Lihavuuden ja glukoosiaineenvaihdunnan häiriöiden esiintyvyydessä on selviä alueellisia eroja SuomessaD2D-hankkeen tuloksia

Tehokkain tapa selviytyä tyypin 2 diabeteksesta (T2D) ja sen aiheuttamista liitännäissairauksista on ehkäistä diabetes tai siirtää sen alkua myöhäisemmälle iälle. Kuten useat kokeelliset tutkimukset ovat osoittaneet, diabeteksen ja siihen liittyvien komplikaatioiden ehkäisy on mahdollista ja tehokasta jopa suhteellisen pienillä ravitsemukseen ja liikuntaan liittyvillä elämäntapamuutoksilla (1,2,3). On myös pystytty osoittamaan, että elämäntapamuutosten tuomat edut säilyvät vuosia aktiivisen interventiojakson loputtua (4,5). Laajan meta-analyysin mukaan jopa yli puolet eurooppalaisista tulee sairastamaan eriasteisia glukoosiaineenvaihdunnan häiriöitä elämänsä aikana (6,7). Pelkästään tähän liittyvä taloudellinen taakka on valtava jo nyt, ja se tulee vielä kasvamaan lähitulevaisuudessa (8).

Suomessa tyypin 2 diabetes on yleistynyt kaikissa ikäryhmissä viime vuosikymmenten aikana, mutta erityisesti nuorimmissa ikäryhmissä (9). Diabetesta sairastavien kokonaismäärä onkin jo yli puoli miljoonaa, ja heistä arviolta noin puolet sairastaa diabetesta tietämättään (9,10). Merkittävin itsenäinen riskitekijä diabeteksen kehittymiselle on lihavuus, joka on myös yleistynyt Suomessa voimakkaasti, erityisesti 25-34-vuotiaiden ikäryhmässä (11,12). Suomalaisen diabeteksen ehkäisyohjelman (13) pyrkimyksenä olikin saada tehostetulla elämäntapaohjauksella koko väestö ja erityisesti riskiryhmät omaksumaan terveyttä edistäviä ruokavalio- ja liikuntatottumuksia.

Osana tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelman Dehkon toimeenpanohankkeen (D2D-hanke) (14) arviointia suoritettiin vuonna 2007 poikkileikkausasetelmana kaksi väestötutkimusta, D2D-väestötutkimus ja kansallinen FINRISKI-terveystutkimus. Tutkimuksen tavoitteena oli määrittää lihavuuden, tyypin 2 diabeteksen ja muiden glukoosiaineenvaihdunnan häiriöiden esiintyvyys hankkeeseen osallistuvien alueiden (Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirit) aikuisväestössä D2D-hankkeen loppuvaiheessa ja verrata niitä vastaaviin lukemiin vertailualueilla.

Aineisto ja menetelmät

Kansallista, viiden vuoden välein toteutettavaa FINRISKI-väestötutkimusta laajennettiin vuonna 2007 siten, että osajoukolle tehtiin myös glukoosirasituskoe. FINRISKI-tutkimus kattoi D2D-alueista Pohjois-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirit. Lisäksi FINRISKI:n ulkopuolisilla hankealueilla (Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirit), toteutettiin erillinen väestötutkimus vuonna 2007. Vertailualueina käytettiin niitä FINRISKI-tutkimukseen kuuluvia alueita, jotka eivät osallistuneet D2D-hankkeeseen: Pohjois-Karjalan maakunta, Turku ja Loimaa, yhdeksän Varsinais-Suomen kuntaa sekä Helsingin ja Vantaan kaupungit. Oulun läänin kuntia, jotka eivät kuulu Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin, ei pienen otoskokonsa vuoksi raportoida tässä erikseen (otoskoko/osallistujat, n = 252/158) taulukkoina ja kuvina, mutta karttamallinnuksiin ne sisällytettiin.

Tutkittavat poimittiin satunnaisotantana Väestörekisterikeskuksesta. Otanta ositettiin alueen, sukupuolen ja kymmenvuotisikäryhmien (45-54, 55-64 ja 65-74 vuotta) mukaan. Otoskoko oli yhteensä 6 648 henkilöä D2D-alueilla ja 3 600 henkilöä D2D:hen kuulumattomilla FINRISKI-alueilla.

Tutkimusmenetelmät olivat pääsääntöisesti samanlaiset D2D- ja FINRISKI-alueilla. FINRISKI-alueilla kuitenkin glukoosirasituskoe suoritettiin erillisellä toisella käynnillä kuin varsinainen terveystarkastus, minkä vuoksi myös osallistumisprosentit näillä alueilla jäivät hieman muita pienemmiksi. Terveystarkastuksen menetelmät noudattivat pääosin FINRISKI-tutkimuksen ja WHO:n MONICA-tutkimuksen mallia (15). Glukoosirasituskoe suoritettiin standardoidusti WHO:n vuoden 1999 suositusten mukaisesti (16). Plasmanäytteet glukoosin määrittämiseksi otettiin sitraattifluoridiputkiin (Terumo, Venoject FC-mixture) ja glukoosi määritettiin heksokinaasimenetelmällä (Abbott Laboratories, Abbott Park, IL) Kansanterveyslaitoksen analyyttisen biokemian laboratoriossa Helsingissä.

Määritelmät

Diabetes, heikentynyt glukoosinsieto ja suurentunut paastoglukoosiarvo määriteltiin WHO:n vuoden 1999 kriteerien mukaan (16). Henkilöt, joilla oli diagnosoitu tyypin 2 diabetes, eivät osallistuneet glukoosirasituskokeeseen, ja heidät luokiteltiin aiemmin tunnistetuiksi tyypin 2 diabeetikoiksi. Henkilöt, joilla diabetes oli diagnosoitu alle 35 vuoden iässä ja jotka diagnoosista lähtien olivat saaneet insuliinihoitoa, luokiteltiin tyypin 1 diabeetikoiksi (noin 6 % diagnosoiduista diabeetikoista) ja jätettiin analyysien ulkopuolelle. Henkilöt, joilla ei ollut aiemmin tunnistettua diabetesta, mutta joiden plasman paastoglukoosiarvo oli vähintään 7,0 mmol/l tai plasman kahden tunnin glukoosiarvo vähintään 11,1 mmol/l, luokiteltiin aikaisemmin tunnistamattomiksi tyypin 2 diabeetikoiksi. Suurentuneeksi paastoglukoosiarvoksi (IFG) määritettiin plasman paastoglukoosiarvo vähintään 6,1 mmol/l mutta alle 7,0 mmol/l ja plasman kahden tunnin glukoosiarvo alle 7,8 mmol/l. Heikentyneeksi glukoosinsiedoksi (IGT) määritettiin plasman kahden tunnin glukoosiarvot vähintään 7,8 mmol/l mutta alle 11,1 mmol/l ja plasman paastoglukoosiarvot alle 7,0 mmol/l, eli henkilöillä tässä kategoriassa voi olla heikentynyt glukoosinsieto tai sekä heikentynyt glukoosinsieto että suurentunut paastoglukoosiarvo.

Painoindeksi laskettiin jakamalla paino (kg) pituuden neliöllä (m²). Ylipainoksi määritettiin painoindeksi vähintään 25, mutta alle 30 kg/m² ja lihavuudeksi painoindeksi vähintään 30 kg/m². Vyötärölihavuuden kriteerinä käytettiin Kansainvälisen diabetesliiton (International Diabetes Federationin, IDF) vuonna 2005 julkaiseman metabolisen oireyhtymän määritelmässä olevia raja-arvoja (17): vyötärön ympärysmitta vähintään 94 cm miehillä ja vähintään 80 cm naisilla. Lisäksi vyötärölihavuus määritettiin WHO:n kriteereillä (18): vyötärön ympärysmitta vähintään 102 cm miehillä ja vähintään 88 cm naisilla.

Tilastolliset analyysit

Tilastolliset analyysit tehtiin SPSS-ohjelmalla. Alueiden välisiä eroja jatkuvissa muuttujissa testattiin varianssianalyysilla käyttäen yleistä lineaarista mallia (GLM) ikävakioituna osallistuneiden ikäjakaumaan molemmille sukupuolille erikseen. Prosenttiosuuksien väliset erot testattiin miehille ja naisille erikseen logistisella regressiomallilla, jossa ikävakiointi tehtiin osallistuneiden ikäjakaumaan perustuen. Raportoitaessa kaikkien alueiden tuloksia yhdessä, ikävakiointi tehtiin koko maan 45-74-vuotiaan väestön ikäjakaumaan vuonna 2007. Nämä ikävakioidut esiintyvyydet esitetään tuloksissa, mikäli ne oleellisesti poikkeavat havaituista esiintyvyyksistä. Khiin neliö -testiä käytettiin riskipisteluokituksen ja vyötärönympärysluokituksen alueittaisten erojen testaamiseen.

Karttojen visualisoinnissa käytettiin hierarkkista bayesilaista spatiaalista mallia (19), joka olettaa, että sairastumisriski vaihtelee maantieteellisesti toisiaan lähellä olevilla alueilla vähemmän kuin maantieteellisesti toisistaan etäällä olevilla alueilla. Miehiä ja naisia tarkasteltiin erikseen. Malli ajettiin WinBUGS:lla (20). Vyötärönympärystä ja plasman glukoosipitoisuuksia käsittelevissä kartoissa aluejako on kuntakohtainen, kun taas Kelan diabeteslääkkeiden erityiskorvausoikeuksia käsittelevässä kartassa on käytetty sairaanhoitopiirikohtaista jaottelua.

Eettiset näkökohdat

HUS:n eettinen toimikunta antoi tutkimussuunnitelmalle puoltavan lausunnon ennen tutkimuksen aloittamista. Tutkittavat antoivat kirjallisen suostumuksensa ennen tutkimukseen osallistumista.

Tulokset

Tutkimuksen terveystarkastukseen osallistui 60 % (n = 1 986) kutsutuista miehistä ja 66 % (n = 2 177) naisista D2D-alueilla, ja 56 % (n = 1 001) ja 61 % (n = 1 096) vastaavasti vertailualueilla. Tutkimukseen osallistuneiden keski-ikä oli 60 vuotta. Miesten keskipaino vaihteli alueittain välillä 81-86 kg, ja naisten 71-73 kg (taulukko 1). Miehillä suurimmat painolukemat olivat Pirkanmaalla ja Turun ja Loimaan alueella, ja pienimmät Pohjois-Pohjanmaalla. Naisilla alueellisia eroja ei havaittu.

Koko joukosta oli lihavia 25 %, ylipainoisia 43 % ja normaalipainoisia 32 %. Naisilla lihavien osuus oli suurin Etelä-Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa, ja ylipainoisten vastaavasti Pirkanmaalla ja Pohjois-Savossa (oheiskuvio 1). Miehillä esiintyvyydet jakautuivat alueellisesti tasaisemmin ja tilastollisia eroja ei havaittu. Normaalipainoisia oli koko joukossa miehistä vain 29 % ja naisista 36 %. Eniten normaalipainoisia oli Keski-Suomessa ja vähiten Etelä-Pohjanmaalla. Kansainvälisen diabetesliiton määrittämät vyötärölihavuuden kriteerit täytti alueittain 59-74 % miehistä ja 67-80 % naisista, ja WHO:n kriteerit vastaavasti 27-43 % miehistä ja 40-54 % naisista. Vyötärölihavuus oli yleisintä Etelä-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla sekä Turun ja Loimaan alueella, ja vähäisintä Pohjois-Savossa, Pohjois-Pohjanmaalla sekä Helsingin ja Vantaan alueella (oheiskuvio 2).

Diagnosoidun tyypin 2 diabeteksen ikävakioitu esiintyvyys koko joukossa oli miehillä 6,3 % ja naisilla 3,6 %. Aiemmin tunnistamattoman tyypin 2 diabeteksen ikävakioitu esiintyvyys oli lähes kaksinkertainen: miehillä 11,4 % ja naisilla 6,7 %. Aiemmin tunnistamattoman tyypin 2 diabeteksen osuus kaikista diabetestapauksista oli 64 % koko joukossa (oheiskuvio 3). Yhteenlaskettu diagnosoidun ja aiemmin tunnistamattoman tyypin 2 diabeteksen ikävakioitu kokonaisesiintyvyys koko joukossa oli 13,8 %. Miehillä alueellisia eroja ei havaittu, mutta naisilla diagnosoidun ja aiemmin tunnistamattoman tyypin 2 diabeteksen esiintyvyydet olivat suurimpia Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla ja pienimpiä Pohjois-Savossa (kuvio 1). Tyypin 2 diabeteksen sairastumisriskin arviointilomakkeella saadut riskipisteet olivat suurimmat Etelä-Pohjanmaalla ja pienimmät Helsingin ja Vantaan alueella sekä miehillä että naisilla (oheiskuvio 4). Riskipisteet korreloivat hyvin (p < 0,0005) paastoglukoosin (r2 = 0,386) ja kahden tunnin glukoosirasituskokeen arvon (r2 = 0,340) kanssa.

Sokeriaineenvaihdunnan häiriöistä suurentuneen paastoglukoosiarvon ikävakioitu esiintyvyys koko joukossa oli miehillä 23 % ja naisilla 12 %, ja heikentyneen glukoosinsiedon vastaavasti 16 % ja 18 %. Miehillä suurentunut paastoglukoosiarvo oli yleisintä Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla, mutta heikentyneen glukoosinsiedon alueelliset erot eivät olleet merkitseviä (kuvio 1). Naisilla alueelliset erot olivat lähes merkitseviä siten, että suurentunut paastoglukoosiarvo oli yleisintä Keski-Suomessa ja vähäisintä Turku-Loimaan alueella ja heikentynyt glukoosinsieto yleisintä Pohjois-Savossa ja vähäisintä Keski-Suomessa. Kun otettiin huomioon kaikki neljä glukoosiaineenvaihdunnan häiriötä yhdessä (diagnosoitu tyypin 2 diabetes + aiemmin diagnosoimaton tyypin 2 diabetes + suurentunut paastoglukoosiarvo + heikentynyt glukoosinsieto), oli niiden ikävakioitu esiintyvyys miehillä 57 % ja naisilla 40 %. Miehillä esiintyvyys oli yleisintä Pirkanmaalla ja vähäisintä Pohjois-Pohjanmaalla, mutta naisilla erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.

Mallinnetut kartat (kuvio 2) havainnollistavat vyötärönympäryksen, glukoosiarvojen ja Kelan diabeteslääkkeiden erityiskorvauksiin oikeutettujen henkilöiden osuuden (oheistaulukko 1) alueittaista vaihtelua (Lähteet: Kelan reseptitiedosto ja lääkkeiden erityiskorvausoikeuksien tiedosto). Karttakuvista voidaan havaita vyötärönympäryksen, paastoglukoosiarvon ja kahden tunnin glukoosirasituskokeen arvon välinen alueittainen korrelaatio siten, että alueilla, joilla vyötärönympärys on suurempi, esiintyy myös suurempia paastoglukoosi- tai kahden tunnin glukoosiarvoja. Naisten kohdalla tämä yhteys havaitaan selkeämpänä kuin miehillä. Myös erityiskorvausoikeutettujen prosentuaalinen osuus korreloi osittain muiden karttakuvien kanssa.

Pohdinta

Tutkimuksessa havaittiin, että D2D-hankkeeseen kuuluvien ja siihen kuulumattomien alueiden välillä on hankkeen loppuvaiheessa eroja niin painoon kuin glukoosiaineenvaihduntaankin liittyvissä tunnusluvuissa. Eroavuuksia löytyi molemmilla sukupuolilla vyötärölihavuudessa, paastoglukoosissa, riskipisteissä ja normaalipainoisten osuudessa, sekä lisäksi miehillä painossa ja naisilla lihavuuden, ylipainoisuuden ja diabeteksen esiintyvyydessä. Suurimmat erot alueiden ja myös sukupuolten välillä näkyivät vyötärölihavuuden esiintyvyydessä: vähiten miehillä Pohjois-Pohjanmaalla ja eniten naisilla Pirkanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa. On kuitenkin huomattava, että D2D-alueiksi on valikoitunut alueita, joissa diabetes on jo pitkään ollut maan keskitasoa yleisempää (21). Tämä näkyy diabeteksen esiintyvyydessä myös tässä hankkeen loppuvaiheessa, etenkin miehillä.

Diabeteksen jatkuvasti yleistyessä on ajankohtaisen tiedon saaminen sen yleisyydestä haastavaa. Esiintyvyyttä on arvioitu tutkimalla lääkkeiden erityiskorvaukseen oikeutettujen määrää, mutta koska kaikki erityiskorvaukseen oikeutetut eivät hae korvausta eivätkä lääketilastot tavoita ravitsemushoitoisia diabeetikoita, on kokonaiskuvan saaminen diabeteksen esiintyvyydestä vaikeaa (9). Lisäksi Kelan ohjeistuksen mukaan tyypin 2 diabetespotilaalta edellytetään lääkkeen käyttöä kuuden kuukauden ajalta ennen erityiskorvauksen saantia. Ottaen huomioon nämä eri virhelähteet, arvioitiin vuonna 2006 maassamme olevan puoli miljoonaa diabeetikkoa (9,10). Aiempien väestötutkimusten perusteella on arvioitu diabeteksen kasvun vuosina 1987-2004 olleen varsin suoraviivaista, ja noin 70 %:n luokkaa (10). Kuten tässä tutkimuksessa esitetyt karttakuvat osoittavat, alueittaista korrelaatiota glukoosipitoisuuksien ja erityiskorvauksiin oikeutettujen osuuksien välillä esiintyy jossain määrin, mutta erityiskorvaavuuksien myöntäminen kuvastaa myös ko. alueen aktiivisuutta diabeteksen tunnistamisessa ja hoidossa. Esimerkiksi tässä tutkimuksessa glukoosirasituskokeen mukaan todettu diabeteksen vallitsevuus oli Pohjois-Karjalassa miehillä kaikista alueista pienin ja naisilla keskitasoa, kun taas erityiskorvausoikeuksien osuus miehillä Pohjois-Karjalassa oli suurin, ja myös naisilla huomattavasti keskitasoa suurempi.

Verrattuna D2D-hankkeen lähtötilanteeseen (22,23), lihavuuden ja vyötärölihavuuden esiintyvyyden lisääntyminen aikuisväestössä näyttäisi tasaantuneen tai jopa hiukan vähentyneen. Kuitenkin erityisesti miesten diagnosoimaton diabetes ja sekä miesten että naisten muut eriasteiset glukoosiaineenvaihdunnan häiriöt lisääntyvät edelleen. On kuitenkin huomattava, että glukoosiaineenvaihdunnan häiriöiden luokittelu perustui tässä tutkimuksessa yhteen sokerirasituskokeeseen, eikä tulosta varmennettu toisella kokeella, mistä johtuen diabeteksen esiintyvyysluvut voivat olla hieman yliarvioituja. Joka tapauksessa, kun tässä vaiheessa nähdään edullisia muutoksia painon suhteen, voidaan otaksua, että hyvät muutokset alkaisivat viiveellä näkyä myös glukoosiaineenvaihdunnan häiriöiden esiintyvyydessä. On tärkeää jatkaa D2D-hankkeen aikana omaksuttuja hyviä toimintamalleja ja levittää niitä myös hankkeen ulkopuolisille alueille.

Vuoden 2007 FINRISKI-tutkimuksessa 70 % suomalaisista miehistä ja 56 % naisista oli vähintään lievästi lihavia (24). Lihavuuden esiintyvyydessä ei vuoden 2002 FINRISKI-tutkimuksessa havaittu suuria maantieteellisiä eroja, kun taas vyötärölihavuus oli yleisintä Länsi-Suomessa ja vähäisintä Pohjois-Suomessa (25). Myös tässä tutkimuksessa vyötärölihavuuden esiintyvyydessä oli suuria alueellisia eroja, ja samat eroavuudet kuvastuivat osittain myös plasman glukoosipitoisuuksissa. Vähiten vyötärölihavuutta esiintyi miehillä Pohjois-Pohjanmaalla ja naisilla Pohjois-Savossa, ja eniten vastaavasti Etelä-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla. Näitä tuloksia tukevat havainnot epäterveellisimmän ruokavalion (26) ja miesten vapaa-ajan liikunnan vähäisyyden (12) esiintymisestä läntisessä Suomessa. Kaiken kaikkiaan vyötärölihavuus oli erittäin yleistä ja naisilla merkittävästi yleisempää kuin miehillä. Vyötärölihavuuden on todettu olevan painoindeksiä merkittävämpi sydän- ja verisuonitautien riskitekijä (27). Vuoden 2007 FINRISKI-tutkimuksen tulokset (24) osoittavat kuitenkin sydän- ja verisuonisairauksien kokonaisriskin pienentyneen viime vuosina ja antavat myös viitteitä siitä, että lihavuusepidemian huippu olisi jo saavutettu; päätelmä, jota myös tämän tutkimuksen tulokset tukevat. Myös Yhdysvaltojen aikuisväestössä (erityisesti naisilla) (28) sekä Ruotsissa (29) on osoitettu, että lihavuuden kiivas yleistyminen on hidastunut. Tutkimuksessamme ei kuitenkaan ollut mukana nuoria ikäryhmiä, joiden painonkehitys niin Suomessa (11) kuin muuallakin maailmassa on erityisen huolestuttavaa.

Diagnosoimattoman diabeteksen osuus kokonaisdiabeteksesta oli vuoden 1992 FINRISKI-tutkimuksessa 44 % (30), kun se tässä tutkimuksessa oli 64 %. Diagnosoimattoman diabeteksen osuus oli yhtä suuri miehillä ja naisilla, eikä alueiden välillä havaittu eroja. On kuitenkin ilahduttavaa havaita, että esimerkiksi Pirkanmaalla, jossa diabetes on hyvin yleistä, diagnosoimattoman diabeteksen osuus kaikista diabetestapauksista on kuitenkin tutkituista alueista pienin (1,3-kertainen verrattuna tunnistetun diabeteksen osuuteen). Voidaan ajatella, että siellä seulontajärjestelmä tyypin 2 diabeteksen riskihenkilöiden tunnistamiseksi toimii jo suhteellisen hyvin. Suurimmillaan tämä osuus oli naisilla Etelä-Pohjanmaalla (3-kertainen), kun osuus koko tutkittavien joukossa oli 1,8-kertainen. Toteamattoman diabeteksen seulontajärjestelmää tulisikin edelleen tehostaa maamme perus- ja työterveyshuollossa.

Riskiprofiilit erosivat toisistaan selkeästi sukupuolittain siten, että naisilla lihavuus, vyötärölihavuus ja heikentynyt glukoosinsieto olivat yleisempiä kuin miehillä, kun taas miehillä ylipainoisuus, kohonnut paastoglukoosi ja tunnistettu diabetes olivat yleisempiä kuin naisilla. Hankkeeseen sisältyi monia erityisesti miehille suunnattuja projekteja (Suomi mies seikkailee Pirkanmaalla, Jyväskylän taksikuskit, Laukaan Esso, monet miesvaltaiset työterveyshuollot, kuten Valtra ja Raahen terästehdas) (21), mikä onkin erityisen tärkeää, sillä miesten sitouttaminen terveyshankkeisiin on yleensä melko haastavaa.

Aluevertailussa näyttivät menestyneen parhaiten Pohjois-Pohjanmaa, Helsinki ja Vantaa sekä Pohjois-Savo, kun vastaavasti heikoin tilanne oli Etelä-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla. D2D-hankkeen arvioinnin tavoitteisiin nähden Pirkanmaan tilanne oli kuitenkin siinä mielessä hyvä, että siellä tunnistamattoman diabeteksen osuus oli muita alueita pienempi, kun taas Etelä-Pohjanmaan lukemat olivat suurimpien joukossa.

Hankkeen toteuttamiseen ja arviointiin osallistuivat D2D-arviointi- ja tutkimusryhmä sekä johtoryhmä (Pihlajamäki J, Huttunen J, Kesäniemi A, Kiuru S, Niskanen L, Oksa H, Puolakka J, Puska P, Saaristo T, Vanhala M ja Uusitupa M).

Kiitokset

Dehkon 2D-hanketta ovat tukeneet taloudellisesti Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirit, KTL (nykyinen THL), Suomen Diabetesliitto, sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Akatemian SALVE-ohjelma (päätösnumero 129293), Euroopan komission Terveys ja kuluttaja-asioiden pääosasto DG SANCO (päätösnumero 2004310) ja Raha-automaattiyhdistys.

Oheiskuviot 1-4 sekä oheistaulukko 1 julkaistaan artikkelin pdf-version liitteenä Lääkärilehden internet-sivuilla www.laakarilehti.fi > sisällysluettelot.

Tästä asiasta tiedettiin

- Lihavuus, ylipaino ja glukoosiaineenvaihdunnan häiriöt ovat yleisiä suomalaisessa aikuisväestössä.

- Maantieteellisiä eroja on havaittu etenkin vyötärölihavuuden esiintymisessä.

- Oireeton, aiemmin tunnistamaton tyypin 2 diabetes on vähintään yhtä yleistä kuin diagnosoitu diabetes.

Tämä tutkimus opetti

- Vyötärölihavuus on yleisintä maan länsi- ja keskiosissa. Samoilla alueilla havaitaan myös suurimpia plasman glukoosipitoisuuksia sekä erilaisia glukoosiaineenvaihdunnan häiriöitä.

- Jopa kaksi kolmasosaa kaikista diabetesta sairastavista 45-74-vuotiaitten ikäryhmässä on oireettomia, eikä heidän diabetestaan ole todettu terveydenhuollossa.

- Kelan tilastoissa diabeteslääkkeiden erityiskorvauksiin oikeutettujen henkilöiden osuudet eri alueilla ovat osittain yhteneviä tutkimuksessa havaittuihin glukoosiaineenvaihdunnan häiriöihin.