Väitöstutkimus: ”Jarrutustehokkuus” voisi estää sairaaloiden päivystyskaaoksen
Laadukas kotihoito ja toimiva suhde terveyskeskukseen ehkäisevät kalliimpiin ja raskaampiin palveluihin siirtymistä.
Suomalaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa johdetaan monin paikoin hajanaisesti pala kerrallaan. Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitokselta väittelevä Olli Halminen tutki ikääntyneiden palveluiden kokonaisuutta Suomessa ja selvitti, miten niitä voisi johtaa paremmin.
Tavoitteena oli osoittaa, millaista uutta palveluiden järjestämisessä hyödynnettävää tietoa löytyisi, jos saataisiin kokonaisen sote-alueen, kuten kunnan tai hyvinvointialueen, laajuinen rekisteriaineisto. Näin nähtäisiin, mitä kaikkia palveluita yksittäinen henkilö käyttää, ja miten palvelurakenne vaikuttaa palvelujen käyttöön.
Halminen analysoi väitöskirjassaan aineistoa, joka kuvaa yli 75-vuotiaiden sote-palvelujen käyttöä 65 suomalaiskunnassa.
Ikääntyneet asuvat tyypillisesti pitkään yhdessä paikassa, pääsääntöisesti kotona tai hoivakodissa, ja lisäksi käyttävät esimerkiksi terveyskeskuksen tai päivystyksen tarjoamia lyhytaikaisia palveluita. Kotoa palveluasuntoon tai palveluasunnosta vanhainkotiin siirtyminen on kallista. Sen ehkäiseminen tai lykkääminen on Halmisen tutkimuksen perusteella tehokas keino vähentää kustannuksia.
– Oikeaan aikaan annetut palvelut voivat tuoda ”jarrutustehokkuutta” terveydenhuoltoon. Ne hidastavat ja jopa ehkäisevät terveydentilan pitkäaikaista huonontumista ja siirtymistä raskaampiin ja kalliimpiin palvelumuotoihin. Jarruttaa voidaan esimerkiksi tuomalla kotiin laadukkaita palveluita tai mahdollistamalla tasapainoinen hoitosuhde terveyskeskukseen, Halminen sanoo tiedotteessa.
Halmisen yhdessä osatutkimuksessa esimerkiksi todettiin, että Alzheimer-potilailla lääkityksen aloittaminen kolmen kuukauden sisällä diagnoosista vähentää merkittävästi sekä palveluasumisen tarvetta että kuoleman riskiä.
Halmisen mukaan esimerkiksi kotihoidossa pitäisi olla riittävä palvelutaso. Näin potilaalle ei tulisi tarvetta toistuville päivystyskäynneille, jotka ruuhkauttavat terveydenhuoltoa.
– Tällä hetkellä kehitetään jatkuvasti turvarannekkeita ja vastaavia kotona pärjäämisen tukitapoja, mutta näiden kustannusvaikuttavuudesta tarvittaisiin vielä paljon lisätutkimusta, Halminen toteaa.
Halminen laski aineistonsa perusteella, minkä sairauksien hoitoon kuluu tulevaisuudessa enemmän rahaa ja resursseja. Usein syöpätauteja on pidetty kalleimmin hoidettavana sairausryhmänä ainakin, kun katsotaan potilaan viimeisen elinvuoden kustannuksia. Halminen kuitenkin osoitti, että kun mukaan otetaan sairaalapalvelujen lisäksi muut sote-palvelut, syöpäpotilaiden hoitoon kului vasta kolmanneksi eniten rahaa. Eniten rahaa kului dementiapotilaiden hoitoon. Toiselle sijalle nousi sydän- ja verisuonisairauksia sairastavien hoito.
– Väestön ikääntyessä resursseja pitäisi varautua siirtämään terveydenhuollosta sosiaalihuollon puolelle. Ikääntyneiden palvelujen johtaminen on hankala ja kustannuksiltaan suuri haaste, mutta analysoimalla järjestelmiä voidaan löytää kustannusvaikuttavia toimintatapoja. Tällainen työ vaatii resursseja, mutta olisi todennäköisesti loppupelissä kannattavaa, Halminen sanoo.
DI Olli Halminen väittelee tuotantotaloudesta Aalto-yliopistossa 20. tammikuuta.
