Alumiini ja siedätyshoito

Alumiinilla ei ole mitään tunnettua fysiologista tehtävää, mutta sitä on aina hieman veressä. Alumiinin toksisuus on tullut esiin lähinnä munuaisten kroonisessa vajaatoiminnassa ja dialyysihoidoissa: niissä alumiinikertymän on todettu aiheuttaneen enkefalopatiaa, osteomalasiaa ja mikrosyyttianemiaa. Alumiini liitetään kiinteästi myös Alzheimerin tautiin, koska tautia sairastavien potilaiden aivoista on löydetty suurentuneita alumiinipitoisuuksia (1).

Allergologi joutuu alumiinin kanssa tekemisiin siedätyshoitojen yhteydessä: alumiinia käytetään yleisesti adjuvanttina allergeeniuutteissa parantamaan allergeenin tehoa ja uutteen säilyvyyttä. Pistoksien yhteydessä saatu alumiiniannos on erittäin pieni verrattuna normaaliin kertymään. Koska siedätyshoidon suosio allergian hoitomuotona kasvaa, katsoimme aiheelliseksi selvittää alumiinin merkitystä tätä hoitoa käytettäessä.

ALUMIININLÄHTEET

Elimistöön joutuu ruoan ja juoman mukana vaihteleva, ruokavaliosta riippuva määrä alumiinia. Normaalisti ihminen saa sitä noin 10 mg päivässä (3-20 mg) (2). Ruoan ja juoman ohella tärkein alumiininlähde oli aiemmin dialyysineste, nykyisin antasidit. Tavanomaisia annoksia alumiinihydroksidia sisältäviä antasideja käytettäessä alumiinia voi tulla elimistöön useita grammoja päivässä. Alumiinia on antasidien lisäksi pieniä määriä mm. infuusionesteissä, puskuroiduissa asetyylisalisylaattivalmisteissa, antiperspiranteissa, makuuhaavojen hoidossa käytettävissä suihkeissa sekä rokotteissa ja allergeeniuutteissa.

Allergeeniuutteista saa siedätyshoidon aikana noin 2-4 mg alumiinia kuukaudessa, rokotteista noin 0,5 mg rokoteannosta kohden. Rokotteista saatu alumiinialtistus on kertaluonteinen, siedätyshoidossa saadaan toistuvasti pieniä annoksia.

KULKEUTUMINEN ELIMISTÖSSÄ

Ruoan mukana saadusta alumiinista arvioidaan imeytyvän suolistosta elimistöön vain muutama promille (noin 10 g) (2). Munuaiset ja sapen eritys poistavat normaalisti ylimäärän alumiinia tehokkaasti elimistöstä. Munuaisten toimintavajaus on riskitekijä alumiinin kertymiselle elimistöön, koska yli 90 % elimistöön joutuneesta alumiinista erittyy munuaisten kautta. Kudoksissa esiintyvät hapot muuttavat rokotteen ja allergeeniuutteen alumiiniadjuvantin liukoiseksi, joten alumiini poistuu elimistöstä munuaisten kautta (3).

Alumiini sitoutuu plasmassa suurimmaksi osaksi transferriiniin (4). Näin se pystyy transferriinin avulla kulkeutumaan keskushermoston soluihin käyttäen samaa reseptori-ligandireittiä, jolla Fe3+ kulkeutuu neuroneihin ja gliasoluihin (5). Erään tutkimuksen mukaan Alzheimer-potilaiden aivoista eristetyn ferritiinin, eli raudan varastoproteiinin, alumiinipitoisuus on noin kuusi kertaa suurempi kuin ikävakioiduilla verrokeilla. Tehokasta alumiinin poistomekanismia soluista ei ole osoitettu.

Alumiinia siis tiedetään kertyvän sekä luustoon että aivoihin, mutta epäselvää on, missä määrin. Alumiinin imeytymistä iholta tai ihon alta ei tunneta.

SIEDÄTYSHOITO

Siedätyshoitomuotoja on kaksi: tavanomainen ja ns. pikasiedätyshoito. Tavanomainen hoito aloitetaan pitkävaikutteisella allergeeniuutteella käyttäen pientä allergeeniannosta. Annosta suurennetaan portaittain viikon välein, kunnes päästään ylläpitoannokseen, jota annetaan noin kuukauden välein. Pikasiedätyksessä potilaalle annetaan 4-5 vuorokauden aikana vesiliukoista allergeeniuutetta pistoksina 4-5 kertaa päivässä suurenevina annoksina. Näin päästään nopeasti ylläpitoannokseen. Pikahoitovaiheen jälkeen hoitoa jatketaan pitkävaikutteisella uutteella noin kuukauden pistosvälein. Siedätyshoito kestää 3-5 vuotta.

Vaikka siedätyshoitoa on käytetty vuosikymmeniä, sen vaikutusmekanismi on jokseenkin tuntematon. Hoidon aikana todetaan seerumin allergeenispesifisten IgE-vasta-aineiden vähenevän ja allergeenispesifisten IgG-luokan vasta-aineiden lisääntyvän. Siedätyshoidon vaikutus perustuu todennäköisesti siihen, että se vaikuttaa IgE-tuotannosta vastaavien lymfosyyttien, Th2-solujen aktiivisuuteen.

SIEDÄTYSHOIDOSSA KÄYTETTÄVÄT ALLERGEENIUUTTEET

Siedätyshoidossa annetaan allergeeniuutetta toistuvasti ihonalaisina pistoksina. Hoitouutteet ovat joko vesiliukoisia allergeeniuutteita tai pitkävaikutteisia uutteita. Vesiliukoisessa uutteessa allergeeni hajoaa melko nopeasti ja pistoksia tarvitaan enemmän kuin pitkävaikutteista uutetta käytettäessä. Myös yleisreaktioiden vaara on suurempi vesiliukoisia uutteita käytettäessä. Allergeeniuutteiden myyntiluvan myöntää sosiaali- ja terveysministeriön alainen Lääkelaitos.

Hoitouutteen pitkävaikutteisuus saadaan aikaan adsorboimalla allergeeni kantaja-aineeseen. Kantajana käytetään usein liukenemattomia alumiinisuoloja, kuten alumiinihydroksidia. Adjuvanttien vaikutus johtuu useasta tekijästä. Liukenemattomassa muodossa oleva allergeeni vapautuu elimistöstä hitaasti, mikä puolestaan johtaa voimakkaampaan immuunivasteeseen. Lisäksi allergeenin kiinnittyminen kantajaan parantaa sen säilyvyyttä. Monosyytit fagosytoivat adsorboituneen antigeenin paremmin kuin vapaan antigeenin. Lisäksi alumiiniadjuvantti stimuloi monosyyttien interleukiini 1:n eritystä, mikä edistää T-lymfosyyttien aktivoitumista. Alumiinisuolat aktivoivat myös komplementtia.

AINEISTO, MENETELMÄT JA TULOKSET

Tutkimme HYKS:n Iho- ja allergiasairaalassa 14:n tavanomaista siedätyshoitoa saavan potilaan plasman alumiinipitoisuuden ennen allergeenipistosta ja noin viikko sen jälkeen. Koska ainoastaan alle 0,5 % elimistön alumiinista on plasmassa, yksittäinen plasman alumiinimääritys kuvastaa lähinnä akuuttia altistusta eli alumiinin saantia edeltävinä päivinä.

Kaikki potilaat saivat allergeeniuutetta (Alutard SQ) ylläpitoannosta vastaavan määrän. Siedätyshoito oli kestänyt kolme vuotta. Siedätyshoidon perusannostuskaavio ja alumiiniannos pistoskertaa kohti on esitetty taulukossa 1 (6). Ylläpitoannos (100 000 SQ) sisältää alumiinia 4 mg, ja potilaat saivat sen noin kerran kuukaudessa. Ruoan ja juoman mukana alumiinia saadaan 90-600 mg kuukaudessa.

Plasman alumiinipitoisuuden keskiarvo oli näillä potilailla ennen pistosta 0,18 mol/l (vaihteluväli 0,09-0,40 mol/l, hajonta 0,09 mol/l) ja viikko pistoksen jälkeen 0,16 mol/l (vaihteluväli 0,09-0,28 mol/l, hajonta 0,07 mol/l). Merkittävää muutosta pistoksen jälkeen ei siis havaittu. Plasman alumiinipitoisuus mitattiin atomiabsorptiospektrometrisesti; normaaliväestön viitearvo on alle 0,40 mol/l.

ALUMIINIUUTTEET TURVALLISIA

Allergeenipistoksilla ja plasman alumiinipitoisuudella ei ole havaittu merkittävää yhteyttä (7,8). Allergeeniuutteista saatu alumiinimäärä on erittäin pieni lisä normaalisti saatavaan määrään verrattuna, joten alumiiniuutteiden käyttö siedätyshoidossa on ilmeisen turvallista. Alumiinikertymälle ovat alttiita lähinnä munuaisten vajaatoimintaa sairastavat potilaat, ja nämäkin vain, jos alumiiniannos on suuri.

KIRJALLISUUTTA