Sairauspoissaolot masennushäiriöiden yhteydessä Terveys 2000 -väestötutkimuksen tuloksia Kelan korvaamien sairauspäivärahakausien yleisyyttä ja niihin yhteydessä olevia tekijöitä selvitettiin väestöaineistosta työntekijöillä, joilla oli jokin masennusoireyhtymä (vakava masennustila, pitkäaikainen masennus tai lievä, subkliininen masennushäiriö). Kirsi Ahola, Marianna Virtanen, Teija Honkonen, Erkki Isometsä, Arpo Aromaa, Jouko Lönnqvist Lehti 38: Alkuperäistutkimus 38/2009 Kommentteja
Tuberkuloosi aikuisen kaulalla - Keuhkojen ulkopuolella tuberkuloosi esiintyy yleisimmin kaulalla, jossa se voi olla monessa elimessä, tavallisimmin imusolmukkeissa. Rauni Ruohonen, Hannele Kotilainen, Riina Rautemaa-Richardson, Eero Mattila, Anne Pitkäranta, Anneli Lauhio Lehti 38: Katsausartikkeli 38/2009 Kommentteja
Fotodynaaminen hoito on merkittävä vaihtoehto useissa pään ja kaulan alueen ihosyövissä - Valoherkistykseen perustuva fotodynaaminen hoito on vakiinnuttanut asemansa yhtenä vaihtoehtona muiden kuin melanoomatyyppisten pahanlaatuisten ihomuutosten hoidossa. Suurin osa näistä ihomuutoksista sijaitsee pään ja kaulan alueella. Jouko Kotimäki Lehti 38: Katsausartikkeli 38/2009 Kommentteja
Nilkkamurtumien diagnostiikkaan ja hoitoon liittyvät potilasvahingot Potilasvakuutuskeskuksen korvaamat tapaukset vuosilta 2002-2007 Nilkkamurtumien diagnostiikka ja hoitolinjan oikea valinta on, lievimpiä murtumia lukuun ottamatta, vaativaa. Nilkkamurtumat ovat leikkaushoitoa usein tarvitsevista murtumista kaikkein tavallisimpia. Nilkka on myös altis postoperatiivisille infektioille. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tunnistaa ongelmat selvittämällä puutteet ja virheet näiden vammojen hoidossa ja siten löytää keinoja parantaa hoitotuloksia. Eero Hirvensalo, Jarkko Pajarinen, Ari Majola, Jari Salo, Reima Palonen, Ole Böstman Lehti 38: Terveydenhuolto 38/2009 Kommentteja
Tupakointi lisää kohdunkaulan syövän riskiä Vain pieni osa HPV-infektioon sairastuneista naisista saa kohdunkaulan syövän. Vältettävissä olevat osatekijät, jotka saavat yhdessä HPV:n kanssa kohdunkaulan syövän esiasteet etenemään, on tärkeää tunnistaa. Väitöstutkimuksessa selvitettiin tupakoinnin roolia HPV-infektioissa ja kohdunkaulan syövässä. Aline Y. Simen-Kapeu Lehti 38: Väitös 38/2009 Kommentteja
Kolesterolitason lasku voi ennakoida dementiaa Väitöstutkimuksessa selvitettiin myöhemmän iän muistitoimintojen, dementian, Alzheimerin taudin, verisuoniperäisen dementian ja kolesteroliaineenvaihdunnan yhteyksiä. Tulokset vahvistavat näkemystä, jonka mukaan dementia on elinikäinen kognitioon vaikuttavien patologisten prosessien jatkumo eikä pelkkä myöhäisiän äärimmäinen tapahtuma. Kolesteroli on yksi sen riskitekijöistä. Alina Solomon Lehti 38: Väitös 38/2009 Kommentteja
Varfariinille vihdoin kova kilpailija aivohalvauksen estoon Dabigatraani on varfariinin kilpailijaksi aivohalvauksen estoon tähtäävä uusi suun kautta annosteltava trombiinin estäjä, joka ei vaadi laboratorioseurantaa. Lääke on jo kliinisessä käytössä tekonivelleikkausten jälkeen laskimotukosten ehkäisyssä. Juhani Airaksinen Lehti 37: Lääketieteen maailmasta 37/2009 Kommentteja
Punasolukasvutekijä lisää syöpäpotilaiden kuolleisuutta Punasolukasvutekijän käyttöä syöpäpotilaan anemian hoitoon ei voi nyt julkaistun meta-analyysin mukaan suositella. Sirkku Jyrkkiö Lehti 37: Lääketieteen maailmasta 37/2009 Kommentteja
Inkontinenssi prostatektomian jälkeen? Radikaalin prostatektomian jälkeen potilas on yleensä huolissaan siitä, onko koko kasvain saatu poistetuksi. Kun syövän pelko on poissa päiväjärjestyksestä, huoleksi voi nousta virtsan pidätyskyvyttömyys. Realistinen ennuste vaivan kestosta toisi selkeyttä potilaan tulevaisuuteen. Ossi Lindell Lehti 37: Lääketieteen maailmasta 37/2009 Kommentteja
Eroon vanhusten sitomisesta - mutta miten? Sitominen on yleistä vanhusten hoitolaitoksissa ja hoitokäytäntöjen muuttaminen näyttää haasteelliselta. Kaisu Pitkälä Lehti 37: Lääketieteen maailmasta 37/2009 Kommentteja
Vertebroplastiasta ei apua nikamamurtumaan Livuliaan osteoporoottisen nikamamurtuman hoidossa on kipulääkityksen ja immobilisaation lisäksi kokeiltu myös vertebroplastiaa. Nyt tehdyissä tutkimuksissa siitä ei kuitenkaan ollut hyötyä potilaille. Camilla Schalin-Jäntti Lehti 37: Lääketieteen maailmasta 37/2009 Kommentteja
Nenän ja korvalehden vammojen hoito yleislääkäripäivystyksessä - Nenämurtuman toteaminen ei vaadi röntgenkuvaa. Tuomo Puhakka Lehti 37: Katsausartikkeli 37/2009 Kommentteja
Sukupuolitautien muuttuva hoito - Yleistyneen kinoloniresistenssin vuoksi tippurin ensisijainen hoito on keftriaksoni 250 mg lihakseen. Timo Reunala, Rafael Pasternack, Eija Hiltunen-Back Lehti 37: Katsausartikkeli 37/2009 Kommentteja
Sukupuolitautien tartunnanjäljitys - Sukupuolitautien tartunnanjäljityksen tarkoituksena on ohjata tutkimuksiin ja hoitoon kaikki tartunnalle altistuneet. Eija Hiltunen-Back Lehti 37: Katsausartikkeli 37/2009 Kommentteja
Sukupuolitautien anturiverkosto 1995-2006: Toistuvat sukupuolitautitartunnat ovat yleisiä Klamydian esiintyvyyttä seurataan nykyään vain laboratorioiden tartuntatauti-ilmoitusten avulla. Sukupuolitautien anturiverkosto kerää tartuntatautirekisteriä täydentävää tietoa klamydian ja muiden sukupuolitautien esiintyvyydestä sekä tartuntaan vaikuttaneista tekijöistä, kuten partnereista ja riskikäyttäytymisestä. Eija Hiltunen-Back, Petri Ruutu, Hannu Kautiainen, Lars Ådahl, Raija Savolainen, Jorma Paavonen, Timo Reunala Lehti 37: Terveydenhuolto 37/2009 Kommentteja
Elämänlaatu sepelvaltimo-toimenpiteen jälkeen Sepelvaltimotaudin kajoavien hoitomuotojen, ohitusleikkauksen ja pallolaajennuksen, primaarisia tavoitteita on elämänlaadun paraneminen. Potilaat ovat kiinnostuneita saavutettavissa olevasta elämänlaadusta ja he arvostavat tätä päätetapahtumaa jopa enemmän kuin heitä hoitavat kliinikot. Potilaslähtöisellä arvioinnilla voi olla merkitystä valittaessa hoitoa sekä arvioitaessa hoidon tuloksellisuutta. Pertti Loponen Lehti 37: Väitös 37/2009 Kommentteja
Geneettinen energiatasapainon säätely ja lihavuus Vaikka lihavuuden voidaan yksinkertaisimmillaan ajatella olevan seurausta ravinnon saannin ja kulutuksen epäsuhdasta, ovat perimmäiset syyt lihavuuden syntymiselle ja sen laukaisemille aineenvaihdunnan muutoksille vaillinaisesti tunnettuja. Jotta lihavuuden ehkäisy olisi paremmin mahdollista, tulisi siihen liittyvät geeni- ja molekyylitason mekanismit tuntea paremmin. Jarno Rutanen Lehti 37: Väitös 37/2009 Kommentteja
Geeniterapialla uusia verisuonia hapenpuutteesta kärsivään sydämeen Väitöstutkimuksessa kehiteltiin uusia, geeniterapiaan perustuvia hoitomuotoja sydäninfarktin ja alaraajojen verenkiertovajauksen hoitoon. Sydämeen siirrettiin adenovirusten välityksellä VEGF-perheen kasvutekijöitä, jotka kasvattivat uusia verisuonia verenkierron puutteesta kärsivään sydänlihakseen. Verisuonten kasvu paransi veren virtausta sydämessä ja sydämen pumppaustoimintaa. Tutkimuksessa löydettiin kaksi tapaa parantaa verisuonigeeniterapian turvallisuutta: VEGF-B-kasvutekijän todettiin kasvattavan verisuonia ainoastaan sydänlihaksessa, mikä vähentää sivuvaikutusten mahdollisuutta, ja lisäksi todettiin imusuonten kasvun vähentävän verisuonten kasvun sivuvaikutuksena syntyvää kudosturvotusta. Johanna Lähteenvuo Lehti 37: Väitös 37/2009 Kommentteja
Välilevyrappeuman tutkimukseen uusia magneettikuvaustekniikoita Pitkittyneissä alaselkävaivoissa säteetön magneettikuvaus on usein ensisijainen kuvantamismenetelmä, koska sillä nähdään luotettavasti muutokset niin luissa kuin pehmytkudoksissakin. Se näyttää välilevyn rappeumamuutokset, kuten vesipitoisuuden vähentymisen ja välilevyn madaltumisen ja pullistumat. Sen avulla voidaan myös kuvata verisuonittumattomassa välilevyssä diffuusion välityksellä tapahtuvaa aineenvaihduntaa. Jaakko Niinimäki Lehti 37: Väitös 37/2009 Kommentteja
Herkät troponiinitestit nopeuttavat infarktin diagnostiikkaa Uudet herkät troponiinitestit tarkentavat sydäninfarktin diagnostiikkaa merkittävästi, todetaan kolmessa juuri julkaistussa laajassa tutkimuksessa. Diagnostiikka tarkentuu varsinkin niiden potilaiden osalta, jotka hakeutuvat hoitoon alle 3 tunnin kuluessa rintakipujen alusta, todetaan kaikissa tutkimuksissa yhtäpitävästi. Testien tarkkuus oli myös parempi kuin muiden sydänlihaskuoliota osoittavien testien, mm. myoglobiinin määrityksen. Juhani Airaksinen Lehti 36: Lääketieteen maailmasta 36/2009 Kommentteja
Kuinka kaupalliset toimijat vaikuttavat terveyspolitiikkaan? Katsausartikkeli Kuinka kaupalliset toimijat vaikuttavat terveyspolitiikkaan? Toimintaympäristön muutos uhkaa kansanterveyteen liittyvien tavoitteiden toteutumista. Avoin artikkeli
Tätä en unohda: Olimme molemmat tunteen vallassa Kliininen työ Tätä en unohda: Olimme molemmat tunteen vallassa Janne Räsänen pyysi potilaalta anteeksi ja sai keskusteluyhteyden palautettua.
Uusi aikakausi on alkamassa Alzheimerin taudin hoidossa Pääkirjoitus, tiede Uusi aikakausi on alkamassa Alzheimerin taudin hoidossa Beeta-amyloidiin kohdistuvat biologiset lääkkeet ovat merkittävä edistysaskel, kirjoittaa Mika H Martikainen. Avoin artikkeli
Vanhan Vaasan sairaala muuttui savuttomammaksi Terveydenhuolto Vanhan Vaasan sairaala muuttui savuttomammaksi Sairaalan sisätiloissa ei enää tupakoida. Avoin artikkeli
Surullinen esimerkki Pääkirjoitus Surullinen esimerkki Yksityislääkärien Kela-korvauksen nosto osoitti, miten pahaa jälkeä kaupallisuus voi saada aikaan, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Immuno-onkologisten lääkkeiden haitat tunnetaan edelleen huonosti Pääkirjoitus, tiede Immuno-onkologisten lääkkeiden haitat tunnetaan edelleen huonosti Haitat voivat olla hoitamattomina vakavia ja pysyviä, kirjoittaa Micaela Hernberg.