Alle kouluikäisten lasten ruoankäyttö ja ravinnonsaanti

Varhaisella ravitsemuksella saattaa olla merkitystä lapsuusiän kroonisten sairauksien, kuten diabeteksen ja allergioiden synnyssä (1,2) sekä lihavuuden kehittymisessä (3). Myös aikuisiän kroonisiin kansantauteihin johtavat haitalliset elämäntavat, kuten sairauksien riskiä lisäävä ruokakäyttäytyminen, alkavat muokkautua jo varhaislapsuudessa (4,5). Useat viranomaistahot ovat asettaneet tavoitteeksi lasten ja nuorten terveyden edistämisen ja se sisältyy myös hallitusohjelmaan. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan voimassa olevat ravitsemussuositukset, joissa on ensimmäistä kertaa mukana myös liikuntasuositukset, on julkaistu vuonna 2005 (6). Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut vuonna 2004 tieteelliselle pohjalle perustuvat käytännön ravitsemussuositukset alle kouluikäisille lapsille sekä tavoitteet ja suositukset päivähoitoruokailulle (7). Tietoa pienten lasten ravitsemuksesta tarvitaan kansanterveysohjelmien suunnitteluun ja toteutukseen. Lisäksi tietoa voidaan hyödyntää suoraan lastenneuvoloiden ravitsemusneuvonnassa ja ravitsemuksellisten riskiryhmien tunnistamisessa.

Suomalaislasten ruoankäytöstä ja ravitsemuksesta on tähän asti ollut käytettävissä tietoa pääosin paikallisista tutkimuksista (8,9, 10). Vuoden 2009 alussa ilmestyi laaja tutkimusraportti 1-6-vuotiaiden suomalaislasten ravitsemuksesta (11). Tutkimus perustui Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Tampereen, Helsingin, Oulun ja Turun yliopistojen yhteistyöhön Tyypin 1 diabeteksen ennustaminen ja ehkäisy (DIPP) -projektissa. Ravintotutkimus tehtiin DIPP-projektiin osallistuville, Pirkanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla asuville lapsille (n = 2 535), joiden ruoan kulutusta ja ravintoaineiden saantia raportissa kuvataan. Yksityiskohtaiset tulokset ovat luettavissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilla (www.thl.fi). Imeväisruokavalion tilanne on raportoitu aikaisemmin (12). Tämä artikkeli kuvaa keskeiset tulokset leikki-ikäisten (1-6-vuotiaiden) lasten ruoankäytöstä ja ravintoaineiden saannista.

Aineisto ja menetelmät

Lapsen ruokavalio ennen kouluikää -tutkimuksen aineisto on otos Tyypin 1 diabeteksen ennustaminen ja ehkäisy -projektin (DIPP) ravintotutkimuksen aineistosta (13). DIPP-tutkimus (http://www.dipp.fi) on monitieteinen väestöpohjainen seurantatutkimus, johon kutsutaan mukaan tyypin 1 diabetekselle perinnöllisesti alttiit lapset (14,15). Tutkimukseen osallistuvien lasten ravitsemusta, kasvua, virusinfektioita ja nuoruustyypin diabetekseen kytkeytyvien vasta-aineiden määrää seurataan säännöllisin väliajoin lasten syntymästä lähtien.

DIPP-ravintotutkimuksessa selvitetään pitkittäisesti ravitsemuksen merkitystä tyypin 1 diabeteksen esiasteen ja kliinisen taudin sekä astman ja allergisten sairauksien synnyssä (13). Vanhemmat täyttävät lapsen ravintoa ja mm. D-vitamiinivalmisteiden käyttöä koskevan kyselylomakkeen sekä kolmen päivän ruokapäiväkirjan lapsen ollessa 3 ja 6 kuukauden sekä 1, 2, 3, 4 ja 6 vuoden ikäinen. Lapsen ruokavalion kehittymistä kahden ensimmäisen vuoden aikana seurataan lisäksi lisäruokien aloitusikälomakkeen avulla. Kaikkiaan DIPP-tutkimukseen on Oulussa ja Tampereella kutsuttu vuosina 1996-2004 mukaan 7 782 lasta.

Lapsen ruokavalio ennen kouluikää -tutkimuksen aineiston lapset valittiin ruokapäiväkirjojen täyttöajankohdan perusteella (vuodet 2003-2005). Vuosikohortit olivat kokonaiset 1-, 3- ja 6-vuotiaiden lasten ryhmissä (taulukko 1). Mukaan otetut 2- ja 4-vuotiaiden lasten ruokapäiväkirjat valittiin satunnaisesti ja lasten syntymäaikojen suhteen tasaisesti kahden vuoden ajanjaksolta ja tallennettiin tätä osatutkimusta varten.

Kolmen vuorokauden ruokapäiväkirja koostui kahdesta peräkkäisestä arkipäivästä ja yhdestä viikonlopun päivästä. Lapsen hoitopaikkaan annettiin erillinen lomake täytettäväksi. Koulutettu tutkimushoitaja tai -lääkäri tarkisti ja tarvittaessa täydensi ravintolomakkeet ja ruokapäiväkirjat seurantakäynnillä yhdessä lapsen vanhempien kanssa. Ruoankäyttötietojen tallennus, tarkistus ja laskenta tehtiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Finessi-ohjelmalla. Ruoista saatuun päivittäiseen ravintoaineiden saantiin lisättiin täydennettyihin elintarvikkeisiin lisätyt ravintoaineet sekä käytetyistä ravintoainevalmisteista tulleet ravintoaineet. Tutkimuksessa käytettiin Fineli-tietokantaa elintarvikkeiden koostumuksesta (www. fineli.fi). Lapsiaineistonsa vuoksi DIPP-ravintotutkimus lisäsi olemassa olevaan elintarvikevalikoimaan kaikki markkinoilla olevat ja tutkimusaikana tulleet uudet teolliset lastenruoat ja äidinmaidonkorvikkeet sekä äitien ja lasten käyttämät ravintovalmisteet. Ravintoaineiden saannin laskennassa on otettu huomioon ravintoaineiden tuhoutuminen ruoanvalmistuksen aikana seuraavien vitamiinien osalta: biotiini 20-30 %, tiamiini 20-60 %, beetakaroteeni 10 %, A-vitamiini 10-15 %, folaatti 15- 30 %, B12-vitamiini 10-35 %, niasiiniekvivalentti 10- 20 %, C-vitamiini 25-35 %, pantoteenihappo 20-30 %, pyridoksiini 20-55 % ja riboflaviini 10-25 % (16).

Tilastolliset menetelmät

Erot ruoankäytössä ja ravintoaineiden saannissa sukupuolten ja eri sosiodemografisten tekijöiden välillä testattiin SPSS-ohjelmiston Kruskal-Wallisin testin avulla sekä ANOVAlla. Ravintoaineiden saantierot ikäryhmien kesken testattiin SAS-ohjelmiston PROC MIXED -proseduurilla (toistettujen mittausten varianssianalyysi), jonka avulla voitiin ottaa huomioon se, että aineisto sisälsi joiltakin lapsilta tiedot kahdesta eri ikävaiheesta. Testaukset tehtiin logaritmoiduille, energiaan suhteutetuille muuttujille. Ruokaryhmien pääluokkien kulutuksen ikäryhmätestit tehtiin Kruskal-Wallisin ja Mann-Whitneyn U-testillä. Lineaarisen regressioanalyysin avulla selvitettiin, miten taustatekijät selittivät lisätyn sokerin energiaosuutta. Lasten elintarvikkeiden käyttäjien osuuksien eroja päivähoitomuodon mukaan selvitettiin Fisherin tarkalla testillä ja ravintoaineiden saannin eroja t-testillä. Erot ruoankäytössä arkipäivien ja viikonlopun päivien välillä testattiin McNemarin testillä ja ravintoaineiden osalta parittaisella t-testillä.

Tulokset

Ruoankäyttö

Lasten ruokavalion suurin muutos tapahtui ensimmäisen ikävuoden jälkeen lapsen siirtyessä syömään samaa ruokaa muun perheen kanssa. Sokeria ja suolaa sisältävien elintarvikkeiden kulutus yleistyi ja rasvan laatu heikkeni (kuvio 1). Teollisten lastenruokien käyttömäärä oli 1-vuotiailla lapsilla, joita ei imetetty, noin neljäsosa ruoan kokonaismäärästä (keskimäärin 300 g/vrk).

Kaikki leikki-ikäiset lapset käyttivät varsin vähän tuoreita kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Kasvisruokien keskimääräinen saanti jäi kaikissa ikäryhmissä alle 50 g:n/vrk ja hedelmä- ja marjaruokien ikäryhmittäinen saanti vaihteli välillä 94-125 g/vrk. Kasvisruokia ja salaatteja käyttävien tyttöjen osuus oli kaikissa ikävaiheissa suurempi kuin vastaava osuus pojista.

Myös leipärasvojen käyttömäärät olivat pieniä; keskimääräinen vuorokausisaanti jäi alle 25 grammaan kaikissa ikäryhmissä. Sen sijaan maitovalmisteita, puuroja ja aamiaisviljavalmisteita sekä liharuokia kulutettiin runsaasti. Vähärasvaiset maidot, erityisesti rasvaton maito lapsen vanhetessa, ja rasvalevitteistä yli 55 % rasvaa sisältävät margariinit olivat yleisimmin käytettyjä.

Kalaruokien käyttö oli vähäistä liharuokien käyttöön verrattuna. Lapsista 40-50 % nautti kalaruokia kolmen kirjanpitopäivän aikana.

Sokeripitoisten mehujuomien, suklaan ja makeisten kulutus lisääntyi ensimmäisen ikävuoden jälkeen (kuvio 1).

Ravintoaineiden saanti

Kunkin lapsen ravintoaineiden saanti laskettiin ruokapäiväkirjojen kolmen päivän keskiarvona. Ravinnon saanti kuvaa päivän kokonaissaantia, joka sisältää sekä ruoasta että ravintoainevalmisteista saadut ravintoaineet. Ravintoaineiden keskimääräinen saanti esitetään ikäryhmittäin taulukoissa 2 ja 3. Seuraavassa tulokset esitetään suhteessa uusimpiin suomalaisiin ravitsemussuosituksiin (6,7), niiltä osin kuin suosituksia esitetään tämänikäisille lapsille.

Lasten kokonaisenergiansaanti kasvoi tasaisesti iän myötä (taulukko 2). Energiaravintoaineiden hiilihydraatin, proteiinin ja rasvan saanti oli suurimmalla osalla lapsista suositusten mukaista. Rasvan laatu ei kuitenkaan vastannut suosituksia: lapset saivat ensimmäisen ikävuoden jälkeen liikaa tyydyttyneitä ja liian vähän monityydyttymättömiä rasvahappoja. Ensimmäisen ikävuoden jälkeen lapset saivat suosituksiin nähden liian paljon sakkaroosia. Sakkaroosin saannin yläraja (10 % päivän kokonaisenergiasta) ylittyi jo 2-vuotiailla lapsilla ja tämän jälkeen joka ikävaiheessa. Suurimmat erot ravintoaineiden energiaan suhteutetuissa saanneissa olivat 1-vuotiaiden ja muiden ikävaiheiden välillä. Yksivuotiaiden lasten ruokavalion ravintoainetiheys oli suurempi kuin vanhempien lasten.

D-vitamiinin saanti oli riittämätöntä suurella osalla alle kouluikäisistä lapsista (taulukko 3), ja D-vitamiinisuosituksiin ylsivät vain 1-vuotiaat. D-vitamiinin saanti oli erityisen niukkaa 3- ja 6-vuotiailla lapsilla, joista reilusti yli puolet jäi suositusten alapuolelle. Myös E-vitamiinin ja raudan saanti oli niukkaa, mutta muiden vitamiinien ja kivennäisaineiden saannit olivat keskimäärin suosituksia suurempia (taulukko 3). E-vitamiinin saanti jäi suositusten alapuolelle noin puolella lapsista joka ikävaiheessa, samoin raudan saanti valtaosalla lapsista. Aikuisille suositeltu ruokasuolan vuorokausisaannin yläraja (5 g) ylittyi pojilla jo 4 vuoden ja tytöillä 6 vuoden iässä.

Aineiston vuonna 2001 syntyneiden 3-vuotiaiden (n = 471) sokerin saantia tutkittiin tarkemmin (17). Suurin osa (82 %) lisätystä sokerista oli teollisuuden elintarvikkeisiin lisäämää sakkaroosia. Mehujuomat, jogurtit ja hapanmaitovalmisteet sekä suklaa ja makeiset olivat lasten ruokavalion pääasialliset sokerin lähteet. Runsas sokerin saanti oli yhteydessä ruokavalion heikompaan ravitsemukselliseen laatuun: suositusten mukaiseen ruokavalioon kuuluvien elintarvikkeiden, kuten ruisleivän, puuron, kasvisten, rasvattoman maidon sekä margariinin ja rasvalevitteiden kulutus pieneni, kun sakkaroosin osuus kasvoi. Vastaavasti runsaasti lisättyä sokeria sisältävien elintarvikkeiden, kuten mehujuomien, jogurttien, makeisten ja makeiden leivonnaisten kulutus kasvoi lisätyn sakkaroosin energiaosuuden kasvaessa. A- ja C-vitamiinia, pyridoksiinia ja kuparia lukuun ottamatta, kaikkien tutkittujen vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti väheni lisätyn sokerin energiaosuuden kasvaessa.

Taustatekijöiden yhteydet ruoankäyttöön ja ravinnonsaantiin

Kasvisten, rasvojen, kalaruokien ja makeiden juomien kulutus vaihteli eniten asuinalueen, vanhempien iän ja koulutuksen sekä perhekoon mukaan luokiteltujen ryhmien kesken. Pirkanmaa asuinalueena, äidin korkea ikä, vanhempien korkea koulutus sekä pieni perhekoko olivat yhteydessä lasten terveellisempään ruokavalioon. Ravintoaineista väestöryhmittäin erosivat rasvojen, kuidun, vitamiinien ja kivennäisaineiden energiaan suhteutetut saannit. Päivähoitomuodolla oli selvä yhteys lasten ruoankäyttöön ja ravintoaineiden saantiin (18).

Kodin ulkopuolella hoidossa olevien lasten ruokavalio oli arkipäivisin monipuolisempi ja lähempänä ravitsemussuosituksia kuin kotona hoidettujen lasten. Hoidossa olevien lasten ruokavaliossa usean ravintoaineen ravintoainetiheys oli parempi. Suositeltavista elintarvikkeista mm. tuoreiden kasvisten ja salaattien, hedelmien ja marjojen, viljavalmisteiden kuten ruisleivän ja puurojen, kalaruokien, rasvattoman maidon ja margariinin keskimääräinen kulutus oli suurempaa kodin ulkopuolella hoidetuilla lapsilla.

Lapset käyttivät viikonloppuisin huomattavasti enemmän sokeria sisältäviä makeisia ja juomia sekä lisättyä sokeria kuin arkipäivinä. Muiden elintarvikeryhmien, kuten lihan, perunan ja leivän, kulutus oli viikonloppuisin vastaavasti pienempää. Energian saannissa ei ollut eroja arki- ja viikonloppupäivien kesken, mutta ravintoainetiheys oli arkipäivinä suurempi.

Pohdinta

Alle kouluikäisten suomalaislasten energian ja kovan rasvan saanti on vähentynyt, mutta sokerin saanti lisääntynyt. Tuoreiden kasvisten, marjojen ja hedelmien, kasvirasvapohjaisten levitteiden ja kalan kulutus on vähäistä, mutta sokeripitoisia elintarvikkeita kuluu runsaasti. Lasten ruokavalio sisältää liikaa tyydyttynyttä rasvaa, mutta niukasti monityydyttymättömiä rasvahappoja. Vitamiineja ja kivennäisaineita saadaan suosituksiin nähden riittävästi D- ja E-vitamiinia sekä rautaa lukuun ottamatta. D-vitamiinin saanti on riittämätöntä suurella osalla alle kouluikäisistä lapsista, eivätkä yli 1-vuotiaat lapset käytä säännöllisesti D-vitamiinivalmisteita. Lasten ruokavalio on laadullisesti heikompi ensimmäisen ikävuoden jälkeen lapsen siirtyessä syömään samaa ruokaa perheen kanssa. Kotona hoidettujen lasten ruokavalio jää kauemmaksi ravitsemussuosituksista kuin kodin ulkopuolella hoidettujen. Lasten ruokavalio vaihtelee myös vanhempien koulutustason, äidin iän, perheen koon ja asuinalueen mukaan.

Lasten ruokavaliossa näkyvät samat muutokset kuin aikuisten ruokavaliossa (19). Lasten energian ja rasvan kokonaissaanti on pienentynyt tasaisesti 1970-luvun Maalaislapsi-tutkimuksen (6), 1980-luvun LASERI-tutkimuksen (7), 1990-luvun STRIP-tutkimuksen (8) ja 2000-luvun DIPP-ravintotutkimuksen tulosten mukaan. Rasvan laatu on parantunut, koska eniten on vähentynyt tyydyttyneen rasvan saanti. Kerta- ja monityydyttymättömien rasvojen osuudet kokonaisenergiasta ovat pysyneet melko vakioina. Rasvan määrän ja laadun muutokset johtuvat pääosin voin käytön korvautumisesta margariinilla ja maidon rasvapitoisuuden vähitellen tapahtuneesta pienenemisestä. Rasvan määrän suhteen ollaan nykyisin siis hyvällä tasolla, mutta laadussa on edelleen parantamisen varaa. Hyvistä muutoksista huolimatta suomalaislapset saavat suosituksiin nähden yhä liikaa tyydyttyneitä ja liian vähän monityydyttymättömiä rasvahappoja (15). Varhaislapsuuden ravitsemuksella on osoitettu voitavan vaikuttaa useisiin sepelvaltimotaudin riskitekijöihin, kuten seerumin rasva-arvoihin (20,21). Ruokavalion tavoitteet seerumin rasva-arvotason alentamiseksi näyttävät siis edelleen ajankohtaisilta. Hyperlipidemian ehkäisyyn tähdätään vähän rasvaa, erityisesti tyydyttynyttä rasvaa ja runsaasti kuitua sisältävällä ruokavaliolla. Runsaan kulutuksen vuoksi nestemäiset maitovalmisteet ovat merkittävin rasvan lähde lasten ruokavaliossa.

Aiempiin tutkimuksiin verrattuna alle kouluikäisten suomalaislasten ruokavalio on sokeristunut (7,8). Lapset saavat sokeria pääosin piilosokerina juomissa, maitotuotteissa ja makeisissa. Ruokavalion sokeripitoisuuden yhteys ruokavalion heikompaan ravitsemukselliseen laatuun (19,22) sekä suurempaan hammaskarieksen riskiin (23) ovat selviä perusteita sokerinkäytön rajoittamiselle. Lisätyn sokerin kulutuksen käänteinen yhteys kasvisten ja hedelmien kulutukseen on keinulauta, jonka tasapaino tulisi kääntää kasvisten ja hedelmien kulutusta suosivaan suuntaan. Sokeripitoisten välipalojen korvaaminen tuoreilla kasviksilla, marjoilla ja hedelmillä on tähän suositeltava ja nopea keino. Viidestä suositellusta päivittäisestä kasvis-, hedelmä ja marja-annoksesta tutkimuksen lapset saivat keskimäärin vain kaksi (7,11). Yksi tärkeimmistä ruokavalion sokeripitoisuuteen vaikuttavista tekijöistä on lapsen juomien laatu. DIPP-aineiston lapsilla maidon jättäminen pois ruokavaliosta oli yhteydessä suurempaan lisätyn sokerin määrään (17). Onkin erittäin haasteellista korvata maito vastaavalla ravintosisällöllä varustetulla muulla juomalla ilman lisätyn sokerin saannin kasvua. Veden juominen janojuomana on tapa, joka lapsen tulisi oppia jo leikki-iässä. Runsas sokeripitoisten juomien kulutus on aiemmissa tutkimuksissa ollut yhteydessä liian runsaaseen energiansaantiin ja lihavuuteen (24,25). Fysiologisena mekanismina sokeripitoisten juomien ja lihavuuden väliselle yhteydelle on esitetty sitä, että sokerit nestemäisessä olomuodossa eivät tuota samanlaista kylläisyyden tunnetta kuin saman energiamäärän nauttiminen kiinteänä ruokana (26).

Ainoastaan 1-vuotiailla lapsilla D-vitamiinin saanti oli suositusten tasolla. Suositeltuun D-vitamiinin saantiin on hyvin vaikea yltää ilman ravintoainevalmisteiden käyttöä. Suomalaisille lapsille suositellaan D-vitamiinivalmisteen ympärivuotista käyttöä 3-vuotiaaksi asti (15). Sen jälkeenkin lapsille, jotka eivät käytä säännöllisesti D-vitaminoituja maitovalmisteita, on suosituksen mukaan syytä jatkaa D-vitamiinivalmisteen antamista lokakuun alusta maaliskuun loppuun. Vuodesta 2003 lähtien D-vitamiinia on lisätty nestemäisiin maitotuotteisiin ja rasvalevitteisiin. DIPP-ravintotutkimukseen osallistuneiden lasten D-vitamiinin saanti kasvoi lisäyksen seurauksena keskimäärin noin 1 µg vuosien 2002 ja 2004 välillä (27). Saanti ei kuitenkaan saavuttanut suosituksia kumpanakaan vuonna. Epidemiologiset tutkimukset ovat viime aikoina antaneet yhä enemmän näyttöä D-vitamiinin saannin yhteydestä kroonisiin sairauksiin, kuten diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin, erilaisiin syöpiin ja allergisiin sairauksiin (28,29). Lapsen ruokavalio ennen kouluikää -raportin tulokset korostavat talvikautisen D-vitamiinivalmisteiden käytön tärkeyttä kaikille alle kouluikäisille lapsille.

Tuloksista huomionarvoisimpia on lapsen ruokavalion laadullinen heikentyminen lapsen siirtyessä syömään samaa ruokaa muun perheen kanssa. Vanhemmilla on suurin merkitys lapsen ruokakäyttäytymisen ohjailussa. Lasten ja nuorten aikuisten sepelvaltimotaudin riskitekijäprojektin seurantaraporttien mukaan pysyvä ruokakäyttäytyminen ja ruokavalinnat kehittyvät usein jo lapsuusiässä (5,30) ja ne ovat vahvasti yhteydessä koko perheen, erityisesti äidin, ruokavalioon (31). Vanhempien paino sekä oma syömiskäyttäytyminen, perheen aterioinnit ja lapsen ruokintatavat vaikuttavat lapsen ruokakäyttäytymisen kehittymiseen (32). Valitettavan usein koulussa tai päiväkodissa saatu ruoka on kuitenkin lasten päivän ainoa lämmin ateria (18,33). Perheiden arjen kiireinen aikataulu voi johtaa välipalatyyppiseen ateriointiin, joka on yhteydessä ruokavalion heikentyneeseen laatuun (34). Runsaasti sokeria, suolaa ja tyydyttynyttä rasvaa sisältävät elintarvikkeet ovat pääosin ruokavalioon sisältyviä napostelutuotteita, jotka koostuvat lähinnä puhdistetusta tärkkelyksestä ja rasvasta. Kasvikset puuttuvat suomalaisperheiden yhteisiltä aterioilta myös uusimman Lasten ja nuorten terveysseurannan kehittämishankkeen (LATE) raportin mukaan (35).

Vanhempien iän ja koulutuksen yhteys lasten ruokavalion terveellisyyteen tulee esille jo raskauden aikana ja imeväisikäisillä (10,36). Sosioekonomiset erot selittävät osin myös suomalaislasten karieksen ilmaantuvuutta pääosin sokerin kulutuserojen kautta (17,37). Tutkimuksemme tulokset tukevat ajatusta siitä, että lasten hoitopaikan ruokailulla on tärkeä merkitys lapsen ravitsemuksessa (11). Päivähoitopaikoissa syöty ruoka tasoittaa osaltaan myös perheen muista taustatekijöistä, kuten tulotasosta ja koulutuksesta johtuvia eroja lasten ruoankäytössä. On kuitenkin muistettava, että ruoankäytön eroja hoitopaikkojen mukaan tutkittiin vuonna 2004 pidettyjen ruokapäiväkirjojen pohjalta. Entisestään kiristynyt joukkoruokailun säästölinja ja ruoanvalmistuksen keskittäminen suurempiin yksiköihin ei ole tehnyt päiväkotiruokailun toteuttamista helpoksi. Säästötoimenpiteiden vaikutusta päivähoitopaikkojen ruoan laatuun ja määrään ei vielä pystytä arvioimaan.

Lapsuus- ja nuoruusiän lihavuus on viime vuosikymmeninä lisääntynyt lähes kaikkialla maailmassa (38). Myös Suomessa ylipainoisten ja lihavien nuorten osuus on lisääntynyt (39). Varhaislapsuudella näyttää olevan ratkaiseva merkitys lihavuuden kehittymisessä (3) sekä biologisesti että tulevaisuuden elämäntapojen oppimisen kannalta (5,30). Jo lapsuusiässä lihavuus on yhteydessä esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin (40), ja se johtaa usein aikuisiän lihavuuteen, joka on useiden kansantautien riskitekijä. On mahdollista, että tulevaisuudessa lihavuuteen liittyvät sairaudet yleistyvät ja siirtyvät yhä nuorempiin ikäryhmiin, ellei lihavuuden yleistymiseen kyetä puuttumaan. Lapsen ruokavalio ennen kouluikää -raportin tulosten pohjalta on käynnistymässä lastenneuvoloihin kohdistuva ETANA-ravintointerventio (Elintapainterventio naperoille), jonka tavoitteena on edistää leikki-ikäisten terveellistä ravitsemusta ja ehkäistä lihavuutta. Hankkeessa tuotetaan myös tutkimusnäyttöön pohjautuvia terveyden edistämisen työkaluja sekä terveydenhuoltohenkilöstölle että lapsiperheille.

Alle kouluikäinen lapsi on haaste ravintotutkijoille myös menetelmällisesti. Käytössä olevat menetelmät ovat pääosin aikuisille suunniteltuja ja niiden sopivuudesta lapsille on melko vähän tietoa. Kolmen vuorokauden ruokakirjanpidon avulla saadaan luotettavia arvioita keskimääräisestä ruoankäytöstä ja sen hajonnasta ruokavaliossa yleisesti käytettyjen ruokien osalta. Sen sijaan harvoin käytettävien ruokien keskimääräisen saannin mittaamiseen tarvittaisiin pidempi ajanjakso. Lasten ruoankäytön päivittäinen vaihtelu sekä erot arkipäivien ja viikonlopun välillä kasvavat lapsen vanhetessa, kun ruokavalio laajentuu. Raportissa ei huomioitu mahdollista ali- ja yliraportointia. Vanhemmilla voi olla taipumusta aliraportoida lastensa epäterveellisiksi miellettyjen ruokien (kakut, virvoitusjuomat, makeiset) käyttöä ja vastaavasti yliraportoida terveellisiksi miellettyjen ruokien (leipä, hedelmät, peruna) käyttöä (41). Tutkimuksen lapset ovat osa Tyypin 1 diabeteksen ennustaminen ja ehkäisy -projektin aineistoa. Tieto lapsen lisääntyneestä geneettisestä riskistä sairastua tyypin 1 diabetekseen ei merkittävästi lisää vanhempien huolestuneisuutta (42), mutta se voi vaikuttaa perheen elintapoihin (43). Tyypin 1 diabeteksen ravitsemuksellisia riskitekijöitä ei kuitenkaan tunneta, joten mahdolliset muutokset ruokatottumuksissa ovat yleisiä ravitsemussuosituksia suosivia.

Äitiys- ja lastenneuvolat ovat asiakaspiirin kattavuuden vuoksi tärkeä väylä lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämisessä ja niissä tapahtuva ravitsemusneuvonta on ravitsemuskysymyksissä lapsiperheiden merkittävin tiedonlähde (44). STRIP-tutkimuksessa osoitettiin, että tehostetun ravitsemusneuvonnan vaikutukset alkoivat näkyä varsin pian sen jälkeen, kun lapset totuttelivat syömään samaa ruokaa kuin vanhempansa (45). Koska vanhemmilla on tärkeä merkitys lapsen ruokakäyttäytymisessä, vanhemmat tarvitsevat käytännönläheistä tutkittuun tietoon perustuvaa ohjausta lapsen ja koko perheen terveellisen ravitsemuksen edistämiseksi (32). Alle kouluikäisten lasten terveellisen ravitsemuksen edistämiseksi on esitetty 13 käytännön toimenpide-ehdotusta perheille, päivähoidolle, äitiys- ja lastenneuvoloille sekä päättäjille (taulukko 4).

Lasten terveyden ja hyvinvoinnin seurannan tarve maassamme on havaittu ilmeiseksi (46). Lapsen ruokavalio ennen kouluikää -raportti vastaa osaltaan tähän tarpeeseen. Päävastuu lapsen ruokatottumuksista on kodilla. Yksi keskeisimmistä askeleista lasten terveempään tulevaisuuteen onkin perheen yhteisten aterioiden lisääminen. Lapsiperheiden ruokapöydissä opitaan hyvän aterian malli, maistellaan uusia makuja ja rakennetaan perheen arjen rytmiä. Siksi niissä piilee myös terveemmän tulevaisuuden mahdollisuus.

Tästä asiasta tiedettiin

- Varhaisella ravitsemuksella on merkitystä kroonisten sairauksien ja lihavuuden kehittymisessä.

- Suomalaislasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin seurannalle on tarvetta.

Tämä tutkimus opetti

- Alle kouluikäisten suomalaislasten energian ja kovan rasvan saanti on pienentynyt, mutta ruokavalio on sokeristunut.

- Talvikautinen D-vitamiinivalmisteiden käyttö on tärkeää kaikille alle kouluikäisille lapsille.

- Hoitopaikan ruokailulla on tärkeä merkitys lapsen ravitsemuksessa, mutta keskeisin askel lasten ruokavalion kohentamiseksi on perheen yhteisten aterioiden tarkistaminen ja lisääminen.