Lehti 37: Alkuperäis­tutkimus 37/2010 vsk 65 s. 2931 - 2937

Kaatumisvammojen sekundaarisessa ehkäisyssä on puutteita

Lähtökohdat

Alkuperäistutkimukset ja meta-analyysit osoittavat kaatumisen ehkäisyn vähentävän kaatumisten ilmaantuvuutta ja kaatumisvammojen takia hoitoon hakeutuneiden vaaraa kaatua uudelleen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata, mitä tutkimuksia kaatumisen vuoksi hoitoon hakeutuneille iäkkäille henkilöille suoritettiin kaatumisvaaran arvioimiseksi ja uudelleen kaatumisen ehkäisemiseksi.

Menetelmät

Aineisto muodostettiin niistä Porissa toteutetun satunnaistetun ja kontrolloidun kaatumisten ehkäisytutkimuksen interventio- tai vertailuryhmään kuuluneista 65 vuotta täyttäneistä (n = 591), jotka hakeutuivat kaatumisen takia terveyskeskukseen tai keskussairaalaan 12 kuukauden intervention aikana. Tiedot kerättiin hoitokertomuksista.

Tulokset

Kaatumisen takia hakeutui terveyskeskukseen 72 (12 %) ja keskussairaalaan 23 (4 %) henkilöä. Neljä viidesosaa heistä oli naisia. Terveyskeskuksessa kaatumistapahtuma selvitettiin 49 %:lta ja keskussairaalassa 39 %:lta sinne hakeutuneista. Kaatumisten ehkäisyä koskevan kansallisen suosituksen mukaisia kaatumisvaaran arviointeja ja toistuvien kaatumisten ehkäisyä toteutettiin puutteellisesti. Terveyskeskuksessa selvitettiin kansallisen suosituksen mukaisista tutkimuksista lihasvoimat ja kävelykyky joka neljänneltä, näkökyky ja tasapaino joka viidenneltä, ravitsemustila joka seitsemänneltä ja kaatumisvaaraa lisäävä lääkitys 3 %:lta. Kaatumisten ehkäisyä järjestettiin erittäin harvalle. Kartoitukset kaatumisvaaran arvioimiseksi eivät kuuluneet keskussairaalan toimintoihin, eikä kaatumisten tai murtumien ehkäisyyn kiinnitetty huomiota.

Päätelmät

Tämän yhdessä kunnassa ja yhdessä keskussairaalassa suoritetun tutkimuksen tuloksia voidaan pitää vain viitteellisinä koko maan terveydenhuollossa. Tulosten mukaan kaatumistapaturmaan joutuneiden iäkkäiden henkilöiden kaatumisvaaran arviointi ja uuden kaatumisen ja murtuman ehkäisy on puutteellista. Tällaisen arvioinnin ja ehkäisyn tulisi kuitenkin kuulua hoitoon, kun iäkäs henkilö hakeutuu vastaanotolle tai sairaalaan kaatumisvamman takia. Sekundaarinen ehkäisy voidaan parhaiten toteuttaa suorittamalla jatkotutkimukset ja ehkäisytoimet uuden vastaanottokäynnin yhteydessä tai ohjaamalla iäkäs potilas kaatumisten ehkäisyyn perehtyneen työryhmän vastaanotolle tai geriatrian poliklinikkaan.

Maritta SalonojaNoora SjöstenMarika SalminenPertti AarnioSirkka-Liisa Kivelä

Iäkkäiden henkilöiden kaatumisvammojen hoito kuormittaa terveydenhuoltoa jo nykyisin. Vammojen hoidon lisäksi kaatumiset aiheuttavat kuntoutuksen tarvetta ja potilaiden toimintakyvyn heikkenemisen takia myös pitkäaikaispalvelujen tarvetta (1,2). Iäkkäiden määrän kasvaessa kaatumisvammojen odotetaan lisääntyvän huomattavasti (3), ellei kaatumisten ehkäisyä kehitetä ja sovelleta tehokkaasti.

Kaatumisten primaariseen ehkäisyyn on mahdollisuuksia. Kaatumisten ilmaantuvuutta kotona ja pitkäaikaislaitoksissa asuvilla iäkkäillä vähentää laaja-alainen, moniin vaaratekijöihin kohdennettu ehkäisy, johon kuuluu mm. psyykenlääkkeiden vähentäminen sekä lihasvoimien ja tasapainon parantaminen (4). Yksittäisiin vaaratekijöihin kohdistuvista ehkäisytoimista kaatumisia vähentävät kaatumisvaaraa lisäävien lääkkeiden (5) tai psyykenlääkkeiden vähentäminen (6), tasapainon ja lihasvoimien harjoittelu (4,7) sekä turvallisuuden parantaminen heikkonäköisten iäkkäiden kodeissa (8).

Näyttöä on myös kaatumisvamman saaneisiin kohdistuvan sekundaarisen ehkäisyn, eli uuden kaatumisen ehkäisyn vaikutuksista. Kaatumisen vaaratekijöitä sekä uusien kaatumisten ja kaatumisvammojen ilmaantuvuutta vähentää se, että geriatri selvittää vammaan johtaneen kaatumisen syyt ja tämän perusteella järjestetään yksilöllinen sekundaarinen ehkäisy (1,9). Kaatumisten ja kaatumisvammojen ilmaantuvuutta vähentää vaaratekijöiden selvittäminen kaatumisvamman saaneilta ja selvityksen perusteella järjestetyt yksilölliset ehkäisytoimet. Niitä ovat esimerkiksi lihasvoimien ja tasapainon parantamiseen tähtäävä liikunta, lääkkeiden vähentäminen, näönhuolto, kodin vaaratekijöiden vähentäminen sekä iäkkään tarvitsemien palvelujen ja apuvälineiden järjestäminen (10). Intensiivinen liikunta vähentää kaatumisvamman saaneiden potilaiden vaaratekijöitä. Tutkimusten mukaan kaatumiset eivät kuitenkaan vähentyneet, mikä todennäköisesti johtuu tutkimusten pienistä aineistoista (11,12). Kaatumisvaara vähenee myös, kun toimintaterapeutti poistaa kodin vaaratekijöitä käydessään sairaalahoidon jälkeen kotikäynnillä lonkkamurtumapotilaan kotona (13).

Suomessa on julkaistu kansainvälisiin tutkimustuloksiin perustuvat suositukset iäkkäiden henkilöiden kaatumisten ja murtumien ehkäisystä. Niissä suositellaan kaatumisen vaaratekijöiden moniammatillista selvitystä ja sen perusteella laadittua yksilöllistä ehkäisyä, jotta ehkäistäisiin kaatumisvamman takia hoitoon hakeutuneiden potilaiden toistuvat kaatumiset (14,15) (taulukko 1).

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata, mitä tutkimuksia ja toimenpiteitä suoritettiin kaatumisvamman takia lääketieteelliseen hoitoon hakeutuneille 65 vuotta täyttäneille kaatumisen syiden selvittämiseksi, kaatumisvaaran arvioimiseksi ja uuden kaatumisen ehkäisemiseksi.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimus on osa Porissa vuoden 2003 helmikuussa aloitettua satunnaistettua ja kontrolloitua, 65 vuotta täyttäneiden henkilöiden kaatumisten ehkäisyinterventiota ja ehkäisyn vaikutuksia käsittelevää tutkimusta (16). Tutkimukseen kutsuttiin vapaaehtoisia 65 vuotta täyttäneitä kotona tai kodinomaisessa asumismuodossa asuneita henkilöitä, jotka olivat kaatuneet vähintään kerran edeltävien 12 kuukauden aikana. Muut tutkittavalta vaaditut ominaisuudet olivat normaali tai lievästi alentunut kognitio (MMSE >= 17) (17) ja kyky kävellä vähintään 10 m itsenäisesti ilman apuvälinettä tai sen kanssa.

Tämän osatutkimuksen aineisto muodostettiin niistä interventio- tai vertailuryhmään kuuluneista (n = 591), jotka olivat kaatumisen vuoksi hakeutuneet hoitoon Porin terveyskeskukseen (n = 72) tai Satakunnan keskussairaalaan (n = 23) 12 kuukautta kestäneen intervention aikana. Kaatumisia, niiden syiden selvittelyä, kaatumisvaaran arviointia, vammojen hoitoa sekä uusien kaatumisten ehkäisyä koskevat tiedot kerättiin Porin terveyskeskuksen ja kaupunginsairaalan sekä Satakunnan keskussairaalan hoitoilmoitusrekistereistä, tietojärjestelmistä ja potilaskohtaisista sairauskertomuksista käyttäen apuna osallistujien sosiaaliturvatunnuksia. Geriatri (M.S.) ja tutkimushoitaja lukivat kaatumisten takia hoidossa olleiden avo- ja sairaalahoidon hoitokertomukset ja luokittelivat hoidon aikana suoritetut tutkimukset ja toimenpiteet sekä vammojen asteet.

Tutkittavien ikää, asumista sekä fyysistä ja kognitiivista toimintakykyä koskevat tiedot perustuivat interventiotutkimuksen perusmittauksiin. Kognitiiviset toiminnot kartoitettiin MMSE-asteikolla (17) ja luokiteltiin kolmeen luokkaan: hyvä (MMSE summapisteet 26-30), kohtalainen (20-25) tai heikentynyt (17-19). Fyysinen toimintakyky arvioitiin päivittäisistä toiminnoista selviytymistä koskevista muuttujista muodostetun summamuuttujan avulla (16).

Kaatumiset jaoteltiin sisätiloissa tai ulkona tapahtuneiksi. Vamman aste luokiteltiin seuraavasti: 1) ei näkyvää vammaa, 2) lievä vamma (mustelma, turvotus, ruhje, pinnallinen haava, repeämä, palovamma, nyrjähdys, venähdys, revähdys) ja 3) vakava vamma (nivelen sijoiltaanmeno, laaja haava, murtuma, kallon sisäinen verenvuoto tai hematooma).

Tiedot kaatumisten vaaratekijöiden kartoittamisesta kerättiin vastaanotto- tai poliklinikkakäyntien ja sairaalahoitojen merkinnöistä seuraavien haastatteluin tai kliinisin tai laboratoriotutkimuksin suoritettujen arviointien osalta: kaatumistapahtuma, sairaudet, neurologinen status, kognitiivinen toimintakyky, psyykkinen status, sydämen kuuntelututkimus, verenpaine, ortostaattinen koe, CRP-koe, muu laboratoriokoe, EKG, lihasvoimat, tasapaino, kävelykyky, toimintakyky ennen kaatumista, näkö, kokonaislääkitys, kaatumisvaaraa lisäävä lääkitys ja ravitsemustila.

Tiedot kerättiin myös seuraavista kaatumisten ehkäisytoimista: geriatrin konsultaatio tai jatkotutkimus, kokonaislääkehoidon tarkistaminen, kaatumisvaaraa lisäävien lääkkeiden muutos, näönhuolto, fysioterapia, kotivoimisteluohjeet sekä suositus kotiympäristön muutoksesta tai apuvälineestä. Murtumien ehkäisyn arviointia varten kerättiin tiedot luuntiheysmittaukseen lähettämisestä ja osteoporoosilääkityksen sekä kalkki- ja D-vitamiinilääkityksen aloittamisesta tai tarkistamisesta. Tiedot luokiteltiin dikotomisesti (ei/kyllä) sen mukaan, oliko hoitokertomuksissa maininta kyseisen tutkimuksen tai ehkäisyn suorittamisesta vastaanottokäynnin tai sairaalahoidon aikana.

Ehkäisyinterventiotutkimuksen suorittamiseen saatiin Satakunnan sairaanhoitopiirin eettisen toimikunnan tutkimuslupa.

Tilastolliset analyysit

Jakaumien erot analysoitiin khi2-testillä ja Fisherin tarkalla testillä. Analyysit tehtiin SAS-tilasto-ohjelmalla (versio 9.1).

Tulokset

Taustatiedot

Vuoden mittaisen intervention aikana 72 (12 %) henkilöä hakeutui kaatumisen takia hoitoon Porin terveyskeskukseen ja 23 (4 %) Satakunnan keskussairaalaan. Porin terveyskeskuksessa tutkituista 38 kuului interventioryhmään ja 34 vertailuryhmään. Satakunnan keskussairaalaan hakeutuneista 16 kuului interventioryhmään ja seitsemän vertailuryhmään. Terveyskeskukseen tai keskussairaalaan hakeutuneet eivät poikenneet toisistaan taustamuuttujien suhteen (liitetaulukko 1. Liiteaineisto on lehden internet-sivuilla artikkelin pdf-version liitteenä (www. laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > 37/2010).

Kaatumispaikka ja vamma

Terveyskeskuksessa kaatumispaikka oli kirjattu hoitokertomukseen joka kolmannelta potilaalta ja keskussairaalassa joka toiselta (taulukko 2). Vamman paikka ja laatu oli kuvattu kaikkien hoitoon hakeutuneiden kertomuksissa. Kolmasosalla terveyskeskukseen hakeutuneista vammat olivat lieviä ja vähän alle kolmasosalla vakavia. Noin joka neljännelle kaatuminen ei ollut aiheuttanut vammoja. Keskussairaalaan hakeutuneiden vammat olivat pääosin vakavia. Yleisimpiä olivat pään, polven, säären ja pohkeen alueen vammat.

Kaatumisten syiden selvittely

Kaatumiseen liittyviä seikkoja oli tarkemmin kirjattu hoitokertomukseen 49 %:lla terveyskeskukseen ja 39 %:lla keskussairaalaan hakeutuneista (taulukko 3).

Yleisimmät kaatumisen syytä ja kaatumisvaaran arviointia koskevat tutkimukset olivat terveyskeskuksessa kokonaislääkityksen kartoitus, verenpaineen mittaus, sydämen kuuntelututkimus, lihasvoimien arviointi ja sairauksien kartoittaminen. Yleisimmät tutkimukset keskussairaalassa olivat verenpaineen mittaus, sairauksien kartoittaminen ja neurologisen statuksen arviointi.

Kaatumisten ehkäisy

Uusien kaatumisten ja murtumien ehkäisemiseen tähtääviä toimenpiteitä tehtiin erittäin vähän (taulukko 4). Terveyskeskuksessa yleisimmät toimenpiteet olivat kokonaislääkityksen tarkistaminen, kaatuneen ohjaaminen luuntiheysmittaukseen tai osteoporoosilääkityksen tarkistaminen. Keskussairaalan hoitokertomustietojen perusteella mitään kaatumisten tai murtuminen ehkäisytoimenpiteitä ei suoritettu tai suositeltu.

Pohdinta

Tämä tutkimus on osa tutkimuskokonaisuutta, joka koskee Porissa toteutettua iäkkäiden henkilöiden kaatumisten ehkäisyinterventiota ja kaatumisen ehkäisyn vaikutuksia. Tavoitteena oli selvittää, mitä tutkimuksia kaatumisen takia hoitoon hakeutuneille iäkkäille tehdään, miten heidän kaatumistensa syitä selvitetään ja miten uusia kaatumisia ja murtumia pyritään ehkäisemään terveyskeskuksen tai keskussairaalan vastaanottokäyntien ja sairaalahoitojen yhteydessä. Tulokset viittaavat siihen, että kaatuneiden henkilöiden vaaratekijöiden selvittelyyn ja uusien kaatumisten tai murtumien ehkäisyyn kiinnitettiin erittäin vähän huomiota.

Tähän tutkimukseen kuului vain kaksi Satakunnassa sijaitsevaa terveydenhuollon yksikköä, eikä tuloksia voida yleistää. Tulokset antavat kuitenkin viitteellisiä tietoja kaatumisten syiden selvittelystä ja toistuvien kaatumisten ja murtumien ehkäisystä maamme terveydenhuollossa.

Tulokset perustuvat terveyskeskuksen ja keskussairaalan hoitoilmoitusrekistereistä, tietojärjestelmien sairauskertomuksista ja sairauskertomuskansioista kerättyihin tietoihin. Kirjattujen tietojen keräämistä voidaan pitää kattavana. Kaikkia terveyskeskuslääkärin vastaanottokäyntien tai sairaalan poliklinikkakäyntien yhteydessä suoritettuja haastatteluja ja tutkimuksia ei kuitenkaan kirjata hoitokertomuksiin. Näiltä osin tiedot eivät ole kattavia. Sairaalahoidossa olleille potilaille hoidon aikana tehdyt tutkimukset ja löydökset kirjataan hoitokertomuksiin kohtalaisen tarkasti, joten tietoja sairaalahoidossa olleiden iäkkäiden tutkimuksista ja löydöksistä sekä heille suositelluista toimenpiteistä voidaan pitää kohtalaisen kattavina.

Kaatumistapahtumaa koskevia haastatteluja oli kirjattu noin joka toisen kaatuneen potilaan hoitokertomuksiin terveyskeskuksessa ja joka kolmannen keskussairaalassa. Yleisimmin tiedoiksi oli merkitty potilaan kaatuneen ja siitä seuranneen vamman tai oireen laatu ja paikka. Nämä yleiset merkinnät viittaavat siihen, että kaatumismekanismien syyt tunnettiin puutteellisesti.

Perusterveydenhuollossa tavallisimpia tutkimuksia olivat laboratoriotutkimukset infektion toteamiseksi, verenpaineen mittaus, sydämen kuuntelututkimus ja kokonaislääkityksen selvitys. Kaatumisvaaraa lisääviä lääkkeitä ei yleensä selvitetty. Lihasvoima, tasapaino ja neurologinen status tutkittiin enimmäkseen vamman seurausten selvittämiseksi. Tietoja iäkkään potilaan toiminta- ja kävelykyvystä raportoitiin niukasti. Ravitsemustilaan ja ortostatismiin kiinnitettiin erittäin vähän huomiota. Fysioterapia, apuvälineiden hankinta ja kotivoimisteluohjeet suunnattiin enimmäkseen vamman aiheuttamasta toiminnanvajeesta johtuvaan kuntoutukseen.

Nämä tulokset viittaavat kaatumissyiden, vaaratekijöiden ja ehkäisyn puutteelliseen tunnistamiseen tai ehkäisyn mitätöimiseen. Tiedot interventioryhmään kuuluvien henkilöiden osallistumisesta kaatumisten ehkäisytutkimukseen ja heidän yksilöllisten kaatumisvaaratekijöidensä tulokset oli kirjattu potilaskertomuksiin. Tämä on voinut vaikuttaa siihen, että kaatumisten syitä ei arvioitu eikä jatkosuunnitelmia tehty. Päivystävä lääkäri on saattanut ajatella heidän saavan jatkohoidot kaatumisten ehkäisytutkimuksessa. Silti vertailuryhmään kuuluvillekaan ei tehty jatkohoitosuunnitelmia, vaikka heidän osallistumistaan tutkimukseen tai vaaratekijöitä ei ollut kirjattu sairauskertomuksiin. Kaatumisten syiden selvittämistä ja ehkäisyn järjestämistä seurattiin noin neljä vuotta ehkäisytutkimuksen päättymisestä, ja toimintakäytännöt pysyivät samanlaisina. Jälkimmäiset havainnot viittaavat siihen, etteivät tulokset johdu siitä, että osa potilaista kuului tutkimuksen interventioryhmään.

Keskussairaalassa yleensä selvitettiin kaatuneiden potilaiden sairaudet, mitattiin heidän verenpaineensa ja tehtiin laboratoriotutkimuksia infektioiden toteamiseksi. Osa tutkimuksista tehtiin potilaiden leikkauskelpoisuuden arvioimiseksi eikä kaatumisen syyn selvittämiseksi. Kaatumisen vaaratekijöiden ja syiden selvittely sekä kaatumisten ja murtumien ehkäisy eivät kuuluneet päivystysvastaanottotilanteeseen. Päivystykseen tulevien potilaiden vammat ovat pääasiassa vakavia, joten kaatumisen syyn laaja-alainen selvittely tai uusien kaatumisten ehkäisytoimien suunnittelu ei potilaan tilan ja kiireisen päivystysvastaanoton puitteissa ole aina mahdollistakaan. Silti niihin ei hoitokertomusten perusteella kiinnitetty huomiota sairaalahoidonkaan aikana. Kenellekään ei järjestetty geriatrian erikoislääkärin konsultaatiota kaatumisen syiden selvittämiseksi ja toistuvien kaatumisten ja murtumien ehkäisemiseksi, vaikka sairaalassa työskenteli geriatri ja geriatrin arvion ja siihen perustuvien toimenpiteiden on todettu vähentävän kaatumisia ja murtumia (1).

Kaatuneiden iäkkäiden potilaiden fyysistä toimintakykyä arvioidaan puutteellisesti. Lihasvoimien ja tasapainon testaamiseen, ortostatismin määrittämiseen sekä ravitsemustilan arviointiin on kehitetty useita helppokäyttöisiä menetelmiä, jotka tulisi ottaa käyttöön. Lieväkin kognition heikkeneminen lisää kaatumisen vaaraa (18), ja lähes kaikkiin muistisairauksiin liittyy suurentunut vaara kaatua (19). Depressio lisää kaatumisten ja murtumien vaaran jopa kaksinkertaiseksi (20). Psyykkisen ja kognitiivisen toimintakyvyn arviointi liittyi kuitenkin vamman laajuuden ja seurausten arviointiin eikä kaatumisen syyn selvittelyyn.

Kaatumisen sekundaarinen ehkäisy iäkkäillä on puutteellista kansainvälistenkin tutkimusten mukaan. Vain noin viidesosalta kaatumisen takia ensiapuun hakeutuneista selviteltiin aikaisempia kaatumisia sekä lääkkeiden ja alkoholin käyttöä. Alle puolelta löytyi hoitokertomuksista tiedot sydän- ja verisuonistatuksesta sekä neurologisesta statuksesta. Kognitiivinen toiminta oli selvitetty joka kolmannelta. Tiedot näöstä, kuulosta, kävelystä ja tasapainosta löytyivät vain 5 %:lta. Lähetettä geriatrille, fysioterapeutille tai toimintaterapeutille ei saanut yksikään kaatuneista (21).

Toisen tutkimuksen mukaan vain kolmannes kotona asuvista, ensiavusta välittömästi kotiutuneista 70 vuotta täyttäneistä naisista sai lähetteen yleislääkärille kaatumisen syiden selvittelyyn, ja neljännes sai lähetteen fysioterapeutille. Yksi nainen sai lähetteen kaatumisklinikkaan ja kaksi luuntiheysmittaukseen. Yhdenkään näköä ei tarkistettu. Lähes puolet näistä naisista kaatui uudelleen seuraavan 18 kuukauden aikana, ja 40 % kaatumisista aiheutti murtuman (22). Seurantakäynnit järjestettiin yleensä kaatumisesta aiheutuneen vamman takia, mutta ei toistuvien kaatumisten ehkäisyn järjestämiseksi (23).

Kaatumisvamman vuoksi hoitoon hakeutuneilla iäkkäillä on suuri vaara kaatua uudelleen (1), joten heidän kaatumisvaaraansa lisäävät tekijät tulisi tunnistaa. Heikot lihasvoimat, huono näkö, heikentynyt tasapaino, toimintakyvyn heikkeneminen sekä psyykenlääkkeiden ja muiden kaatumisvaaraa lisäävien lääkkeiden käyttö lisäävät kaatumisvaaraa, ja niiden selvittämistä ja poistamista suositellaan suomalaisissa kaatumisten ehkäisyä koskevissa suosituksissa (14,15). Vamman aiheuttaneen kaatumisen syiden selvittely ja yksilöllinen ehkäisy vähentävät uusien kaatumisten ja kaatumisvammojen ilmaantuvuutta (1,9), joten sekundaarisen ehkäisyn tulisi kuulua terveydenhuollon toimintoihin.

Suositukset

Iäkkäiden henkilöiden kaatumisten sekundaariseen ehkäisyyn tulee kiinnittää nykyistä enemmän huomiota perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa. Kaatumisen tai kaatumisvamman takia lääkärin tai hoitotyöntekijän vastaanotolle tai sairaalahoitoon hakeutuneiden iäkkäiden kaatumisvaaran arvioinnin ja kaatumisten ja murtumien ehkäisyn tulisi kuulua hoitoon. Sekundaarinen ehkäisy voidaan parhaiten toteuttaa suorittamalla jatkotutkimukset ja suunnittelemalla ehkäisy uuden vastaanottokäynnin yhteydessä tai ohjaamalla potilas kaatumisten ehkäisyyn perehtyneen perusterveydenhuollon työryhmän tai geriatrian poliklinikan vastaanotolle.

Terveydenhuoltohenkilöstölle tarvitaan lisää koulutusta aihepiiristä. Iäkkäiden henkilöiden kaatumisvaaratekijöiden ja kaatumistapaturmien ehkäisystä ja hoidosta on julkaistu kaksi kattavaa kotimaista suositusta (14,15), joiden käyttöä tulisi lisätä. Geriatristen konsultaatiomahdollisuuksien parantamiseksi keskussairaaloissa ja perusterveydenhuollossa tarvittaisiin geriatrian erikoislääkäreitä sekä gerontologisen fysioterapian ja hoitotyön osaajia. Perusterveydenhuollossa tulisi toteuttaa myös riskiryhmiin kohdistuvaa primaarista ehkäisyä. Alueellisia hoitopolkuja on tarpeen kehittää kaatumisvaaratekijöiden tunnistamista ja tutkimista varten kaatumisten ehkäisemiseksi ja kaatumisvammojen vähentämiseksi. Tämän tutkimusprojektin jälkeen Satakunnassa on kehitetty iäkkäiden henkilöiden kaatumisten ehkäisyä täydennyskouluttamalla perusterveydenhuoltoon "kaatumishoitajia".

Tästä asiasta tiedettiin

- Iäkkäiden kaatumisvammat ovat yleisiä. Ne aiheuttavat vammojen hoidon tarvetta ja toimintakyvyn heikentymisen takia jopa pitkäaikaisen hoidon tarvetta.

- Kansainvälisten tutkimusten perusteella kaatumisen syitä ja vaaratekijöitä arvioidaan kaatumisvamman saaneilta riittämättömästi. Myös kaatumisten ja murtumien ehkäisy on puutteellista.

- Toistuvia kaatumisia voidaan ehkäistä selvittämällä kaatumista aiheuttavat yksilölliset vaaratekijät ja yksilöllisellä ehkäisyllä.

Tämä tutkimus opetti

- Kaatumisten ehkäisyä koskevassa kansallisessa suosituksessa suositellaan tutkimuksia kaatumisvaaran arvioimiseksi. Terveyskeskukseen hakeutuneista kaatuneista potilaista vain joka viidennelle tehtiin jokin näistä tutkimuksista. Keskussairaalassa tällaiseen arviointiin ei kiinnitetty ollenkaan huomiota.

- Kaatumista ehkäiseviä toimia suunniteltiin tai toteutettiin erittäin harvoille potilaille perusterveydenhuollossa. Keskussairaalan toimintoihin ehkäisy ei kuulunut.

- Koko terveydenhuollossa on tunnistettava paremmin kaatumisen vaaratekijät kaatumisvamman takia hoidossa olevilta potilailta ja tehostettava uusien kaatumisten ja murtumien ehkäisyä. Sekundaarinen ehkäisy voitaisiin toteuttaa uuden vastaanottokäynnin yhteydessä ohjaamalla kaatunut iäkäs potilas kaatumisten ehkäisyyn perehtyneen työryhmän vastaanotolle tai geriatrian poliklinikkaan.


Sidonnaisuudet
Maritta Salonoja, Noora Sjösten, Marika Salminen, Pertti Aarnio: Ei ilmoitettuja sidonnaisuuksia. Sirkka-Liisa Kivelä on toiminut lääkeyritysten (Leiras, Novartis) tilaisuuksissa esiintyjänä ja saanut lääkeyrityksiltä (Leiras, Nycomed) tutkimusapurahaa.

Kirjallisuutta
1
Close J, Ellis M, Hooper R, Glucksman E, Jackson S, Swift C. Prevention of falls in the elderly trial (PROFET): a randomised controlled trial. Lancet 1999;353:93-7.
2
Sattin RW, Lambert Huber DA, DeVito CA ym. The incidence of fall injury events among the elderly in a defined population. Am J Epidemiol 19 90;131:1028-37.
3
Piirtola M, Hartikainen S, Akkanen J, Isoaho R, Ryynänen O-P, Kivelä S-L. Lääkärin hoitoa vaativat iäkkäiden kaatumisvammat. Suom Lääkäril 2001;56:4903-7.
4
Gillespie LD, Robertson MC, Gillespie WJ ym. Interventions for preventing falls in older people living in the community. Cochrane Database Syst Rev 2009;15:CD007146.
5
van der Velde N, Stricker BH, Pols HA, van der Cammen TJ. Risk of falls after withdrawal of fall-risk-increasing drugs: a prospective cohort study. Br J Clin Pharmacol 2007;63:232-7.
6
Campbell AJ, Robertson MC, Gardner MM, Norton RN, Buchner DM. Psychotropic medication withdrawal and a home-based exercise programme to prevent falls: a randomized, controlled trial. J Am Geriatr Soc 1999;47:850-3.
7
Robertson MC, Devlin N, Gardner MM, Campbell AJ. Effectiveness and economic evaluation of nurse delivered home exercise programme to prevent falls. 1: Randomised controlled trial. BMJ 2001;322:697-701.
8
Campbell AJ, Robertson MC, La Grow SJ ym. Randomised controlled trial of prevention of falls in people aged > or = 75 with severe visual impairment: the VIP trial. BMJ 2005;331:817.
9
Davison J, Bond J, Dawson P, Steen IN, Kenny RA. Patients with recurrent falls attending Accident & Emergency benefit from multifactorial intervention - a randomized controlled trial. Age Ageing 2005;34:162-8.
10
Hill K, Moore KJ, Dorevitch MI, Day LM. Effectiveness of falls clinics: an evaluation of outcomes and client adherence to recommended interventions. J Am Geriatr Soc 2008;56:600-8.
11
Hauer K, Rost B, Rütschle K ym. Exercise training for rehabilitation and secondary prevention of falls in geriatric patients with a history of injurious falls. J Am Geriatr Soc 2001;49:10-20.
12
Beyer N, Simonsen L, Bülow J ym. Old women with a recent fall history show improved muscle strength and function sustained for six months after finishing training. Aging Clin Exp Res 2007;19:300-9.
13
Di Monaco M, Vallero F, De Toma E, De Lauso L, Tappero R, Cavanna A. A single home visit by an occupational therapist reduces the risk of falling after hip fracture in elderly women: a quasi-randomized controlled trial. J Rehabil Med 2008;40:446-50.
14
Mänty M, Sihvonen S, Hulkko T, Lounamaa A. Iäkkäiden henkilöiden kaatumistapaturmat. Opas kaatumisten ja murtumien ehkäisyyn. Kansanterveyslaitos. 2006. http://www.ktl.fi/tapaturmat
15
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Ortopediyhdistyksen asettama työryhmä. Lonkkamurtumapotilaiden hoito. Käypä hoito. Duodecim 2006;122:358-79.
16
Sjösten NM, Salonoja M, Piirtola M ym. A multifactorial fall prevention programme in home-dwelling elderly people: a randomized - controlled trial. Public Health 2007;121:308-18.
17
Folstein MF, Folstein SE, McHugh PR. "Mini-mental state". A practical method for grading the cognitive state of patients for the clinician. J Psychiatr Res 1975;12:189-98.
18
Tinetti ME, Speechley M, Ginter SF. Risk factors for falls among elderly persons living in the community. N Engl J Med 1988;319:1701-7.
19
Jäntti PO, Pyykkö VI, Hervonen AL. Falls among elderly nursing homeresidents. Public Health 1993;107:89-96.
20
Lawlor DA, Patel R, Ebrahim S. Association between falls in elderly women and chronic diseases and drug use: cross sectional study. BMJ 2003;10:267-86.
21
Kalula SZ, de Villiers L, Ross K, Ferreira M. Management of older patients presenting after a fall - an accident and emergency department audit. S Afr Med J 2006;96:718-21.
22
Donaldson MG, Khan KM, Davis JC ym. Emergency department fall-related presentations do not trigger fall risk assessment: a gap in care of high-risk outpatient fallers. Arch Gerontol Geriatr 2005;41:311-7.
23
Paniagua MA, Malphurs JE, Phelan EA. Older patients presenting to a county hospital ED after a fall: missed opportunities for prevention. Am J Emerg Med 2006;24:413-7.


English summary

English summary: INADEQUATE SECONDARY PREVENTION OF FALLS IN THE AGED

Background Original studies have shown positive results of secondary prevention of falls in the aged. The aim was to describe the examinations and preventive measures performed among the aged in primary health care and in a central hospital after a fall in order to assess the risk factors of falls and to prevent future falls.

Methods The intervention and control groups (N=591) of the fall prevention study targeting aged inhabitants in the town of Pori were followed during a 12-month intervention period in order to detect visits to the municipal health centre or the central hospital in the area because of falls. Data were collected from the registers of these institutions.

Results Altogether 95 (16%) subjects sought care due to a fall accident during the observation period. Examinations to assess the individual risk factors of falls were performed for a few patients in primary care, but for none of the patients at the central hospital. Secondary prevention of falls was organized for only very few fallers in primary health care, and did not form part of the treatment in the central hospital.

Conclusions Assessment of risk factors of falls and prevention of future falls and fractures among fallers should be expanded in primary health care and in hospitals.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030