Suomalaisen aikuisväestön koettu terveys vuosina 1979-95
Suomalaisen aikuisväestön sydän- ja verisuonitautikuolleisuus on pienentynyt voimakkaasti viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana (1,2). Lisäksi esimerkiksi keuhkosyöpäkuolleisuus on vähentynyt (3) ja yleinen elinikä pidentynyt. Etenkin naisten (4) ja molemmissa sukupuoliryhmissä yli 55-vuotiaiden (5,6) koettu yleinen terveydentila on parantunut selvästi.
Koettu terveydentila on keskeinen elämänlaadun tekijä. Jylhä (7) totesi vanhusväestöstä tekemässään tutkimuksessa, että tyytyväisyyttä elämään määrää pikemmin käsitys omasta terveydestä kuin lääkärin toteamat sairaudet. Monien tavallisten oireiden esiintyvyydestä väestössä tiedetään vähän, vaikka koetut vaivat ja oireet sekä oma arvio terveydentilasta ovat myös keskeisiä terveyspalvelujen ja lääkityksen käytön syitä (8).
Kysely- ja haastattelututkimukset ovat ainoa käyttökelpoinen menetelmä väestön koettujen oireiden kartoittamiseen (9). Vaikeimpien sairauksien esiintyvyyttä niillä ei voida luotettavasti selvittää, koska sairaimmat jättävät parempikuntoisia todennäköisemmin vastaamatta. Sen sijaan suhteellisen vaarattomien oireiden kohdalla luotettavuus on parempi. Oma ilmoitus terveydentilasta täsmää ilmeisen hyvin myös lääkärin arvioon terveydentilasta, ainakin vanhuksilla (10).
Naiset sairastavat ja oireilevat yleensä enemmän kuin miehet (11,12,13), mutta miehet kuolevat keskimäärin nuorempina (14).
Koettua yleistä terveydentilaa arvioidaan varsin usein neljä- tai viisiportaisella asteikolla. Näinkin yksinkertainen mittari on osoittautunut käyttökelpoiseksi ja näyttää ennustavan tulevia terveysongelmia (15), jopa kuolleisuutta (16,17,18,19,20). Koettu terveydentila näin arvioituna kuvastanee lähinnä yksilön pitkäaikaissairauksia (21).
Rasituksessa ilmenevä rintakipu on useimmin angina pectoriksen ja verisuonten kovettumataudin oire. Suomen työikäisen väestön sydän- ja verisuonitautikuolleisuus on kahden viime vuosikymmenen aikana pienentynyt alle puoleen (1,2). Siten rintakipujen voisi olettaa heillä vähentyneen, jos niiden ilmoitettu esiintyvyys seuraa sydän- ja verisuonitautien esiintyvyyden muutoksia. Toistuva tai pitkäaikainen rintakipu voi kuitenkin johtua monenlaisista sydänperäisistä syistä (22) ja lisäksi esimerkiksi gastrointestinaalisista tai keuhkoperäisistä syistä, tai se voi olla lihasperäistä tai psykosomaattista.
Tuki- ja liikuntaelinsairauksien osuus työikäisen väestön pitkäaikaissairauksista on kasvanut sydän- ja verisuonisairauksien vähentyessä (23,24). Tuki- ja liikuntaelinten oireet ja sairaudet ovat tavallisia terveyspalvelujen käytön sekä töistä poissaolon ja työkyvyttömyyden syitä (25,26,27,28). Niistä johtuvat taloudelliset menetykset ovat huomattavia ja kasvaneet nopeasti (29,30). Kaksi kolmannesta näistä kustannuksista aiheutuu eläkkeistä ja päivärahoista (31). Selkäkipu tai -särky oli ilmoitettu työtä haittaavaksi oireeksi 44 %:ssa työkyvyttömyyseläkehakemuksista vuonna 1994 julkaistun tutkimuksen mukaan (32).
Vuosina 1977-80 toteutetussa Mini-Suomi-tutkimuksessa yli 30-vuotiaista miehistä ja naisista noin kolmanneksella oli ollut selkäkipua haastattelua edeltäneen kuukauden aikana (33) ja lähes joka kymmenes kertoi kärsineensä selkäkivusta "jatkuvasti" (34). Nivelkivusta ilmoitti kärsineensä lähes puolet vastaajista (33). Etenkin selkäkipu on hankala oire, jolle ei läheskään aina löydetä esimerkiksi radiologisesti selvää orgaanista selitystä (35,36).
Jalkojen turvotusta viimeksi kuluneen kuukauden aikana esiintyi FINRISKI-tutkimuksen mukaan vuosina 1972-92 30-59-vuotiaista itäsuomalaisista miehistä 3-9 %:lla ja naisista 22-29 %:lla (4). Sitä voivat aiheuttaa esimerkiksi sydän-, maksa- tai munuaisvaivat, lihavuus sekä laskimoläppien vajaatoiminta ja laskimotukokset. Suonikohjut on todettu suomalaisessa väestössä yleiseksi vaivaksi (37).
Ummetuksesta voidaan puhua, jos ulostaminen tapahtuu 2-3 kertaa viikossa tai harvemmin ja potilaalla on tähän liittyviä vaivoja. Väestössä se kuitenkin käsitetään vaihtelevin tavoin (38). Ummetuksen taustalla ovat usein ravintoperäiset syyt, lähinnä ravinnon vähäinen kuitupitoisuus sekä liikunnan puute.
Ihottumaan on monia syitä. Mini-Suomi-tutkimuksen mukaan 30 vuotta täyttäneistä suomalaisista 12,2 %:lla oli joskus ollut lääkärinhoitoa vaatinut pitkäaikainen ihottuma (33).
Psykosomaattisista oireista tässä artikkelissa tarkastellaan kolmea tavallista: päänsärkyä, unettomuutta ja masentuneisuutta. Päänsärkyä esiintyy ainakin joskus lähes kaikilla (39), myös lapsilla (40,41). Suomessa pääkipu tai päänsärky esitettiin työtä haittaavaksi oireeksi 12 %:ssa eläkehakemuksista vuonna 1994 julkaistussa selvityksessä (32). Päänsärkyyn käytettiin Pohjois-Karjalassa tehdyn tutkimuksen mukaan lääkitystä eniten kaikista oireista (42). Henkilöt, joilla oli usein päänsärkyä, osoittautuivat muita alttiimmiksi myös muille somaattisille ja psykosomaattisille oireille.
Unihäiriöt ovat tavallisia. Haastattelututkimuksissa on todettu kuudella aikuisella kymmenestä esiintyvän vuosittain tilapäistä ja noin joka kymmenennellä jatkuvaa tai usein toistuvaa unettomuutta (43). Unettomuus esiintyi työtä haittaavana oireena 12 %:ssa eläkehakemuksista (32). Unihäiriöt vaivaavat tavallisesti naisia enemmän kuin miehiä ja lisääntyvät iän myötä (44).
Mini-Suomi-tutkimuksessa alakuloisuutta tai masentuneisuutta ilmoitti kokeneensa viime aikoina vajaa neljäsosa naisista ja noin 15 % miehistä (33). Masennuksen osuus työkyvyttömyyseläkkeiden syynä on kasvanut Suomessa nopeasti; vuonna 1993 se oli 9 % (45). Masennuksen suorien kustannusten on arvioitu olevan noin miljardi markkaa vuodessa ja epäsuorien yli neljä miljardia (46). Masennus voi yhdistyä moniin somaattisiin sairauksiin ja osaltaan vaikeuttaa potilaan tilaa (47), dia-gnostiikkaa ja hoitoa. Suurin osa masennuspotilaista hoidetaan perusterveydenhuollossa.
Tässä artikkelissa tarkastellaan yleisen koetun terveydentilan sekä edellä mainittujen oireiden esiintyvyyttä suomalaisessa aikuisväestössä vuosina 1979-95.
AINEISTO JA MENETELMÄT
Kansanterveyslaitoksen epidemiologian ja terveyden edistämisen osasto on koonnut vuodesta 1978 lähtien tietoa suomalaisen aikuisväestön terveydentilasta ja terveyskäyttäytymisestä (AVTK-tutkimus). Perusjoukkona on maan 15-64-vuotias väestö. Tutkimus tehdään vuosittain huhti-toukokuussa postikyselynä väestörekisteristä poimitulle 5 000 henkilön edustavalle satunnaisotokselle. Otokseen valituille lähetetään joko suomen- tai ruotsinkielinen lomake, jonka sisältö on ollut pääpiirteissään sama vuodesta toiseen.
Vastanneiden lukumäärät sekä vastausprosentit tutkimusvuosina ilmenevät taulukosta 1. Miesten vastausaktiivisuus on ollut 64-81 % ja naisten 72-85 %. Tätä kirjoitusta varten on otoskoon kasvattamiseksi yhdistetty aina kahden peräkkäisen vuoden otokset. Vuosi 1995 esiintyy kuitenkin tarkastelussa yksinään. Vuoden 1978 kyselyssä ei vielä kerätty tietoja tässä kirjoituksessa käsitellyistä asioista.
Yleistä koettua terveydentilaa tiedusteltiin kysymyksellä: "Onko oma terveydentilanne nykyisin mielestänne yleensä hyvä, melko hyvä, keskitasoinen, melko huono vai huono?". Tarkastelimme niiden osuutta, jotka olivat valinneet vaihtoehdon hyvä tai melko hyvä. Myöhemmin tekstissä käytämme näistä ryhmistä termiä "hyvä" terveydentila.
Oireiden esiintyvyyttä tiedusteltiin kysymyksellä: "Onko Teillä viimeksi kuluneen kuukauden (30 pv) aikana ollut seuraavia oireita tai vaivoja?" Vastaajalla oli mahdollisuus ympyröidä vaihtoehto 1 = kyllä tai olla tekemättä mitään merkintää lomakkeeseen. Vuoteen 1984 asti valittavana oli myös vaihtoehto 2 = ei. Kumpanakin ajanjaksona kyllä-vastausten osuus on laskettu kaikista lomakkeen palauttaneista, mutta mainitusta muutoksesta näyttää silti useiden kysymysten kohdalla aiheutuvan pieni esiintyvyyden tasomuutos. Siksi kuvioissa 2-7 prevalenssit esitetään erikseen vuosilta 1979-84 ja 1985-95. Tulokset ilmoitetaan neljässä ikäluokassa. Nuorin (15-19-v) on viisivuotisikäluokka ja muut kolme 15-vuotisikäluokkia, koska nuorimmat vastaajat poikkesivat muista varsin selvästi useimmissa asioissa.
TULOKSET
Sekä miesten että naisten yleinen koettu terveydentila parani tutkimusjakson aikana selvästi (kuvio 1). 1970- ja 1980-lukujen taitteessa runsaat 60 % miehistä ja naisista koki terveytensä hyväksi, kun taas tutkimusjakson viimeisinä vuosina vastaavat osuudet olivat noin 70 % miehistä ja 76 % naisista. Iän lisääntyessä terveytensä hyväksi kokevien osuus pieneni melko säännönmukaisesti. Kahden nuorimman ikäluokan ero oli kuitenkin etenkin naisten joukossa pieni. Terveydentilansa hyväksi ilmoittaneiden osuus suureni eniten tutkimuksen vanhimmassa ikäluokassa.
Rintakipua rasituksessa kyselyä edeltäneen kuukauden aikana kokeneiden osuus pieneni 16 vuoden aikana kummassakin sukupuoliryhmässä 13 %:sta keskimäärin 5 %:iin (kuvio 2). Väheneminen tapahtui lähinnä aineiston kahdessa vanhimmassa ikäluokassa, joissa oireen esiintyvyys pieneni miehillä puoleen ja naisilla kolmannekseen vuoden 1979 lukemista.
Selkä- ja nivelkipujen esiintyvyys pysyi varsin tasaisena koko tutkimusajan (kuviot 3 ja 4). Naisilla näkyy kuitenkin lievää laskua selkäkivun esiintyvyydessä. Selkäkipua koki kuukausittain keskimäärin 30-40 % aineistosta, ja nivelsärkyä noin puolet vähemmän. Miehillä näitä vaivoja esiintyi jonkin verran vähemmän kuin naisilla. Selkä- ja etenkin nivelsärky yleistyi huomattavasti ikääntymisen myötä. Varsinkin naisilla ikäluokkien väliset selkäkivun esiintyvyyden erot pienenivät tutkimusjakson aikana.
Jalkojen turvotus ja suonikohjut olivat tyypillisesti naisten ongelmia. Miehistä niitä ilmoitti likimain viisi prosenttia. Naisista jalkojen turvotusta esiintyi keskimäärin 15-22 %:lla ja suonikohjuja 11-19 %:lla. Molemmat oireet yleistyivät iän myötä. Jalkojen turvotuksen esiintyvyys pysyi tutkimusjakson ajan melko tasaisena. Suonikohjujen esiintyvyys sen sijaan väheni etenkin vanhimmissa ikäluokissa.
Ummetusta ilmoitti kokeneensa kyselyä edeltäneen kuukauden aikana noin 5 % miehistä ja 10- 14 % naisista. Nuorimmassa ikäluokassa oire oli selvästi harvinaisempi kuin muissa. Ummetuksen yleisyydessä ei tutkimusjakson aikana tapahtunut merkittäviä muutoksia, naisilla kuitenkin todetaan hienoista laskua.
Ihottumaa esiintyi miesten kaikissa ikäluokissa suunnilleen yhtä paljon, 10-18 %:lla, ja prevalenssi suureni heidän aineistossaan jonkin verran tutkimusaikana. Naisilla oire oli hieman yleisempi kuin miehillä ja ikäluokkien väliset erot suuremmat: eniten, 19-27 %:lla, sitä esiintyi kahdessa nuorimmassa ikäluokassa.
Päänsärkyä ilmoitti poteneensa edellisen kuukauden aikana noin kolmannes miehistä ja puolet naisista (kuvio 5). Miehillä ikäluokkien väliset erot olivat pienemmät kuin naisilla, mutta kummallakin sukupuolella oire oli yleisin kahdessa nuorimmassa ikäluokassa. Päänsäryn esiintyvyys pysyi samantasoisena koko tutkimusajan.
Unettomuus yleistyi miehillä jonkin verran tutkimusjakson keskivaiheilla, etenkin nuorimmassa ikäluokassa (kuvio 6). 1990-luvulla vaiva oli kummassakin sukupuoliryhmässä yhtä yleinen. Miehillä unettomuus lisääntyi melko säännöllisesti iän myötä. Naisilla se oli harvinaisinta 20-34-vuotiailla ja selvästi tavallisinta vanhimmassa ikäluokassa. Masentuneisuus oli naisilla yleisempää kuin miehillä: miehistä keskimäärin 11-16 % ja naisista noin 20 % oli kokenut sitä kyselyä edeltäneen kuukauden aikana (kuvio 7). Miehillä ikäluokkien väliset erot olivat hyvin pieniä. Naisista masentuneisuus vaivasi eniten nuorinta ikäluokkaa. Molempien sukupuolten aineistossa masentuneisuus yleistyi lievästi 1990-luvulla.
POHDINTA
Naiset ilmoittivat erilaisia oireita enemmän kuin miehet, mikä vahvistaa aiempien tutkimusten tuloksia (48). Naiset saattavat olla miehiä avoimempia ilmaisemaan terveysongelmiaan, mikä voi selittää osan naisten suuremmasta sairastavuudesta (49,50). Sairastelusta huolimatta suomalaiset naiset elävät yhä selvästi pitempään ja kokevat myös yleisen terveydentilansa paremmaksi kuin miehet. Naisilla myös sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden kehitys on ollut suotuisampaa kuin miehillä (1).
Aineistomme tuloksia yleisestä koetusta terveydentilasta vuosilta 1979-93 on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä (5). Molempien sukupuolten, mutta etenkin naisten koettu yleinen terveydentila on parantunut parin viime vuosikymmenen aikana, mikä on näkynyt myös FINRISKI-tutkimuksen tuloksissa (4).
Rasitusrintakivun esiintyvyys väheni selvästi etenkin kahdessa vanhimmassa ikäluokassa tutkimusjakson aikana, mikä sopii tietoon sydän- ja verisuonisairauksien vähenemisestä työikäisessä väestössä (1,2). Rintakivun muutaman prosentin prevalenssi alle 50-vuotiailla selittynee pääosin muista kuin sydänperäisistä syistä.
Selkä- ja nivelkipujen esiintyvyyttä aineistossamme vuosina 1979-92 on käsitelty Lääkärilehdessä aiemmin (51). Aiemmissa tutkimuksissa selkäkivun on todettu olevan yleisintä viimeisinä työvuosina, eläkeikäisillä se ei enää lisäänny vaan jopa vähenee (33,52,53). Sen sijaan nivelkivun yleisyys näyttää vanhuusvuosina pysyvän tasaisempana tai ainakin pienenevän hitaammin (33). Otoksemme ei sisältänyt 65-vuotiaita tai sitä vanhempia, joten emme voi kommentoida aiempia tutkimuksia tältä osin. Vanhimpien ikäluokkien puuttuminen ja 15-29-vuotiaiden mukanaolo selittänevät kuitenkin nivelsäryn esiintyvyyslukujen pienuuden tässä aineistossa verrattuna Mini-Suomi-tutkimukseen (33), jonka aineiston alaikäraja oli 30 vuotta. Nuorempi ikärakenne huomioon ottaen selkä- ja nivelkivun esiintyvyysluvut tässä tutkimuksessa ovat varsin yhteneviä FINRISKI-tutkimuksen tulosten kanssa (4).
Selkä- ja nivelkipujen tasainen ilmoitettu esiintyvyys tutkimusaikana ei selitä tuki- ja liikuntaelinsairauksien perusteella myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden voimakasta lisääntymistä 1980-luvun jälkipuoliskolla (30). Myöskään lääkärin toteamien tai hoitamien selän kulumavikojen tai muiden selkäsairauksien määrä ei näytä kasvaneen (54). Siten syitä TULE-vaivojen aiheuttaman työkyvyttömyyden kasvuun täytyy etsiä muualta (55). Työn keskimääräinen fyysinen rasittavuus on vähentynyt tutkimusjakson aikana, joten työperäisten tuki- ja liikuntaelinkipujen voisi olettaa vähentyneen. Suomalaisilla maanviljelijöillä selkä- ja nivelkipujen esiintyvyys oli vähentynyt selvästi vuosina 1979-92 (56). Selkäkipujen yleisyys, niiden syiden selvittämisen vaikeus sekä selkäkivun toistumistaipumus tekevät selkävaivoista todellisen ongelman perusterveydenhuollolle. Väestön ikääntyessä tuki- ja liikuntaelinvaivat tulevat todennäköisesti yhä keskeisemmäksi kansanterveysongelmaksi.
Jalkojen turvotuksen tasainen esiintyminen tutkimusjaksona sekä sukupuolten välinen esiintymisen ero vahvistavat FINRISKI-tutkimuksen tuloksia (4). Suonikohjut olivat naisilla selvästi tavallisempia kuin miehillä, kuten aiemmissakin tutkimuksissa (4,37,57). Suonikohjujen väheneminen naisilla sopii yhteen vuosien 1972-92 FINRISKI-tutkimustulosten kanssa (4). Suonikohjujen riskitekijät tunnetaan melko puutteellisesti. Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa (57) suonikohjujen esiintyvyyden ei todettu lisääntyneen iän myötä yli 40-vuotiaassa aikuisväestössä. Sen mukaan naisilla, joilla oli suonikohjuja, oli muihin naisiin verrattuna useammin ylipainoa ja korkea systolinen verenpaine, myöhemmin alkanut menopaussi ja he olivat fyysisesti vähemmän aktiivisia. Miehet, joilla oli suonikohjuja, tupakoivat enemmän ja olivat fyysisesti vähemmän aktiivisia kuin miehet, joilla ei ollut suonikohjuja. Suonikohjukirurgian kehitys ja yleistyminen voi osin vaikeuttaa tulostemme tulkintaa. Leikattuja suonikohjuja saatetaan ilmoittaa vaihtelevasti.
Ummetuksesta vastaajilla oli varmastikin toisistaan poikkeavia käsityksiä, ja siksi tässä esitetyt luvut kuvaavat korostetusti niiden osuutta, jotka katsoivat itsellään olevan ummetusta - eivät niiden, joilla vaiva oli lääketieteellisesti määriteltynä (58). Todellinen ummetuksen esiintyvyys lienee pienempi kuin kyselytutkimuksissa ilmoitettu (38). Aineistossamme koetun ummetuksen yleisyys ja sukupuoli-ero on varsin yhtenevä FINRISKI-tulosten kanssa (4).
Ihottuma on käsitteenä melko selvä ja yksinkertainen havaita, joten sen yleisyyden arvioinnissa kyselytutkimus on todennäköisesti luotettava menetelmä. Ihottuman laatua, kestoa ja syytä ei tässä tutkimuksessa arvioitu. Mini-Suomi-tutkimuksessa pitkäaikaisen ihottuman esiintyvyydessä ei ollut huomattavaa eroa miesten ja naisten välillä (33). Omassa aineistossamme oire oli naisilla hieman tavallisempi kuin miehillä ja naisilla niitä harvoja oireita, joiden esiintyvyys väheni iän myötä.
Päänsärkyä, unettomuutta ja masentuneisuutta voidaan pitää psykosomaattisina oireina. Nämä oireet ovat sinänsä merkityksellisiä ja voivat myös johtaa lääkärin muiden ongelmien jäljille. Psykosomatiikka tulisikin ottaa huomioon kaikessa lääketieteellisessä hoidossa (59). Psyykkinen stressi aiheuttaa usein somaattisia oireita (60,61). Psykosomaattiset oireet ovat tutkimuksissa olleet naisilla tavallisempia kuin miehillä (4,8,11,33,49), samaan viittaavat myös tämän tutkimuksen tulokset.
Päänsärky oli naisilla yleisempää kuin miehillä. Samanlainen tulos saatiin Pohjois-Karjalasta 1970-80-luvuilla (42). Sen mukaan vuonna 1982 naiset kärsivät päänsärystä 1,4 kertaa ja toistuvasta päänsärystä 1,6 kertaa niin usein kuin miehet; usein toistuvan päänsäryn esiintyvyys oli samana vuonna 11 % ja päänsäryn yleensä 56 %. Omassa aineistossamme päänsärky väheni iän myötä. Samanlainen tulos saatiin Ruotsissa, Göteborgissa tehdyssä tutkimuksessa (12).
Unettomuus pääsääntöisesti lisääntyi iän myötä, poikkeuksena oli naisten nuorin ikäluokka. Naisilla esiintyi enemmän unettomuutta kuin miehillä, kunnes 1990-luvulla sukupuoliero lähes katosi. Toteamamme unettomuuden yleisyys vastaa Mini-Suomi-tutkimuksessa todettua (33); sen mukaan 30 vuotta täyttäneistä miehistä 19,1 % ja naisista 23,5 % ilmoitti viimeaikaisesta unettomuudesta.
Naiset ilmoittivat masentuneisuutta miehiä useammin. Käsitys masentuneisuudesta ja alttius sen ilmoittamiseen voivat kuitenkin olla erilaiset eri sukupuoli- ja ikäryhmissä. Mini-Suomi-tutkimuksen (33) tulokset masentuneisuuden yleisyydestä ovat melko yhtenevät omiemme kanssa. Alakuloisuudesta tai masentuneisuudesta ilmoitti Mini-Suomi-tutkimuksen mukaan kärsineensä viime aikoina 14,5 % miehistä ja 22,7 % naisista. Suomalaisessa UKKI-tutkimuksessa (62), joka selvitti mielenterveyshäiriöiden esiintyvyyttä, mielenterveyden todettiin kohentuneen vuosina 1970-86, mutta sen jälkeen kehitys ei jatkunut yhtä suotuisana. Seurannan loppupuolella todettiin nimenomaan masentuneisuuden yleistyneen. Psykosomaattinen oireilu yleensä pysyi UKKI-tutkimuksen mukaan suurin piirtein vakiona.
Myös tässä esittämämme tulokset osoittavat masentuneisuuden lievästi yleistyneen viime vuosina. 1990-luvun alkuvuosina lisääntynyt työttömyys on voinut vaikuttaa sekä lisääntyneiden paineiden alla työssä käyvien että työttömäksi jääneiden mielialaan kielteisellä tavalla. Masentuneisuuden yleisyyden vuoksi terveyskeskuslääkäreiltä edellytetään valmiuksia kohdata ja hoitaa potilaita, joiden tilaa masennus pahentaa. Tästä aiheesta on lääkäreille järjestetty kokeiluluonteista koulutusta (63).
LOPUKSI
Suomalaisten terveys on parantunut monin merkittävin tavoin viime vuosikymmeninä. Useat kuolemaan johtavat sairaudet ovat siirtyneet vanhempiin ikäluokkiin. Eliniän pidentyminen antaa mahdollisuuden keskittyä aikaisempaa enemmän elinvuosien laadun parantamiseen. Väestön koettuun terveydentilaan ja sen yleisiin oireina ilmoitettuihin puutteisiin tulisi vastaisuudessa panna enemmän painoa hoitoa kehitettäessä ja terveydenhuoltojärjestelmän toimintaa arvioitaessa.
