Lehti 2: Alkuperäis­tutkimus 2/2001 vsk 56 s. 155 - 161

Sairastavuuden väestöryhmittäiset muutokset Pohjoismaissa 1980- ja 1990-luvulla

Terveydentilan väestöryhmittäisiä eroja on ensi kertaa selvitetty Pohjoismaissa kahtena eri ajankohtana. Yhteiskunnallisista muutoksista ja taloudellisesta lamasta huolimatta sairastavuus ei muuttunut 1980-luvulta 1990-luvulle siirryttäessä. Ainoastaan Suomen ero muihin maihin kaventui. Koulutusryhmittäisiä samoin kuin työmarkkina-aseman mukaisia terveyseroja todettiin kaikissa maissa ja ne osoittautuivat pääosin suhteellisen pysyviksi.

Katariina KiveläEero LahelmaEva RoosTerhi TuominenEspen DahlFinn DiderichsenJon Ivar ElstadInge LissauOlle LundbergOssi RahkonenNiels Kristian RasmussenMonica Åberg Yngwe

Pohjoismaat muodostavat terveystutkimuksen kannalta kiinnostavan alueellisen kokonaisuuden, sillä monista kulttuurisista ja yhteiskunnallisista yhteneväisyyksistä huolimatta maiden välillä on myös eroja (1,2). Vaikka kaikkia Pohjoismaita yhdistävät suuret rakenteelliset muutokset viime aikoina, oli taloudellinen lama 1990-luvun alussa Suomessa ja Ruotsissa huomattavasti syvempi kuin Norjassa ja Tanskassa (3). Työttömyystilanne on ollut erityisen synkkä Suomessa. Pohjoismaat tarjoavat viimeisen kahden vuosikymmenen aikana mielenkiintoisen mahdollisuuden testata kansainvälisessä keskustelussa usein esiintyvää pohjoismaista hyvinvointimallia ja sen toimivuutta vaihtelevissa yhteiskunnallisissa oloissa. Tässä kirjoituksessa tarkastelemme erityisesti, miten terveydentila ja väestöryhmien väliset terveyserot ovat kehittyneet Pohjoismaissa 1980-luvun puolivälistä 1990-luvun puoliväliin.

Verrattuna moniin Euroopan maihin Pohjoismaita pidetään hyvin tasa-arvoisina terveyteen yhteydessä olevien elinolojen suhteen; esimerkiksi tuloerot ovat olleet kansainvälisesti pienet (4). Väestöryhmittäisiä terveyseroja Pohjoismaissa on aiemmin tutkittu poikkileikkausaineistoilla vuosilta 1972 (5) ja 1986 (6). Terveyserojen muutosten järjestelmällinen tutkimus ei kuitenkaan ole aiemmin ollut mahdollista, vaikka näiden erojen tuntemus onkin yleisesti tunnustettu tärkeäksi terveys- ja hyvinvointipoliittiseksi kysymykseksi. Väestöryhmien välisiä terveyseroja sekä sairastavuuden ja kuolleisuuden muutoksia voidaan pitää keskeisinä osoittimina arvioitaessa hyvinvointivaltion toimivuutta. Suoriutuminen päivittäisistä toimista ja kohtuullisen hyvä terveys kuuluvat hyvinvoinnin perusedellytyksiin (4). Tutkimustulokset antavat myös perusteita kansanterveyden kohentamiseen tähtäävälle terveyspolitiikalle ja interventioille. Mikäli väestöryhmien väliset terveyserot jossakin maassa ovat suuremmat kuin toisessa, osoittaa tämä, että suuria terveyseroja on mahdollista kaventaa (7).

AINEISTO JA MENETELMÄT

Pohjoismainen aineistopankki

Vertailujen mahdollistamiseksi on Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksella koottu pohjoismainen aineistopankki, joka yhdistää tietoja elinoloista ja terveydestä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Aineisto perustuu kussakin maassa haastattelututkimuksina kerättyihin elinolo- tai terveystutkimuksiin vuosilta 1986/87 ja 1994/95 (taulukko 1). Maittaiset aineistot on yhdistämisvaiheessa yhdenmukaistettu siten, että muuttujat ovat mahdollisimman vertailukelpoisia. Näin syntynyt aineistopankki mahdollistaa sekä terveyserojen vertailevan tutkimuksen neljässä eri Pohjoismaassa että muutosten tarkastelun kahden eri tutkimusajankohdan välillä. Lisätietoa aineistopankista ja tarkat muuttujakuvaukset löytyvät hankkeen www-sivuilta osoitteesta http://www.kttl.helsinki.fi/projektit/ Helsinki/nordiccomparisons.htm.

Tässä tutkimuksessa käytämme otosta, johon on kuuluvat 25-64-vuotiaat miehet ja naiset. Näin osa-aineisto vastaa työikäistä väestöä. Alle 25-vuotiaista suuri osa on vielä opintojen takia työmarkkinoiden ulkopuolella, yli 64-vuotiaat taas ovat jo eläkkeellä.

Sairastavuuden mittaaminen

Tutkimuksessa tarkasteltiin terveyttä hyvinvointinäkökulmasta siten, että tarkkojen lääketieteellisten diagnoosien sijaan keskityttiin sairastavuuden ja heikentyneen terveydentilan aiheuttaman rasitteen tutkimiseen väestötasolla (4). Terveydentilan mittareina käytettiin haittaavaa pitkäaikaissairastavuutta ja koettua terveyttä. Mittarit ovat samat, joita WHO:n julkaisussa (8) on suositeltu käytettäväksi eri maita vertailevissa tutkimuksissa.

Haittaava pitkäaikaissairastavuus kuvaa sairastavuuden toiminnallista ulottuvuutta eli sitä, missä määrin jokin sairaus haittaa ja rajoittaa henkilön päivittäisiä toimia. Tätä on tiedusteltu vastaajilta kysymyksellä Onko teillä jokin pitkäaikainen sairaus, vika tai vamma? Mikäli vastaus on ollut myönteinen, on esitetty jatkokysymys Rajoittaako sairautenne/vammanne työntekoanne tai haittaako se jokapäiväisten tehtävienne suorittamista? Ne, jotka ovat arvioineet sairauden haittaavan päivittäisiä toimia suuresti tai jossain määrin on luokiteltu haittaavasta pitkäaikaissairaudesta kärsiviksi henkilöiksi. Arvioon sairauden haittaavuudesta vaikuttavat sairauden lääketieteellisen vakavuuden lisäksi monet ulkoisiin olosuhteisiin ja sosiaalisiin rooleihin liittyvät tekijät, jotka vaihtelevat myös sukupuolen ja sosiaalisen aseman mukaan (9).

Koettu terveys, jolla tarkoitetaan henkilön omaa laaja-alaista arviota omasta terveydestään, viittaa sairastavuuden subjektiiviseen ulottuvuuteen. Vaikka koetun terveyden raportointiin saattaa vaikuttaa kysymyksen tulkinta, on mittarin todettu olevan yhteydessä sairastavuuteen (10) ja ennustavan hyvin kuolleisuutta (11). Koettua terveyttä on tiedusteltu vastaajilta seuraavalla kysymyksellä Mikä seuraavista vaihtoehdoista parhaiten kuvaa tämänhetkistä terveydentilaanne: 1) erittäin hyvä, 2) hyvä, 3) keskinkertainen, 4) huono ja 5) erittäin huono. Vastaukset on dikotomisoitu siten, että tutkimuksessa tarkastellaan terveytensä keskinkertaiseksi tai sitä huonommaksi kokeneita.

Terveysmittarit on harmonisoitu, jotta ne mahdollistaisivat maiden väliset vertailut. Kuitenkin kysymysten pienten muotoiluerojen vuoksi terveydentilan tasoerojen vertailu maiden välillä edellyttää varovaisuutta. Muotoilueroista sen sijaan on vähemmän haittaa väestöryhmien välisille vertailuille ja kahden tutkimusajankohdan välisten muutosten tarkastelulle. Toinen käytännön rajoitus on se, että haittaavan pitkäaikaissairastavuuden tiedot puuttuvat Tanskan vuoden 1987 tutkimuksesta, eikä koetusta terveydestä ole Norjan tutkimuksissa lainkaan tietoja.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on ollut kuvata miesten ja naisten sairastavuuden muutoksia 1980-luvun puolivälistä 1990-luvun puoliväliin ulottuvalla tarkastelujaksolla iän, koulutuksen ja työmarkkina-aseman mukaan. Tulokset esitetään haittaavan pitkäaikaissairastavuuden ja keskinkertaiseksi tai sitä huonommaksi koetun terveyden ikävakioituina prevalenssiprosentteina, sekä koulutuksen ja työmarkkina-aseman osalta näiden prevalenssien 95 %:n luottamusväleinä. Ikävakiointi on tehty viisivuotisikäryhmittäin suoraa vakiointitapaa käyttäen. Vakioväestön ovat muodostaneet suomalaiset miehet ja naiset vuonna 1986.

TULOKSET

Pohjoismaiden väliset sairastavuuserot kaventuneet

Haittaava pitkäaikaissairastavuus oli sekä miehillä että naisilla yleisintä Suomessa ja vähäisintä Ruotsissa (taulukko 2). Erityisesti suomalaisten, mutta myös norjalaisten naisten sairastavuus oli yleistä. Erot maiden välillä olivat kuitenkin suhteellisen pieniä, eikä tarkasteluajankohtien välillä tapahtunut suuria muutoksia. Koetun terveyden tulokset olivat sikäli samansuuntaiset, että Suomi poikkesi jälleen muista Pohjoismaista suuremmalla terveytensä keskinkertaiseksi tai sitä huonommaksi kokevien prevalenssillaan. Tanskan ja Ruotsin välillä eroa ei ollut lainkaan.

Ikäryhmittäiset tarkastelut havainnollistavat terveydentilan ja iän välistä yhteyttä. Sekä haittaava pitkäaikaissairastavuus että keskinkertainen tai sitä huonompi koettu terveys yleistyivät iän myötä kaikissa maissa. Toisin kuin muissa Pohjoismaissa haittaava pitkäaikaissairastavuus oli Suomessa yleisempää erityisesti vanhemmissa ikäryhmissä, sen sijaan nuorempien sairastavuusluvut olivat yleispohjoismaisella tasolla (kuvio 1). Tämä havainto viittaa kohorttivaikutukseen, toisin sanoen siihen, että vanhempien ikäryhmien lähtökohdat terveyden ylläpitämiseksi ovat aiemmin poikenneet paitsi nuorempien ikäryhmien oloista, myös vastaavanikäisten oloista muissa maissa. Suomalaisilla raja kulkee ennen viime sotia syntyneiden ja sotien jälkeen syntyneiden välillä. Maiden väliset erot ovat kuitenkin kaventuneet ja olivat 1990-luvulla jo hyvin pienet.

Tulokset olivat samansuuntaiset, mutta vielä selvemmät koettua terveyttä tarkasteltaessa (kuvio 2). Keskinkertaisen tai sitä huonomman koetun terveyden prevalenssi oli Suomessa huomattavasti suurempi kuin Tanskassa ja Ruotsissa. Osittain tämä selittyy kysymyksen erilaisella muotoilulla. Tulokset kuitenkin osoittivat saman ikäryhmien välisten erojen kaventumisen kuin haittaavaa pitkäaikaissairastavuutta koskevat tuloksetkin. Vanhemmissa ikäryhmissä erot maiden välillä olivat suuremmat kuin nuoremmissa ikäryhmissä. Alle 40-vuotiailla erot olivat 1990-luvulla pienet, prevalenssit kaikissa maissa olivat miehillä 15-22 % ja naisilla 15-20 %. Vanhimmassa ikäryhmässä suomalaisten ero ruotsalaisiin ja tanskalaisiin kaventui selvästi. Vielä 1980-luvulla prevalenssi Suomessa oli noin kaksinkertainen, mutta 1990-luvulla enää noin puolitoistakertainen muiden maiden lukuihin verrattuna. Tanskassa ja Ruotsissa prevalenssit olivat keskenään samalla tasolla, eikä tämä muuttunut tarkastelujaksojen välillä.

Koulutusryhmien väliset terveyserot säilyneet

Koulutustaso on käyttökelpoinen sosiaalisen aseman osoitin, jonka perusteella voidaan luokitella myös ne, jotka eivät ole ansiotyössä. Tutkimuksessa käytetty koulutusmuuttuja perustuu kansainväliseen ISCED-luokitukseen (International Standard Classification of Educational Degrees). Koulutus luokiteltiin kolmeen ryhmään siten, että korkea-aste vastaa vähintään 13 vuotta, keskiaste 10-12 vuotta ja perusaste alle 10 vuotta koulutusta saaneita. Prevalenssien ikävakioinnilla voitiin huomioida koulutusrakenteessa tapahtuneet muutokset, lähinnä koulutustason yleinen nousu.

Sekä haittaavaa pitkäaikaissairastavuutta (kuvio 3) että koettua terveyttä (kuvio 4) koskevat tulokset osoittivat, että koulutusryhmien väliset erot ovat johdonmukaiset kaikissa Pohjoismaissa. Perusasteen koulutuksen saaneet paitsi kärsivät useammin haittaavasta pitkäaikaissairaudesta (26-35 % miehistä ja 27-40 % naisista), myös kokivat terveytensä muita useammin keskinkertaiseksi tai huonoksi (22-45 % miehistä ja 28-43 % naisista). Vastaavasti korkeimman koulutusasteen ryhmässä sairaiden prevalenssit olivat pienimmät: korkeintaan neljännes vastaajista kärsi haittaavasta pitkäaikaissairaudesta tai arvioi terveytensä keskinkertaiseksi tai sitä huonommaksi. Haittaava pitkäaikaissairastavuus oli yleisintä perusasteen koulutuksen saaneilla tanskalaisnaisilla jälkimmäisellä tarkasteluajankohdalla ja harvinaisinta ruotsalaisilla korkea-asteen koulutuksen saaneilla miehillä 1980-luvulla. Huonoksi terveytensä kokivat useimmin perusasteen koulutuksen saaneet suomalaiset miehet ja naiset vuonna 1986, eikä tämä juuri muuttunut 1990-luvulle tultaessa. Harvinaisinta terveyden huonoksi kokeminen oli ruotsalaisten ja tanskalaisten korkeasti koulutettujen keskuudessa.

Koulutusryhmien väliset terveyserot eivät juuri muuttuneet 1980-luvulta 1990-luvulle tultaessa, joskin erityisesti naisilla oli havaittavissa viitteitä perusasteen ja korkeamman asteen koulutuksen saaneiden välisen suhteellisen eron kasvamisesta. Tämä saattaa osaltaan olla seurausta siitä, että yleisen koulutustason kohotessa alempiin koulutusryhmiin yhä selkeämmin valikoidutaan. Heikompi terveys voi olla paitsi seurausta valikoitumisesta, myös valikoitumisen taustalla vaikuttava tekijä.

Työllisten ja työttömien välinen terveysero kaventunut

Asemaa työmarkkinoilla kuvaava muuttuja oli tutkimuksessa miehillä kaksi- ja naisilla kolmeluokkainen. Työssä käyvien ja työttömien lisäksi naisilla mukana oli kotityötä tekevien kotirouvien luokka, johon kuuluvat muutamat miehet poistettiin analyyseistä. Lisäksi poistettiin myös varusmiehet ja opiskelijat sekä eläkeläiset, jotka työikäisten ryhmässä jo määritelmällisesti kärsivät jostakin työkykyä haittaavasta pitkäaikaissairaudesta.

Lue myös

Haittaavasta pitkäaikaissairaudesta kärsiviä oli työttömien keskuudessa 1980-luvulla huomattavasti enemmän kuin työssä käyvien keskuudessa, mutta 1990-luvulla tämä ero oli kaventunut (kuvio 5). Erityisen suuri työllisten ja työttömien välinen terveysero oli Norjassa, jossa työttömien ryhmä on ollut hyvin pieni ja jossa se säilyi muihin Pohjoismaihin verrattuna suhteellisen pienenä myös 1990-luvulla. Erojen kaventuminen selittynee pitkälti sillä, että vähäisemmän työttömyyden oloissa työttömäksi joudutaan ja työttömänä pysytään osin huonon terveyden vuoksi. Kotityötä tekevillä naisilla haittaavasta pitkäaikaissairaudesta kärsivien osuus kasvoi 1980-luvulta 1990-luvulle, mikä saattaa osaltaan johtua siitä, että korkean työttömyyden aikana kotityöhön saatetaan valikoitua heikomman työmarkkina-aseman takia. Erot olivat kuitenkin pieniä.

Koettua terveyttä koskevat tulokset (kuvio 6) olivat pääsääntöisesti samansuuntaiset kuin haittaavaa pitkäaikaissairastavuutta koskevat tulokset. Tanskalaisilla ja ruotsalaisilla miehillä työllisten ja työttömien välinen terveysero kaventui tarkasteluajanjakson aikana, suomalaisilla erot säilyivät ennallaan. Naisilla tilanne ei muuttunut käytännössä lainkaan. Suomalaisilla ja ruotsalaisilla kotityötä tekevillä naisilla tosin näyttäisi 1990-luvulla koettu terveys olleen työttömien tasolla, eli erityisesti Ruotsissa selvästi työllisiä huonompi.

SUOMALAISTEN SAIRASTAVUUS POHJOISMAISELLA TASOLLA

Tutkimuksessa saatujen tulosten valossa Pohjoismaiden välillä ei esiinny suuria haittaavan pitkäaikaissairastavuuden eroja. Myöskään suomalaisten terveydentila ei enää 1990-luvun puolivälissä poikennut Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta kuten aikaisemmin. Ainut tarkasteluajanjaksolla tapahtunut selvä muutos oli Suomen ja muiden Pohjoismaiden välisen eron kaventuminen erityisesti nuorissa ikäryhmissä. Muuten sairastavuus säilyi 1990-luvulla yhteiskunnallisista muutoksista, erityisesti Suomen ja Ruotsin syvästä talouslamasta huolimatta kussakin maassa suunnilleen samalla tasolla kuin 1980-luvulla. Koettua terveyttä koskevat tulokset olivat samansuuntaiset, joskin suomalaiset vielä erojen tasoittumisen jälkeenkin kokivat terveytensä huonommaksi kuin ruotsalaiset ja tanskalaiset. Terveyden tasoero sinänsä saattaa olla seurausta kysymysten erilaisesta muotoilusta, mutta koska maiden väliset erot tasoittuivat nimenomaan nuoremmissa ikäryhmissä, viittaa se suomalaisten sotien jälkeisten sukupolvien elinolojen ja muiden terveyden edellytysten yhdenmukaistumiseen ruotsalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten kanssa.

Koulutusryhmittäiset ja työmarkkina-aseman mukaiset terveyserot osoittautuvat pääosin vakaiksi, vaikka 1990-luvun alun talouslaman ja työttömyyden lisääntymisen olisi voinut olettaa vaikuttaneen tilanteeseen juuri 1980-luvun puolivälistä 1990-luvun puoliväliin ulottuvalla tarkasteluajanjaksolla. Naisilla kuitenkin havaittiin pieniä muutoksia koulutusryhmittäistä sairastavuutta tarkasteltaessa sikäli, että heikommin koulutetut naiset ovat saattaneet 1990-luvulla ajautua suhteellisesti entistä huonompaan asemaan. Erityisesti ruotsalaisten naisten koulutusryhmittäiset terveyserot näyttäisivät kasvaneen. Miehillä taas keskeinen muutos oli työllisten ja työttömien välisen eron kaventuminen etenkin Suomessa ja Tanskassa. Tämä lienee seurausta siitä, että korkean työttömyyden aikana työttömyys koskettaa yhä laajempaa väestönosaa, eikä työttömäksi ja pitkäaikaistyöttömäksi valikoiduta yhtä selkeästi esimerkiksi terveyden perusteella kuin alhaisen työttömyyden oloissa. Kotirouviksi luokiteltujen sairastavuus näytti lähestyvän työttömien tasoa. Kuitenkin erot ja muutokset olivat hyvin pieniä.

Myöskään sairastavuuden tai terveydentilan eriarvoisuuden lisääntymisestä Pohjoismaissa ei siis tämän vertailututkimuksen valossa voida puhua. Varsinkin Suomessa ja osin Ruotsissa 1990-luvun alussa puhjenneen syvän laman aikana terveyserot eivät kasvaneet, eikä myöskään sairastavuus haittaavalla pitkäaikaissairastavuudella tai koetulla terveydellä mitattuna lisääntynyt. Sen sijaan Suomessa ja muissa Pohjoismaissa kyettiin 1980-luvulta 1990-luvulle tultaessa jopa kohentamaan kansanterveyden tilaa ja ehkäisemään väestöryhmien välisten terveyserojen kasvua. Osaltaan myönteistä kehitystä lienee turvannut se, että leikkauksista huolimatta hyvinvointivaltiolliset rakenteet, kuten työttömyys- ja muu sosiaaliturva sekä terveys- ja muut palvelut säilyivät suurelta osin ennallaan lamankin aikana (12). Kehityksen tulevaa suuntaa on kuitenkin vaikea arvioida. Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyys - mm. Suomessa jatkuva ongelma - saattaa vastaisuudessa tuoda mukanaan uusia haasteita. Samoin tuloerojen kasvu (13) voi osaltaan vaikuttaa terveyseroihin vaikeiden lamavuosien jälkeenkin.

Kaikissa tutkituissa maissa kuitenkin ilmenee väestöryhmien välisiä terveyseroja pohjoismaisesta hyvinvointivaltiomallista, terveyspalveluista ja terveyserojen kaventamispyrkimyksistä huolimatta. Terveyserot sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa ovat myös melko suuret verrattuna muun Euroopan tilanteeseen (14). Näin ollen väestöryhmien väliset terveyserot ovat edelleen vakava terveyspoliittinen haaste, ja näiden erojen kaventamisella voidaan kohentaa merkittävästi kansanterveyttä.


Kirjallisuutta
1
1 Abrahamson P. The Scandinavian model of welfare. Kirjassa: Comparing Social Welfare Systems in Nordic Europe and France. Copenhagen conference, vol. 4. Kööpenhamina: Drees, Collection MiRe 1999.
2
10 Manderbacka K. Questions on survey questions on health. Swedish Institute for Social Research. Dissertation series 30, Stockholm University 1998.
3
11 Idler E, Benyamini Y. Self-rated health and mortality: a review of twenty-seven community studies. J Health Soc Behav 1997;38:21-37.
4
12 Kautto M, Heikkilä M, Hvinden B, Marklund S, Ploug N, toim. Nordic Social Policy. Lontoo: Routledge 1999.
5
13 Fritzell J. Still different? Income distribution in the Nordic Countries in a European comparison. Kirjassa: Kautto M, Fritzell J, Hvinden B, Kvist J, Uusitalo H, toim. Nordic Welfare States in the European Context. Lontoo: Routledge 2001 (painossa).
6
14 Mackenbach J, Kunst A, Cavelaars A, Groenhof F, Geurts J, and the EU Working Group on Socioeconomic Inequalities in Health. Socioeconomic inequalities in morbidity and mortality in western Europe. Lancet 1997;349:1655-1659.
7
2 Kautto M, Heikkilä M, Hvinden B, Marklund S, Ploug N. Introduction: the Nordic welfare states in the 1990s. Kirjassa: Kautto M, Heikkilä M, Hvinden B, Marklund S, Ploug N, toim. Nordic social policy - changing welfare states. Lontoo: Routledge 1999.
8
3 Marklund S, Nordlund A. Economic problems, welfare convergence and political instability. Kirjassa: Kautto M, Heikkilä M, Hvinden B, Marklund S, Ploug N, toim. Nordic social policy - changing welfare states. Lontoo: Routledge 1999.
9
4 Lundberg O, Lahelma E. Nordic health inequalities in the European context. Kirjassa: Kautto M, Fritzell J, Hvinden B, Kvist J, Uusitalo H, toim. Nordic Welfare States in the European Context. Lontoo: Routledge 2001 (painossa).
10
5 Karisto, A. Hyvinvointi ja sairauden ongelma. Kansaneläkelaitoksen julkaisuja M:46, Helsinki 1984.
11
6 Lahelma E, Karisto A, Manderbacka K, Rahkonen O. Sairastavuus ja sosiaaliluokka Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Suom Lääkäril 1991;46:2433-2437.
12
7 Kunst A. Cross-national comparisons of socioeconomic differences in mortality. Department of Public Health, Erasmus University, Rotterdam 1997.
13
8 Bruin, de A, Pichavet HSJ, Nossikov A. Health interview surveys. Towards international harmonisation of methods and instruments. Kööpenhamina: WHO Regional Publications 1996.
14
9 Blaxter M. A Comparison of measures of inequality in morbidity. Kirjassa: Fox AJ, toim. Health Inequalities in European Countries. Aldershot, Gower 1989;199-230.
15
Tämä tutkimus on valmistunut yhteispohjoismaisen hankkeen Social variations in health: Nordic comparisons and changes over time tuotoksena. Hanketta koordinoidaan Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksella. Tutkimusta ovat tukeneet Nordiska Nämnden för samhällsforskning NOS-S ja Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunta (nro 37800).

Taulukot
1 Taulukko 1
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030