Lehmänmaidolle allergisen lapsen ravitsemus

Lehmänmaitoallergia todetaan 2-3 %:lta alle kolmevuotiaista (1,2,3). Lapsen ruokavaliosta joudutaan tällöin poistamaan nopean kasvun ja kehityksen aikana merkittävä ravinnonlähde, lehmänmaito. Suomalaisten terveiden leikki-ikäisten lasten ruokavaliossa maito ja maitovalmisteet kattavat noin kolmasosan energian, rasvan ja proteiinin saannista (4,5).

Vaikka lehmänmaidolle allergiset lapset ovat ravitsemuksellinen riskiryhmä, allergisten lasten ravinnonsaantia ja ravitsemustilaa on selvitetty varsin vähän (6,7,8). Merkittävä havainto on, että allergiset lapset ovat keskimääräistä lyhyempiä (8,9). On myös havaittu, että erityisesti lehmänmaidolle allergisten lasten ravitsemuksessa on puutteita (6,8).

Tässä tutkimuksessa selvitettiin lehmänmaidolle allergisten lasten ravitsemustilaa ja heidän ruokavalionsa ravitsevuutta.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Tutkimukseen kutsuttiin vuoden 1991 syksyllä Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) lastentautien klinikasta 20 lehmänmaidolle allergista lasta (keski-ikä 2,0 vuotta) maitoaltistukseen tulojärjestyksessä ja Kuopion kaupungin terveyskeskuksesta 20 (12 poikaa, 8 tyttöä) tervettä verrokkilasta (keski-ikä 1,9 vuotta) (taulukko 1). Terveet lapset kaltaistettiin allergisten lasten iän ja sukupuolen mukaan. Allergisista lapsista 18 (10 poikaa, 8 tyttöä) osallistui tutkimukseen.

Lehmänmaitoallergia oli todettu kliinisessä altistuskokeessa, joka oli tehty lehmänmaitopohjaisella äidinmaidonkorvikkeella. Kolmella allergisella lapsella oli lisäksi vilja-allergia. Iho-oireita oli kahdeksalla maha-suolikanavan oireita yhdellä ja iho-, hengitystie- ja maha-suolikanavan oireita yhdeksällä allergisella lapsella. Terveillä lapsilla ei ollut lehmänmaitoallergiaa eikä muuta ravitsemuksellisesti merkittävää allergiaa.

Lehmänmaidolle allergisilta lapsilta mitattiin pituus ja paino sekä määritettiin kasvukäyriltä ikään suhteutettu pituus ja pituuteen suhteutettu paino (10). Terveiden lasten pituus- ja painotiedot saatiin joko tutkimuskäyntiä edeltäneeltä tai tätä seuranneelta neuvolakäynniltä. Allergisille lapsille tehtiin seuraavat laboratoriomääritykset: perusverenkuva, seerumin ferritiini, albumiini, alkaalinen fosfataasi, kalsium, fosfaatti ja sinkki. Tuloksia verrattiin KYS:n laboratorion lasten viitearvoihin (11) tai kirjallisuudesta saatuihin viitearvoihin (12,13,14).

Allergian toteamisen jälkeen lapset olivat noudattaneet yksilöllistä allergiaruokavaliota. Muutamat vanhemmat välttivät antamasta myös ns. yleisesti allergisoivia ruoka-aineita. Ruokavaliosta oli poistettu myös muut ruoka-aineet, jotka olivat aiheuttaneet lapsille oireita. Lehmänmaito oli korvattu 13 lapselle joko soija- tai kaseiinihydrolysaattipohjaisella korvikkeella (taulukko 2). Kaksi lasta oli herkistynyt erityiskorvikkeelle. Yli kaksivuotiaat (4 lasta) eivät saaneet erityiskorviketta.

Kalsiumtäydennystä sai 17, ja AD-vitamiinitäydennystä 11 allergista lasta, AD-vitamiinivalmistetta ei käytetty, mikäli erityiskorvikkeen määrä arvioitiin riittäväksi. Kaikki terveet alle kaksivuotiaat saivat AD-vitamiiniprofylaksian.

Ruoankäyttöä selvitettiin kuuden päivän ruokapäiväkirjalla talousmittojen avulla (15). Kirjanpitotiedoista laskettiin keskimääräinen päivittäinen ruoka-aineiden käyttö sekä ravinnonsaanti Mikro-Nutrica-ohjelmalla (16,17). Ravintoaineiden saantia verrattiin pohjoismaisiin ravintosuosituksiin (18).

Tilastollisessa analyysissä muuttujien normaalius testattiin Kolmogorov-Smirnovin testillä (19, 20). Mikäli muuttujien jakauma oli normaali, ryhmien välisiä eroja testattiin Studentin t-testillä. Ei-normaalisti jakautuvien muuttujien eroja testattiin Mann-Whitneyn testillä. Aineiston tilastollisessa käsittelyssä käytettiin SPSS-PC-laskentaohjelmaa (21).

TULOKSET

Ruoka-aineiden käyttö

Allergisten ja terveiden lasten ruoankäyttö oli pääosin samanlaista (taulukko 3). Allergiset kuitenkin saivat erityiskorviketta vähemmän (p < 0,01) kuin terveet lapset maitoa ja maitovalmisteita. Korvikemäärät vaihtelivat allergisilla lapsilla paljon (0-850 ml/vrk); yli 500 ml vuorokaudessa sai 8 lasta. Ravintorasvat kattoivat allergisilla lapsilla suuremman osan energiansaannista kuin terveillä. Keskimäärin puolet allergisista lapsista sai ns. yleisesti allergisoivia ruoka-aineita, kuten kalaa, kananmunaa, tomaattia ja mansikkaa.

Ravinnonsaanti

Allergiset ja terveet lapset saivat keskimäärin yhtä paljon energiaa vuorokaudessa (taulukko 4), ja energiansaanti oli molemmissa ryhmissä suosituksen mukaista.

Allergisten lasten ruokavaliossa oli vähemmän proteiinia ja enemmän rasvaa kuin terveiden. Proteiinin ja rasvan suhteellinen osuus energiansaannista oli molemmissa ryhmissä keskimäärin suosituksen mukainen. Rasvan osuus kokonaisenergiasta vaihteli kuitenkin paljon: allergisilla lapsilla välillä 27-49 % ja terveillä välillä 22-39 %. Allergisten lasten ruokavaliossa rasvan laatu oli parempi kuin terveiden (taulukko 4). Tärkeimmät rasvalähteet olivat allergisilla kasvimargariinit, kasviöljyt ja erityiskorvike, kun taas terveillä maitorasva.

Molemmat ryhmät saivat vitamiineja keskimäärin suosituksen mukaisesti (taulukko 5), mutta D-vitamiinilähteet olivat erilaiset: allergiset lapset saivat ruoasta 55 % ja terveet 22 % D-vitamiinistaan. Ruokavalion vitamiinipitoisuudet vaihtelivat kuitenkin yksilöllisesti paljon. Kolme allergista ja kuusi tervettä lasta sai D-vitamiinia vähemmän kuin 75 % suosituksesta. Kalsiumia ja sinkkiä molempien ryhmien ruokavaliossa oli yhtä paljon ja keskimäärin suositukseen nähden riittävästi, mutta kalsiumvalmiste kattoi 58 % allergisten lasten kalsiumin saannista, kun taas terveet lapset saivat kalsiumia riittävästi ruokavaliosta. Allergiset saivat myös rautaa suosituksen mukaisesti, kun taas terveiden keskimääräinen raudan saanti oli 80 % suositetusta määrästä.

Erityiskorvikkeet kattoivat keskimäärin neljäsosan allergisten lasten energian, proteiinin ja hiilihydraattien sekä kolmasosan rasvan saannista. Erityiskorvikkeiden merkitys vitamiinien ja kivennäisaineiden lähteenä vaihteli suuresti. Korvikkeista saatiin 17-74 % vitamiinien ja 16-53 % kivennäisaineiden saannista.

Ravitsemustila

Pituus, paino ja pituuteen suhteutettu paino olivat molemmissa ryhmissä samanlaiset (taulukko 1). Allergisten lasten ikään suhteutettu pituus oli kuitenkin pienempi kuin terveiden. Biokemialliset laboratoriotulokset olivat viitearvojen mukaiset. Allergiset lapset saivat proteiinia riittävästi (taulukko 4) ja heidän seerumin albumiinipitoisuutensa oli normaali (taulukko 6).

POHDINTA

Allergisten lasten ruokavalio oli ravitsemuksellisesti hyvä. Erityiskorvike sekä kalsium- ja AD-vitamiinitäydennys varmistivat riittävän ravintoaineiden saannin. Myös ravitsemustila oli hyvä. Silti allergiset olivat suhteellisesti lyhyempiä kuin terveet lapset.

Lasten ruoankäytön selvittäminen on hankalaa. Ruokailu saattaa vaihdella paljon päivittäin ja viikoittain (22). Ruokapäiväkirjanpitoa pidetään luotettavana menetelmänä selvitettäessä yksilö- ja ryhmätason ravinnonsaantia (22). Kirjanpito on kuitenkin perheelle ja hoitajalle suuritöistä. Lisäksi se voi vaikuttaa perheen ruokailuun ja siten arviointituloksen.

Allergisten lasten ruokavalio oli monipuolinen. Poistetut ruoka-aineet oli korvattu vastaavilla, lapsille sopivilla elintarvikkeilla. Suomessa on aiemmin suositeltu ns. yleisesti allergisoivien ruoka-aineiden välttämistä allergisen lapsen ruokavaliossa (23). Nykykäsityksen mukaan tämä ei ehkäise myöhempää allergiaa (24). Tässä tutkimuksessa noin puolet lapsista oli syönyt näitä ruoka-aineita oireitta. Vanhempien mukaan pitäytyminen vain välttämättömissä rajoituksissa helpotti huomattavasti ruokavalion monipuolistamista ja perheen ruokatalouden hoitoa.

Soija- tai kaseiinihydrolysaattipohjainen äidinmaidon korvike olivat tärkeitä lehmänmaidolle allergisten lasten ravitsemuksessa. Ne muodostivat keskimäärin neljäsosan heidän energian ja proteiinin saannistaan. Imeväisten ja pienten lasten ruokavaliossa lehmänmaitoa on vaikea korvata lisäämällä muiden ruoka-aineiden osuutta (8). Suomalaiset lastenlääkärit suosittelevat kannanotossaan erityiskorvikkeen käyttöä alle kaksivuotiaille lehmänmaidolle allergisille lapsille (25).

Allergisten ja terveiden lasten ravinnonsaannin erot johtuivat lähinnä erityiskorvikkeen ja lehmänmaidon erilaisesta ravintosisällöstä. Erityiskorvikkeissa on vähemmän proteiinia, mutta enemmän rasvaa, C-vitamiinia, D-vitamiinia ja rautaa, ja niiden rasva on tyydyttymättömämpää kuin lehmänmaidon. Allergisten lasten perheissä käytettiin myös enemmän kasvimargariineja ja kasviöljyjä kuin terveiden lasten perheissä, joissa käytettiin pääasiassa maitorasvapohjaisia ravintorasvoja.

Lehmänmaidolle allergisten lasten pienempi suhteellinen pituus on havaittu myös aiemmin Paganuksen ja työtovereiden suomalaisessa tutkimuksessa (8). Heidän mukaansa lasten kasvun hidastuminen saattoi johtua virheravitsemuksesta: lähes puolella lapsista seerumin prealbumiinipitoisuus ja yli puolella seerumin sinkkipitoisuus alitti viitealueen (8).

Omassa tutkimuksessamme allergisten ja terveiden lasten energian ja muiden ravintoaineiden saanti vastasi keskimäärin suositusta; myös lasten biokemialliset laboratorioarvot olivat normaaleja. Ravinnon hyväksikäyttöä voi allergisilla lapsilla ajoittain heikentää allergisiin suolisto-oireisiin liittyvä suoliston tulehdusreaktio (1,8). Tässä tutkimuksessa yli puolella allergisista lapsista oli ajoittain maha-suolikanavan oireita.

Price ym. totesivat lasten kasvun hidastuvan, kun ruoka-allergian takia oli jouduttu jättämään pois useita ravitsemuksellisesti merkittäviä ruoka-aineita (26). Omassa tutkimuksessamme lapset, joiden pituus poikkesi normaalikäyrältä enemmän kuin -2,0 SD-yksikköä, saivat oireita lehmänmaidon lisäksi yhdestä tai useammasta viljasta.

Erityiskorvike sekä AD-vitamiini- ja kalsiumtäydennys turvasivat tutkimuksemme mukaan lehmänmaidolle allergisten lasten riittävän ravintoaineiden saannin. Asiantunteva ja käytännönläheinen ruokavalio-ohjaus sekä säännöllinen kasvun seuranta ovat oleellisia lehmänmaidolle allergisten lasten hoidossa.

KIRJALLISUUTTA