallistasoa, koska tuomioistuimen kanta tuottaisi ohjeistuksen joka neuvotteluun, jopa järkeviinkin sellaisiin. Sopimuksen design siirsi tarkoituksella painopistettä kohti paikallisneuvotteluja. Käsillä alkavat olla myös viimeiset hetket, ennen kuin erikoislääkäripula alkaa todella koetella sairaanhoitopiirejä. Muutama viisas työnantaja maassa on ymmärtänyt tilaisuutensa, ja paikallisneuvottelut on käyty rakentavassa hengessä ilman, että tulkinnoista on tehty ongelmaa. Nyt pitäisi jo käsittää, että kyseessä on työpaikan herkkä maine, jonka menettäminen sokealla sovellutuspolitiikalla kostautuu ennemmin tai myöhemmin.
Vaikka Lääkäriliiton vaatima ja osoittama luottamus voi olla ammattikikkailijoitten mielestä tyhmää, on kyseessä sentään länsimaisen kulttuurin perusta. Amerikkalainen yleisen politiikan professori Francis Fukuyama esitti kirjassaan Trust: The Social Virtues and the Creation of Prosperity, että länsimaisen kulttuurin menestyminen rakentuu nimenomaan luottamuksen varaan: esimerkkeinä korkean luottamuksen yhteiskunnista USA tai Japani, joissa sopimuskäytäntö ja luottamus vastapuolen sanan pitävyyteen ovat luoneet puitteet ekonomiselle menestykselle. Matalan luottamuskulttuurin maat (Korea, Afrikka, jne.) ovat taas vaarassa syrjäytyä tulevaisuudessa yhä pahemmin, koska luottamuspulassa niitten verkottumiskäytännöt toimivat huonosti. Moderniin länsimaiseen tyyliin toimiva organisaatio ei siis halua taannuttaa omaa etiikkaansa, vaan kehittää sitä menestyäkseen.
