Päihdepotilaat yleissairaalan psykiatrisissa konsultaatioissa

TAYS:n yleissairaalapsykiatrian poliklinikassa selvitettiin päihteisiin liittyvää konsultaatiopalvelujen käyttöä 433 perättäisessä konsultaatiossa keväällä 1994. Poliklinikan kaikista käynneistä 22 % ja ensiapupoliklinikan konsultaatiokäynneistä 52 % liittyi päihteisiin. Lähes puolet päihdepotilaiksi tunnistetuista potilaista ei ollut ollut aiemmin hoidossa päihdeongelman vuoksi. Etenkin naisten päihdeongelma oli vaikeasti tunnistettavissa. Päihteiden osuus erottui voimakkaimmin itsemurhayrityksissä, joista puolet liittyi päihteisiin. Päihdepotilaiden sairauskertomuksesta löytyi ensimmäisen kerran viitettä päihdeongelmasta keskimäärin 5-6 vuotta ennen tutkimusajankohtaa, mutta sairauskertomustietoja ei useinkaan otettu huomioon päihdeongelman tunnistamisessa tai diagnooseja määriteltäessä. Kaikkien päihdepotilaiden arvioitiin olevan jatkohoidon tai uusintakäynnin tarpeessa.

Riitta Alaja, Kaija Seppä, Pekka Sillanaukee

Mitä tapahtui Koskenalan viimeisille potilaille?

Psykiatristen sairaansijojen nopea vähentyminen on merkinnyt monelle potilaalle tutun hoitoympäristön täydellistä muutosta. Viime vuosina on esitetty ristikkäisiä käsityksiä potilaiden edellytyksistä sopeutua elämään sairaalan ulkopuolella. Huolestuneita näkemyksiä on tuotu esiin myös Etelä-Pohjanmaalla, missä on ollut runsaasti psykiatrisia sairaansijoja. Eteläpohjalaisen Koskenalan entisen B-mielisairaalan potilaiden selviäminen uudessa hoitoympäristössä riippui oleellisesti sairauden laadusta ja potilaan kotikunnasta.

Heimo Hemminki, Jaakko Pihlajamäki, Tapani Sipilä, Aarno Särmö, Saara Ijäs

Synnytyskivun hoitokäytäntö

Synnytyskipu on yksi vaikeimmista äkillisistä kiputiloista. Kuitenkin edelleen synnytyskivun luonteesta, merkityksestä ja hoidosta on ristiriitaisia käsityksiä tutkijoiden, hoitohenkilöiden ja synnyttäjien keskuudessa, mikä heijastuu kivun hoitokäytäntöön. Kipu on subjektiivinen ja jakamaton kokemus, ja sen vuoksi sen mittaaminen on vaikeaa. Yksilön käyttäytymisen perusteella ulkopuolinen usein aliarvioi toisen kokemaa kivun voimakkuutta.

Pirjo Ranta

Diabeteksen syntymekanismeista - lymfosyyttien pääsy haimakudokseen

Insuliiniriippuvaisen eli ykköstyypin diabeteksen (Insulin-dependent diabetes mellitus, IDDM) syntytapa on monimutkainen. Taudin keskeisin histopatologinen löydös on insuliinia erittävien betasolujen tuhoutuminen ja mononukleaaristen valkosolujen, varsinkin lymfosyyttien keräytyminen haimasaarekkeisiin tulehdussolurykelmiksi eli insuliitiksi.

Arno Hänninen

Epilepsiapotilaille ennen ohimolohkon leikkausta tehtävät tutkimukset

Ohimolohkoepilepsiassa (temporaaliepilepsia) kohtauksia aiheuttava pesäke sijaitsee ohimolohkon alueella. Jos lääkehoito ei poista kohtausoireita, harkitaan epilepsiakirurgista hoitoa eli kohtauksia tuottavan aivoalueen poistamista. Epileptisen pesäkkeen paikan määrittämiseksi tarvitaan usean eri lääketieteen erikoisalan tutkimuksia.

Arja Tuunainen

Akillesjänteen kuvantaminen

Vaikka jännekudos osallistuu vain hyvin vähän ihmisen aineenvaihduntaan, siihen tiedetään kertyvän eräissä sairauksissa vierasta materiaalia. Akillesjänteiden paksuuntumisen toteamista onkin suositeltu diagnosointi- ja seurantamenetelmäksi eräissä taudeissa. Väitöskirjatyössä paneuduttiin erityisesti kolesterolikertymien havaitsemiseen jännekudoksen sisällä ultraäänikuvauksen ja magneettikuvauksen avulla, jänteen normaalin paksuuden määrittämiseen eri ikäisillä terveillä ihmisillä sekä mittaustuloksiin vaikuttaviin tekijöihin.

Terhi Koivunen

Klodronaatin vaikutus luun lujuuteen kokeellisessa osteoporoosissa

Osteoporoosi on oireyhtymä, johon liittyvä lisääntynyt alttius luunmurtumille on merkittävä kansanterveydellinen ja -taloudellinen rasite. Tällä hetkellä tärkeimmät osteoporoosin ehkäisyssä/hoidossa käytettävät lääkkeet ovat estrogeenit sekä kalsitoniini. Nämä aineet eivät kuitenkaan sovi kaikille sivuvaikutusten tai puutteellisen tehon vuoksi, joten uusia hoitomuotoja osteoporoosiin etsitään kiivaasti.

Vesa Lepola

Suomalaisvalaistusta skitsofrenian biologiaan

On viitteitä siitä, että skitsofreniapotilailla on aivojen dopamiiniaineenvaihdunnan häiriö, mutta suoraa näyttöä ei tähän asti ole ollut mahdollista saada. Positroniemissiotomografian (PET) myötä tilanne on muuttunut: Tällä menetelmällä voidaan selvittää monenlaisten radioaktiivisesti leimattujen biologisten aineiden kulkeutumista ja kertymistä elimistössä.

Weberin testi ilman äänirautaa?

Ernst Heinrich Weber esitti vuonna 1825 perustelut nimeään kantavalle testille, jossa selvitetään keskelle päätä tai otsaa sijoitetulla ääniraudalla, lateralisoituuko ääni jompaankumpaan korvaan. Lateralisaatio seuraa, jos korvassa on konduktiivinen kuulovika, eli useimmiten äänen johtuvuutta parantava nestekertymä, kuten märkäisessä välikorvatulehduksessa.

Viinan ja rintasyöpävaaran suhde: suora vai J-käyrä?

Alkoholin runsaan käytön on arveltu olevan yhteydessä keskimääräistä suurempaan vaaraan sairastua rintasyöpään, mutta eri tutkimuksissa tulokset ovat vaihdelleet, ja niinpä yhteyttä on pidetty melko heikkona. Niin ikään ei ole ollut tietoa siitä, lisääntyykö sairastumisvaara lineaarisesti lisääntyvän alkoholinkäytön myötä vai voisiko kyseessä olla esimerkiksi ns. J-käyrä kuten sepelvaltimotaudissa.

Punatautipaukustako mullistava rokote?

Viime vuosien ällistyttävin asia rokotteiden kehittelyssä on ollut pelkän DNA:n käyttäminen rokotteena. Eläimiin ruiskutettu viruksen DNA saa aikaan immuunivasteen viruksen proteiineille ja myös suojaa myöhemmältä infektiolta. Sen täytyy merkitä sitä, että eläimen solut ottavat sisäänsä vieraan DNA:n ja rakentavat sen koodaamaa proteiinia. Elimistön omat solut siis saadaan ryhtymään rokotevalmistajiksi tuottamaan proteiinia, joka toimii kuten ruiskutettu rokote.

Koputtavalle (pneumokokille) avataan

Bakteerit, myös potentiaaliset patogeenit, elävät haittaa aiheuttamatta isäntänsä limakalvoilla. Esimerkiksi pneumokokkeja löytyy nenänielusta lähes neljällä kymmenestä. Joskus ne kuitenkin aiheuttavat henkeä uhkaavan invasiivisen infektion. Miksi?

Magnesiumsulfaatti tehoaa raskausmyrkytykseen

Eklampsia vaanii edelleen, vaikka raskaana olevien naisten verenpaineseuranta on kattava. Raskauden loppupuolella nouseva verenpaine ja turvotukset edellyttävät valppautta. Pre-eklampsiavaiheessa on annettu magnesiumsulfaattia jo vuosikymmeniä eklampsian estämiseksi, mutta tämän aineen todellista merkitystä ei ole vahvistettu kliinisissä tutkimuksissa. Koska eklampsian kardinaalioire ovat kouristukset, verrattiin pre-eklampsiassa annettavan magnesiumsulfaatin ja fenytoiinin tehoa eklampsian ehkäisyssä.

Pysyvän tahdistinhoidon aiheet

Pysyviä sydämentahdistimia on käytetty sydämen harvalyöntisyyden hoitoon jo yli neljännesvuosisadan ajan. Valtaosassa tapauksissa tahdistimen asentamisen aiheena on joko sinussolmukkeen toimintahäiriö tai eteis-kammiojohtumisen eriasteinen hidastuminen tai estyminen eli eteis-kammiokatkos. Usein potilaalla on piirteitä molemmista tautitiloista. On mahdollista, että tahdistinhoidolla ei voida parantaa potilaan ennustetta lukuun ottamatta potilaita, joilla on täydellinen eteis-kammiokatkos. Silti oikealla tahdistuksella voidaan vaikuttaa potilaan sairastavuuteen, subjektiiviseen hyvinvointiin ja toimintakykyyn.

Olli Anttonen

Tahdistustavan valinta

Oikein valittu sydämentahdistin parantaa potilaan elämänlaatua ja joskus myös ennustetta. Eteis-kammiosynkronialla näyttää olevan erityisen suuri merkitys tahdistinpotilaiden hyvinvoinnille, ja sitä tulisi tahdistinhoidossa tavoitella aina, kun potilaalla ei ole pysyvää eteisvärinää.

Jaakko Eränen

Tahdistinpotilaan ongelmat seuranta-aikana

Tahdistinpotilaille saattaa ilmaantua monentyyppisiä ongelmia sekä varhaisvaiheessa, alle kuukauden kuluttua tahdistimen asennuksesta, että myöhemmin. Nämä erityisongelmat on tärkeää tunnistaa, jotta potilaat saadaan asianmukaiseen hoitoon. Tahdistimen toimintaan liittyvät äkilliset häiriötilat voidaan yleensä diagnosoida EKG:n, thoraxröntgenkuvan ja tahdistimen mittausten perusteella.

Heikki V. Huikuri

Tahdistinten ohjelmointi

Nykyiset tahdistimet säädetään asennusvaiheessa niin, että ne mahdollisimman täydellisesti korjaavat sydämen toiminnan puutteet. Säätöjä joudutaan myöhemmin muuttamaan esimerkiksi vajaatoiminnan vaikeutuessa, tai jos potilaalle ilmaantuu eteisperäisiä rytmihäiriöitä. Myös laitteen toimintahäiriöt voivat aiheuttaa uudelleen ohjelmoinnin tarvetta.

Lauri Toivonen

Tahdistinpotilaan seuranta

Tahdistinpotilaan seurannasta ei ole ollut kotimaista suositusta. Sairaaloiden käytäntö on muotoutunut vuosien kuluessa vastaamaan tarvetta. Tahdistinten valmistajien ohjeet ja kansainvälinen käytäntö ovat osaltaan muokanneet toimintalinjoja. Käytäntö Suomen sairaanhoitopiireissä on kuitenkin varsin yhtenäinen: seuranta on keskitetty yhteen sairaalaan. Poikkeus tästä on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, jossa yksinkertaisten tahdistinmallien seuranta on siirretty terveyskeskuksiin.

Matti Arstila

Sydämentahdistuksen ulkoiset häiriölähteet

Ulkoisilta sähköhäiriöiltä täysin suojattua sydämen tahdistusjärjestelmää ei voida rakentaa. Kun häiriöalttius tiedetään ja järjestelmän käyttäytyminen tunnetaan, voidaan tällaisissa tilanteissa valita potilaalle sopiva laite ja toisaalta tukea järjestelmän turvallisuutta rajatapauksissa. Tilanteita, joissa tahdistin voisi pysyvästi vioittua, ei synny muuten kuin sairaalassa tehtävissä toimenpiteissä. Sairaalassa tahdistin on otettava huomioon kaikissa invasiivisissa toimenpiteissä ja lisäksi ainakin magneettikuvauksessa, sädehoidossa, sähköisessä rytminsiirrossa, kivenmurskaushoidossa sekä käytettäessä fysiatrisia hoitolaitteita tahdistusalueella. Diatermian käyttö on ehkä selvin vaara tahdistinpotilaalle.

Markku Linnaluoto

Rytmihäiriöiden hoito sisäisellä defibrillaattorilla

Sisäinen defibrillaattori on nykyään yleisesti hyväksytty hengenvaarallisten rytmihäiriöiden hoitoon. Sitä käytetään, kun kammiotakykardiaa tai kammiovärinän uusimisvaaraa ei voida poistaa parantavilla hoidoilla ja lääkehoitoa ei voida pitää luotettavana. Laite pysäyttää takykardiakohtauksen tahdistuksella tai kardioversiolla ja kammiovärinän defibrilloivalla iskulla. Lähes sadalla suomalaisella potilaalla on jo sisäinen defibrillaattori, ja niitä asennetaan jatkuvasti lisää. Yliopistosairaalat vastaavat potilaiden seurannasta, mutta heidän hoitoaan on tunnettava myös muualla terveydenhuollossa.

Lauri Toivonen