Sepelvaltimotaudin riskitekijöiden lääkehoito on tehostunut diabeetikoilla

Diabeetikoiden sepelvaltimotautikuolleisuus on vähentynyt, mutta se on yhä merkittävästi suurempi kuin muulla väestöllä (1,2,3,4). Insuliinista riippuvaisilla diabeetikoilla erot ovat selvimmät: 30-79-vuotiailla naisilla oli Suomessa vuonna 2007 lähes kahdeksankertainen ja miehillä nelinkertainen riski kuolla sepelvaltimotautiin verrattuna vastaavan ikäisiin koko väestössä (4). Myös diabeetikoiden sepelvaltimotautisairastavuus on selvästi korkeampaa kuin muulla väestöllä (2,5,6). Vuosina 1991-1996 sepelvaltimotaudin ilmaantuvuus oli Suomessa 35-74-vuotiailla diabetesta sairastavilla naisilla yli kolminkertainen ja miehillä yli kaksinkertainen verrattuna vastaavan ikäiseen muuhun väestöön (2).

Käypä hoito -suosituksessa painotetaan huolellista diabeetikon sepelvaltimotaudin kokonaisriskin arviointia (7). Tutkimuksissa (8,9) on osoitettu, että statiinihoito vähentää diabeetikoiden kardiovaskulaarikuolleisuutta. Sydän- ja verisuonitautitapahtumien (sydäninfarktit, sepelvaltimotoimenpiteet, aivohalvaukset) väheneminen todetaan myös niillä, joilla ei aiemmin ole esiintynyt näitä tapahtumia, ja muutos on riippumaton lipidien lähtöarvoista. Niille, joille statiinihoito ei sovi, suositellaan etsittäväksi muita hoitovaihtoehtoja.

Tutkimuksemme tavoitteena on arvioida diabeetikoiden lääkehoidon toteutumista sepelvaltimotaudin primaari- ja sekundaaripreventiossa. Diabeetikoiden lipidi- ja verenpainelääkkeiden käytössä tapahtuneita muutoksia seurataan vuosina 1997-2007. Muutoksia tarkastellaan ikäryhmittäin erikseen diabeetikoilla, jotka ovat joko insuliinista riippuvaisia tai insuliinista riippumattomia sekä sepelvaltimotautia sairastavilla ja sairastamattomilla.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimusaineisto

Tässä tutkimuksessa käytettiin valtakunnallisista rekisteriaineistoista koottua FinDM II -aineistoa, joka on koottu diabeteksen ja sen lisäsairauksien ilmaantuvuuden ja esiintyvyyden seurantaa varten. Aineiston muodostaminen on kuvattu tarkemmin erillisessä raportissa (10). Aineisto sisältää kaikki henkilöt, joilta on rekisterimerkintä diabetekseen viittaavasta lääke-, sairaala- tai vuodeosastohoidosta tai kuolemasta. Diabeetikkokohortin muodostamisen pohjana käytettiin THL:n poisto- ja hoitoilmoitusrekisteriä, sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- tietokantaa ja syntymärekisteriä, Tilastokeskuksen kuolemansyytilastoa sekä Kelan erityiskorvausoikeusrekisteriä ja Kelan reseptitiedostoa. Muodostetulle diabeteskohortille poimittiin sen jälkeen seurantatietoja lukuisista rekistereistä.

Diabetekseen sairastumisen ajankohta on arvioitu ensimmäisen rekisteriaineistoista löytyvän diabetesdiagnoosin, diabeteslääkkeiden erityiskorvausoikeuden tai diabeteslääkkeiden ostotiedon perusteella. Diabeetikot on aineistossa jaettu rekisteritietojen perusteella kolmeen ryhmään: insuliiniriippuvaiset diabeetikot (pääasiassa tyypin 1 diabeetikoita), insuliinista riippumattomat diabeetikot (pääasiassa tyypin 2 diabeetikoita) ja pelkät raskausdiabeetikot. Tässä tutkimuksessa raskausdiabeetikot on rajattu pois tarkasteluista. Luokittelu insuliiniriippuvaisiin ja muihin diabeetikoihin tehtiin ensisijaisesti lääkeostojen perusteella. Insuliiniriippuvaisilta tuli löytyä tietoa jatkuvasta insuliinin käytöstä, mutta ei haiman insuliinieritystä lisäävästä tablettilääkityksestä (sulfonyyliureat, sitagliptiini/vildagliptiini, repaglinidi, nateglinidi tai eksenatidi) tai insuliinihoitoa pitempään kestäneestä diabeteksen tablettilääkkeiden käytöstä.

Sepelvaltimotautidiagnoosin kriteereiksi katsottiin Kansaneläkelaitoksen myöntämä lääkkeiden erityiskorvausoikeus sepelvaltimotaudin vuoksi tai hoitoilmoitusmerkintä sydäninfarkti- tai angina pectoris -diagnoosista tai suoritetusta sepelvaltimoiden ohitusleikkauksesta tai pallolaajennuksesta. Sepelvaltimotautilääkkeet jaettiin kahteen luokkaan: 1) veren rasva-arvoja alentavat lääkkeet (ATC-koodi C10) sekä 2) verenpainelääkkeet: beetasalpaajat (C07), kalsiuminestäjät (C08), ACE:n estäjät eli angiotensiinikonvertaasin estäjät (C09A), ACE:n estäjät, yhdistelmävalmisteet (C09B), angiotensiini II -antagonistit (C09C), angiotensiini II -antagonistit, yhdistelmävalmisteet (C09D).

Taulukkomuotoisen aineiston muodostaminen

Aineisto muodostettiin rekisteritietojen perusteella kaikista vuosina 1997-2007 diabetesta sairastaneista henkilöistä. Lähtöaineistona olivat 31.12.1996 diabetesta sairastaneet. Seuranta-aika alkoi 1.1.1997 ja seuranta-aikana rekisteritiedoista todetut uudet tapaukset otettiin mukaan aineistoon seuraavan vuoden alusta. Aineistosta poistettiin kunakin seurantavuonna laitoshoitopotilaat eli ne, jotka olivat seurantavuoden aikana olleet vähintään 300 päivää laitoshoidossa sekä seurantavuoden aikana kuolleista ne, jotka olivat olleet laitoshoidossa ennen kuolemaansa ko. vuoden alusta lähtien suhdelukua 300/365 (82 %) vastaavan osuuden. Tällä menettelyllä pyrittiin poistamaan aineistosta sellaiset diabeetikot, joilla ei olisi ollut seurantavuoden aikana tarvetta ostaa avohoidossa käytettäviä lääkkeitä.

Tutkimushenkilöiden ikä päivitettiin seurannassa kunkin vuoden alussa 5-vuotisikäryhmiin. Seuranta-aika päättyi kuolemaan tai seurannan loppumiseen 31.12.2007. Seuranta-aineistosta muodostettiin taulukkomuotoinen aineisto, johon laskettiin lipidi- ja verenpainelääkkeiden käyttö lääkeryhmittäin sekä henkilövuodet ikäryhmän, sukupuolen, vuoden ja diabetestyypin mukaan. Jos Kelan reseptitiedostosta löytyi seurantavuoden aikana yksikin lipidi- tai verenpainelääkeosto, katsottiin henkilö ko. lääkkeen käyttäjäksi kyseisenä seurantavuonna.

Tilastomenetelmät

Diabeetikoiden ikävakioitua sepelvaltimotautilääkkeiden käytön prosentuaalista muutosta tarkasteltiin erikseen jokaisen neljän sepelvaltimotautikriteerin mukaan. Ikäryhmittäisissä analyyseissä sepelvaltimotautilääkkeiden käyttöä tarkasteltiin 10-vuotisikäryhmissä sataa henkilövuotta kohden. Iäkkäiden eli yli 75-vuotiaiden osalta ikäryhmät yhdistettiin. Lääkkeiden käytön ajallista kehitystä tarkasteltiin vertaamalla käyttöä vuosina 1997 ja 2007. Muutosten merkitsevyyden analysoinnissa käytettiin Poissonin regressiomallia.

Tulokset

Tutkimusaineistossamme oli vuoden 2007 alussa 233 189 diabetesta sairastavaa henkilöä, jotka olivat täyttäneet 35 vuotta. Vuoteen 1997 verrattuna diabeetikoiden lukumäärä kasvoi 65 %. Diabetesta sairastavien miesten, jotka eivät olleet insuliinista riippuvaisia, lukumäärä kasvoi eniten, 96 % (taulukko 1). Sepelvaltimotautia sairasti vuoden 2007 alussa insuliinista riippuvaisista 35 vuotta täyttäneistä diabeetikoista noin 14 % ja diabeetikoista, jotka eivät olleet insuliinista riippuvaisia 26 % miehistä ja 21 % naisista.

Yli 35-vuotiaiden diabeetikoiden lipidilääkkeiden käyttö lisääntyi selvästi (taulukko 2). Sepelvaltimotautia sairastavista diabeetikoista melkein kolmannes käytti lipidilääkkeitä vuonna 1997 ja noin 80 % vuonna 2007. Vastaavat luvut olivat noin 9 % ja 48 % niillä, joilla ei ollut rekisteritietoa sepelvaltimotautidiagnoosista. Vanhemmissa ikäryhmissä lipidilääkkeiden käytön kasvu on ollut vielä nopeampaa kuin nuoremmilla (kuvio 1). Niiden 75 vuotta täyttäneiden diabeetikoiden, jotka eivät sairastaneet sepelvaltimotautia, lipidilääkkeiden käyttö oli noussut muiden ikäryhmien tasolle vuonna 2007. Sen sijaan sepelvaltimotautia sairastavien, 75 vuotta täyttäneiden diabeetikoiden lipidilääkkeiden käyttö oli vielä vuonna 2007 selvästi vähäisempää kuin nuorempien sepelvaltimotautia sairastavien diabeetikoiden. Insuliinista riippumattomien diabeetikoiden lipidilääkkeiden käyttö oli yleensä jonkin verran suurempaa kuin insuliinista riippuvaisilla diabeetikoilla (kuvio 1).

Myös verenpainelääkkeiden käyttö lisääntyi sepelvaltimotautia sairastavilla diabeetikoilla. Heistä vähintään yhtä verenpainelääkettä käytti 88 % vuonna 1997 ja noin 96 % vuonna 2007 (taulukko 3). Vähintään kahden eri lääkeryhmän verenpainelääkettä käyttävien määrä lähes kaksinkertaistui. Verenpainelääkkeistä sepelvaltimotautia sairastavat diabeetikot käyttivät eniten beetasalpaajia, joita vuonna 2007 käytti 88 % miehistä ja 86 % naisista. ACE:n estäjien käyttö lisääntyi etenkin miehillä. Vuonna 2007 yli 40 % miehistä ja yli 30 % naisista käytti ACE:n estäjiä. Uudet verenpainelääkkeet, angiotensiini II -antagonistit, yleistyivät sekä miehillä että naisilla: käyttäjiä oli noin 20 % sepelvaltimotautia sairastavista diabeetikoista vuonna 2007. Riippuvuus tai riippumattomuus insuliinista ei juuri vaikuttanut verenpainelääkkeiden käyttöön. Myös ikäryhmittäiset erot tasoittuivat vuoteen 2007 mennessä.

Pohdinta

Tässä rekisteritutkimuksessa, jossa seurattiin kaikkia 35 vuotta täyttäneitä diabeetikoita Suomessa vuodesta 1997 vuoteen 2007, tarkasteltiin diabeetikoiden lipidi- ja verenpainelääkkeiden käytön kehitystä. Diabeetikoiden, jotka eivät sairastaneet sepelvaltimotautia, lipidilääkkeiden käyttö lisääntyi viisinkertaisesti ja sepelvaltimotautia sairastavilla lisäys oli miehillä kolminkertainen ja naisilla nelinkertainen. Vuonna 2007 lähes kaikki sepelvaltimotautia sairastavat diabeetikot käyttivät vähintään yhtä verenpainelääkettä ja 70 % vähintään kahta eri lääkeryhmän verenpainelääkettä.

Aineiston luotettavuus ja rajoitukset

Tutkimusaineistomme muodostettiin monesta laajasta hallinnollisiin tarkoituksiin kerättävästä rekisteristä. Suomalaisten terveysrekisteritietojen luotettavuus on arvioitu hyväksi (11). Lääkkeiden erityiskorvausrekisteri ja reseptitiedosto ovat hyviä peruslähteitä lääkehoitoa käyttävien diabeetikoiden tunnistamiseen. Erityiskorvausoikeusrekisterin tiedot perustuvat lääkäreiden lausuntoihin ja standardisoituihin diagnosointikriteereihin potilaan lääketieteellisestä tilasta. Tämän perusteella voidaan arvioida, että väärien positiivisten tapausten määrä on vähäinen. Reseptitiedosto taas perustuu todellisiin korvattuihin lääkeostoihin, joita voidaan pitää varsin luotettavina. Perusterveydenhuollon tai työterveyshuollon avokäynneistä ei valitettavasti ole käytettävissä koko maan kattavaa rekisteritietoa, joten kaikkia hoidon piirissä olevia ruokavaliohoitoisia diabeetikoita ei voida tunnistaa. Näistä puutteista huolimatta tutkimuksessamme käytetty FinDM II -aineisto vaikutti paikalliseen pääkaupunkiseutua koskevaan diabetesrekisteriin (12) verrattaessa varsin kattavalta. Ruokavaliohoitoisia tai tunnistamattomia diabeetikoita näyttäisi puuttuvan lähinnä yli 65-vuotiaiden joukosta (13). Tuloksia tulkittaessa on kuitenkin tarpeen huomioida, että eräiden arvioiden mukaan diabetes on alidiagnosoitu (14,15): jopa puolet tyypin 2 diabetestapauksista on diagnosoimatta. Tulokset kuvastavatkin terveydenhuollossa tunnistettujen diabeetikoiden sydän- ja verisuonitautilääkkeiden käyttöä.

Diabetestyypin määrittely pelkästään rekisteritietojen avulla on haastavaa. Tässä tutkimuksessa määrittelyn peruslähtökohtana käytettiin eri diabetestyyppien lääkitysten eroja. Lääkkeiden ostotiedot kertovat todellisuudessa käytössä olleesta lääkehoidosta. On kuitenkin syytä puhua mieluummin henkilöistä, joiden diabetes on insuliinista riippuvaista ja heistä, joiden diabetes ei ole insuliinista riippuvaista kuin tyypin 1 ja tyypin 2 diabeetikoista, vaikka määritelmät vastaavatkin pitkälti toisiaan (10).

Sepelvaltimotautidiagnoosin kriteereiksi katsottiin lääkkeiden erityiskorvausoikeus sepelvaltimotaudin vuoksi tai hoitoilmoitusmerkintä sepelvaltimotaudista. Aineistossa ei ole mukana pelkästään avohoidossa hoidettuja potilaita, joilla ei ole erityiskorvausoikeutta sepelvaltimotaudin vuoksi eikä niitä, joiden sepelvaltimotauti on kokonaan diagnosoimatta.

Tämän vuoksi sepelvaltimotauti on tutkimuksessamme jonkin verran alidiagnosoitu, minkä takia ainakin lievimmät tapaukset voivat puuttua aineistosta. Toisaalta väärien positiivisten tapausten määrä on vähäinen standardisoitujen diagnosointikriteereiden takia.

Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään toteutuneen lääkehoitokäytännön muutoksia Kelan reseptitiedostosta saatujen ostotietojen avulla. Näin saadaan vertailukelpoista tietoa lipidi- ja verenpainelääkkeiden käyttöönotoista eri vuosina. Tutkimustapa saattaa jonkin verran yliarvioida lääkkeiden käyttöönoton lukumääriä, sillä lääkekokeiluja tai potilaiden hoitoon sitoutumista ei ole voitu ottaa huomioon aineistoa muodostettaessa.

Lipidi- ja verenpainelääkkeiden käyttö

Tutkimuksessa havaittiin, että diabeetikoiden lipidilääkkeiden käyttö on lisääntynyt selvästi. Lipidilääkkeiden käyttö lisääntyi huomattavasti 2000-luvulla koko väestössä (16). Myös muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa lipidilääkkeiden käyttö on lisääntynyt huomattavasti (17,18). Tutkimuksessamme havaittiin, että vuonna 2007 sepelvaltimotautia sairastavista diabeetikoista 80 % käytti lipidilääkkeitä ja sepelvaltimotautia sairastamattomista 48 %. Diabeetikoiden lipidilääkkeiden käytön muutoksia ei liene tutkittu ainakaan tässä mittakaavassa aikaisemmin, mutta aiemman suomalaisen tutkimuksen mukaan vuonna 2002 sepelvaltimotautia sairastavista diabeetikoista 77 % käytti lipidilääkkeitä (19). Tuloksia voidaan verrata myös suomalaiseen FINRISKI 2007 -tutkimukseen (20), jossa havaittiin, että 35-74-vuotiaasta sepelvaltimotautia sairastavasta väestöstä kolesterolilääkkeitä käytti 70 %. Uusien statiinilääkkeiden käyttäjien keskuudessa lääkkeen käytön jatkuvuus oli todennäköisempää diabeetikoiden keskuudessa kuin muilla (21).

Myös diabeetikoiden verenpainelääkkeiden käyttö lisääntyi selvästi. Tutkimusjakson lopulla lähes jokainen sepelvaltimotautia sairastava diabeetikko käytti ainakin yhtä verenpainelääkettä. ACE:n estäjien käyttö lisääntyi etenkin miehillä. Myös uusien verenpainelääkkeiden, angiotensiini II -antagonistien käyttö yleistyi. Diabeetikoiden verenpainelääkkeiden käytön muutoksista ei löytynyt vastaavia tutkimuksia, mutta koko väestöä koskevista terveyskyselyistä esimerkkinä voisi olla yhdysvaltalainen tutkimus, jossa havaittiin, että 40-74-vuotiaita verenpainelääkkeiden käyttäjiä oli 23 % vuosina 1988-1994, josta se nousi 32 %:iin vuosina 2001-2006 (18).

Miksi lääkkeiden käyttö on lisääntynyt?

Lipidilääkkeiden käytön lisääntymiseen ja lääkehoitoon sitoutumiseen on saattanut vaikuttaa mm. lääkekorvauskäytäntöjen muuttuminen ja lääkevalmisteiden hinnan olennainen lasku tutkimusjakson aikana. Vuonna 2000 sepelvaltimotautia sairastavat saivat erityiskorvausoikeuden statiinilääkkeisiin, kun aiemmin erityiskorvausoikeus koski vain familiaarista hyperkolesterolemiaa sairastavia. Lisäksi huhtikuussa 2003 aloitettiin geneerinen substituutio, jolloin reseptissä määrätyn lääkkeen voi apteekissa vaihtaa halvempaan rinnakkaisvalmisteeseen. Lisäksi tammikuussa 2006 lääkekorvauksia muutettiin niin, että peruskorvausluokassa ja alemmassa erityiskorvausluokassa kiinteistä ostokertaisista omavastuuosuuksista luovuttiin ja korvauksen laskutavassa siirryttiin prosentteihin. Muutoksen myötä edulliset ostot, joiden kustannukset aiemmin jäivät kiinteän omavastuuosuuden alle, kirjautuivat korvausrekisteriin (22). Näiltä osin vuosien 2006-2007 rekisteritietoja voidaan pitää aiempaa kattavampina lääkeostojen suhteen. Vuosittaisissa käyrissä ei ainakaan lipidilääkkeiden ostoissa kuitenkaan näy näinä kahtena vuonna minkäänlaista hyppäystä, vaan nousu on ollut tasaista. Lokakuussa 2006 statiinilääkkeiden korvattavuuskäytäntöä muutettiin niin, että atorvastatiinia ja rosuvastatiinia alettiin korvata vain vaikeahoitoisen lipidihäiriön hoidossa suuren riskin potilailla. Yli puolet atorvastatiini- ja rosuvastatiinilääkityksestä vaihdettiin edullisempaan statiiniin (23).

Verenpainelääkkeiden käytön lisääntymisen taustalla on verenpaineen hoitotavoitteiden tiukentuminen. Verenpaineen tavoitearvo diabeetikolla on alle 130/80 mmHg. Tämän arvon toistuvasti ylittävä verenpaine on hoidon aihe (7,24,25,26). Kohonnut verenpaine on tärkein aivoinfarktin riskitekijä, joka on hoidettavissa (27). Noin 10 mmHg:n lasku systolisessa verenpaineessa vähentää aivoinfarktin riskiä kolmanneksella (28,29). Diabeetikoilla on suurempi aivohalvauksen riski kuin muilla, joten verenpaineen huolellinen hoito on erittäin tärkeää. Vuosina 1997-2007 diabetesta sairastavien henkilöiden sairastuminen ensimmäiseen aivoinfarktiin on laskenut merkitsevästi (30). Aivoinfarktien määrä on vähentynyt tyypin 1 diabeetikoilla miesten osalta 37 % ja naisten osalta 53 %. Vastaavat luvut ovat tyypin 2 diabeetikkomiehillä 34 % ja naisilla 42 %.

Diabeetikoiden lipidi- ja verenpainelääkkeiden käytön merkittävään lisääntymiseen ovat varmasti vaikuttaneet myös 2000-luvun alun Käypä Hoito -suositukset dyslipidemioiden ja verenpaineen hoidosta sekä Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelma (DEHKO 2000-2010). Dehko-ohjelmaan liittyvien diabeetikoiden hoitotasapainotutkimusten (31,32) mukaan diabeetikoiden kokonaiskolesterolitason mediaani oli 5,1 mmol/l vuosina 2000-2001 ja 4,4 mmol/l vuosina 2009-2010. Verenpaineen mediaanitaso oli laskenut samana ajankohtana 144/82 mmHg:stä 140/81 mmHg:hen.

Koko väestöä koskevassa otoksessa, FINRISKI-tutkimuksessa (33) 25-64-vuotiaiden henkilöiden kokonaiskolesterolin keskiarvo laski vuosina 2002-2007 niin, että se oli sekä miehillä että naisilla vielä selvästi yli 5,0 mmol/l. Verenpaineen lasku oli vähäistä, ja keskiarvo oli vuonna 2007 miehillä 135,9 mmHg ja naisilla 128,8 mmHg. Dehko- ja FINRISKI-tutkimusten asetelmat ovat sen verran erilaisia, että koko väestöä ja diabeetikoita koskevia tuloksia ei voi suoranaisesti verrata.

Lopuksi

Diabetesta sairastavien lipidi- ja verenpainelääkkeiden käyttö lisääntyi tutkimusajankohtana selvästi. Aikaisemmin beetasalpaajien käyttöä vierastettiin diabeetikolla niiden mahdollisen hypoglykemian oireita peittävän vaikutuksen tai insuliiniresistenssiä lisäävän vaikutuksen vuoksi. Nykysuosituksissa myös diabeetikon sekundaaripreventioon kuuluvat ASA, beetasalpaaja, statiini ja ACE:n estäjä, ellei näille ole selkeitä vasta-aiheita. Lipidilääkkeiden käyttö näyttäisikin nykyään toteutuvan entistä useammin hoitosuositusten mukaisesti.

Valtimotaudin riskitekijöiden hoidon kohentuminen ja sepelvaltimotautikohtausten aiempaa aktiivisempi hoito ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että tyypin 2 diabeetikoiden ylikuolleisuus sydän- ja verisuonitauteihin on vähentynyt muuhun väestöön verrattuna (4). Näyttäisi siltä, että diabeetikoiden tehokas sekundaaripreventio mm. lääkehoidon ja toimenpiteiden avulla on vähentänyt diabeetikoille ilmaantuvia lisäsairauksia ja pienentänyt kuolleisuutta. Koska diabetes nostaa erityisen paljon juuri naisten ylikuolleisuutta (2), on tärkeää, että diabetesta sairastavien naisten sepelvaltimotautiin liittyviä riskitekijöitä hoidetaan yhtä tehokkaasti kuin miesten. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että diabetesta sairastavien naisten ja miesten sepelvaltimotaudin riskitekijöiden lääkehoitokäytännöt ovat lähes yhteneviä. Tärkeitä ovat myös diabeetikoille yleisesti suositetut elintapaohjeet kuten suolankäytön välttäminen, ravinnon rasvahappokoostumus, liikunta, painonhallinta, tupakoimattomuus ja enintään kohtuullinen alkoholinkäyttö (7).

Lisäsairaudet yli kolminkertaistavat diabeetikon hoitokustannukset (34). Inhimillisten tekijöiden lisäksi olisikin myös taloudellisesti järkevää hoitaa diabeetikoita niin, että lisäsairaudet saataisiin estettyä tai niiden ilmaantuminen siirrettyä mahdollisimman pitkälle.

Tästä asiasta tiedettiin

- Diabeetikoilla on muuta väestöä suurempi riski sairastua ja kuolla sepelvaltimotautiin.

- Hoitosuosituksissa diabeetikoille suosi-tellaan tehokasta dyslipidemian ja kohonneen veren-paineen hoitoa, ellei lääkkeettömällä hoidolla päästä hoitotavoit-teisiin.

- Lipidilääkkeiden käyttö on 2000-luvulla lisään-tynyt selvästi koko väestössä.

Tämä tutkimus opetti

- Sepelvaltimotautia sairastamattomien diabeetikoiden lipidi-lääkkeiden käyttö viisinkertaistui vuosina 1997-2007.

- Sepelvaltimotautia sairastavilla diabee-tikoilla lipidilääkkeiden käytön lisäys oli miehillä kolminkertainen ja naisilla nelinkertainen.

- Vanhemmissa ikäryh-missä lipidilääkkeiden käytön kasvu on ollut vielä nopeampaa kuin nuoremmissa ikäryh-missä.

- Vuonna 2007 sepel-valtimotautia sairasta-vista diabeetikoista 96 % käytti vähintään yhtä verenpainelääkettä ja 70 % vähintään kahta eri lääkeryhmän veren-painelääkettä.