Tietokone: isäntä vai renki?

Lähes jokaisessa työpaikassa on nykyisin tietokoneita erilaisessa hyötykäytössä. Palataanpa nyt kuitenkin vähäksi aikaa ajassa taaksepäin ja mietitään nykyaikaisten tietokoneiden edeltäjiä. Tietokoneen edeltäjinä voidaan pitää numeerista tekniikkaa käyttäviä mekaanisia laitteita, joissa kutakin numeroa vastaa helmi, hammaspyörän hammas tai muu sellainen. Vanhin näistä on helmitaulu, jota lienee käytetty jo antiikin ajoista lähtien. Uudemmat sovellukset ovat sitten 1600-luvulla Blaine Pascalin kehittämä yhteenlaskukone ja Leibnitzin valmistama kone, jolla voitiin myös kertoa ja jakaa. Vaikka kutomakoneen ohjaamisessa tarvittavia tietoja tallennettiin reikäkortille jo 1700-luvun lopussa, niin varsinainen reikäkorttikone kehitettiin vasta v. 1886. Ensimmäisen sukupolven tietokone MARK I kehitettiin vasta toisen maailmansodan vuosina 1939-1944 Harwardin yliopistossa. Koneen koko oli tällöin valtava. Se oli 15 metriä pitkä, 2,5 metriä korkea ja 2 metriä leveä. Se suoritti muun muassa kolme yhteenlaskua sekunnissa, kertolasku tapahtui kuudessa sekunnissa ja 23 numeron tarkkuudella. Ei siis kovin kaksisia lukuja, kun verrataan niitä nykyisiin, vaikkapa minikokoisiin taskulaskimiin.

Mitä haittaa sitten nykyisistä tietokoneista lääkäreille on? Kuvitellaanpa tilanne, jossa asiakas astuu vastaanottohuoneeseen ja lääkäri istuu tietokoneensa ääressä. Ensivaikutelma, ensisilmäys asiakkaan ja lääkärin välillä on äärimmäisen tärkeä. Istuuko lääkäri potilaaseen nähden selin vai saadaanko hyvä katsekontakti jo alkuvaiheesta lähtien. Potilastietojen avaamiseen saattaa jossakin vaiheessa, tilanteesta ja eri järjestelmistä riippuen mennä tolkuttoman paljon tärkeää vastaanottoaikaa. Kun alkuhankaluuksista sitten on selvitty ja potilas saatu haastateltua ja tutkittua, siirrytään seuraavaan vaiheeseen. Asiakkaan tarvitessa esim. erilaisia todistuksia, A-todistuksia, hoitotodistuksia ynnä muita, näiden tulostaminen ei sitten välttämättä sujukaan samalla nopeudella, millä sen on aikaisemmin tottunut manuaalisesti tekemään. Sama hankaluus saattaa olla myöskin reseptien tulostamisessa. Jos tarvitset vastaanottotapahtuman aikana tietoa aikaisemmista käynneistä, laboratoriotutkimuksista, röntgenkuvauksista ja vaikkapa senhetkisestä lääkityksestä, ei tehtävä välttämättä olekaan mikään helppo. Tietokoneessa kun ei ole varsinaisesti mikään ovea, joka aukeaa koputtavalle, vaan olisi tiedettävä, mihin tietohuoneeseen olet astumassa. Hikisin sormin ja jo valmiiksi tuskaantuneena tehtävästä saattaa tulla yllättävän vaikea. Tilannetta ei myöskään helpota se, että vieläkään ei ole saatu luotua kunnollisesti toimivaa tietojärjestelmää perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välille. Tämä tilanne toivottavasti korjaantuu ensi tilassa. Pääministeri Lipposen asettamassa Terveydenhuollon tulevaisuus -projektissa on ainakin mahdollisuus tämän asian ratkaisemiseen järkevällä tavalla. Myös neuvolatoiminnassa ja kotisairaanhoidossa eivät nykyaikaiset tietojärjestelmät ole niin käyttäjäystävällisiä kuin voisi toivoa.

Vaikkakin mainitsin enemmän noita tietokoneen haittapuolia, niin näkisin kuitenkin nykyjärjestelmän hyödyt voittopuolisesti suuremmiksi kuin haitat. Tilastointi, palkkiojärjestelmän toteutus ja seuranta ovat ylivertaista toimintaa aikaisempaan verrattuna. Samoin sairauskertomusjärjestelmän reaaliaikaisuus nyt ja vielä enemmän tulevaisuudessa luo mahdollisuuden toimivalle ja entistä paremmalle potilas-lääkärisuhteelle.