Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2025;80:e44422, www.laakarilehti.fi/e44422

TerveSos-palkinnot Kainuuseen, Keski-Uudellemaalle ja Etelä-Pohjanmaalle

Nuorten mielenterveyden, lapsiperheiden ja suonensisäisiä huumeita käyttävien tuen toimintamallit palkittiin.

Anne Seppänen

Vuoden 2025 TerveSos-palkinnot on myönnetty kolmelle toimintamallille.

Kilpailusarjassa 1 etsittiin toimintamalleja, jotka ovat Suomessa täysin uusia tai joita on innovatiivisesti muokattu huomioiden alueiden tarpeen.

Sarjan voitti Kainuun hyvinvointialueen toimintamalli Mielenterveystarkastus nuorille. Tarkastuksen kohteena ovat 7-luokkalaiset. Heille tehdään koulussa mielenterveystarkastus, jota kutsutaan Mielihetki-tapaamiseksi.

Palkintoperusteiden mukaan malli edustaa uudenlaista ajattelua ja mahdollistaa mielen hyvinvoinnin vahvistamisen ja tuen tarpeessa olevien nuorten tunnistamisen.

Idea toimintamallista syntyi hyvinvointialueen nuorisovaltuustossa.

Tukea lapsiperheille

Toisessa kilpailusarjassa etsittiin toimintamalleja, jotka on otettu käyttöön hyvinvointialueiden perustamisen jälkeen, kytkeytyvät alueen strategisiin painopisteisiin ja joiden vaikutuksista on saatavilla tietoa.

Sarjan voitti Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen Jalkautuvan konsultaation Messii. Toimintamalli vaihvistaa lapsiperheiden ennaltaehkäisevää tukea. Siinä perheen tapaamiseen voidaan kutsua mukaan sosiaalialan ammattilainen lapsiperheiden palvelutarpeen arviointitiimistä. Tarvittaessa ammattilainen jatkaan perheen kanssa palvelutarpeen arvioinnin tekemistä, mikä takaa tuen jatkuvuuden.

Terveysneuvontaa suonensisäisiä huumeita käyttäville

Yleisöäänestyksen voitti Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen Liikkuva terveysneuvonta Neppi. Toimintamalli tarjoaa terveysneuvontaa suonensisäisiä huumeita käyttäville.

Palvelu toimii laajasti, myös haja-asutusalueilla. Tavoitteena on ohjata asiakkaita päihdehoitoon ja huolehtimaan itsestään paremmin.

TerveSos-palkinto on tunnustus tiettyyn teemaan liittyvälle innovatiiviselle tai poikkeuksellisen onnistuneelle ratkaisulle. Palkintohaku on osa vuosittaista TerveSos-tapahtumaa, joka järjestetään tänä vuonna Helsingissä 6.–7. toukokuuta.

Kilpailun suojelijana toimi sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso

Lue lisää: Kainuussa kehitettiin malli nuorten mielenterveyden tukemiseen

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030