Depression etiologia, patofysiologia ja psykopatologia - psykosomaattinen näkökulma

Depressio on yksi suomalaisten tärkeimmistä kansansairauksista. Tässä artikkelissa esitetään depression syitä, mekanismeja ja oireita yhteen nivova psykosomaattinen malli. Depression laukaisevat tekijät saavat aikaan merkityskokemuksen, jonka aiheuttama tunne-elämys johtaa biologisiin neuroniverkostojen säätelyhäiriöihin. Toisaalta tällainen säätelyhäiriö voi johtua lääkityksen ja ruumiillisen sairauden suorasta vaikutuksesta. On tärkeää huomata, että depressio on sekä psykologinen että biologinen sairaus, jolla on myös merkittäviä vaikutuksia yksilön sosiaaliseen elämään ja toimintakykyyn.

Hasse Karlsson, Raimo K. R. Salokangas

Keuhkohuuhtelunäytteen ja keuhkokudoksen asbestimääritykset asbestisairauksien diagnostiikassa

Vaikka asbestin käyttö on Suomessa jo loppunut, ilmenee asbestisairauksia vielä 2000-luvulla. Niiden diagnostiikassa ja ammattitaudiksi toteamisessa keskeistä on asbestialtistumisen voimakkuuden arviointi. Huolellisesti selvitetyn anamneesin lisäksi voidaan altistumista arvioida keuhko- ja keuhkohuuhtelunäytteen asbestipitoisuusmäärityksillä. Erityisesti niistä on apua altistumisen selvittämisessä ammattialoilla, joissa altistumisen voimakkuus vaihtelee paljon ja sitä on anamnestisesti vaikea selvittää. Pitoisuusmäärityksiin liittyy menetelmistä, eri asbestilajeista ja yksilöllisistä tekijöistä johtuvaa vaihtelua, jonka vuoksi tuloksia tulee tarkastella lähinnä suuruusluokittain ja yhdessä huolellisesti selvitetyn altistumisanamneesin kanssa. Suurikaan pitoisuus ei sellaisenaan merkitse kliinisen sairauden olemassaoloa, mutta viittaa väestön yleistä altistumistasoa voimakkaampaan altistumiseen.

Antti Karjalainen, Pentti Tukiainen

Uudet masennuslääkkeet vanhusten hoidossa

Serotoniiniselektiiviset masennuslääkkeet ovat tutkimusten valossa tehokkaita vanhusten depression hoidossa. Ne ovat selvästi paremmin siedettyjä kuin vanhemmat valmisteet, vaikka hyvin iäkkäiden ja somaattisesti sairaiden potilaiden hoidosta tutkimustieto onkin vielä vähäistä. Serotoniiniselektiivisten masennuslääkkeiden olennaiset erot ovat niiden farmakokinetiikassa ja yhteisvaikutusten mahdollisuudessa, ja nämä tulee ottaa huomioon vanhuksia hoidettaessa. Myös serotoniiniselektiivisiä masennuslääkkeitä käytettäessä hoito aloitetaan pienillä annoksilla ja annosta suurennetaan hitaammin kuin nuoremmilla potilailla. Näin voidaan minimoida hoidon alkuvaiheessa ilmenevä levottomuus ja ruoansulatuskanavaperäiset sivuvaikutukset. Uusimmat, entistä laajemman neurokemiallisen vaikutuskirjon masennuslääkkeet vaikuttavat myös lupaavilta vanhusten depression hoidossa, mutta tutkimustietoa niistä on toistaiseksi niukasti.

Esa Leinonen

Paraneeko lapsen astma?

Astman perussyy on hengitysteiden inflammaatio. Milloin virusinfektioiden yhteydessä koetut hengitysvaikeudet muuttuvat astmaksi, on vielä selvittämättä. Keskosilla on todettu noin nelinkertainen riski sairastua astmaan. Jos lapsella on atopiaperimä, vaikuttaa varhaislapsuuden allergeenialtistus astman puhkeamiseen. Ennaltaehkäisytoimet eivät ole vähentäneet allergioiden esiintymistä, mutta ovat lieventäneet niiden oireita. Mikäli lapsi ei ole atoopikko, katoavat astmaoireet useimmiten murrosiässä.

Kaisu Juntunen-Backman

Miksi kasvua seurataan?

Terveen lapsen mittaaminen ja punnitseminen määrävälein, kasvukäyrän piirtäminen ja sen tulkinta ovat lastenneuvolan ja kouluterveydenhuollon arkipäivää. Lapsen kasvu ja kehitys toteuttavat perittyä mallia ympäröivien olosuhteiden vaikutuksessa. Kasvuhäiriö voi toimia puhkeavan pitkäaikaissairauden tai lapselle epäedullisten elinolosuhteiden hälytysmerkkinä. Synnynnäiset, esimerkiksi kromosomaaliset, poikkeavuudet saadaan joskus selville vasta kun tutkitaan syytä kasvussa havaittuun muutokseen. Pitkäaikaisen sairauden hoidon aikana saamme viitteitä hoitotasapainosta seuraamalla lapsen kasvua ja kehitystä. Myös ne lapset, jotka ovat perinnöllisistä syistä selvästi ikätovereitaan lyhyempiä tai pidempiä hyötyvät säännöllisestä kasvun seurannasta. Johdonmukaisesti etenevä kasvu tukee heidän käsitystään omasta normaaliudestaan.

Marja-Terttu Saha

Lasten toistuvat vatsavaivat

Toistuvat vatsavaivat ovat päänsäryn ohella yleisimpiä syitä leikki- ja kouluikäisten tuloon lääkärin vastaanotolle. Tutkimusmenetelmien kehityttyä on osoittautunut, että vatsaoireiden syynä on jopa puolella lapsipotilaista jokin hoidettava maha-suolikanavan sairaus tai toiminnallinen poikkeavuus. Sairauksista tavallisimpia ovat laktoosi-intoleranssi, keliakia, refluksitauti ja mahakatarri. Osalla potilaista psykosomaattiset mekanismit toimivat vatsakipujen laukaisijoina.

Merja Ashorn

Sytokiinigeenien polymorfismi infektio- ja autoimmuunitaudeissa

Tulehdusreaktio on hyödyllinen ja useimmiten välttämätön hyökkäävien mikrobien torjunnassa, mutta toisaalta liian voimakas tai liian herkästi laukeava tulehdusreaktio voi olla osatekijänä eri tautien patogeneesissä. Tulehdusreaktio on elimistössä säädelty hyvin monin tavoin, mutta sytokiineillä näyttää olevan keskeinen osuus tässä säätelyssä. Tärkeimpiä tulehdusta sääteleviä sytokiineja ovat interleukiinit 1, 6 ja 10, tuumorinekroositekijä sekä interleukiini 1 -reseptorin salpaaja. Viime vuosina on osoitettu, että useimpien näiden sytokiinien geeneissä on polymorfiaa ja että eri alleelit voivat poiketa toisistaan sytokiinintuotantokyvyn suhteen. Nämä löydökset ovat johtaneet tutkimuksiin, joissa on osoitettu tämän geneettisen komponentin vaikutus toisaalta infektiotautien torjuntakykyyn ja toisaalta alttiuteen sairastua tulehduksellisiin tauteihin tai niiden vaikeusasteeseen.

Mikko Hurme

Keuhkosyövän liitännäishoito

Uusien tutkimusmenetelmien ansiosta voidaan keuhkosyövän pahanlaatuisuus ja levinneisyys määritellä melko tarkasti. Ennen leikkaus- tai sädehoitoa on ruvettu ei-pienisoluista keuhkosyöpää sairastaville antamaan solunsalpaajahoitoa, jolla pyritään pienentämään kasvaimen kokoa ja näin mahdollistamaan sen kirurginen hoito. Liitännäislääkehoidon antamisesta ennen leikkaushoitoa on saatu osittain rohkaisevia tuloksia, mutta monia kysymyksiä jää edelleen avoimeksi. Hoitojaksojen määrä ja ajoitus, lääkeyhdistelmien kokoonpano ja annosmäärät sekä liitännäishoidon todellinen vaikutus hoidon onnistumiseen ja potilaan eliniän pidentämiseen ovat vielä ratkaisematta.

Guillermo Blanco Sequeiros

Siedätyshoidon asema aikuisten allergioiden hoidossa

Allergeenispesifisellä siedätyshoidolla voidaan lievittää huomattavasti IgE-välitteisten sairauksien nenä-, silmä- ja keuhko-oireita. Siitepölyallergioiden hoitona se on todettu vanhastaan tehokkaaksi, mutta siedätys tulee kyseeseen myös eläinallergioissa. Mehiläis- ja ampiaismyrkyn aiheuttamiin reaktioihin se on ainoa tehokas hoito. Onnistumisen edellytyksenä on tarkka allergologinen diagnostiikka ja oikea potilasvalinta. Odotettavissa olevaa hyötyä on punnittava mahdollisten sivuvaikutusriskien kanssa. Vaihtoehdoksi allergisten sairauksien muulle hoidolle menetelmä ei sovi, vaan tavanomainen lääkehoito sekä allergeenien eliminaatio ovat edelleen ensisijaiset hoitomuodot. Allergisten sairauksien jatkuvasti lisääntyessä on herännyt kysymys, voidaanko taudin aikaisessa vaiheessa aloitetulla siedätyshoidolla ehkäistä sen pahenemista.

Ilkka Annila, Matti Penttilä, Paula Kuusisto

Päihdepotilaan masennuksen arviointi ja hoito

Masennus on yleinen päihderiippuvuuden yhteydessä, mutta useimmat toipuvat ilman masennuslääkitystä vieroitushoidon ja päihteettömyyden avulla. Jos toipuminen ei käynnisty vieroitushoidon myötä, masennuslääkitys aloitetaan potilaan oltua 2-4 viikkoa ilman päihteitä. Vaikka masennuksen ennuste on päihderiippuvaisella potilaalla useimmiten hyvä, hoitamattomaan masennukseen liittyy itsemurhariski. Hoito on turvallista aloittaa sairaalassa, mutta suhteellisen lyhyt hoitoaika riittää. Retkahdusten esto on keskeinen tavoite jatkohoidossa. Lääkehoito, psykososiaaliset hoitomuodot ja itseapuryhmät sopivat rinnakkaisiksi hoitomuodoiksi. Hyvin suunniteltu hoito ja toipuminen masennuksesta kannustavat jatkamaan päihteettömyyttä.

Riitta Alaja

Kohonneen verenpaineen hoito raskausaikana

Verenpainelääkkeiden käyttöön raskausaikana suhtaudutaan pidättyväisesti, koska se saattaa heikentää kohdun ja istukan verenkiertoa. Kun lääkehoito katsotaan äidin turvallisuuden vuoksi tarpeelliseksi, labetaloli on yleisimmin käytetty aine. Myös metyylidopaa käytetään edelleen, ja nifedipiinin käyttö on yleistymässä. Kriisitilanteissa magnesiumsulfaattihoito on lisääntymässä Yhdysvaltain mallin mukaan. Raskauden päättäminen - useimmiten keisarileikkauksella on kriisitilanteen paras hoito. Aiheesta on julkaistu suomalainen laajempi katsaus hiljattain (1).

Risto Erkkola

Manipulaatiohoidot - sittenkin salonkikelpoisia? kriittinen katsaus alaselkäoireisen potilaan manipulaatiohoitojen vaikuttavuuteen

Manipulaatiohoidot ovat olleet kauan tunnettuja, mutta lääketieteen parissa sangen kiisteltyjä ja perinteisen koululääketieteen piirissä jopa vieroksuttuja menetelmiä. Kuitenkin useissa eri tutkimuksissa manipulaatio- ja mobilisaatiohoidot ovat nousseet esille eräinä tehokkaimmista menetelmistä selkäkivun hoidossa. Sekä kansainvälisissä että kansallisessa hoitosuosituksessa manipulaatiohoitoa suositellaan akuutin, kahdesta neljään viikkoa kestäneen selkäkivun käyväksi hoidoksi, kun välitöntä operatiivisen hoidon tarvetta ei ole. Aivan viimeaikaisista tutkimuksista on saatu lisää näyttöä manipulaatiohoidon edullisesta vaikutuksesta myös kroonisen selkäkivun hoidossa. Manipulaatiohoitojen käyttöindikaatioiden ja vasta-aiheiden tunteminen sekä manipulaatiohoidon käytännön toteutus tehokkaasti ja turvallisesti vaatii sekä lääkäreiltä että muulta terveydenhuoltohenkilöstöltä jatko- ja täydennyskoulutusta.

Olavi Airaksinen, Timo Rousi, Eero Penttinen, Karl-August Lindgren

Masennuksen hoito terveyskeskuksessa

Masennus on hyvin yleinen sairaus. Sen vuoksi pääosa näistä potilaista tulee hoitaa perusterveydenhuollossa. Masennuksen diagnosointi on osoittautunut vaikeaksi, mutta sen onnistumista voidaan edistää tietyntyyppisellä vastaanottokäytännöllä. Tärkein osa hoitoa on potilaan ja lääkärin hyvään vuorovaikutukseen perustuva turvallinen hoitosuhde. Masennuslääkkeitä tarvitaan lähinnä keskivaikeiden ja vaikeiden tilojen hoidossa. Sosiaaliset selvittelyt ja interventiot tukevat hoitoa.

Outi Poutanen

Raskausajan infektioseulonnan laajentamiseen perusteita

Virukset, bakteerit ja parasiitit aiheuttavat 2-3 % vastasyntyneen sairauksista ja kehitysvammaisuudesta. Primaari-infektio alkuraskauden aikana on yleensä haitallisin. Ennenaikaisuus infektion seurauksena voi olla jopa tärkeämpi haitta kuin suoranainen infektio. Osa infektioista, esimerkiksi sytomegalovirus- ja toksoplasmainfektio, jatkuu vielä syntymän jälkeenkin. Käsitykset mikrobien vertikaalisesta transmissiosta ja niiden haitoista raskausaikana muuttuvat jatkuvasti. Nykytieto antaakin lääketieteellisiä, eettisiä ja taloudellisia perusteita laajempaan raskaudenaikaiseen infektioseulontaan ja -profylaksiin.

Tapio Kurki, Vilho Hiilesmaa

Huumeet infektioiden levittäjänä

Ensimmäinen huumeaalto kohtasi Suomea 1970-luvulla. Nyt Suomi ratsastaa toisen huumeaallon harjalla. Suoneen ruiskutettavien huumeiden käyttö on lisääntynyt ja käyttäjät ovat siirtyneet kovempiin aineisiin, kuten amfetamiiniin ja heroiiniin. Huumeiden käyttö lisää monien infektioiden tartuntariskiä, ja huumeiden käyttäjien keskuudessa onkin todettu useita epidemioita viime vuosina.

Tarja Potasev, Kai Savolainen

Sarveiskalvon pinnallisen haavauman käypä hoito

Sarveiskalvon pinnallinen haavauma eli eroosio on epiteeliin rajoittuva kudospuutos, joka yleensä syntyy vamman seurauksena. Haavauma todetaan tyypillisten oireiden ja fluoreseiinivärjäyksessä näkyvän epiteelipuutoksen perusteella. Hoitona käytetään antibioottivoidetta, salvalappua ja kivun lievitykseen tulehduskipulääkettä sekä tarvittaessa mustuaista laajentavia silmätippoja. Eroosio paranee yleensä nopeasti, mutta joskus se saattaa uusiutua silmäluomien irrottaessa haavaumakohdan epiteelin toistuvasti. Vaikka viimeaikaisissa tutkimuksissa on esitetty salvalapun hidastavan joidenkin eroosioiden paranemista, tulokset eivät toistaiseksi puolla salvalappuhoidosta luopumista. Sitkeästi uusiutuva pinnallinen haavauma saattaa vaatia kirurgista hoitoa.

Tero Kivelä

Rintasyövän liitännäislääkehoito

Primaarivaiheessa annettava liitännäislääkehoito parantaa rintasyöpäpotilaan ennustetta. Tuoreimpien meta-analyysien mukaan noin yksi viidestä rintasyöpäkuolemasta voidaan välttää hoitamalla nuoret potilaat yhdistelmäsolunsalpaajahoidolla ja vanhemmat potilaat antiestrogeeneillä. Monet hoitoon ja sen toteutukseen sekä potilaan fyysiseen ja psykososiaaliseen selviytymiseen ja kustannuksiin liittyvät kysymykset ovat kuitenkin edelleen osin avoimia.

Kaija Holli

Alzheimerin taudin nonkognitiiviset oireet

Viime aikoihin asti Alzheimerin taudin tutkimus on kohdistunut ensi sijassa kognitiivisiin oireisiin. Etenevän kognitiivisten kykyjen heikkenemisen ohella taudin neurobiologiseen prosessiin liittyy kuitenkin usein myös psykiatrisia oireita ja käytöshäiriöitä. Vaikka Alzheimerin taudin syntymekanismi on epäselvä, näihin nonkognitiivisiin oireisiin voidaan vaikuttaa lääkkeettömällä hoidolla, hoitoympäristöön kohdistuvin toimin sekä kohdennetulla psyykenlääkehoidolla.

Tuula Saarela, Hannu Koponen, Timo Erkinjuntti, Kari Alhainen, Petteri Viramo

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030