Imetys Suomessa 1995

Rintaruokinnan yleisyydestä ja kestosta maassamme on tehty selvityksiä 1920-luvulta lähtien. Useimmat tutkimukset ovat olleet paikallisia ja ne on tehty erilaisin menetelmin. Tiedot eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Aikaisemmissa tutkimuksissa ei ole erotettu yksinomaisen rintaruokinnan kestoa osittaisesta imetyksestä. Kotimaisesta kirjallisuudesta löytyi yksi tutkimus, jossa on selvitetty myös yksinomaisen imetyksen kestoa (2).

Vuosisadan alkuvuosikymmeninä kolmen kuukauden ikäisistä lapsista noin 80 % ja kuuden kuukauden ikäisistä lapsista noin 60 % sai rintamaitoa (3). Seuraavina vuosikymmeninä rintaruokinnan suosion vähenemiseen vaikuttivat toisaalta teollisten äidinmaidonkorvikkeiden käytön yleistyminen ja toisaalta naisten lisääntynyt työelämään osallistuminen. Lyhyimmillään imetys oli 1960-1970-lukujen vaihteessa, jolloin yksi äiti kolmesta imetti lastaan kolmen kuukauden ikään ja vain yksi äiti kymmenestä imetti kuusi kuukautta (4,5).

1970-luvun sosiaalipoliittiset ratkaisut tukivat äitien mahdollisuuksia imettää lastaan aikaisempaa kauemmin. Samalla lastenlääkärit alkoivat kiinnittää huomiota rintaruokintatilanteeseen ja imetystä alettiin tukea (6). Rintaruokinta alkoikin yleistyä vähitellen 1970-luvulta lähtien. Uudellamaalla rintamaitoa saaneiden kolmen kuukauden ikäisten lasten osuus lisääntyi 56 %:iin ja kuuden kuukauden ikäisten 26 %:iin (7). Alueelliset rintaruokinnan edistämisohjelmat 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa alkoivat tuottaa tulosta. Esim. Kajaanissa vuonna 1981 kuusi kuukautta imettäneiden äitien määrä nelinkertaistui vuoteen 1976 verrattuna (8). Pirkanmaalla vuosina 1976-1979 tehostettua imetysneuvontaa sairaalassa ja neuvolassa saaneet äidit imettivät lähes kaksi kertaa (65 %) useammin kuin vertailuryhmän äidit (34 %) (9). Kuluvan vuosikymmenen aikana tehtyjen eri selvitysten mukaan noin 60 % puolivuotiaista lapsista sai edelleen rintamaitoa (10,11,12,13).

Myös imetyssuositukset ovat vaihdelleet vuosikymmenestä toiseen. Esimerkiksi 1940-luvulla imetystä suositeltiin jatkettavaksi 8-10 kuukauteen ja 1960-luvulla 6-9 kuukauteen. 1980-luvun loppupuolella suositeltiin 6-12 kuukauden pituista imetystä ja lisäruokien aloittamista aikaisintaan 3-4 kuukauden iässä (14). Vuonna 1994 annetuissa sosiaali- ja terveysministeriön uusissa ohjeissa suositetaan rintaruokintaa samoin 6-12 kuukauden ikään, mutta lisäruoan aloittamisiäksi suositetaan neljää kuukautta (15). Maailman terveysjärjestö on asettanut tavoitteeksi, että 80 % 4 kuukauden ikäisistä lapsista olisi täysimetettyjä ja että imetystä jatkettaisiin vähintään yhden vuoden ikään (16).

Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksessa (Stakes) vuosina 1993-1995 työskennellyt imetyksen edistämistyöryhmä halusi osana WHO:n ja UNICEF:n vauvamyönteisyysohjelmaa (17) selvittää imetyksen yleisyyttä ja kestoa maassamme. Rintaruokintaa koskeva selvitys on osa laajempaa imeväisikäisten ruokintaa koskevaa tutkimusta (1). Tässä artikkelissa käsitellään yksinomaisen ja osittaisen imetyksen kestoa Suomessa 1995.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Alle yksivuotiaiden lasten imetyksen ja ruoankäytön selvitys tehtiin yhteistyössä lääninhallitusten terveydenhuollon tarkastajien kanssa siten, että heille lähetettiin ensin tiedustelu kiinnostuksesta ja mahdollisuudesta osallistua selvitykseen. 11 lääniä 12:sta osallistui. Keski-Suomen lääni ei osallistunut, koska siellä oli äskettäin selvitetty kaikkien vuonna 1992 syntyneiden lasten imetyksen kesto. Terveydenhuollon tarkastajia pyydettiin valitsemaan terveyskeskukset tutkimukseen siten, että ne alueellisesti edustaisivat sekä pienten että suurten kuntien neuvoloita. Tämän ohella selvitykseen hakeutui suoraan joitain neuvoloita. Otos ei siten ollut täysin kaikkia terveyskeskuksia edustava. Tutkimukseen osallistui 43 terveyskeskuksesta tai kansanterveystyön kuntayhtymästä yhteensä 155 lastenneuvolaa.

Tutkimus suoritettiin 16.1.-12.2.1995 välisenä aikana. Neuvolakäynnin yhteydessä terveydenhoitaja haastatteli kaikki 2 viikon - 12 kuukauden ikäisten lasten vanhemmat ravinnonkäyttölomakkeen mukaisesti mitä ravintoa lapsi oli saanut neuvolakäyntiä edeltäneiden 24 tunnnin aikana. Tutkimuksessa mukana olleiden neuvoloiden kirjoissa oli 12.2.-31.12.1994 välisenä aikana syntyneitä lapsia yhteensä 10 037. Ravinnonkäyttölomakkeita palautettiin yhteensä 5 501 kappaletta. Tietoja ruokintatavoista saatiin 54,7 %:lta kyseisten neuvoloiden kirjoissa olevista lapsista. Vastauslomakkeista hylättiin 92 (1,7 %). Hyväksytysti täytettyjä lomakkeita oli yhteensä 5 409.

Ennen 38. raskausviikkoa syntyneitä lapsia oli 602 (11 %). Pienipainoisina, alle 2 500 g painoisina syntyneitä lapsia oli 219 (4 %).Tutkimus laadittiin WHO:n rintaruokinnan kriteereitä apuna käyttäen. Näiden mukaisesti täysimetyksellä tarkoitetaan imeväisikäisen ruokintaa, jolloin lapselle ei anneta muuta ravintoa kuin rintamaitoa, ei edes vettä (taulukko 1) (16). Veden antaminen terveille rintaruokituille lapsille on useissa selvityksissä ja kannanotoissa todettu tarpeettomaksi (18.) Tässä artikkelissa käytetään rinnakkain termejä yksinomainen rintaruokinta ja täysimetys.

TULOKSET JA POHDINTA

Kuviossa 1 esitetään osittaisen ja yksinomaisen imetyksen kesto Suomessa 1995. Tulosten mukaan lähes kaikki äidit imettävät sairaalasta lähtiessään. Puolivuotiaista lapsista hieman yli puolet (52 %) sai rintamaitoa. Tämä osuus on jonkin verran pienempi kuin 1980-luvulla parhaimmillaan pienemmällä aineistolla, mutta on pysynyt oleellisesti samalla tasolla kuin aikaisemmin tällä vuosikymmenellä tehdyt selvitykset. Aikaisempien tutkimustulosten mukaisesti imetystä myös jatketaan pitkään, neljännes 9-11 kuukauden ikäisistä lapsista sai rintamaitoa muun ruoan ohella.

Täysimetyksen tilanne on erilainen. Jos tutkimuksen tuloksia tarkastellaan WHO:n rintaruokinnan kriteerien mukaisesti, ainoastaan 17 % lapsista yhden kuukauden iässä oli täysimetettyjä. Suomessa veden antaminen lapsille on totuttu tapa ja sitä on suositeltu useissa imeväisten ravitsemusta käsittelevissä oppaissa (14,19). Kun otetaan mukaan veden anto, oli alle yhden kuukauden ikäisistä lapsista 68 % täysimetettyjä. Tämän jälkeen täysimetettyjen lasten määrä väheni ikäryhmittäin nopeasti siten, että neljän kuukauden ikäisenä enää 10 % lapsista oli yksinomaisella rintaruokinnalla. Tämä on selvästi vähemmän kuin aikaisemmassa suomalaisessa tutkimuksessa, jossa alle kouluikäisenä diabetekseen sairastuneista lapsista 40 % ja kontrolliryhmän lapsista 60 % oli täysimetettyjä neljän kuukauden ikään asti (2).

Ennen 38. raskausviikkoa syntyneistä alle kolmen kuukauden ikäisistä lapsista 34 % (64/189) oli täysimetettyjä. 30 % näistä lapsista ei saanut lainkaan rintamaitoa. Näiden lasten ollessa 6-8 kuukauden ikäisiä rintamaitoa sai 21 %.

Pienipainoisina syntyneistä lapsista yksinomaisella rintaruokinnalla kolmen kuukauden ikäisenä oli vain 20 %, kun vastaava osuus 3 000-3 999 grammaa painaneista oli 53 %. Myös puoli vuotta täyttäneistä pienipainoisina syntyneistä 20 % sai rintamaitoa. Tulos on huonompi kuin Kuopion yliopistollisessa sairaalassa suoritetussa tutkimuksessa, jossa 1 500-2 499 grammaa painaneista lapsista 43 % sai ainakin osittain rintamaitoa yli puoli vuotta (20).

D-vitamiinin saanti

Tämän tutkimuksen mukaan noin 5 % lapsista ei ollut saanut D-vitamiinia neuvolakäyntiä edeltäneen vuorokauden aikana. Syynä saattaa olla yksittäinen unohdus, mutta koska Suomen olosuhteissa kaikille lapsille tulee antaa D-vitamiinia 2 viikon iästä 2 vuoden ikään, on tähän asiaan kiinnitettävä erityistä huomiota. Viime vuosina uusien riisitautitapausten määrä on ollut vuotta kohden kasvava; vuosina 1986-1990 lastensairaaloissa todettiin 245 riisitautitapausta (21).

LOPUKSI

Suomessa äidit ovat motivoituneita imettämään, mikä on osoitettavissa myös tämän tutkimuksen tuloksissa. Synnytyssairaaloiden imetysohjaus vaikuttaa onnistuneelta, sillä lähes kaikki äidit imettävät sairaalasta lähtiessään. Kuitenkin jo kolmannes alle kuukauden ikäisistä lapsista on saanut äidinmaidonkorviketta. Tämä heijastaa riittämätöntä tukea vastasyntyneen lapsen perheelle erilaisissa imetysongelmissa erityisesti lapsen ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana. Perheiden tukena voivat toimia myös vapaaehtoiset imetystukiryhmät.

Maassamme aikaisemmin toteutetut rintaruokinnan edistämisohjelmat ovat osoittaneet, että asiaan paneutumalla saavutetaan hyviä tuloksia. Mutta ne ovat osoittaneet myös sen, että hyvät tulokset eivät pysy yllä itsestään. Suomessakin monissa synnytyssairaaloissa on lähdetty kehittämään imetysohjausta kansainvälisen vauvamyönteisyysohjelman mukaisesti. Imetyksen, erityisesti täysimetyksen, jatkumisen turvaaminen vaatii kuitenkin laajaa avoterveydenhuollon henkilöstön täydennyskouluttamista ohjelman mukaisesti. Vauvamyönteisyysohjelma onkin saatava pysyväksi osaksi äitiys- ja lastenterveydenhuollon palvelua. Imetysohjausta ja -neuvontaa annettaessa on kuitenkin aina otettava huomioon perheen tilanne ja voimavarat. Osittaisen ja yksinomaisen imetyksen kestosta on muodostumassa kansainvälisesti yleistä terveydenhuollon laatua kuvaavia mittareita, mistä syystä mainittuja lukuja tulisi kerätä säännöllisesti.

KIRJALLISUUTTA

Kirjoituksessa esitetään osittaisen ja täysimetyksen kestoa koskevan haastattelututkimuksen tulokset, jotka liittyvät vuonna 1995 tehtyyn valtakunnalliseen imeväisikäisten ruokintaa koskevaan laajempaan selvitykseen (1).