Lehti 14: Alkuperäis­tutkimus 14/1999 vsk 54 s. 1799 - 1806

Koulujen mahdollisuudet vähentää koulukiusaamista: kahdeksan vuoden seurannan tuloksia

Koulukiusaaminen on vakava ongelma, mutta sitä voidaan vähentää koulun määrätietoisella toiminnalla ja tekemällä yhteistyötä vanhempien kanssa. Selkeät säännöt ja päättäväinen puuttuminen kiusaamistilanteisiin on merkki, ettei kiusaamista hyväksytä. Ratkaisevan tärkeä merkitys näyttää olevan koulun yleisellä positiivisella ilmapiirillä. Siihen kuuluu myös yksittäisten oppilaiden tarpeiden huomioon ottaminen, kannustaminen ja tällä tavoin lapsen itsetunnon vahvistaminen. Suurimmassa vaarassa joutua kiusaamisen kohteeksi ovat yksinäiset oppilaat. Tämä ongelma pitäisi sekä vanhempien että opettajien tiedostaa. Koska koulussa ryhmät eivät muodostu spontaanisti, kiusaamisongelma vaatii jatkuvaa valppautta sekä opettajilta että vanhemmilta, jotta kaikilla lapsilla olisi mahdollisuus turvalliseen koulunkäyntiin.

Maila Koivisto

Kiusaaminen koulussa on ilmeisesti yhtä vanha ilmiö kuin itse koulukin, vaikka sen systemaattinen tutkiminen käynnistyi vasta 1960-luvun lopulla ensiksi Pohjoismaissa ja vähän myöhemmin muualla Euroopassa ja ympäri maailmaa (1,2,3). 1990-luvulla Maailman terveysjärjestö (WHO) on tehnyt laajoja kartoituksia (4). Viime vuosikymmenien aikana koulukiusaaminen on saanut suurta huomiota myös tiedotusvälineissä ehkä siitä syystä, että ongelman raaimman ääripään seurauksena on väitetty joidenkin lasten ajautuneen itsetuhoon.

Kiusaamisen yleisyyden on todettu vaihtelevan suuresti riippuen määritelmästä, maasta ja lapsen iästä, mutta se näyttää kuitenkin olevan maailmanlaajuinen ongelma (2,4,5,6). Toistuvan kiusaamisen kohteeksi joutuu noin kymmenisen prosenttia (5-15 %) oppilaista ja kiusaajia on lähes saman verran. Kiusattujen oppilaiden määrä, muttei niin selvästi kiusaajien määrä, näyttää vähenevän iän karttuessa (2,7,8,9). Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan 8-vuotiaista joka kymmenes oli kiusauksen kohteena, 8 % kiusasi muita ja 8 % oli niitä, jotka sekä kiusasivat että joutuivat itse kiusauksen kohteeksi (6). Salmivallin ym. tutkimuksen mukaan 8 % peruskoulun kuudesluokkalaisista kiusasi muita ja lähes 12 % sekä tytöistä että pojista joutui kiusaamisen kohteeksi (10). Kahdeksannella luokalla kiusaajia oli edelleen sama määrä, mutta kiusattujen määrä oli pudonnut puoleen kuudennen luokan tasosta (3). Vuonna 1997 tehdyn kouluterveystutkimuksen mukaan yläasteen 8. ja 9. luokkien tytöistä 6 % ja pojista 8 % ilmoitti joutuneensa kiusaamisen kohteeksi kerran viikossa tai useammin. Tytöistä 3 % ja pojista 11 % ilmoitti kiusaavansa toistuvasti muita (11).

Kiusaamisen vähentämiseen tähtääviä toimintamalleja on toteutettu sekä yksilö- että yhteisötasoisina. Yksilötason interventiossa pyritään muuttamaan yksittäisen oppilaan käyttäytymistä. Pelkät yksilötason toimenpiteet eivät kuitenkaan ole osoittautuneet kovin tehokkaiksi kiusaamisen vähentämisessä ja ovat työläitä (12,13). Yhteisötason interventioissa pyritään koko kouluyhteisön ilmapiirin kehittämiseen ja muuttamiseen. Olweus on kehittänyt 1980-luvulla interventio-ohjelman, jota on toteutettu Norjassa positiivisin tuloksin (12). Ohjelma koski sekä koulu- luokka- että yksilötason toimenpiteitä ja oli suunnattu sekä opettajille, oppilaille että vanhemmille. Ohjelman perusperiaatteisiin kuului ongelman laajuuden kartoittamisen lisäksi sellaisen kouluympäristön kehittäminen, jota toisaalta luonnehti aikuisten positiivinen kiinnostus lapsia ja heidän tekemisiään kohtaan sekä toisaalta selkeät rajat ei-toivotulle käyttäytymiselle kuten kiusaamiselle. Kiusaamistapauksiin tuli puuttua heti ja päättäväisesti. Kolmanneksi, sääntöjen rikkomisesta seurasi jokin rangaistus. Neljänneksi, ohjelman periaatteisiin kuului myös aikuisten auktoriteettiasema lapsiin nähden. Vajaan kahden vuoden aikana kiusaaminen väheni alle puoleen interventiota edeltäneestä tilanteesta. Olweuksen mallin mukaista supistettua interventio-ohjelmaa toteutettiin helsinkiläisissä peruskouluissa 1990-luvulla. Vajaan kahden vuoden seurannan aikana toistuvasti kiusattujen määrä väheni alle puoleen alkutilanteesta, mutta kiusaajien määrään tällä interventiolla ei näyttänyt olevan vaikutusta (14).

Kyseinen seurantatutkimus käynnistyi ns. Väkivallaton-kampanjaan liittyen. Kampanjan olivat suunnitelleet Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Punainen Risti ja Folkhälsan 1980-luvun lopulla. Sen tarkoituksena oli paitsi tiedostaa väkivallan olemassaolo myös etsiä positiivisia malleja kiusaamistilanteiden ratkaisemiseksi ja ehkäisemiseksi. Kampanjan innoittamana tehtiin vuonna 1990 koulukiusaamisen yleisyyttä koskeva kartoitus Kempeleen peruskouluissa ja sen jälkeen tilannetta on seurattu kahden vuoden välein, viimeksi vuonna 1998.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Tutkimusaineisto koostuu Kempeleen peruskoulun oppilaista, jotka parillisina vuosina 1990-1998 olivat ala-asteen neljännellä tai kuudennella luokalla tai yläasteen seitsemännellä luokalla. Kunnassa on neljä ala-asteen koulua ja yksi yläaste. Pienin ala-aste on nykyään runsaan sadan oppilaan koulu, kun taas suurimman ala-asteen oppilasmäärä on lähes 600. Yläasteella on yli 600 oppilasta. Tutkimuksessa oli mukana kahdeksan vuoden seurannan aikana yhteensä 2 729, iältään 10-14-vuotiasta, oppilasta. Oppilaiden jakauma vuoden, luokan ja sukupuolen mukaan on eritelty taulukossa 1.

Keväällä 1990 neljännen, kuudennen ja seitsemännen luokan oppilaat, jotka kyseisenä päivänä olivat koulussa, täyttivät koulukiusaamista koskevan nimettömän 23-kohtaisen kyselylomakkeen. Kysely uusittiin neljä kertaa kahden vuoden välein, viimeksi keväällä 1998. Tähän selvitykseen on otettu mukaan ne kyselylomakkeen osat, jotka koskivat kouluviihtyvyyttä, oppilaan välituntien viettotapaa ja kiusaamisen yleisyyttä ja luonnetta välitunnilla, koulutunnilla ja koulumatkalla vertaisarvion ja oman arvion mukaan. Yksilötasolla kysyttiin, oliko oppilas itse joutunut kiusaamisen kohteeksi tai oliko itse kiusannut muita kolmen viime kuukauden aikana, mikä tarkoitti meneillään olevan lukukauden aikana.

Tuloksia käsiteltäessä kyselylomakkeen kouluviihtyvyyttä koskeva 5-luokkainen asteikko yhdistettiin 3-luokkaiseksi: koulunkäynti mieluista tai melko mieluista = mieluista; siinä se menee = siinä menee; melko pakonomaista tai käyn pakosta = pakonomaista. Kiusaamista toveriarviona koskeva 5-luokkainen asteikko yhdistettiin 3-luokkaiseksi seuraavasti: esiintyykö mielestäsi kiusaamista hyvin usein tai melko usein yhdistettiin tarkoittamaan toistuvaa kiusaamista = toistuvasti; joskus tai harvoin = satunnaisesti; ei koskaan = ei kiusattu. Yksilötasolla kiusaamista koskeva 5-luokkainen asteikko yhdistettiin 3-luokkaiseksi seuraavasti: kiusattu tai kiusannut joka päivä tai melkein joka päivä tai melko usein = toistuvasti; joskus = satunnaisesti; ei koskaan = ei kiusattu tai kiusannut. Toistuvasti-ryhmää on jatkokäsittelyssä kuvattu joko kiusaajiksi tai uhreiksi tarkoittaen toistuvaa, vakavaa kiusaamista tai uhriksi joutumista.

Tilastollisessa käsittelyssä on keskitytty vertaamaan lähinnä alku- ja loppumittausten eroja kiusaamisen tai kiusatuksi joutumisen osalta ja siihen on käytetty Khin neliö -testiä.

Koulujen toimenpiteet kiusaamisen estämiseksi tai vähentämiseksi

Ensimmäisen kiusaamista koskevan selvityksen tuloksia hyödynnettiin koulutyössä ja niitä käsiteltiin myös vanhempainilloissa. Vaikka koulujen toimintamallit ovat poikenneet jossain määrin toisistaan, yhteistä kaikille kouluille on ollut aito välittäminen lapsista ja heidän tekemisistään ja ettei kiusaamista hyväksytä. Jos sellaista esiintyy, siihen puututaan välittömästi. Hyvien käytöstapojen opettelussa ovat auttaneet oppilaiden kanssa työstetyt säännöt. Koulun ilmapiiriä on pyritty kehittämään entistä avoimemmaksi, toiset huomioon ottavaksi ja kannustavaksi koulun ja kodin yhteistyönä. Välituntivalvontaan on kiinnitetty huomiota mm. siten, että kiusaamistapauksiin tai niiden epäilyihin on puututtu herkästi. Alemman luokka-asteen oppilaille on järjestetty eri piha-alueet kuin ylemmän luokka-asteen oppilaille. Suurimmalla ala-asteen koululla on lisätty kulloinkin valvontaan osallistuvien opettajien määrää. Ala-asteelta yläasteelle siirtymisen helpottamiseksi asennekasvatus yläasteen tapoihin ja sääntöihin on alkanut jo kuudennella luokalla ja jatkunut koulun sisällä lähinnä luokanvalvojan opastuksella. Hyvän yhteishengen luomiseen ja kiusaamisen estämiseen ovat tähdänneet myös yläasteen kummi- ja tukioppilastoiminta.

Kodin ja koulun yhteistyön avoimuutta ovat edistäneet erilaiset vanhempainillat, yhteisten juhlien ja erilaisten toimintatapahtumien järjestämiset yhdessä vanhempien ja oppilaiden kanssa, vanhempaintoimikunnan työ, kirjalliset tiedotteet ja henkilökohtaiset tapaamiset. Esimerkiksi suurimman ala-asteen melkein kaikki vanhemmat ovat allekirjoittaneet kodin ja koulun sekä monien muiden yhteisöjen yhteistyösopimuksen. Siinä kuvataan tilanteita esim. koulupinnaus, kiusaaminen, varastelu, ilkivalta, huumeiden käyttö, jolloin vanhempiin otetaan yhteyttä ja he lupaavat pitää tällaisissa tilanteissa tapahtuvaa yhteydenottoa oikeutena ja velvollisuutena, ei syytöksenä. Vakavampien kiusaamistapausten ratkomiseen ovat osallistuneet opettajakunnan lisäksi oppilaat, vanhemmat ja oppilashuoltoryhmä. Tarvittaessa on käytetty ulkopuolisia asiantuntijoita ja verkostoitumista perheen auttamiseksi.

TULOKSET

Toveriarvio kiusaamisen yleisyydestä kouluyhteisössä

Toveriarvion mukaan oppilaat olivat havainneet eniten kiusaamista välitunnilla (kuvio 1). Seurannan alussa 20-30 % oppilaista ilmoitti havainneensa toistuvaa kiusaamista välituntien aikana ja suurin osa ainakin joskus. Niiden oppilaiden määrä, jotka olivat havainneet toistuvaa kiusaamista välitunnilla, oli merkitsevästi vähentynyt seurannan aikana (vähintään p < 0,01 sekä tyttöjen että poikien kohdalla). Sitä esiintyi vuonna 1998 noin yksi kolmasosa alkutilanteeseen verrattuna. Selviä sukupuolten välisiä eroja ei todettu.

Toveriarvion mukaan koulutunnin aikana esiintyi kiusaamista harvemmin kuin välitunnilla (kuvio 1). Kuitenkin seurannan alussa ainakin joka kymmenes oppilas kaikilla tutkituilla luokka-asteilla oli havainnut toistuvaa kiusaamista. Myös koulutunnilla esiintyvän kiusaamisen yleisyydessä havaittiin merkittävää vähenemistä seurannan aikana (vähintään p < 0,05).

Kaikkein harvinaisinta toveriarvion mukaan kiusaaminen oli koulumatkalla ja se näytti vielä harvinaistuvan siirryttäessä alemmilta luokilta ylemmille (kuvio 1). Samoin se näytti vähenevän seurannan aikana. Tutkimuksen alkaessa noin 40 % eri luokka-asteiden oppilaista ei oman arvionsa mukaan ollut havainnut ollenkaan kiusaamista koulumatkalla, vuonna 1998 vastaava prosenttiosuus oli noussut jopa 70:een seitsemännen luokan oppilaiden arvioimana.

Kiusatun itsearvio kiusaamisesta

Uhrien oman arvion mukaan väheni toistuvasti kiusaamisen kohteiksi joutuneiden oppilaiden määrä seurannan aikana. Tämä koski kaikkia tutkittuja luokka-asteita (kuvio 2). Tilastollisesti merkitsevä ero todettiin neljännellä (p < 0,02) ja seitsemännellä luokalla (p < 0,005). Kiusatuiksi joutuneiden määrä näytti jonkin verran vähenevän alemmilta ylemmille luokka-asteille siirryttäessä, vaikka ero ei ollut kovin suuri. Kun vuonna 1990 neljännen luokan tytöistä 8 % ja saman luokan pojista 12 % oli joutunut oman arvionsa mukaan toistuvan kiusaamisen kohteeksi, vuonna 1998 kiusattuja tyttöjä oli kyseisellä luokalla 3 % ja poikia 4 % . Kuudennen luokan tyttöjen prosenttiosuus oli pudonnut kahdeksasta kahteen ja poikien kohdalla yhdeksästä kuuteen. Vastaavasti seitsemännen luokan tytöistä oli kiusattu seurannan alussa toistuvasti kuutta prosenttia ja pojista seitsemää. Seurannan lopussa vain yksi prosentti seitsemännen luokan tytöistä ilmoitti joutuneensa toistuvan kiusaamisen kohteeksi viimeksi kuluneen lukukauden aikana. Poikien joukosta ei löytynyt yhtään tällaista uhria. Kun tarkasteltiin vuosittain kaikkia tutkittuja luokka-asteita sukupuolen mukaan, voitiin todeta toistuvasti kiusattuja poikia olleen seurannan alussa 9,3 % ja tyttöjä 7,3 %. Seurannan lopussa vastaavat prosenttiosuudet olivat 3,6 ja 2,0 (p < 0,01 sekä poikien että tyttöjen kohdalla).

Tavallisin kiusaamispaikka kiusatun oppilaan itsearvion samoin kuin toveriarvion mukaan näytti olleen välitunti. Yli kolme neljäsosaa kiusatuksi joutuneista pojista ja hieman vähemmän tytöistä ilmaisi joutuneensa kiusaamisen kohteeksi välitunnilla, eikä tässä todettu eroja eri luokka-asteiden välillä. Vaikka kiusatuiksi joutuneiden oppilaiden kokonaismäärä väheni seurannan aikana, suhteelliset osuudet pysyivät varsin samoina koko seurannan ajan.

Koulutunnilla tapahtuva kiusaaminen vaihteli 20 ja 30 %:n välillä itsearvion mukaan. Selvää suhteellisten osuuksien muutosta seurannan aikana ei todettu. Noin joka neljäs kiusatuksi joutunut neljännen luokan oppilas, tytöt useammin kuin pojat, ilmoitti kiusaamista tapahtuneen koulumatkalla. Koulumatkalla tapahtuva kiusaaminen harvinaistui siirryttäessä alemmilta luokka-asteilta ylemmille. Viimeisenä seurantavuonna ei kukaan seitsemännen luokan oppilas ilmoittanut joutuneensa kiusaamisen kohteeksi koulumatkalla. Muutamat oppilaat saattoivat kokea kiusaamista sekä välitunnilla, koulutunnilla että koulumatkalla.

Tavallisin kiusaamismuoto uhrin itsensä arvioimana oli sanallinen. Sen suhteellinen osuus vaihteli 50 ja 80 prosentin välillä. Pojat ilmaisivat kokevansa jonkin verran useammin fyysistä kiusaamista kuin tytöt. Niiden oppilaiden suhteellinen osuus, jotka olivat kokeneet sekä fyysistä että henkistä kiusaamista oli keskimäärin 25 %:n paikkeilla, vaikka se vaihteli vuosittain jonkin verran.

Seurannan alussa uhriksi joutuneet neljännen luokan oppilaat arvioivat kiusaajan olleen toistuvasti sama henkilö noin 25 %:ssa, kuudennen ja seitsemännen luokan oppilaat noin 30 %:ssa. Noin joka neljäs uhri ilmoitti kiusaajaksi ns. porukan, loput uhrit eivät osanneet tarkkaan yksilöidä kiusaajaa. Heidän mielestään kiusaaja(t) vaihtui(vat). Seurannan aikana ns. kiusaajaporukan suhteellinen osuus jonkin verran väheni. Esimerkiksi neljännen luokan oppilaiden kohdalla näiden osuus väheni 25 %:sta 15 %:iin ja seitsemännen luokan kohdalla 27 %:sta 20 %:iin. Suuria sukupuolten välisiä eroja ei havaittu. Viisi prosenttia, eli joka kahdeskymmenes toistuvan kiusaamisen kohteeksi joutunut oppilas, ilmoitti myös kiusaavansa toistuvasti muita.

Kiusaajan itsearvio kiusaamisesta

Kiusaajan oman arvion mukaan toistuva kiusaaminen oli vähentynyt seurannan aikana kaikilla tutkituilla luokka-asteilla, ja se koski sekä tyttöjä että poikia (kuvio 3). Koska kiusaajia oli lukumääräisesti vähän, tilastollinen ero laskettiin kaikkien luokka-asteiden yhteisestä määrästä. Ero vuosien 1990 ja 1998 välillä oli tilastollisesti merkitsevä (p < 0,005). Pojat ilmoittautuivat kiusaajiksi tyttöjä useammin, mutta merkittäviä eroja eri luokka-asteiden välillä ei todettu.

Kun seurannan alussa 1990 neljännen luokan tytöistä kaksi prosenttia ja saman luokan pojista kuusi prosenttia arvioi kiusaavansa toistuvasti muita, seurannan lopussa kiusaavia tyttöjä oli yksi prosentti ja poikia kaksi prosenttia. Kuudennen luokan tyttöjen prosenttiosuus oli pudonnut neljästä nollaan ja poikien viidestä nollaan. Seitsemännen luokan tytöistä ilmoittautui kiusaajiksi seurannan alussa kolme prosenttia ja seurannan lopussa yksi prosentti. Saman luokan poikien joukosta ei tutkimuksen lopussa löytynyt ainuttakaan toistuvasti kiusaavaa oppilasta, kun heitä seurannan alussa oli viisi prosenttia. Kun tarkasteltiin vuosittain kaikkia tutkittuja luokka-asteita, voitiin todeta toistuvasti kiusaavia poikia olleen seurannan alussa 5,3 % ja kiusaavia tyttöjä 2,3 %. Seurannan lopussa molempien prosenttiosuudet olivat pudonneet 0,7 %:iin. Poikien kohdalla ero oli tilastollisesti merkitsevä (p < 0,005). Joka viides kiusaaja ilmoitti, että häntä itseään oli kiusattu toistuvasti eli hän oli ns. kiusaaja-uhri.

Yhtäpitävästi toveriarvion ja kiusatun oppilaan arvion kanssa kiusaajat ilmoittivat kiusaamisen pääasiallisesti tapahtuneen välitunnilla. Keskimäärin kolme neljästä oppilaasta, jotka ilmoittivat kiusanneensa, ilmoittivat sen tapahtuneen välitunnilla, eikä suhteellisissa osuuksissa tapahtunut merkittävää muutosta seurannan aikana. Kiusaajista keskimäärin 20 % ilmoitti kiusanneensa koulutunnilla ja 10 % koulumatkalla, tosin prosenttiosuuksissa voitiin todeta vuosittain suuria vaihteluita. Näytti kuitenkin siltä, että koulutunnilla kiusaajien suhteellinen osuus lisääntyi siirryttäessä neljänneltä luokalta kuudennelle tai seitsemännelle luokalle. Sen sijaan koulumatkalla kiusaajien suhteellinen osuus väheni siirryttäessä neljänneltä luokalta ylemmille luokille. Sukupuolten välillä ei todettu eroja.

Yksinomaan fyysistä kiusaamista esiintyi kiusaajan itsearvion mukaan enemmän neljännellä luokalla kuin myöhemmin. Sen osuus kyseisellä luokalla oli noin 20 prosenttia ja seitsemännellä noin 10 prosenttia. Fyysinen kiusaaminen väheni suhteellisesti eniten seurannan aikana. Ylivoimaisesti tavallisin kiusaamismuoto oli sanallinen, sen osuus vaihteli 50 ja 90 prosentin välillä. Niiden oppilaiden osuus, jotka arvioivat kiusaavansa sekä fyysisesti että henkisesti, vaihteli, mutta oli keskimäärin alle 20 prosenttia.

Noin joka kolmas kiusaaja arvioi kiusaamisen kohdistuneen samaan henkilöön tai samoihin henkilöihin. Loput kaksi kolmasosaa arvioivat kohteen vaihtuneen. Sukupuolten välillä todettiin eroja siten, että tytöt arvioivat kiusaavansa samaa henkilöä noin kaksi kertaa useammin kuin pojat (41 % ja 22 %). Selviä luokka-astekohtaisia eroja ei todettu eikä suhteellisten osuuksien määrä muuttunut merkitsevästi seurannan aikana.

Kouluviihtyvyys, yksinäisyys ja kiusaaminen

Koulunkäynnin koki mieluisaksi kolme neljäsosaa neljännen kuokan tytöistä ja noin puolet saman luokan pojista, eikä tässä tapahtunut muutoksia seurannan aikana (taulukko 2). Seurannan alussa kuudennen luokan oppilaista koulunkäynti oli mieluista noin puolelle tytöistä ja runsaalle kolmasosalle pojista, mutta seurannan aikana prosenttiosuus nousi pojilla 50:een ja tytöillä lähes 70:een. Seitsemännen luokan tytöistä yli puolet ja pojista runsas kolmannes ilmoitti koulunkäynnin olevan mieluista, eikä merkittävää muutosta tapahtunut seurannan aikana. Niiden oppilaiden määrä, jotka kokivat koulunkäynnin pakonomaiseksi, väheni merkitsevästi seurannan aikana vähintään puoleen alkutilanteesta (vähintään p < 0,05). Suurin muutos oli tapahtunut kuudennen luokan oppilaiden kohdalla (taulukko 2).

Kun tarkasteltiin toistuvasti kiusaamisen kohteeksi joutuneiden oppilaiden kouluviihtyvyyttä, voitiin todeta heidän joukossaan olevan muita enemmän huonosti koulussa viihtyviä oppilaita. Kun koulunkäynnin mieluisaksi kokeneiden oppilaiden joukossa oli toistuvasti kiusattuja 2-4 %, koulunkäynnin pakonomaiseksi kokeneiden joukossa heitä oli 7-16 % eli kolmin-nelinkertainen määrä. Oliko huono kouluviihtyvyys kiusaamisesta johtuva vai samanaikainen ilmiö, ei tässä tutkimuksessa pystytty selvittämään. Koulussa hyvin viihtyvien oppilaiden joukossa oli myös toisia toistuvasti kiusaavia oppilaita keskimääräistä vähemmän, alle yhden prosentin.

Pääasiassa yksin välituntinsa viettävien oppilaiden määrä väheni siirryttäessä alemmilta luokka-asteilta ylemmille. Neljännellä luokalla 3-5 % oppilaista eli ainakin yksi oppilas luokassaan vietti välituntinsa pääasiassa yksin, seitsemännellä luokalla heitä oli enää 1-2 %. Merkittävää muutosta seurannan aikana ei tapahtunut.

Oppilaat, jotka viettivät pääsääntöisesti välitunnit yksin, näyttivät joutuneen hyvin usein toistuvan kiusaamisen kohteeksi, koska heiltä puuttui ryhmän antama tuki. Kun pienryhmässä tai isossa ryhmässä välituntinsa viettävien joukossa oli toistuvasti kiusattuja 2-4 %, yksin välituntinsa viettävistä oppilaista heitä oli noin 40 %, paitsi viimeisenä seurantavuonna 20 %. Suurimmillaan ero oli noin kymmenkertainen.

POHDINTA

Tässä tutkimuksessa käytetyn kyselylomakkeen täyttivät oppilaat, jotka olivat kyseisenä päivänä koulussa. Lukukauden aikana kyseisillä luokilla olleiden oppilaiden määrästä arvioituna kato oli keskimäärin 6,4 prosenttia. Tähän sisältyi muutaman oppilaan puutteellisesti täyttämä lomake, joita ei voitu hyödyntää. On mahdollista, että poissa olevien oppilaiden joukossa oli keskimääräistä enemmän sekä kiusaajia että uhreja, sillä psykososiaalisista ongelmista kärsivien oppilaiden joukossa on todettu tavallista enemmän sekä poissaoloja että kiusaamisongelmaa. Kuitenkin kato oli varsin vähäinen ja samaa suuruusluokkaa koko seurannan ajan, joten sillä ei liene oleellista merkitystä tuloksia arvioitaessa.

Lue myös

Kiusaamisongelma näytti olevan varsin hyvin oppilaiden tiedossa. Vain noin kymmenisen prosenttia tutkimuksen alkaessa ja noin 20 % seurannan lopussa ei ollut oman arvionsa mukaan havainnut lainkaan kiusaamista välitunnilla, jossa sitä havaittiin useammin kuin tunnilla tai koulumatkalla. Tässä tutkimuksessa ei kartoitettu enempää opettajien kuin vanhempienkaan tietoisuutta kiusaamisen esiintymisestä. Muiden julkaisemien tutkimusten mukaan he eivät aina ole tietoisia tilanteesta (12,14). Kiusattu oppilas ei välttämättä halua kertoa siitä. Uhri, joka usein on fyysisesti ja usein myöskin sosiaalisilta taidoiltaan kiusaajaansa heikompi, ei uskalla kertoa peläten kostoa ja tilanteen pahenemista entisestään. Hän voi kokea myös kiusaamisen häpeänä eikä siksi halua kertoa siitä muille. Yksi syy vaikenemiseen on uhrin oletus, etteivät opettajat kuitenkaan puutu ja saa kiusaamista loppumaan (2,5). Useiden tutkimusten mukaan vain runsas puolet kertoo kiusaamisesta opettajille ja hieman useammin kotona (2,12,14,15). Nuoremmat uhrit ja suoran kiusaamisen kohteeksi joutuneet sekä jatkuvasti kiusatut näyttävät kertovan useammin kuin vanhemmat tai epäsuoran kiusaamisen kohteeksi joutuneet oppilaat (2,16). Vaikka oppilaat eivät spontaanisti kerro, opettaja voi aktiivisesti tarkkailla, mitä oppilaiden kesken tapahtuu. Joutuuko joku oppilas usein toisten kanssa riitoihin, jossa hän on puolustuskyvytön ja yrittää paeta? Jätetäänkö joku oppilas aina ryhmän ulkopuolelle? Viettääkö joku oppilas useimmiten välituntinsa yksin? Nauretaanko toistuvasti jonkun oppilaan vastauksille? Vanhemmille signaaleja mahdollisesta kiusaamisesta ovat esimerkiksi fyysisen vamman merkit kuten mustelmat, psykosomaattiset vaivat kuten päänsärky tai vatsakipu kouluaamuina tai myöhäinen kouluun lähtö. Olweus on vuonna 1992 ilmestyneessä kirjassaan Kiusaaminen koulussa esittänyt edellisten lisäksi useita muita tunnusmerkkejä, joista voidaan päätellä, että jotain on vinossa (12). Yksi ongelman ratkaisun lähtökohta on sen tiedostaminen. Koulun selkeät kiusaamista ja käyttäytymistä koskevat säännöt ja niiden systemaattinen noudattaminen sekä koulun avoin kannustava ilmapiiri ilmeisesti laskevat kynnystä kertoa avoimesti myös kiusaamisesta.

Koska kiusaamista tapahtuu eniten välitunnilla, pitäisi sen ehkäisemiseksi kiinnittää erityistä huomiota koulun piha-alueiden viihtyvyyteen ja lasten toimintamahdollisuuksien lisäämiseen siten, että se houkuttelisi heitä positiiviseen toimintaan. Koulujen piha-alueiden askeettisuus ja mielekkään tekemisen puute voi olla yksi välitunnilla esiintyvän kiusaamisen syy.

Seurannan alussa toistuvasti kiusattujen lasten määrä oli samaa suuruusluokkaa kuin useissa muissa aikaisemmin julkaistuissa tutkimuksissa (3,4,9, 14). Kiusattuja poikia oli tässä tutkimuksessa, samoin kuin muissakin julkaistuissa tutkimuksissa, jonkin verran enemmän kuin tyttöjä, ero oli kuitenkin aika pieni. Seurannan aikana kiusattujen oppilaiden määrä väheni suunnilleen samalle tasolle kuin helsinkiläisissä kouluissa toteutetun intervention seurauksena, jossa seuranta-aika oli kaksi vuotta (14). Vaikka tässä tutkimuksessa ei ollut omaa verrokkiaineistoa, merkittävää yleistä kiusaamisen vähenemistä ei näytä kyseisenä aikana tapahtuneen (3,17). Mitään siirtymistä esimerkiksi koulusta koulumatkalle ei havaittu, koska kiusaaminen uhrin arvioimana väheni suhteellisesti samalla tavalla sekä välitunnilla, koulutunnilla että koulumatkalla. Näyttää siltä, että toteutetuilla toimintamalleilla on pitkäaikaisia positiivisia vaikutuksia.

Luonnollisesti pitäisi pyrkiä siihen, ettei yksikään oppilas ainakaan toistuvasti joutuisi toisten kiusaamaksi. Kuitenkaan kouluolosuhteissa, missä ryhmät eivät muodostu spontaanisti, tähän ei todennäköisesti koskaan päästä. Siksi kiusaamisongelma vaatii jatkuvaa valppautta ja tilanteen tarkkaa seurantaa varsinkin välituntien aikana, jolloin kiusaamista tapahtuu kaikkein eniten. Kiusaamistilanteisiin pitäisi puuttua heti ja päättäväisesti, koska jokaisen vakavan kiusaamistapauksen huomiotta jättäminen on samalla merkki kiusaajalle sovittujen normien löystymisestä ja kiusaamisen hiljaisesta hyväksynnästä (12).

Tytöt ja pojat näyttävät joutuvan jossain määrin erilaisen kiusaamisen kohteeksi. Poikien keskuudessa on todettu esiintyvän enemmän fyysistä ja suoraa kiusaamista, kun taas tytöt joutuvat enemmän henkisen ja epäsuoran kiusaamisen kohteeksi (3,9). Tosin tavallisin kiusaamismuoto sekä poikien että tyttöjen keskuudessa oli tässä, samoin kuin muissa tutkimuksissa, sanallinen, ja sen suhteellinen osuus näytti edelleen lisääntyvän seurannan aikana (2). Fyysinen kiusaaminen on helpompi havaita ja siihen on sen vuoksi helpompi puuttua, vaikka keskinäinen tasavertainen nahistelu on voitava erottaa kiusaamisesta. Epäsuora kiusaaminen, kuten esimerkiksi ryhmästä eristäminen, on vaikea havaita ja siksi siihen on myös vaikea puuttua.

Ilmeisesti siitä syystä, että tämän seurannan aikana pyrittiin määrätietoisesti puuttumaan kiusaamiseen, uhrit ilmaisivat aika harvoin kiusaajakseen saman henkilön. Samaa määrätietoisuutta osoittaa myös se, että ns. porukan, ryhmän, kiusaaminen oli vähentynyt suhteellisesti eniten.

Toistuvasti toisia kiusaavien oppilaiden määrä heidän oman arvionsa mukaan oli jo seurannan alussa jonkin verran pienempi kuin monissa muissa tutkimuksissa, erikoisesti tämä koski tyttöjä. (2,3,8,9, 10,11). Selkeitä luokka-astekohtaisia eroja ei todettu. Seurannan aikana kiusaajien määrä väheni yhtäpitävästi toveriarvion ja uhrin arvion kanssa kaikilla luokka-asteilla, ja samalla tavalla sekä koulussa että koulumatkalla. Ennen kaikkea tämä koski kiusaavia poikia. Seurannan alussa heidän määränsä oli yli kaksinkertainen tyttöihin verrattuna, mutta tutkimuksen lopussa heitä oli yhtä vähän eli vajaa prosentti. Myös kiusaajien arvio kiusaamisen luonteesta oli hyvin yhteneväinen uhrin arvion kanssa. Kiusaaminen oli pääasiallisesti sanallista ja sen suhteellinen osuus edelleen lisääntyi iän karttumisen myötä.

Yksinäiset oppilaat näyttivät olevan erityisen suuressa vaarassa joutua kiusaamisen kohteeksi. Sama asia on todettu aikaisemminkin (2,12,17). Lapset ja nuoret kokevat ryhmän antaman tuen erittäin tärkeäksi, ja sen jäseninä halutaan tulla hyväksytyksi. Arat ja hiljaiset oppilaat jäävät kuitenkin helposti spontaanin ryhmänmuodostuksen ulkopuolelle. Jos ei ole yhtään hyvää ystävää, johon voi luottaa ja joka tarvittaessa auttaa, oppilas on puolustuskyvytön ja helppo nakki kiusaajalle. Avuttomuuden on todettu jossain määrin provosoivan kiusaamista ja edistävän sen jatkumista (18). Yksinäisyys on yksi osoitus vuorovaikutustaitojen heikkoudesta. Niitä pitäisi alkaa tietoisesti harjoitella jo ennen kouluikää ja jatkaa koulussa, ja oikeastaan läpi elämän. Suurin haaste tästä lankeaa vanhemmille. Lapsella pitäisi olla ainakin yksi hyvä ystävä jo koulunkäynnin alkaessa. Mitä vanhempi lapsi on, sen vaikeampi on yksinäisen lapsen mukautua ryhmään. Ehkä tämä on yksi syy siihen, ettei kiusatun lapsen siirto toiseen kouluun yleensä onnistu. Poikkeuksen muodostanevat ne tapaukset, joissa kyseisellä lapsella sattuu olemaan ennestään yksi tai useampia ystäviä toisessa koulussa. Mahdollisen siirron jälkeen uuden tulokkaan on yritettävä mukautua uuteen ryhmään eikä päinvastoin. Juuri näissä taidoissa yksinäisellä lapsella on heikkoutta.

LOPUKSI

Tämän seurantatutkimuksen tulokset osoittivat selvästi, että koulukiusaamista voidaan vähentää koulun määrätietoisella toiminnalla ja tekemällä yhteistyötä vanhempien kanssa. Positiiviset tulokset näyttävät olevan pitkäkestoisia. Ilmeisesti koulun yleisellä positiivisella ilmapiirillä ja yksittäisten oppilaiden tarpeiden huomioon ottamisella ja kannustamisella on hyvin tärkeä merkitys. Päättäväinen puuttuminen kiusaamistilanteisiin on merkki, ettei kiusaamista hyväksytä. Yksinäiset oppilaat näyttävät olevan erittäin suuressa vaarassa joutua kiusauksen kohteeksi. Tähän ongelmaan pitäisi puuttua jo ennen kouluikää, jotta jokaisella lapsella olisi ainakin yksi ystävä tukena jo kouluun mennessä. Huomionarvoista on edelleen se, että samaan aikaan kiusaamisen vähenemisen kanssa väheni niiden oppilaiden määrä, joille koulunkäynti oli pakonomaista, eli kouluviihtyvyyden voidaan katsoa parantuneen.


Kirjallisuutta
1
Olweus D. Bully/victim problems among schoolchildren: basic facts and effects of a school based intervention program. Kirjassa: Pepler D ja Rubin K, toim. The developmental and treatment of childhood aggression. Hillsdale, NJ: Erlbaum 1991;411-448.
2
Whitney I, Smith PK. A survey of the nature and extent of bullying in junior/middle and secondary schools. Educational Research 1993;35:3-26.
3
Salmivalli C. Not only bullies and victims. Participation in harassment in school classes: some social and personality factors. Annales Universitatis Turkuensis 1998.
4
Kannas L, Välimaa R, Liinamo A, Tynjälä J. Oppilaiden kokemuksia kouluviihtyvyydestä ja kuormittuneisuudesta sekä koulukiusaamisesta Euroopassa ja Kanadassa. Kirjassa: Kannas L, toim. Koululaisten kokema terveys, hyvinvointi ja kouluviihtyvyys. Opetushallitus, Helsinki: Hakapaino Oy 1995;131-149.
5
Boulton M, Underwood K. Bully/victim problems among middle school children. Br J Educ Psychol 1992;62:73-87.
6
Kumpulainen K, Räsänen E. Kiusaaminen ja lasten psyykkinen hyvinvointi - haasteita kouluterveydenhuollossa Suom Lääkäril 1998;53:3093-3102.
7
Björkqvist K, Lagerspetz KMJ, Kaukiainen A. Do girls manipulate and boys fight? Developmental trends regarding direct and indirect aggression. Aggressive Behavior 1992;18:117-127.
8
Lagerspetz KMJ, Björkqvist K. Berts M. King E. Group aggression among school children in three schools. Scand J Psychol 1982;23:45-52.
9
Olweus D. Annotation: Bullying at school: basic facts and effects of a school based intervention program. J Child Psychol Psychiatry 1994;35:1171-1190.
10
Salmivalli C, Lagerspetz KMJ, Björkvist K, Österman K, Kaukiainen A. Bullying as a group process: participant roles and their relations to social status within the group. Aggressive Behavior 1996;22:1-15.
11
Kaltiala-Heino R, Rimpelä M, Rantanen P, Rimpelä A. Koulukiusaaminen, masentuneisuus ja itsetuhoajatukset. Suom Lääkäril 1998;53:2799-2805.
12
Olweus D. Kiusaaminen koulussa. Helsinki Otava 1992.
13
Vitaro F, Tremblay RE. Impact of a prevention program on aggressive children's friendships and social adjustment. J Abnorm Child Psychol 1994;22:457-475.
14
Tikkanen T. Kiusaaminen ja normi-ilmasto: intervention vaikutus Helsingin peruskouluissa. Jyväskylän yliopisto, psykologian laitos 1997.
15
Linna SL, Moilanen I, Räsänen E, Tamminen T, Kresanov K, Almqvist F. Bullies and is bullied: a study of 5 000 eight-year-old school children. Psykologia 96 -kongressi, 28.-30.8. 1996, Turku.
16
Rivers I, Smith PK. Types of bullying behavior and their correlates. Aggressive Behavior 1994;20:359-368.
17
Salmivalli C, Huttunen A, Lagerspetz KMJ. Peer networks and bullying in schools. Scand J Psychol 1997;38:305-312.
18
Salmivalli C, Karhunen J, Lagerspetz KMJ. How do the victims respond to bullying? Aggressive Behavior 1996;22:99-109.

Taulukot
1 Taulukko 1
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030