Akuutin vatsan kuvantaminen

Uudet kuvantamismenetelmät ovat osoittaneet perinteisen natiiviröntgenkuvauksen heikkoudet akuutin vatsakivun syyn selvittelyssä, jos kohta suolitukoksen ja suoliperforaation kuvantamisdiagnostiikassa natiivikuvaus on edelleen ensisijainen. Koeleikkauksen sijaan tulee nykyaikaisessa diagnostiikassa entistä enemmän tukeutua uusiin kuvantamistutkimuksiin. Niiden avulla diagnoosi ja paras hoitotapa yleensä selviävät varsin spesifisesti ja turhia laparotomioita voidaan vähentää. Akuutin vatsan kuvantamisdiagnostiikka tulisi keskittää hoitopaikkoihin, joissa tarvittava kuvantamisvälineistö on käytettävissä.

Martti Kormano

Teleradiologian mahdollisuudet terveyskeskuksissa

Terveyskeskuksissa otettujen röntgenkuvien tulkinta on useimmiten terveyskeskuslääkärin tehtävänä. Radiologisten kuvien siirtäminen tietoverkon kautta, teleradiologia, tarjoaa mahdollisuuden erikoislääkärin konsultoimiseen erityisesti epäselvissä ja kiireellisissä tapauksissa. Kuvia voidaan siirtää myös opetustarkoituksessa tai osana sähköistä sairauskertomusta. Nykyiset tietoverkot mahdollistavat nopean ja virheettömän tiedonsiirron. Tarvittavista laitehankinnoista kertyy kuitenkin varsin suuri lasku ja toimintatapojen muuttaminen edellyttää koulutusta, joten teleradiologian käyttöönotto vaatii vielä harkintaa ja esimerkiksi paikallista kustannusanalyysiä.

Jarmo Reponen, Martti Kormano, Michael Wangel

Radiologian koulutus terveyskeskuksissa

Radiologia on teknisen kehityksen myötä muuttunut nopeasti viime vuosikymmeninä. Laitteet, tarvikkeet ja kehitysprosessit ovat tietotekniikan ansiosta kehittyneet voimakkaasti, ja ne mahdollistavat tänä päivänä huomattavan monipuolisen informaation saannin. Kehityksen mukana pysyminen edellyttää jatkuvaa koulutusta (CME = continuous medical education), joka tulee vähitellen vaatimukseksi kaikille erikoisaloille. Terveyskeskuslääkärin on hallittava useita eri erikoisalojen tietoja jokapäiväisessä käytännön työssä, ja radiologia on yksi keskeinen alue.

Carl-Gustaf Standertskjöld-Nordenstam, Seppo Soimakallio

Normaalipaineinen hydrokefalia - diagnostinen ongelma

Dementian syynä voi joskus olla normaalipaineinen hydrokefalia, joskin se on varsin harvinainen sairaus. Koska potilaita voidaan auttaa sunttileikkauksella huomattavasti, on tärkeää pitää mielessä tämänkin sairauden mahdollisuus vanhuksen - ja joskus nuoremmankin potilaan - kävelyvaikeuksien, muistihäiriöiden ja älyllisten toimintojen heikkenemisen taustalla. Pelkästään kliinisen kuvan perusteella ei leikkaukseen ryhdytä, vaan diagnoosi on varmistettava mahdollisimman huolellisesti. Potilaiden tarkalla valinnalla leikkaushoidon onnistuminen on saatu paranemaan 80 %:iin. Ongelmana on, että yksiselitteistä menetelmää diagnostiikkaan ei ole löydetty.

Sakari Savolainen

Tartuntataudin leviäminen ilmateitse Räjähdyksenomainen tuhkarokkoepidemia huonosti ilmastoidussa koulussa Honkajoella

Tartunnan leviäminen suorassa kontaktissa pisaratartuntana on perusmalli, jolla useiden infektiotautien kulkua on selitetty ja luultavasti se onkin lukumääräisesti merkittävin mekanismi monessa taudissa. Kuitenkin myös ilmateitse tapahtuvasta leviämisestä on tietoa varsinkin tuhkarokosta ja tuberkuloosista; se on myös biologisen aseen kehittelyn lähtökohtia. Ilmateitse leviäminen voi johtaa nopeasti suureen tapausmäärään, sillä varsinkin tuhkarokon kyky levitä yskivästä potilaasta aerosolina on suuri. Tällainen superlevitystilanne muistuttaa epidemiakäyrältään pistelähtöistä ruokamyrkytystä. Suomesta on raportoitu tällainen tuhkarokkoepidemia Honkajoen koulusta, jossa huonosti ilmastoidussa käytävässä aamunavauksessa esioireinen indeksipotilas levitti taudin pariinkymmeneen muuhun oppilaaseen.

Mikko Paunio

Mitä katoaa helikobakteerin mukana?

Helikobakteeri-infektiot ovat hyvää vauhtia vähenemässä kehittyneistä maista. Helikobakteerien mukana katoaa paitsi kärsimyksiä, hengenvaarallisia tautimuotoja ja potilasjonoja myös monien tutkijoiden apurahat ja julkaisufoorumit sekä melkoinen osa eräiden lääkkeiden tuotosta. Taudin vakavien seurausten takia herää kansanterveyteen ja kustannus-hyötylaskelmiin liittyvä kysymys helikobakteerin luonnollisen katoamisen mahdollisesta nopeuttamisesta.

Timo U. Kosunen

Urheilijan astman hoito

Kilpa- ja huippu-urheilijoiden astman ja astman kaltaisten oireiden esiintyvyys on epidemiologisten tutkimusten perusteella muuta väestöä suurempi. Astma on tavallinen urheilulajeissa, joihin liittyy voimakas ventilaation lisääntyminen ja altistuminen kylmälle tai epäpuhtaalle ilmalle. Urheilijan astmaa tulee hoitaa astman yleisten hoitoperiaatteiden mukaisesti, mutta täytyy muistaa kuitenkin doping-säännökset. Huippu-urheilijoiden astman hoito toteutuu yleensä asianmukaisesti hyvän hoitomotivaation ansiosta. Käytännössä haasteen muodostavat alemman tason kilpaurheilijat, joiden tuleva menestyminen voi vaarantua, jos heidän astmansa jää toteamatta ja hoitamatta.

Tuomo Kava, Heikki Tikkanen

Skitsofreniapotilaan masennus

Myös skitsofreniaa sairastavilla potilailla voi esiintyä masennusoireita, joiden esiintyvyyttä, oirekuvaa ja hoitoa on toistaiseksi tutkittu vain vähän. Kuitenkin jopa joka neljäs potilas kärsii psykoottisen vaiheen jälkeen merkittävistä masennusoireista. Masennustila voi esiintyä myös samanaikaisesti akuuttien skitsofreniaoireiden kanssa, ja masennusoireet vaikuttavat potilaan elämänlaatuun, itsetuhoisuuteen ja yleiseen ennusteeseen. Tutkimustulokset masennuslääkehoidon merkityksestä skitsofreniapotilaan depression hoidolle ovat osin ristiriitaisia ja hoitokäytännöt toistaiseksi vakiintumattomia. Mikäli skitsofrenian akuutissa vaiheessa käytetään masennuslääkkeitä, on varsinkin vanhempien valmisteiden kuvattu pahentavan psykoosioireita. Serotoniiniselektiivisillä masennuslääkkeillä tämä vaara vaikuttaa pienemmältä, ja niitä pidetäänkin yleisesti ensisijaisina skitsofreniapotilaan masennuksen hoidossa.

Minna-Liisa Konu, Esa Leinonen, Jari-Pekka Klemettilä, Pekka Niskanen

Nokkosihottuma

Urtikariaa eli nokkosihottumaa ja siihen mahdollisesti liittyvää angioödeemaa on noin 15 %:lla väestöstä ainakin kerran elämässään. Sen tavallisin todennäköinen syy on infektio. Sitten tulevat fysikaaliset syyt, autoimmuunitilat ja allergia. Suuressa osassa tapauksista paukamointiin tai turvotukseen ei löydy selvää syytä. Antihistamiini auttaa useimmiten hyvin tai ainakin tyydyttävästi. Autoimmuuniurtikarioissa on kokeiltu muun muassa plasmafereesiä ja gammaglobuliinia vaihtelevin tuloksin. Valohoito tehoaa joihinkin fysikaalisiin urtikarioihin.

Matti Hannuksela

Miten osteoporoosin tutkimus ja hoito on järjestetty Helsingissä?

Osteoporoosille eli luukadolle ovat tyypillisiä piirteitä luun pieni määrä, luukudoksen mikrorakenteen häiriö, luun hauraus ja murtuma-alttiuden suurentuminen. Aiheuttamiensa murtumien vuoksi osteoporoosi on suuri kansanterveydellinen ongelma. Osteoporoosin toteamisen pullonkaula maassamme on diagnoosin perustana olevien mineraalitiheysmittauksien huono saatavuus; tarvittavia laitteita on eniten yksityisellä sektorilla. Julkisen sektorin sairaaloista laitteita löytyy tällä hetkellä Helsingin, Kuopion, Oulun ja Turun yliopistollisista sairaaloista sekä Pohjois-Karjalan keskussairaalasta ja Satakunnan sairaanhoitopiiriin kuuluvasta Satalinnan sairaalasta. Ensimmäisenä kuntana Suomessa Helsingin kaupunki on runsaan vuoden ajan tarjonnut mineraalitiheysmittauksia perusterveydenhuollon käyttöön.

Matti J. Välimäki, Maija Haukkamaa, Tapani Helve, Antti Hemminki, Timo Laatikainen, Heikki Laine, Jukka Toivonen

Madridin julistus - psykiatrian uusi eettinen ohjeisto

Maailman Psykiatriyhdistyksen (World Psychiatric Association, WPA) yleiskokouksessaan vuonna 1977 hyväksymä Hawaijin julistus oli ensimmäinen psykiatrian profession laatima psykiatrista hoitoa koskeva eettinen ohjeisto, joka tähtäsi psykiatristen käsitteiden, tiedon ja teknologian väärinkäytön ehkäisemiseen. Hawaijin julistus suhtautui kriittisesti Hippokrateen valaan mm. lähestyessään yksilön autonomiaa ja älä vahingoita -periaatetta sekä hyväksyi sen, että yksilön autonomian rajoittaminen hoidollisin syin voi olla eettisesti perusteltua. Julistus korosti potilaan ja psykiatrin terapeuttisen hoitosuhteen hienovaraista luonnetta ja katsoi, että korkea eettinen taso on erityisen tärkeä edellytys psykiatrian erikoisalalla toimimiseen. Vuonna 1996 Maailman Psykiatriyhdistys hyväksyi Madridin julistuksen, uudistetut psykiatrista praktiikkaa koskevat eettiset ohjeet.

Kari Pylkkänen

Defibrillaattorit maallikon käyttöön - uusi toimintamalli ensihoitoon

Sydämenpysähdyksen hoito ennen sairaalaanpääsyä on viime vuosina kehittynyt tasaisesti, vaikkakaan mitään käänteentekevää selviytymiseen vaikuttavaa uudistusta ei ole tapahtunut sen jälkeen, kun ambulansseissa otettiin käyttöön puoliautomaattiset defibrillaattorit. Uudenlaista ajattelua edustaa maallikoiden kouluttaminen käyttämään puoliautomaattisia defibrillaattoreita, joita sijoitetaan ennalta kartoitettuihin riskikohteisiin, esimerkiksi lentokoneisiin tai matkustajalaivoille. Maallikon suorittama defibrillointi on lupaava aikuispotilaan sydämenpysähdyksen hoitokeino, ja kun toiminta järjestetään hallitusti viranomaisten johdolla, se on myös turvallinen menetelmä. Se kuitenkin vain ammattiavun lisä, ja ennen laajempaa käyttöönottoa on syytä odottaa meneillään olevien tutkimusten valmistumista.

Markku Kuisma, Kari Nurminen, Teuvo Määttä, Taisto Hakala

Bioaseiden aiheuttamat infektiot

Huoli mikrobien käyttämisestä tuhoaseena, erityisesti terrorismin välineenä, on lisääntynyt viime vuosina. Bioaseena voidaan käyttää monia bakteereita, viruksia sekä eläin-, kasvi- tai mikrobiperäisiä toksiineja. Lääkärikunnan tulisi varautua tähän uuteen uhkaan kohentamalla tietojaan bioaseinfektioista ja niiden toteamistavoista. Varhainen etiologinen diagnoosi parantaa altistuneiden potilaiden ennustetta ratkaisevasti ja on ensiarvoisen tärkeätä epidemian leviämisen ehkäisemiseksi. Infektiotietämyksen ajantasaistamisen lisäksi lääkärien täydennyskoulutuksessa olisi syytä paneutua suuronnettomuus- ja katastrofitilanteiden hoitamisen ongelmiin.

Juhani Eskola, Petri Ruutu, Risto Visakorpi

Polven rasituskiputilat - käypä diagnostiikka ja hoito

Polven erilaiset kiputilat ovat yleinen ongelma kaikenikäisiä potilaita hoidettaessa. Syy kiputilaan voi löytyä polvea ympäröivistä tai nivelen sisäisistä kudoksista. Taustalla voi olla mm. nivelrikko, yksittäinen tapaturma, liiallinen toistuva kuormitus, rakenteellinen tai joskus tulehduksellinen syy. Hyvä anatomian tuntemus ja kliininen tutkimustaito luovat perustan diagnostisten testien ja tutkimusten suorittamiselle. Tarkka diagnoosi on oikean hoidon perusta, mutta esim. vanhojen traumojen jälkitilat muodostavat usein erotusdiagnostisen ongelman. Polven rasituskiputiloja hoidetaan ensisijaisesti konservatiivisesti kuormitusta muuntamalla, tulehduskipulääkkeillä ja fysioterapialla. Leikkaushoidon tarve arvioidaan, jos kipu kroonistuu.

Urho Kujala

Migreenin täsmälääkkeet

Migreenin täsmälääkkeillä tarkoitetaan migreenikohtausten hoitoon kehitettyjä serotoniinireseptoriin vaikuttavia valmisteita, joita käytetään vain primaareihin vaskulaarisiin päänsärkyihin. Ergotamiinin ja triptaaniryhmän pioneerin sumatriptaanin ohelle markkinoille ovat tulleet tsolmitriptaani ja naratriptaani, ja myös ritsatriptaani on myynnissä Suomessa. Eletriptaani on faasin III tutkimuksissa. Uusien triptaanien etuja ovat vaikutuksen nopeampi käynnistyminen suun kautta annosteltaessa, parempi teho, parempi siedettävyys ja vähäisempi migreenisäryn uusiutumisen riski. Triptaanit eivät kuitenkaan sovellu kaikille potilaille vasta-aiheidensa, sivuvaikutustensa tai rajallisen tehonsa vuoksi, joten migreenin hoito on räätälöitävä yksilöllisesti.

Maija Haanpää, Markus Färkkilä

Mitä tiedetään vanhuksen sekavuustilan diagnostiikasta ja hoidon vaikuttavuudesta?

Useat epidemiologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että sekavuustila eli delirium on erittäin yleinen ilmiö sairailla vanhuksilla. Epidemiologisten tutkimusten perusteella tiedetään, että deliriumiin liittyy huono ennuste. Tästä huolimatta vanhuksen deliriumin diagnostista selvittelyä ja hoidon vaikuttavuutta ennusteeseen on tutkittu yllättävän vähän. Vasta viime vuosina on ilmestynyt aiheesta muutamia kontrolloituja hoitotutkimuksia.

Kaisu Pitkälä

Syöpä ei tartu, eihän?

Eri syöpäkasvainten riskitekijöihin kuuluu infektioita aiheuttavia tekijöitä. Eräät bakteeri- ja loistaudit lisäävät syöpien esiintyvyyttä ja vieläpä spesifisesti tietyissä elimissä. Monilla organismeilla kuten viruksilla on osoitettu olevan kykyjä muuttaa nisäkässolujen perimää eli sitä solun rakennetta, joka säätelee solun muuttumista pahanlaatuiseksi. Virusten perimäkoodit ovat osittain eukaryoottisista soluista muunneltuja ja virukset pystyvät siirtämään geenejään ihmisenkin soluihin. Tiedot virusten ja syöpägeenien samankaltaisuuksista ja yhteyksistä lisäävät tietoa syövän synnyn perusmekanismeista ja samalla huolta ympäristön yllättävistäkin vaikutuksista sairauksiimme. Eliökunnan keskinäistä valtataistelua käydään myös sairauksia aiheuttamalla.

Maria Mulari, Risto Johansson

Leukopenia

Leukopenia on yleinen ja onneksi usein viaton laboratoriolöydös. Selvä leukopenia johtuu lähes aina neutrofiilisten granulosyyttien vähäisyydestä eli neutropeniasta. Sen syy on aina pyrittävä selvittämään, sillä leukopenia saattaa olla merkkinä myös vakavasta sairaudesta. Neutropenian hoidossa on tärkeintä pyrkiä poistamaan sen aiheuttaja, mikäli mahdollista. Tehokas infektioiden hoito ja ehkäisy on tärkeää, sillä neutropeeniseen sepsikseen liittyy edelleen kohtalaisen suuri kuolleisuus.

Marjatta Sinisalo

Negatiivisten oireiden, depression ja lääkityksen aiheuttaman ekstrapyramidaalioireiston erotusdiagnostiikka skitsofreniassa

Skitsofreniaan liittyvät negatiiviset eli vetäytymisoireet ilmenevät esimerkiksi psykososiaalisen toimintakyvyn huononemisena, tunneilmaisun latistumisena tai puheen sisällön niukkenemisena. Toisaalta erityisesti akuutin psykoosivaiheen jälkeen monilla skitsofreniapotilailla esiintyy masentuneisuutta ja neuroleptilääkityksestä johtuvia ekstrapyramidaalioireita. Negatiivisten oireiden erotusdiagnostiikka on vaikeaa, koska varsinkin psykomotoriikan hidastuminen saattaa liittyä mihin tahansa näistä syistä. Kuitenkin hoito vaihtelee etiologian mukaan: mahdollisuuksia ovat neuroleptilääkityksen vaihtaminen atyyppiseen valmisteeseen, antidepressiivisen lääkityksen aloittaminen tai neuroleptiannoksen vähentäminen. Näiden kolmen oireryhmän tunnistamista ja erottamista toisistaan voidaan parantaa paitsi potilaan pitkäjänteisellä seurannalla myös ongelman systemaattisella tarkastelulla esimerkiksi arviointiasteikkojen avulla.

Juha Lehti, Olli Kampman, Klaus Lehtinen

Tutkimustulosten arviointi

Näyttöön perustuvan hoidon merkitys on viime vuosina näkyvästi korostunut, ja lääketieteellistä tutkimustietoa onkin tarjolla erittäin runsaasti. On kuitenkin huomattava, että tutkimustulokset ja niiden tulkinta saattavat joskus sisältää suoranaisia virheitä. Lääkärin kyky tulkita ja soveltaa lukemaansa on tällöin ensiarvoisen tärkeää. Seuraavassa esitetään käytännön lääkärin tueksi tieteellisen artikkelin arvioinnissa tarvittavia tilastotieteen peruskäsitteitä ja yleisimpiä analyysien ja päätelmien virheitä.

Pasi Lehto, Jouko Remes, Kari Kivistö

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030