Infektio ja ennenaikainen synnytys

Raskaana olevan naisen infektioiden tiedetään altistavan ennenaikaiselle synnytykselle ja yhä useammat tutkimukset ja havainnot viittaavat siihen, että huomattava osa ennenaikaisista synnytyksistä johtuu infektioista. Yleisimmin näissä tapauksissa bakteeriviljelyssä löytyy mykoplasmaryhmän patogeeneja, usein myös B-ryhmän streptokokki. Mekanismi, jolla infektio synnytyksen käynnistää, on epäselvä. Useimmissa antibioottihoitokokeiluissa ei hoidolla juurikaan ole saatu estetyksi ennenaikaisia synnytyksiä. Ennenaikaisen synnytyksen uhatessa nainen on kuitenkin syytä ottaa sairaalatarkkailuun, tutkia myös bakteerinäytteet ja hoitaa löytyneet tulehdukset.

Anna Alanen

Naisen virtsaputken divertikkeli

Naisen virtsaputken divertikkeli on edelleen huonosti tunnettu sairaus. Monilla hoitoon hakeutuneilla potilailla on ollut oireita jo kauan ennen kuin divertikkeli on todettu. Tärkeää onkin, että lääkäri osaa epäillä divertikkeliä ja muistaa tehdä gynekologisen tutkimuksen yhteydessä vetopalpaation. Oireettomat divertikkelit eivät vaadi hoitoa lainkaan. Monet vaivoja aiheuttavat divertikkelit saadaan oireettomiksi ilman leikkaustakin, esimerkiksi laajentamalla virtsaputkea ja antibioottihoidolla. Jos konservatiivinen hoito ei auta, on marsupialisaatio ensisijainen leikkausmenetelmä distaalisten divertikkelien ja emättimen kautta suoritettava divertikulektomia proksimaalisten divertikkelien hoidossa.

Maria Laine, Pentti Kiilholma

Otsaontelotulehduksen hoidot

Otsaontelotulehdus kehittyy useimmin poskiontelotulehduksen yhteydessä, mutta noin kolmasosalla potilaista se on itsenäinen tauti. Tyypillinen potilas on nuori aikuinen, joka saa taudin nuhakuumeen jälkeen.

Jouko Suonpää, Kalle Aitasalo

Helikobakteeri-infektio ja tulehduskipulääkkeet

Helikobakteeri aiheuttaa kroonisen aktiivisen gastriitin, joka on ulkustaudin tärkein riskitekijä. Yli 90 %:n duodenaali- ja noin 70 %:n ventrikkeliulkuksista katsotaan johtuvan helikobakteeri-infektiosta. Tulehduskipulääkkeiden jatkuva käyttö taas aiheuttaa yli kolmasosassa tapauksista mahan ja pohjukaissuolen limakalvovaurioita tai haavaumia. Suurin osa muutoksista on kliinisesti merkityksettömiä, mutta 2-4 % tulehduskipulääkkeiden käyttäjistä saa ulkusvuodon tai -puhkeaman. Kyseisten kahden ulkuksen riskitekijän mahdolliset yhteisvaikutukset ovat kliinisesti kiinnostava kysymys.

Anna-Liisa Karvonen

Epikutaani- eli lapputesti kosketusallergian osoittamisessa

Epikutaani- eli lapputestaus on ihotautien erikoislääkärin perustutkimus viivästyneestä allergiasta johtuvan kosketusihottuman tutkimiseen ja sen aiheuttajan tunnistamiseen. Se antaa tietoa aineista, joita potilaan tulee välttää, jotta ihottuma paranee ja sen uusiutuminen estyy. Kosketusihottumat kuuluvat tavallisimpiin ihotauteihin, joita tutkitaan ja hoidetaan sekä sairaaloiden poliklinikoilla että avoterveydenhuollossa. Jokaisen kosketusihottumatapauksen huolellinen selvittäminen vähentää ihottumasta aiheutuvia haittoja ja hoitojen ja toistuvien sairauslomien kustannuksia. Epikutaanitestaus antaa tärkeää tietoa työperäisten ihottumien korvauskysymyksissä sekä potilaan ammatinvalintaan, uudelleenkoulutukseen ja onnistuneeseen uudelleensijoitukseen työelämässä.

Suomen Kontaktidermatiittityöryhmä

Interpersonaalinen psykoterapia

Interpersonaalinen psykoterapia on kohdennettua, ajallisesti rajattua ja lyhytaikaista psykoterapiaa. Se korostaa masennuspotilaan ajankohtaisia interpersonaalisia vuorovaikutussuhteita, samalla tiedostaen masennuksen geneettiset, biokemialliset, kehityshistorialliset ja henkilökohtaiset syytekijät. Interpersonaalinen psykoterapia käsittää yleensä 16-25 istuntoa 4-6 kuukauden aikana. Samaa tekniikkaa voidaan käyttää myös pitkäaikaisessa terapiassa. Interpersonaalinen psykoterapia soveltuu erityisesti masennuksen hoitoon, joko yksinään tai yhdistettynä lääkehoitoon.

Teijamari Laasonen-Balk, Hannu Koponen

Sisemmän kaulavaltimon ja nikamavaltimon dissektoituman oireet, diagnostiikka ja hoito

Kaulan valtimoiden dissektoituma voi syntyä trauman seurauksena tai spontaanisti sisemmän kaulavaltimon tai nikamavaltimon kallonulkoiseen tai kallonsisäiseen osaan. Useimmin dissektoituma sijaitsee kallon ulkopuolisessa sisemmässä kaulavaltimossa. Tavallisimpia alkuoireita ovat päänsärky, kasvo- tai kaulakipu, Hornerin oireyhtymä, iskeemiset aivo-oireet sekä oireet aivohermoista. Osa dissektoitumista on oireettomia, ja koska nämä yhdessä lieväoireisten dissektoitumien kanssa jäävät usein diagnosoimatta, tauti lienee edelleen alidiagnosoitu. Dissektoituma tulee muistaa erityisesti nuorten potilaiden aivoiskeemisten ilmentymien etiologiana. Nuorista aivoinfarktipotilaista jopa 20-50 %:lla infarktin syynä voi olla kaulan valtimoiden dissektoituma.

Outi Heikkilä, Tapani Tikkakoski, Sami Leinonen, Kyösti Sotaniemi, Martti Lepojärvi

Kantaluumurtumien hoito

Kantaluumurtumista seuraa usein pitkäaikainen tai pysyvä invaliditeetti. Tämän riskin sekä ristiriitaisten hoitolinjanäkemysten vuoksi näiden vammojen diagnostiikkaan ja hoitoratkaisuihin on syytä paneutua huolellisesti. Dislokoituneiden nivelensisäisten kantaluumurtumien konservatiivisella hoidolla on pitkään ollut kannatusta, mutta leikkaustekniikoiden ja sädediagnostiikan kehityttyä nämäkin murtumat tulee nykyään hoitaa pääsääntöisesti leikkauksella.

Jyrki Kankare

Hapen osuus hengityksen säätelyssä

Happi on ihmiselle elintärkeä, mutta sen osuus hengityksen säätelyssä on yllättävän rajallinen. Käytännössä hapenpuutetilanteessakin voimakkaampia ovat hiilidioksidiin liittyvät reaktiot. Tärkein veren happipitoisuutta tunnistava elin on kaulavaltimon haarautumiskohdassa sijaitseva glomus caroticum, josta ensimmäiset väitöskirjatutkimukset julkaistiin jo 1700-luvulla.

Yrjö Salorinne

Hapen hyödyt ja haitat vastasyntyneellä

Raskauden aikana sikiön hapen saanti tapahtuu istukan kautta. Kehittyvän sikiön valtimoveren happiosapaine on niin pieni, että se syntymän jälkeisten kriteerien mukaan edustaisi vaikea-asteista hypoksemiaa. Silti sikiö ylläpitää normaalia aerobista aineenvaihduntaa ja sen lisäksi kasvaa huomattavaa vauhtia. Syntymän jälkeen tapahtuu nopea ja perusteellinen fysiologinen muutos, kun hengitys ja hapetus keuhkojen kautta käynnistyvät samalla kun keuhkoverenkierto moninkertaistuu. Yleensä lapsilla tämä muutos sujuu hämmästyttävän nopeasti ja häiriöittä, mutta poikkeustapauksissa joudutaan hoitamaan hengityksen tai verenkierron vajauksesta johtuvaa hypoksemiaa tai kudoshypoksiaa. Tällöin ensimmäinen toimenpide on yleensä hapen anto. Hapetusongelmat ovat erityisen yleisiä pienillä keskosilla, ja heillä myös happihoitoon liittyvät vaarat korostuvat.

Kari Raivio

Elimistön sopeutuminen hypoksiaan

Hypoksian vaikutusten tunteminen on edellytys selvitä äkillisistä vaaratilanteista ilmailussa tai alppikiipeilijöiden tavoitellessa ylimpien vuorten huippuja. Korkean paikan leirit taas ovat tuttuja urheilijoiden valmistautuessa merkittäviin arvokilpailuihin. Andeilla yli 4 000 metrin korkeudella asuvilta alkuasukkailta on saatu paljon suoraa tietoa ihmiselimistön sopeutumismekanismeista krooniseen hypoksiaan. Tässä kirjoituksessa keskitytään hypoksian vaikutuksiin ja siihen sopeutumiseen sikäli kuin se on yleensä mahdollista tai tunnettua.

Seppo A. Sipinen

Hypoksemia leikkauksen yhteydessä

Hypoksemian varhainen toteaminen ja hoito leikkauksen aikana, ennen kuin hypoksemia aiheuttaa häiriöitä elintoimintoihin, ovat merkittävimpiä anestesian turvallisuutta parantaneita edistysaskeleita. Leikkauksen jälkeinen hypoksemia on kuitenkin yhä suurelta osin ratkaisematon ongelma. Siihen näyttää liittyvän sydänlihaksiskemiaa ja sen myötä leikkaustulosta heikentäviä sydänkomplikaatioita. Postoperatiivisen hypoksemian mekanismit ja riskitekijät ovat samat kuin uniapneaoireyhtymässä. Provosoivana tekijänä on lisäksi opioidikipulääkitys. Vähemmän invasiivinen kirurgia ja opioidien kokonaisannosta vähentävät kivunhoitomenetelmät saattavat osoittautua hyödyllisiksi leikkauksen jälkeisen hypoksemian ehkäisyssä.

Markku Salmenperä

Vapaiden happiradikaalien kardiovaskulaarinen toksisuus

Vapaita happiradikaaleja syntyy elimistössä jatkuvasti, ja monet radikaalireaktiot ovat välttämättömiä elimistön normaalille toiminnalle. Osa happiradikaaleista sen sijaan on toksisia kudosrakenteille. Toistaiseksi ei kuitenkaan tiedetä, mikä radikaalireaktioista johtaa eri tautitiloissa haitallisiin kudosvaurioihin ja miten vauriot voitaisiin parhaiten estää. Antioksidanttihoidon hyödyllisyydestä kliinisissä iskemiatilanteissa on viitteitä, mutta selvyyttä siitä, milloin antioksidanttien anto on tarpeen, ei vielä ole.

Hannu Toivonen

Happi kroonisten keuhkosairauksien hoidossa

Kroonista ahtauttavaa keuhkosairautta sairastavalle on ominaista keuhkojen toiminnan ja hemodynamiikan vähittäinen huononeminen. Lopulta seurauksena saattaa olla valtimoveren happikyllästeisyyden väheneminen eli hypoksemia ja sen seurauksena kudosten hapenpuute, hypoksia. Krooniseen hypoksemiaan voivat liittyä mm. keuhkovaltimopaineen kohoaminen, sekundaarinen polysytemia, neuropsykologisten toimintojen heikkeneminen sekä erityisesti öiseen aikaan esiintyvät sydämen rytmihäiriöt. Kotona annettavaa happihoitoa on parin viime vuosikymmenen aikana lisääntyvästi käytetty vaikea-asteisen kroonisen ahtauttavan keuhkosairauden hoidossa, ja tutkimusten mukaan sen avulla saadaan hypokseemisille potilaille keskimäärin 3,5 vuotta lisää elinaikaa. Muiden kroonisten keuhkosairauksien hoidossa on kotona annettavaa happihoitoa käytetty satunnaisesti, eikä sen hyödyllisyydestä näissä tilanteissa ole kertynyt tutkimuspohjaista tietoa.

Aarne Lahdensuo

Happea kuljettavat keinotekoiset liuokset

Verensiirtoihin liittyvät ongelmat ovat herättäneet kiinnostuksen korvaavien, happea kuljettaviin liuosten kehittelyyn. Huolimatta vuosikymmenten tutkimustyöstä edistyminen lupaavilta vaikuttaneiden hemoglobiiniliuosten ja happea liuottavien fluorokarboniliuosten kehittelyssä on kuitenkin ollut suhteellisen hidasta. Vaikka nykyiset hemoglobiiniliuokset on saatu kemiallisesti muuntelemalla tai geneettisesti manipuloimalla stabiilimmiksi ja paremmin kudoksiin happea luovuttaviksi, niiden lyhyt pysyvyys verenkierrossa rajoittaa huomattavasti kliinisiä sovellutusmahdollisuuksia. Tavallista suurempaa hengitysilman happiosapainetta vaativat, retikuloendoteliaaliseen järjestelmään hakeutuvat ja myös kovin rajallisen ajan suonistossa pysyvät fluorokarbonit ovat toistaiseksi olleet pettymys. Varsin turvallisiksi saaduilla uusilla valmisteilla saattaisi olla kuitenkin käyttöä lähinnä iskeemisten kudosten perfuusiossa tai massiivisen vuodon ensiavussa ennen kuin verivalmisteita on saatavissa. Myös Jehovan todistajien vaikean anemian tai vuodon hoidossa fluorokarboneista voisi olla hyötyä.

Heikki Mäkisalo

Ylipainehappihoito

Ylipainehappihoitoa voidaan käyttää joko sairaustilan päähoitomuotona, kuten sukeltajantaudissa, vaikeassa häkämyrkytyksessä ja Clostridium-bakteerin aiheuttamissa kaasukuolioissa, tai muiden hoitojen lisänä, kuten esimerkiksi vaikeissa nekrotisoivissa pehmytkudosinfektioissa kirurgisen, antibiootti- ja tehohoidon lisänä. Vaikka Suomessa on käytetty ylipainehappea yli 20 vuotta valikoiduissa sairaustiloissa hyvin tuloksin, eivät kaikki lääkärit ole vielä tietoisia tämän hoitomuodon tarjoamista mahdollisuuksista. Ainoa ympärivuorokautisesti maassamme toimiva kliininen ylipainekammio on TYKS:n kirurgian teho-osastolla, jonne ylipainehappihoitoa tarvitsevat potilaat tulisi toimittaa hoitoon.

Juha Perttilä, Jorma Klossner

Normobaarinen hypoksia ja hyperoksia urheiluvalmennuksessa ja niiden mahdollisuudet lääketieteellisessä kuntoutuksessa

Urheilijat käyvät harjoittelemassa vuoristossa hypoksiaolosuhteissa lisätäkseen punasolumassaansa ja parantaakseen maksimaalista hapenottoaan ja suorituskykyään. Vuoristoharjoittelu ei kuitenkaan ole aina parantanut meren pinnan tason maksimaalista hapenottokykyä tai suorituskykyä. Vuoristoharjoittelun vaikutusten aikaansaamisessa akklimatisaatio eli sopeutuminen hypoksiaan näyttäisi olevan tärkeämpi tekijä kuin harjoittelu hypoksiassa ilman samanaikaista akklimatisaatiota. "Living high, training low" -yhdistelmä näyttäisi antavan hypoksia-akklimatisaation hyödyn samalla, kun voidaan harjoitella normoksiassa ja välttää vuoristoharjoitteluun liittyvät ongelmat. Alppimajainnovaatio, ts. matalan happipitoisuuden luominen meren pinnan tasolla olevaan huoneistoon typpilaimennusmenetelmällä, on mahdollistanut sitä koskevat tutkimukset Suomessa.

Heikki Rusko, Heikki Tikkanen

Verenpaineen vuorokausirekisteröinti kohonneen verenpaineen diagnostiikassa ja hoidon seurannassa

Verenpaineen vuorokausirekisteröinti-tekniikka kehitettiin jo 1950-luvulla ja se otettiin tutkimuskäyttöön 1960-luvulla, mutta vasta viime vuosina sen käyttö on yleistynyt kliinisessä potilastyössä. Vaikka verenpaineen vuorokausirekisteröinnin tulosten tulkinta ei vielä ole vakiintunut ja vaikka tulosten yhteys potilaan ennusteeseen on vielä osin selvittämättä, voidaan vuorokausirekisteröinnillä kuitenkin monissa verenpaineen diagnostiikan ja hoidon ongelmatilanteissa saada kertamittauksia täydentävää tietoa verenpainetasosta potilaan arkielämässä vuorokauden eri aikoina. Avohoidon lääkärien kiinnostus menetelmän käyttöä kohtaan on lisääntynyt, ja myös tieteellinen näyttö menetelmän eduista toistettuihin kertamittauksiin verrattuna on lisääntynyt. Lähiaikojen tutkimustulokset selvittänevät, mikä on tämän menetelmän asema kohonneen verenpaineen diagnostiikassa ja hoidon seurannassa avohoidon ongelmatilanteissa ja sairaaloiden erikoispoliklinikoissa.

Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi

Suositus pneumokokkirokotteen käytöstä

Pneumokokkirokote on turvallinen ja se antaa kohtalaisen hyvän suojan (50-80 %) vakavimpia pneumokokki-infektioita vastaan. Ensisijaisia kohderyhmiä ovat potilaat, joilta on poistettu perna, ja monet immuunipuutteisten potilaiden ryhmät. Pneumokokki on tavallisin keuhkokuumeen aiheuttajabakteeri ja sairastumisvaaran on osoitettu olevan suurentunut monilla suurilla potilasryhmillä, esimerkiksi kroonisia sydän- ja keuhkosairauksia sairastavilla. Niinpä rokotteesta ilmeisesti hyötyisi moninkertainen potilasmäärä verrattuna siihen määrään, joka rokotteen nykyään saa. Lääkärien tulisi suhtautua pneumokokkirokotereseptin pyytäjiin myönteisesti ja harkita rokotusta, kun potilaalla on lisääntynyt pneumokokki-infektion vaara.

Juhani Eskola, Pekka Nuorti, Pekka Honkanen, Pirjo Mäkelä, Kansanterveyslaitoksen Rokotussuositustyöryhmä

Kroonisen C-hepatiitin hoito

HCV-infektion tekee ongelmalliseksi sen suuri kroonistumistaipumus: 70-80 prosenttia tartunnan saaneista jää viruksen kantajiksi. Krooniseen C-hepatiittiin liittyy lisääntynyt kirroosi- ja hepatoomariski sekä lievästi lisääntynyt, maksaperäisistä syistä johtuva kuolleisuus. Tauti on helppo todeta vasta-ainetestillä ja tarvittaessa sitä täydentävillä tutkimuksilla. Peruslääke on edelleen alfainterferoni, mutta sen avulla virus saadaan häviämään vain puolelta potilaista. Muille on käytettävissä yhdistelmähoitoja, joista kuitenkin on vielä vähän kokemusta. Maksansiirtoa C-hepatiittipotilaille harkitaan kirroosivaiheessa, kun elinaikaa muutoin olisi alle puoli vuotta.

Matti Vuoristo, Krister Höckerstedt