Mielenterveyssyistä työkyvyttömien nuorten aikuisten tausta

Mielenterveyden häiriöt ovat nuorilla aikuisilla yleinen työkyvyttömyyden peruste. Vuonna 2012 ne kattoivat 73 % kaikista 18-34-vuotiaiden alkaneista työkyvyttömyyseläkkeistä (1). Suuri osuus nuorten ikäryhmien myöntöperusteissa selittyy sillä, että työkykyä uhkaavat mielenterveyden häiriöt alkavat aikaisemmin kuin tavallisimmat somaattiset työkyvyttömyyttä aiheuttavat sairaudet. Koska työikäisten määrän on arvioitu vähenevän rajusti, kaikkien työikäisten osallistuminen työelämään on tärkeää (2).

Masennustilat sekä ahdistuneisuus- ja päihdehäiriöt ovat nuorilla aikuisilla Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan yleisiä (3). Suomalainen vuonna 1987 syntyneiden rekisteriaineisto paljasti, että nuorista naisista 24 % ja miehistä 17 % oli saanut psykiatrista erikoissairaanhoitoa tai lääkitystä mielenterveysongelmiinsa 21. ikävuoteensa mennessä (4). Nuorten mielenterveyden häiriöt ovat kuitenkin usein ohimeneviä (5). Valtaosa (78 %) etuuspäätöksistä annetaankin Suomessa määräaikaisena eläkkeenä (kuntoutustuki), sillä hoidon ja kuntoutuksen oletetaan palauttavan työkyvyn (1). Niistä nuorista aikuisista, joille oli vuonna 2005 myönnetty kuntoutustuki masennuksen perusteella, 24 % oli neljän vuoden kuluttua palannut työhön, muiden mielenterveyshäiriöiden perusteella kuntoutustuella olleista 14 % (6). Työhön paluuta edisti mm. pysyvä työsuhde (6).

Suomalainen väestötutkimus, joka ei kohdistunut pelkästään nuoriin, osoitti, että masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden hoito ei ole aina vastannut hoitosuosituksia, joihin sisältyy muun muassa lääkkeen vaihto, jos lääkevastetta ei ole saatu, sekä psykososiaalinen tuki. Noin puolet oli saanut vain yhtä masennuslääkettä ja vain joka kymmenes psykoterapiaa (7). Yhden työeläkelaitoksen kaikkia tietyn ajanjakson tapauksia käsitelleessä tutkimuksessa 17 %:lla hakijoista ei ollut dokumentoitu lainkaan masennuslääkehoitoa, 49 % oli saanut vain yhtä masennuslääkettä ja 66 % oli saanut jonkinlaista psykososiaalista tukea ennen eläkkeen hakemista (8). Tulevaa työkyvyttömyyttä mielenterveyden häiriön yhteydessä ennustivat myös sairauden vakavuus, psyykkinen ja somaattinen oheissairastavuus, pitkään jatkunut sairausloma, miessukupuoli, korkea ikä, vähäinen koulutus, yksin asuminen, asuinalueen ominaisuudet, toivottomuuden tunne ja suuri työkuormitus (9-17). Tutkimusten mukaan ammatillinen kuntoutus on tukenut työkyvyn säilymistä mielenterveyden häiriön yhteydessä (18,19,20).

Nuorten aikuisten mielenterveyssyistä johtuvan työkyvyttömyyden taustalla olevia tekijöitä on tutkittu melko vähän. Ruotsalaisissa tutkimuksissa lapsuuden vaikeat elinolot ja matala sosioekonominen asema sekä nuoren koulun jälkeinen työttömyys ja runsas alkoholinkäyttö olivat yhteydessä mielenterveysperusteiselle työkyvyttömyyseläkkeelle päätymiseen (21,22, 23,24). Mielenterveyden häiriö on erityisen haitallinen nuorten aikuisten tulevalle työkyvylle, koska se vaikeuttaa työelämässä tärkeiden taitojen hankkimista ja työelämään kiinnittymistä (25). Esimerkiksi masennus johtaa työttömän työkyvyttömyyseläkkeelle todennäköisemmin kuin työllisen (26). Jotta parhaiten voitaisiin ehkäistä nuorten syrjäytymistä, on tärkeää selvittää, mitkä tekijät ovat yhteydessä nuorten aikuisten mielenterveyssyystä johtuvaan työkyvyttömyyteen.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvata 18-34-vuotiaiden mielenterveysperusteisen työkyvyttömyyden demografista taustaa, sairauden kliinisiä piirteitä ja siihen saatua hoitoa.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimusjoukko koostui 18-34-vuotiaista suomalaisista, joilla oli Eläketurvakeskuksen rekisterin mukaan alkanut vuonna 2008 työeläkevakuutuksen mukainen kuntoutustuki, jonka ensisijainen myöntöperuste oli mielenterveyden häiriö (F10-F69 tai F80-F99). Elimellisen aivo-oireyhtymän (F00-F09) ja älyllisen kehitysvammaisuuden (F70-F79) perusteella myönnetyt eläkkeet jätettiin tutkimuksen ulkopuolelle. Kriteerit täyttäviä päätöksiä oli 1 181, ja tiedot löytyivät 1 163 hakijasta (98 %). Suurin osa (93 %) sai samaan aikaan työkyvyttömyysetuutta myös Kelasta.

Tutkimusaineiston muodostivat tutkimusjoukkoon kuuluneiden henkilöiden eläkehakemukset ja niiden liitteinä olleet lääkärintodistukset (B-lausunnot) liitteineen. Kolme tutkijaa keräsi työeläkelaitoksissa seuraavat tiedot ennalta laadittuun taulukkoon:

- Sosiodemografiset tekijät: sukupuoli, kotiosoitteen postinumero, peruskoulutus, ammatillinen koulutus ja pääasiallinen toiminta kuntoutustukea haettaessa. Postinumero muunnettiin aluehallintoviraston mukaiseksi asuinalueeksi Tilastokeskuksen muuntotaulukon mukaan.

- Hyvinvointiin liittyvät tiedot: myönnön perusteena olleessa B-lausunnossa mainitut diagnoosit, sairauden alkamisajankohta, kouluaikainen oireilu, vaikeat lapsuusajan psykososiaaliset elinolosuhteet, mielenterveysongelma ensimmäisen tai toisen polven sukulaisella sekä itsemurhayritys. Tieto haitallisesta alkoholin tai muiden päihteiden käytöstä perustui sekä diagnooseihin että B-lausuntoihin.

- Saatu hoito: B-lausunnossa mainitut käytetyt psyykenlääkkeet, psykiatriset sairaalahoitojaksot, muu hoito (esim. käynnit psykiatrian poliklinikalla, terveyskeskuksessa tai yksityisellä lääkäriasemalla) ja kuntoutus, säännöllinen psykoterapeuttinen hoito, päihdehoito ja ammatillinen kuntoutus (esim. työkokeilu, kuntouttava työtoiminta tai tuettu koulutus).

Tiedonkeruun luotettavuuden (inter-rater reliability) tarkastelua varten kaksi tutkijaa poimi tiedot samasta tutkittavasta 40 tapauksessa. Yhdenmukaisuus kahteen kertaan poimituissa tiedoissa oli keskimäärin 92 %.

Eläketurvakeskuksen eläke- ja ansaintarekistereistä poimittiin henkilötunnusten avulla kuntoutustuen ensisijainen myöntöperuste ja ansiotyöpäivien lukumäärä vuoden 2005 alusta kuntoutustuen myöntöön vuonna 2008. Ansiotyöpäivissä oli mukana opiskelun ohella tehty työ. Kuntoutustuen ensisijainen myöntöperuste luokiteltiin neljään ryhmään: masennus (F32-F34), mania tai kaksisuuntainen mielialahäiriö (F30-F31), skitsofrenia tai muu psykoosi (F20-F29) tai muu mielenterveyden häiriö (F10-F19, F40-F99). Eläkerekisterin myöntöperusteista ja B-lausunnon diagnooseista määritettiin psyykkinen (muita F-diagnooseja) ja somaattinen oheissairastavuus (muita kuin F-diagnooseja).

Tutkimus hyväksyttiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin koordinoivassa eettisessä toimikunnassa. Sosiaali- ja terveysministeriö ja työeläkelaitokset antoivat luvan tiedonkeruuseen.

Tilastomenetelmät

Aineistoa kuvattiin suorien jakaumien avulla. Sukupuolen, iän ja päädiagnoosiryhmän yhteyksiä kerättyihin tietoihin selvitettiin ristiintaulukointien avulla. Analyysit toteutettiin SAS-tilasto-ohjelmistolla.

Tulokset

Sosiodemografiset tekijät

Tutkitut edustivat promillea ikäryhmästään vuonna 2008 Tilastokeskuksen StatFin-tietokannan mukaan (kuvio 1). Aineistoon kuuluneista 1 163 henkilöstä 56 % oli naisia. Lähes puolet oli 30-34-vuotiaita, noin kolmannes 25-29-vuotiaita ja noin viidennes 18-24-vuotiaita. Tutkittavien asuinpaikan alueellinen jakauma (taulukko 1) vastasi THL:n Sotkanet-tietokannan mukaan ikäryhmän alueellista jakaumaa.

Peruskoulutus käsitti suurimmalla osalla vain peruskoulun, ja lukion oli suorittanut 40 % kuntoutustuen saaneista. Noin kolmannes tutkituista oli vailla ammatillista koulutusta. Koulutettujen yleisin koulutus oli ammattikoulu.

Kuntoutustukea haettaessa 37 % oli työssä ja saman verran oli työttöminä (taulukko 1). Noin puolet tutkituista oli edeltäneiden kolmen vuoden aikana ollut ansiotyössä vähintään vuoden verran. Opiskelijoita oli aineistossa viidesosa, ja puolelle heistä oli kertynyt ansiotyötä kolmen vuoden aikana 1-364 päivää. Tämä osuus oli lähes sama miehillä (49 %) ja naisilla (51 %). Sen sijaan opiskeleville naisille oli kertynyt ansiotyöpäiviä vähintään kahden vuoden verran (24 %) useammin kuin opiskeleville miehille (13 %). Vastaavasti opiskelevat miehet olivat useammin tilanteessa, jossa heillä ei ollut ollut lainkaan ansiotyöpäiviä edeltäneiden kolmen vuoden ajalla (18 % vs. 7 %).

Kliiniset ja hyvinvointiin liittyvät tekijät

Yleisimmät diagnoosiryhmät kuntoutustuen ensisijaisena myöntöperusteena olivat mielialahäiriöt (54 %) ja psykoosit (34 %). Mielialahäiriöistä valtaosa oli masennustiloja (taulukko 2). Muita päädiagnooseja olivat neuroottiset häiriöt (7 %), ruumiillisiin tekijöihin liittyvät oireyhtymät (2 %) sekä lääkkeisiin ja päihteisiin liittyvät häiriöt, persoonallisuushäiriöt, psyykkisen kehityksen häiriöt ja lapsuus- ja nuoruusiässä alkavat häiriöt (1 % kukin ryhmä). Sairaus oli kestänyt vähintään kaksi vuotta kahdella kolmesta tutkittavasta. Joka toisella esiintyi psykiatrista ja 8 %:lla somaattista oheissairastavuutta.

B-lausuntojen perusteella ainakin noin puolella tutkituista oli ollut vaikeat lapsuudenaikaiset elinolot. Vanhempien avioero (14 %), vanhempien alkoholinkäyttö (13 %) ja koulukiusaaminen (10 %) olivat yleisiä. Lisäksi mainittiin kaltoinkohtelu, vanhemman kuolema tai vakava mielenterveysongelma, oppimisvaikeus, seksuaalinen hyväksikäyttö, oma vakava sairaus tai onnettomuus.

Puolet tutkittavista oli oireillut jo kouluiässä. Joka kolmannen lähisukulaisella esiintyi mielenterveyden häiriöitä. Ongelmallisesta päihteiden käytöstä löytyi diagnoosi tai maininta kolmanneksella tutkituista ja itsemurhaa oli yrittänyt joka viides.

Hoitoon liittyvät tekijät

Lähes kaikkien dokumenteista löytyi tietoja aikaisemmasta psyykenlääkehoidosta (taulukko 2). Joka toinen oli saanut vähintään viittä eri psyykenlääkettä ja 39 % 2-4 lääkettä. Psykiatrinen sairaalahoitojakso oli ollut 66 %:lla, säännöllinen psykoterapeuttinen hoito 34 %:lla ja päihdehoito 15 %:lla. Muusta hoidosta (esim. käynnit psykiatrian poliklinikalla) oli maininta 82 %:lla. Ammatilliseen kuntoutukseen oli dokumenttien mukaan osallistunut 23 %.

Erot päädiagnoosiryhmän suhteen

Masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja muut mielenterveyden häiriöt olivat yleisempiä ensisijaisena perusteena kuntoutustuelle naisilla ja psykoosi miehillä (taulukko 1). Päädiagnoosiryhmä oli yhteydessä henkilön asuinpaikkaan: psykoosi oli keskimääräistä useammin myöntöperusteena Etelä-Suomessa asuvilla, masennus Länsi-Suomessa, kaksisuuntainen mielialahäiriö Lounais-Suomessa ja muu mielenterveyden häiriö Pohjois-Suomessa asuvilla.

Psykoosia sairastaneet ja muut mielenterveyden häiriöt -ryhmään kuuluneet olivat muita useammin olleet työttömiä kuntoutustukea haettaessa, ja heille oli kertynyt vähemmän ansiotyöpäiviä edeltäneinä kolmena vuonna.

Masennusta tai kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaneet olivat muita yleisemmin yrittäneet itsemurhaa ja heidän lähisukulaisillaan oli useammin esiintynyt mielenterveyden häiriöitä kuin muihin ryhmiin kuuluvilla (taulukko 2). Päihteiden käyttö oli muita yleisempää kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja psykoosia sairastaneilla. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaneet olivat saaneet useimmiten päihdehoitoa.

Psykiatrinen ja somaattinen oheissairastavuus oli keskimääräistä yleisempää masennusta sairastavilla ja muut mielenterveyden häiriöt -ryhmässä. Lisäksi heillä oli useammin ollut vaikeat lapsuudenaikaiset elinolot kuin muilla. Muut mielenterveyden häiriöt -ryhmässä oli lisäksi enemmän pitkään sairastaneita ja heillä oireita oli esiintynyt jo kouluiässä useammin kuin muilla.

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaneilla lääkehoito oli sisältänyt useampia eri psyykenlääkkeitä muihin ryhmiin verrattuna. Psykiatrinen sairaalahoito oli ollut yleisintä ja psykoterapeuttinen hoito harvinaisinta psykoosia sairastaneilla.

Erot sukupuolen ja ikäryhmän suhteen

Naiset olivat suorittaneet lukion sekä opisto- tai korkeakoulutasoisen ammatillisen koulutuksen useammin kuin miehet (Liitetaulukko 1 artikkelin sähköisessä versiossa www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > 50-52/2014). He olivat myös olleet miehiä useammin ja pidempään työssä tai useammin opiskelleet kuntoutustukea hakiessaan, mutta he olivat oireilleet useammin jo kouluiässä. Miehillä oli mainintoja haitallisesta päihteiden käytöstä useammin kuin naisilla. Naisilla psyykenlääkkeiden runsas määrä ja psykoterapeuttinen hoito olivat yleisempiä, miehillä puolestaan päihdehoito ja ammatillinen kuntoutus.

Ammatillinen koulutus ja ansiotyöpäivät olivat yleisempiä vanhemmissa ikäryhmissä, kun taas somaattinen oheissairastavuus oli yleisintä nuorimmassa ja vanhimmassa ikäryhmässä. Psykiatrinen sairaalahoito oli ollut yleisintä nuorimmassa ikäryhmässä ja muu hoito harvinaisempaa vanhimmassa ikäryhmässä. Ammatilliseen kuntoutukseen osallistuminen oli ollut sitä yleisempää, mitä vanhemmasta ikäryhmästä oli kyse.

Pohdinta

Tutkimuksen kohdejoukko kattoi omasta ikäryhmästään yhden promillen. Kun määrään lisätään ne, jotka saivat etuutta vain Kelasta (737 tapausta) ja jäivät tämän tutkimuksen ulkopuolelle, mielenterveyden häiriöön liittyvä kuntoutustuen ilmaantuvuus oli 1,7 promillea tämän ikäisten joukossa vuonna 2008. Mielenterveysperusteisen työkyvyttömyyseläkkeen ilmaantuvuus esimerkiksi yli 45-vuotiaiden joukossa oli 3,3 promillea vuonna 2008 (27).

Mielialahäiriöt ja psykoosit olivat yleisimmin kuntoutustuen ensisijaisena myöntöperusteena. Psykoosi oli perusteena yliedustettu verrattuna kaikkiin vuonna 2008 alkaneisiin työkyvyttömyyseläkkeisiin (34 % vs. 16 %). Nämä häiriöt alkavat yleensä nuorella iällä, ja siksi ne painottuivat tässä nuoria aikuisia käsitelleessä tutkimuksessa. Sen sijaan mielialahäiriö oli työkyvyttömyyden ensisijaisena perusteena hieman harvinaisempi (54 %) kuin kaikkien myönnettyjen eläkkeiden joukossa (59 %) vuonna 2008 (27). Joka toisella nuorista aikuisista oli B-lausunnossa mainittu useita psykiatrisia diagnooseja.

Sairaus oli kestänyt kaksi vuotta tai pidempään yli puolella tutkituista. Etuus oli nyt myönnetty kuntoutustukena, koska kuntouttavien toimenpiteiden arvioitiin voivan edistää työ- ja opiskelukyvyn palautumista. Mielenterveyshäiriöisten kuntoutuksen on todettu alkavan usein viiveellä (28,29). Työhön paluun on todettu olevan sitä epätodennäköisempää, mitä pidempään henkilö on mielenterveyden häiriön yhteydessä poissa työstä (17,21). Koska työtä - ja erityisesti nuorten aikuisten kohdalla opiskelua - pidetään terveyttä edistävänä tekijänä, työllistymistä edistävät toimenpiteet pitäisi pyrkiä aloittamaan hoidon rinnalla mahdollisimman varhain. On hyvä pohtia, voisiko nuorten aikuisten kohdalla nopeammin käynnistyvä kuntouttava prosessi palvella työ- ja opiskelukyvyn palautumista paremmin. Nyt tutkituista vain 36 %:lla oli kertyneiden ansioiden perusteella oikeus työeläkevakuutuksen järjestämään ammatilliseen kuntoutukseen.

Noin joka toisen hakemuksessa tuli esiin lapsuudenaikaisia vaikeita elinolosuhteita, mutta olosuhteiden kuormittavuus vaihtelee yksilöittäin, joten emme päässeet kovin täsmälliseen arvioon. Vajaalla kolmanneksella oli maininta mielenterveysongelmasta lähisuvussa. Melkein puolet oli oireillut jo kouluiässä ja itsemurhayritykset olivat selvästi yleisempiä (21 %) kuin samanikäisten väestötutkimuksessa (6 %) vuonna 2000 (30). Lapsuuden ja nuoruusiän vaikeiden kokemusten on aiemmissa tutkimuksissa todettu ennustavan psykiatrisia häiriöitä aikuisiällä (31). Lisäksi ne heikentävät nuoren luottamusta toisiin ihmisiin sekä lisäävät riskikäyttäytymistä ja ongelmia ihmissuhteissa (32). Ongelmien kasautumisen noidankehä on tärkeä jatkotutkimuksen aihe.

Joka toisella tutkituista oli samanaikaisesti vähintään kaksi psykiatrista sairautta, ja tämä vastaa Terveys 2000 -tutkimuksen tuloksia (3). Aikaisemmissa tutkimuksissa myös somaattinen oheissairastavuus on todettu yleiseksi mielenterveyden häiriöiden yhteydessä (33), mutta tässä nuorten aineistossa sitä ei ollut kovin paljon. Sekä psykiatrinen että somaattinen oheissairastavuus lisäävät työkyvyttömyyden riskiä (18), ja useasta sairaudesta kärsivä nuori aikuinen tarvitsee erityistä tukea.

Lähes kaikki olivat saaneet lääkehoitoa, ja erilaisia lääkehoitoja oli tavallisesti raportoitu useampia. Tässä suhteessa tutkimuksemme nuoret aikuiset eroavat koko väestöön kohdistuneista tutkimuksista, joiden mukaan myönnettyä eläkettä edeltänyt lääkehoito ei ollut vastannut suosituksia (11,12). Noin kaksi kolmasosaa oli käynyt läpi psykiatrisen sairaalahoitojakson, mikä kertonee häiriöiden vakavuudesta.

Tutkittujen saama hoito oli painottunut lääkehoitoon ja terveydenhuoltokäynteihin. Säännöllisestä psykoterapeuttisesta hoidosta oli maininta kolmanneksella tutkituista. Tämäkin on yleisempää kuin aikaisemmassa (11 %), koko väestöön kohdistuneessa tutkimuksessa (11). Kuntoutuspsykoterapia on edelleen yleistynyt sen muututtua lakisääteiseksi vuoden 2011 alussa (34). Muuta hoitoa, joka käsitti käynnit psykiatrian poliklinikalla, terveyskeskuksessa tai yksityisellä lääkäriasemalla, oli saanut 82 %. Tuloksemme on samansuuntainen kuin Terveys 2000 tutkimuksessa, jossa 73 % mieliala-, ahdistuneisuus- ja päihdehäiriöistä kärsivistä nuorista aikuisista oli elämänsä aikana ollut hoidon piirissä (3).

Tutkitut erosivat sosiodemografisten taustatekijöiden osalta ikäryhmästään. Heistä oli ikätovereihinsa verrattuna merkittävästi useampi vailla ammatillista koulutusta (31 % vs. 16 %) ja harvempi oli suorittanut korkea-asteen tutkinnon (15 % vs. 24 %). Sairastaminen on voinut vaikuttaa haitallisesti opiskeluun, mutta taustalla voi olla myös sosioekonomisen huono-osaisuuden kasautuminen ja sen vaikutus sairastumiseen (4). Koko ikäryhmään verrattuna työssäkäynti oli tutkituilla harvinaisempaa (37 % vs. 68 %) ja työttömyys selvästi yleisempää (37 % vs. 6 %).

Miespuolisten nuorten aikuisten tilanne vaikutti työelämään kiinnittymisen näkökulmasta vaikeammalta kuin naisten. Kuntoutustukea haettaessa naisilla oli useammin parempi perus- ja ammatillinen koulutus kuin miehillä ja he olivat useammin ja pidempään olleet työssä tai opiskelleet. Tämä saattaa selittyä sillä, että naisilla oli useammin päädiagnoosina masennus, kun taas miehillä päädiagnoosi kuului useammin psykoosien ryhmään. Lisäksi miehillä oli huomattavasti useammin päihdeongelma. Kuten voi odottaakin, psykoosit ja muut mielenterveyden häiriöt ovat työelämään kiinnittymisen kannalta haastavampia kuin mielialahäiriöt.

Aineiston vahvuutena on sen kattavuus: tutkimuskohteena olivat kaikki yhden vuoden aikana alkaneet työeläkevakuutuksen mukaiset kuntoutustuet ja tiedot saatiin 98 %:lta. Yksittäisistä muuttujista tietoja puuttui korkeintaan 13 %:lta. Eläkehakemuksista ja niiden liitteistä saatua tietoa täydennettiin Eläketurvakeskuksen rekisteritiedoilla, joiden kattavuus on 100 %. Tiedon poiminnan luotettavuus oli erittäin hyvä.

Aineiston heikkous on, että tiedot perustuvat hakemuksiin ja B-lausuntoihin, joiden sisällön ja laadun on todettu vaihtelevan (35). Joidenkin asioiden esiintyminen voi todellisuudessa olla yleisempää, koska asiakirjoihin ei aina kirjata kaikkea tai korostetaan valikoivasti joitain seikkoja. Voimme vain toivoa, että oleelliset asiat on kirjattu, koska kyseessä ovat etuushakemukset, joiden tulisi olla mahdollisimman kattavia. Tutkimuksen ulkopuolelle jäivät ne nuoret aikuiset, jotka olivat olleet hyvin vähän tai eivät lainkaan työelämässä ja jotka saivat etuuden pelkästään Kansaneläkelaitoksesta (737 henkilöä vuonna 2008) sekä ne, joiden eläke oli myönnetty toistaiseksi. Näin ollen tuloksemme eivät edusta kaikkia tutkittujen diagnoosien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneitä nuoria aikuisia. Aineiston retrospektiivisen luonteen vuoksi voimme vain kuvailla tutkittavaa joukkoa emmekä voi tehdä päätelmiä tekijöiden syy- ja seuraussuhteista. Aineiston perusteella ei myöskään voida päätellä, onko hoidossa ollut puutteita.

Koska työkyvyttömyyseläkkeelle päätymistä edeltää usein pitkä oire- ja sairastamishistoria, lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmiin tarttuminen varhaisessa vaiheessa on äärimmäisen tärkeää. Lapsiperheiden tuki, lasten ja nuorten ongelmien tunnistaminen jo päiväkodeissa ja kouluissa sekä ajoissa aloitettu hoito ja matalalla kynnyksellä saatava kokonaisvaltainen tuki saattavat ehkäistä nuorten aikuisten varhaista työkyvyttömyyttä ja syrjäytymistä. Tämä edellyttää neuvolatoiminnan, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon sekä armeijan terveyspalvelujen riittävää resursointia ja toiminnan jatkuvaa kehittämistä. On myös mietittävä, missä tuki parhaiten koordinoidaan. Tiedetään, että koulutuksella ja työkokemuksella on työkyvyttömyydeltä suojaava vaikutus, joten nuorille aikuisille tarjottavaan tukeen tulisi integroida elementtejä, jotka auttavat opiskelussa ja edistävät työelämään pääsyä. Riippumatta siitä, ovatko nuorten aikuisten päihdeongelmat syynä mielenterveysongelmaan vai sen seurausta, nuorten päihdeongelmia tulisi tunnistaa ja hoitaa nykyistä tehokkaammin. Kaiken tuen tulisi olla tehostettua silloin, kun nuorella on useita psyykkisiä sairauksia, päihdeongelma tai myös somaattisia sairauksia.

Nuorten aikuisten mielenterveysongelmat, jotka olivat johtaneet määräaikaiseen työkyvyttömyyteen, näyttävät usein liittyneen pitkään kehityskulkuun, vaikea-asteiseen sairauteen, liitännäissairauksiin ja taustalla oleviin vaikeisiin elinolosuhteisiin. Tutkittu ryhmä oli kuitenkin heterogeeninen: osalla mielenterveyshäiriö oli kestänyt vasta lyhyen aikaa eikä kaikilla tullut esille kuormittavia elinolosuhteita. Jatkossa on syytä tarkastella ongelmien kasautumista perusteellisemmin ja selvittää, mitkä tekijät ovat yhteydessä alaryhmien välillä havaittuihin eroihin ja millaisia alaryhmiä löytyy myöhemmän työhön ja opiskeluun kiinnittymisen suhteen. Keskeinen jatkotutkimuksen aihe on myös, miten nuorten aikuisten kiinnittymistä työelämään tai opiskeluun kuntoutustuen jälkeen voitaisiin edistää.

Kansaneläkelaitos rahoittaa tätä tutkimusta. Kiitämme kaikkia työeläkelaitoksia ja Eläketurvakeskuksen asiantuntijoita saamastamme avusta. Kiitokset myös Marjatta Kumpulaiselle osallistumisesta tiedonkeruuseen, Aki Koskiselle tilastollisesta avusta ja ohjausryhmän jäsenille rakentavasta palautteesta.

Tästä asiasta tiedettiin

Mielenterveyden häiriöt kattoivat 18-34-vuotiaiden alkaneista työkyvyttömyyseläkkeistä 73 % vuonna 2012.

Nuorten aikuisten mielenterveysperusteisen työkyvyttömyyden taustatekijöitä ei ole riittävästi tieteellistä tutkimustietoa.

Tämä tutkimus opetti

Mielenterveyden häiriön perusteella työeläkevakuutuksen mukaisen kuntoutustukipäätöksen vuonna 2008 saaneet olivat heterogeeninen ryhmä.

Suurella osalla tutkituista oli takanaan pitkä sairauden kehityskulku, vaikea-asteinen sairaus, liitännäissairauksia ja vaikeita lapsuuden elinolosuhteita, ja heillä oli keskimääräistä heikommat työelämävalmiudet.

Tutkitut olivat saaneet hoitoa, ja se painottui lääkehoitoon.

Nuorten aikuisten työkyvyttömyyden ehkäisy on aloitettava varhain. Kokonaisvaltaiseen ja helposti saatavaan tukeen on sisällytettävä myös opiskelua ja työelämään pääsyä edistäviä elementtejä.