Uutta tietoa hedelmättömyyden yleisyydestä

Käsitteitä hedelmättömyys, infertiliteetti ja tahaton lapsettomuus käytetään toistensa synonyymeinä, ja niillä tarkoitetaan lisääntymiskyvyttömyyttä. Hedelmällisilläkin pareilla raskauden alkamisen odotteluajat vaihtelevat, ja raskautta yrittävä pari määritellään yleensä hedelmättömäksi vasta sitten, jos säännölliset yhdynnät ilman ehkäisyä eivät ole johtaneet raskauden alkamiseen vuoden kuluessa. Toisinaan tämä aikaraja asetetaan kahteen vuoteen. Hedelmättömyys tiettynä hetkenä tai tietyllä aikavälillä tarkoittaa senhetkistä tilaa eikä välttämättä merkitse pysyvää lapsettomuutta. Sen sijaan käsite steriliteetti tarkoittaa pysyväksi todettua lisääntymiskyvyttömyyttä.

Tahattoman lapsettomuuden on arveltu yleistyneen viime vuosikymmeninä. Suomessa tällaiset arviot ovat perustuneet lapsettomuuden hoitoihin hakeutuvien määrän lisääntymisestä tehtyihin havaintoihin (1) ja sisäsynnytyselinten tulehdusten yleistymisestä tehtyihin päätelmiin (2). Lapsettomuusongelmien yleisyydestä ei kuitenkaan ole ollut käytettävissä koko maata edustavia tutkimustuloksia. Suomessa on viime vuosikymmeninä tehty ainoastaan yksi väestöpohjainen tutkimus lapsettomuusongelmien yleisyydestä. Rantala ja Koskimies (3) tutkivat 1980-luvun alussa hedelmättömyyden esiintymistä helsinkiläisten 30-, 35- ja 40-vuotiaiden naisten keskuudessa. Tutkimuksen mukaan noin 20 % kahden vanhemman ikäryhmän naisista ja noin 13 % nuorimman ikäryhmän naisista oli jossain elämänsä vaiheessa kokenut hedelmättömyyttä.

Monet naiset aloittavat lapsenteon nykyisin lähellä 30 vuoden ikää. Ensisynnyttäjien mediaani-ikä, joka 1960-luvun puolivälissä oli vähän alle 23 vuotta, on tätä nykyä noin 27 vuotta. Tämänkin lehden palstoilla on keskusteltu tällaisen kehityksen mahdollisista vaikutuksista lapsenteossa onnistumiseen (4). Ilmeistä onkin, että tällainen kehitys on osaltaan ollut lisäämässä lapsettomuusongelmia. Naisen iän vaikutuksesta raskaaksitulo-ongelmien ilmaantuvuuteen ei kuitenkaan ole tehty suomalaisia tutkimuksia ja muuallakin asiaa on tutkittu pääasiassa keinohedelmöitysaineistoista (5,6).

Vuonna 1989 tehtiin Suomen koko naisväestöä edustava hedelmällisyystutkimus, jossa kerättiin tietoja myös lapsettomuusongelmista. Seuraavassa raportoidaan aineistoon perustuvia ensimmäisiä tuloksia hedelmättömyyden yleisyydestä koko väestössä sekä väestöryhmien välisistä eroista. Lisäksi tarkastellaan kohorttikohtaisesti naisen iän vaikutusta raskaaksitulo-ongelmien ilmaantumiseen. Saman tarkastelun pohjalta arvioidaan myös lapsettomuusongelmien yleisyydessä tapahtuneita muutoksia.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Tutkimus on osa laajempaa "Perheellistyminen ja työ" -tutkimusta, jossa tutkitaan suomalaisten hedelmällisyydessä ja perhemuodoissa viime vuosikymmeninä tapahtuneita muutoksia ja niiden yhteyksiä koulutuksessa, työssäkäynnissä ja päivähoidossa tapahtuneisiin muutoksiin (7). Haastattelututkimuksena toteutetun tutkimuksen aineisto kerättiin vuoden 1989 lopulla. Otoksen perusjoukkona olivat koko maan vuosina 1938-67 syntyneet naiset, jotka tutkimukseen osallistuessaan olivat siis 22-51-vuotiaita. Otos (5 105 naista) poimittiin yksinkertaisella satunnaisotoksella Väestön keskusrekisteristä. Haastattelijoina toimivat Tilastokeskuksen haastattelutoimiston haastattelijat. Otoksesta saatiin haastatelluksi 4 155 naista eli 81,4 %. Tilastokeskuksessa on tehty aineistosta katoanalyysi, josta käy ilmi kadon ikäryhmittäinen ja alueellinen vaihtelu (8).

Tutkimus on lähestymistavaltaan elämänhistoriallinen. Haastattelulomakkeen ytimenä olivat kysymykset, joilla kerättiin yksityiskohtaista tietoa haastateltavan raskauksista, raskausyrityksistä ja synnytyksistä, ehkäisystä, avo- ja avioliitoista, koulutuksesta ja ammattihistoriasta sekä asumisesta. Nämä historiatiedot kerättiin siten, että tapahtumien tai asioiden esiintymisen lisäksi saatiin tietoja niiden ajoittumisesta ja kestosta. Tämä raportti perustuu raskausyritys-, raskaus- ja synnytyshistoriatietoihin. Lisäksi käytetään taustamuuttujista haastatteluhetken poikkileikkaustietoja.

Hedelmättömyyden esiintymistä selvitettiin kysymällä haastateltavilta raskaaksitulovaikeuksista seuraavalla kysymyksellä: "Onko Teillä milloinkaan ollut sellaisia ajanjaksoja, jolloin olette yrittänyt tulla raskaaksi, mutta ette ole onnistunut tai onnistumiseen on kulunut aikaa yli 12 kuukautta?" Tämän jälkeen tiedusteltiin kunkin tällaisen jakson alkamis- ja päättymisajankohtaa, joka kirjattiin kuukauden tarkkuudella. Toisaalla lomakkeessa kysyttiin elävinä syntyneiden lasten syntymäajankohtia. Lisäksi kysyttiin muista kuin elävän lapsen syntymään päättyneistä raskauksista raskauden päättymisajankohta, raskauden kesto sekä oliko kyseessä keskenmeno, raskaudenkeskeytys, kohdun ulkopuolinen raskaus vai lapsen syntyminen kuolleena. Näiden kysymysten avulla pitkittyneet raskausyritykset voitiin sijoittaa raskaushistoriaan ja päätellä mm. niiden sijoittuminen verrattuna ensimmäiseen elävänä syntyneeseen lapseen.

Naisella - tai oikeammin parilla, jota nainen tässä tutkimuksessa edustaa - katsottiin esiintyneen hedelmättömyyttä (infertiliteettiä), mikäli hänellä oli sellaisia raskausyrityksiä, joissa raskaus ei ollut alkanut vuoden kuluessa. Hedelmättömyyttä katsottiin esiintyneen myös niillä naisilla, jotka ilmoittivat, etteivät olleet koskaan käyttäneet ehkäisyä, koska eivät ole voineet tulla raskaaksi jonkin operaation tai sairauden seurauksena. Tällä perusteella hedelmättömiksi luokiteltuja oli aineistossa vain 32, kun sen sijaan raskaaksitulovaikeuksia kokeneita oli 562.

Tarkasteluissa erotetaan toisistaan primaarinen ja sekundaarinen infertiliteetti. Naisella katsottiin esiintyneen primaarista hedelmättömyyttä, jos naisen raportoima ensimmäinen pitkittynyt raskausyritys ajoittui ennen ensimmäistä elävänä syntynyttä lasta. Pelkästään sekundaarista hedelmättömyyttä katsottiin olleen niillä naisilla, joilla ensimmäinen pitkittynyt raskausyritys ajoittui ensimmäisen elävänä syntyneen lapsen jälkeen. Ne naiset, jotka ilmoittivat kokeneensa sairaudesta tai jostain operaatiosta johtuvaa hedelmättömyyttä, luokiteltiin primaarista ja sekundaarista hedelmättömyyttä kokeneisiin sen perusteella, oliko heillä yhtään elävänä syntynyttä lasta: jos tällaisella naisella oli vähintään yksi elävänä syntynyt lapsi, hedelmättömyys luokiteltiin sekundaariseksi, ja jos naisella ei ollut yhtään elävänä syntynyttä lasta, hedelmättömyys luokiteltiin primaariksi. Tahattomasti lapsettomiksi määriteltiin ne primaarista hedelmättömyyttä kokeneet naiset, joille ei ollut syntynyt yhtään elävänä syntynyttä lasta.

Tutkimusta varten naiset jaettiin haastatteluhetken koulutustason mukaan kolmeen luokkaan Tilastokeskuksen koulutusluokituksen (31.12.1986) periaatteita noudattaen (9). Käytetty kolmiluokkainen jaottelu perustuu korkeimman loppuun suoritetun tutkinnon suorittamiseen kuluvaan aikaan: perusasteen koulutus (koulutusta alle 9 vuotta), keskiasteen koulutus (koulutusta 10-12 vuotta) ja korkea-asteen koulutus (koulutusta yli 12 vuotta). Asuinalueittaisissa tarkasteluissa käytetään neliluokkaista jaottelua: pääkaupunkiseutu, muu Etelä-Suomi, Väli-Suomi ja Pohjois-Suomi (7). Pääkaupunkiseutuun kuuluvat Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa. Muu Etelä-Suomi kattaa Uudenmaan läänin muut kunnat sekä Turun ja Porin, Hämeen ja Kymen läänin sekä Ahvenanmaan. Väli-Suomea ovat Vaasan, Keski-Suomen, Mikkelin, Kuopion ja Pohjois-Karjalan lääni. Pohjois-Suomeksi on luokiteltu Oulun ja Lapin lääni.

Tilastolliset analyysit tehtiin SPSS-ohjelmistolla. Tulokset esitetään ryhmittäin laskettuina suhteellisina osuuksina ja niiden luottamusväleinä (10). Naisen raskausyrityksen aikaisen iän ja kohortin vaikutusta tutkittaessa testaukset tehtiin logit-mallilla.

TULOKSET

Kaikista naisista 14 % oli kokenut elämänsä aikana hedelmättömyyttä (taulukko 1). Primaarista hedelmättömyydestä oli kokemuksia 9 %:lla ja pelkästään sekundaarisesta hedelmättömyydestä 5 %:lla haastatelluista. Noin 1 % naisista oli kokenut sekä primaarista että sekundaarista hedelmättömyyttä. Hedelmättömyysongelmien takia täysin lapsettomia oli 4 % naisista.

Monille nuorimman ikäryhmän naisille lastenhankinta ei vielä ollut tullut ajankohtaiseksi. Niinpä hedelmättömyyskokemuksiakin oli heille ehtinyt kertyä vähemmän kuin muille (kuvio 1). Vanhimman ikäryhmän naisilla oli ollut hedelmättömyyttä vähemmän kuin 30-39-vuotiailla naisilla huolimatta siitä, että 30-39-vuotiailla hedelmällinen aika ja siten myös hedelmättömyyskokemusten kertyminen oli haastatteluhetkellä kesken. 30-39-vuotiailla oli nimenomaan primaarista hedelmättömyyttä enemmän kuin heitä vanhemmilla naisilla.

Tahattomasti kokonaan lapsettomien osuus vaihteli ikäryhmittäin 1 %:sta 6 %:iin. Vain vanhimmilla naisilla osuus kuvaa todellista lopullista lapsettomaksi jäävien osuutta. Näistä lähinnä 1940-luvulla syntyneistä naisista 3 % oli hedelmättömyysongelmien takia tahattomasti lapsettomia.

Koko naisväestössä hedelmättömyyskokemusten yleisyydessä ei ollut selviä alueellisia eikä koulutusryhmien välisiä eroja (taulukko 2). Tulokset ovat kuitenkin viitteellisesti sensuuntaisia, että primaarinen hedelmättömyys olisi Etelä-Suomessa ollut yleisempää kuin muualla Suomessa. Korkeimmin koulutetuista naisista oli hedelmättömyyttä - erityisesti sekundaaria hedelmättömyyttä - kokenut hieman pienempi osa kuin muista naisista.

Koko naisväestön hedelmättömyyskokemusten yleisyyden perusteella ei voida arvioida lapsen hankintaa suunnittelevan naisen hedelmättömyysriskiä ja sen riippuvuutta naisen iästä. Tämän riskin arvioimiseksi tarvitaan raskausyrityksen aikaisen iän mukaisia tietoja primaarisen hedelmättömyyden esiintymisestä niillä naisilla, jotka ovat olleet raskaana tai ainakin yrittäneet tulla raskaaksi. Näin tarkasteltuna primaarinen hedelmättömyys oli kaikissa naiskohorteissa ollut sitä yleisempää, mitä vanhempi nainen oli ollut ryhtyessään hankkimaan ensimmäistä lastaan (kuvio 2). Esimerkiksi vanhimmassa kohortissa raskauden alkamista oli joutunut odottelemaan 7 % niistä naisista, jotka yritykseen ryhtyessään olivat 20-24-vuotiaita, mutta 17 % niistä naisista, jotka raskausyrityksen alkaessa olivat 30-34-vuotiaita. Nuorempien syntymäkohorttien naiset olivat kokeneet primaarista hedelmättömyyttä tilastollisesti merkitsevästi enemmän kuin vuosina 1938-49 syntyneet naiset. Raskaaksitulo-ongelmat olivat yleistyneet niin nuorina kuin vanhempinakin lapsentekoon ryhtyneillä.

POHDINTA

Hedelmättömyydeksi (infertiliteetiksi) on tutkimuksissa määritelty yleensä joko vuoden tai kaksi vuotta kestänyt tulokseton raskausyritys (säännölliset yhdynnät ilman mitään ehkäisyä). Koska Suomessa hoitoon hakeutumista suositellaan yhden vuoden yrityksen jälkeen, käytettiin tässä tutkimuksessakin yhden vuoden rajaa. Tätä rajaa soveltaen tutkittiin naisten kokemaa ja haastattelussa ilmoittamaa hedelmättömyyttä.

Tutkimuksessa ei ollut tarkempia kysymyksiä hedelmättömyyden syistä, joten naisten vastauksissaan esiintuoma hedelmättömyys tarkoittaa naisten parisuhteissaan kokemaa hedelmättömyyttä, jonka syynä voi olla naisen, miehen tai molempien hedelmättömyys. Nykykäsityksen mukaan noin puolet hedelmättömistä pareista on sellaisia, joissa hedelmättömyys johtuu kokonaan tai osittain miehestä (11). Suurin osa tässä raportissa esitetyistä väestöryhmittäisistä hedelmättömyyden yleisyyttä kuvaavista luvuista on laskettu kyseisen väestöryhmän koko naisväestölle, joten kantalukuun sisältyvät myös sellaiset naiset, jotka eivät koskaan ole eläneet parisuhteessa. Näin lasketut luvut ovat siten pienempiä kuin parisuhteiden hedelmättömyyden yleisyyttä kuvaavat luvut olisivat.

Hedelmättömyyttä oli jossain elämänsä vaiheessa kokenut kaikista naisista 14 %. Suhdeluvuilla, joissa hedelmättömyysongelmia kokeneiden naisten määrä suhteutetaan naisten kokonaismäärään, saadaan karkeahko yleiskuva ongelman yleisyydestä esimerkiksi erilaisten lapsettomuushoitopalvelujen tarpeen arviointia varten, mutta ne ovat liian karkeita ja monitulkintaisia eri väestöjen tai eri ajankohtien vertailuun. Viime vuosikymmeninä Euroopassa tehdyissä hedelmättömyyden yleisyyttä selvitelleissä tutkimuksissa (3,12,13,14) hedelmättömyyden esiintyvyyttä on yleisimmin mitattu juuri tämäntyyppisillä mitoilla, joissa hedelmättömyyttä kokeneiden määrä on suhteutettu "riskille alttiiseen" naisväestöön. Eri tutkimuksissa saatujen tulosten vertailu on kuitenkin hankalaa, sillä hedelmättömyyden kokeminen on määritelty eri tutkimuksissa eri tavoin ja riskiväestöön on toisissa tutkimuksissa sisällytetty kaikki naiset, toisissa vain raskauksia yrittäneet naiset. Lisäksi eri tutkimuksissa on ollut mukana eri-ikäisiä naisia, joten keskimääräinen riskiaika on eripituinen. Tulosten tulkinta riippuu myös siitä, kuinka suuri osa naisista ylipäätään on suunnitellut lastenhankintaa ja ollut "alttiina" raskauksille, ja siitä, minkä ikäisinä naiset ovat lasta ryhtyneet yrittämään. Nämä tekijät vaikeuttavat myös tässä tutkimuksessa laskettujen koulutusryhmittäisten ja alueittaisten tulosten tulkintaa. Vaikka esitettyjen karkeiden tulosten mukaan väestöryhmien välillä ei selviä eroja havaittukaan, eroja voisi löytyä, jos käytettäisiin spesifimpiä ja yksiselitteisempiä mittareita.

Ikäryhmittäisten tarkastelujen mukaan haastatteluhetkellä 30-39-vuotiailla naisilla oli hedelmättömyyskokemuksia enemmän kuin nuoremmilla tai vanhemmilla naisilla. Rantala ja Koskimies (3) saivat 1980-luvun alussa hedelmättömyyttä kokeneiden osuudeksi 30-, 35- ja 40-vuotiailla helsinkiläisnaisilla 13 %, 19 % ja 20 %. Nämä osuudet ovat suunnilleen samansuuruisia kuin tässä tutkimuksessa saadut vastaavien ikäluokkien luvut. Jos kuitenkin otetaan huomioon se, että Rantalan ja Koskimiehen tutkimuksen 40-vuotiaat olivat 47-vuotiaita vuonna 1989, jolloin tämä tutkimus tehtiin, näyttäisi mahdolliselta, että tämän ikäluokan naisilla hedelmättömyysongelmat olisivat olleet pääkaupungissa yleisempiä kuin koko maassa keskimäärin. Ero saattaa kuitenkin liittyä myös helsinkiläistutkimuksessa käytettyyn poissulkukriteeriin, jolla poikkileikkaustilanteessa "ei alttiina olevat" jätettiin aineistosta pois.

Määriteltäessä hedelmättömyyttä primaariseksi ja sekundaariseksi verrataan hedelmättömyyden esiintymisajankohtaa tavallisesti ensimmäiseen raskauteen. Tässä tutkimuksessa hedelmättömyyden esiintymistä verrattiin kuitenkin ensimmäisen elävänä syntyneen lapsen syntymäajankohtaan lähinnä kahdesta syystä, joista toinen on yleispätevämpi ja toinen on seurausta tämän aineiston puutteista. Koska parin tavoitteena on pikemminkin elävänä syntynyt lapsi kuin raskaus, joka voi päättyä keskenmenoon tms., on sisällöllisesti perusteltua käyttää vertailukohteena ensimmäistä elävänä syntynyttä lasta; näin tulokset vastaavat suoraan käytännön kysymykseen siitä, kuinka suuri ongelma hedelmättömyys on ensimmäistä lastaan suunnittelevilla pareilla. Tällaisella määrittelyllä vältytään tässä aineistossa varmemmin myös luokitteluvirheiltä, sillä aineiston puutteet kohdentuvat nimenomaan poikkeuksellisiin raskauksiin. Aineistoon on arvioitu sisältyvän vain 30-45 % naisille tehdyistä raskaudenkeskeytyksistä (15). Lisäksi melkoinen määrä varhaisia keskenmenoja jäänee naisilta tunnistamatta, ja siten niitäkin puuttunee aineistosta. Näin ollen ensimmäisen raskausyrityksen ajoittuminen suhteessa ensimmäiseen raskauteen on epävarmempi tieto kuin ensimmäisen raskauden ajoittuminen suhteessa ensimmäiseen elävänä syntyneeseen. Selvää on, että tällä tavoin määritelty primaarinen hedelmättömyys on jossain määrin yliarvio tavanomaisen määritelmän mukaisesta primaarisesta hedelmättömyydestä.

Primaarista hedelmättömyyttä oli tulosten mukaan kokenut 9 % naisista ja pelkästään sekundaarista hedelmättömyyttä 5 % naisista. Noin 1 %:lla naisista oli kokemuksia sekä primaarisesta että sekundaarisesta hedelmättömyydestä. Näin ollen kaiken kaikkiaan noin 6 % naisista oli kokenut sekundaarista hedelmättömyyttä. Luonnollisesti nuoremmissa ikäryhmissä oli enemmän primaarisen hedelmättömyyden kuin sekundaarisen hedelmättömyyden kokemuksia. Vanhemmissa ikäryhmissä, joissa molemmantyyppisen hedelmättömyyden kertyminen oli päättynyt, primaarista ja sekundaarista hedelmättömyyttä kokeneiden osuudet olivat miltei yhtä suuret.

Väestöryhmittäisten tarkastelujen mukaan Etelä-Suomessa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla korostuvat primaariset hedelmättömyysongelmat. Koulutusryhmistä keskiasteen ja korkea-asteen koulutuksen saaneilla korostuivat primaarisen hedelmättömyyden ongelmat, kun taas peruskoulutuksen saaneilla oli ollut molemmantyyppisiä ongelmia suunnilleen yhtä suuressa määrin. Nämä väestöryhmittäiset erot selittynevät pitkälti lastenhankinnan ajoittamiseen liittyvillä eroilla. Tunnettua on esimerkiksi se, että korkean koulutuksen saaneet naiset ryhtyvät lapsentekoon vanhempina kuin perusasteen koulutuksen saaneet (16). Jatkotutkimuksissa selvitellään väestöryhmien välisiä eroja tarkemmin. Tuloksia ei ole mielekästä verrata vuoden 1982 helsinkiläistutkimukseen, koska siinä primaarista ja sekundaarista hedelmättömyyttä mitattiin poikkileikkaushetken aktuaalisena ongelmana eikä kertyneinä kokemuksina.

Primaarista hedelmättömyyttä kokeneista naisista yli puolet oli onnistunut saamaan oman lapsen. Vanhimmissa ikäkohorteissa, joissa synnytyksiä ei enää ollut odotettavissa, noin 3 % naisista oli jäänyt tahattomasti kokonaan lapsettomiksi. Tutkimuksessa ei kerätty tietoa lapsettomuuden hoitoihin osallistumisesta, joten hoidon vaikutuksia ei pystytä aineiston avulla tutkimaan.

Ensisynnyttäjien ikä on parin viime vuosikymmenen aikana selvästi kohonnut. Jotta voitaisiin arvioida tämän kehityksen vaikutusta hedelmättömyyden ilmaantuvuuteen, tarvitaan tietoja raskaaksituloa yrittävän naisen iän vaikutuksesta raskaaksitulon todennäköisyyteen. Tällaista tutkimusta on nykyväestöillä tehty vain keinohedelmöitysaineistoista (5,6), eikä niissä saatuja tuloksia voida ongelmitta yleistää luonnolliseen hedelmöitymiseen (17). Tämän tutkimuksen aineistosta voitiin määrittää naisen ikä kunkin raskauden tai raskausyrityksen alkaessa ja tätä tietoa hyväksi käyttäen tarkastella naisen iän vaikutusta hedelmättömyyden ilmaantuvuuteen. Ensimmäisen lapsen hankintaan rajoittuneissa analyyseissä todettiin raskaaksitulo-ongelmien ja tahattoman lapsettomuuden selvästi lisääntyvän naisen iän myötä.

Raskausyrityksen aikaisen iän mukaiset tarkastelut tehtiin erikseen kolmelle naissukupolvelle, vuosina 1938-49, 1950-59 ja 1960-67 syntyneille. Iän vaikutus raskaaksitulon todennäköisyyteen tuli esiin kaikissa kohorteissa. Lisäksi näissä analyyseissä paljastui hedelmättömyyden - nimenomaan primaarisen hedelmättömyyden, jota ne koskivat - selvä ja tilastollisesti merkitsevä yleistyminen vanhimmasta kohortista nuorempiin siirryttäessä. Primaarisen hedelmättömyyden yleistyminen selittyy tulosten perusteella vain pieneltä osin sillä, että lapsenteko on siirtynyt myöhemmälle iälle. Sen sijaan tulosten mukaan on ilmeistä, että kaikenikäisillä naisilla on nykyisin aikaisempaa enemmän raskaaksitulo-ongelmia. Näin ollen tulokset tukevat oletusta lapsettomuusongelmien lisääntymisestä, joka on aiemmin tullut esiin mm. PID:n yleistymisen seurauksia pohdittaessa (2). Tulokset saattavat kuitenkin antaa jossain määrin liioitellun kuvan hedelmättömyyden yleistymisestä. Tutkimuksen vanhimmat kohortit aloittivat nimittäin lastenhankinnan 1950- ja 1960-luvulla, jolloin ehkäisy ei ollut läheskään niin tehokasta kuin 1970- ja 1980-luvulla ja ei-toivotut ja liian aikaisin alkaneeksi koetut raskaudet olivat yleisiä (18,19). Näin ollen tässä tutkimuksessa hedelmättömyyden mittaamiseen käytetty kysymys ei varmastikaan tuonut esiin kaikkia sellaisia yli vuoden kestäneitä säännöllisiä sukupuolisuhteita, jotka eivät johtaneet raskauteen, vaikka ehkäisy oli ollutkin huolimatonta. Todellinen hedelmättömyys oli siten vanhimmissa kohorteissa oletettavasti jossain määrin raportoitua yleisempää. Nuoremmat kohortit ovat sen sijaan yhä suuremmassa ja suuremmassa määrin eläneet tehokkaan ehkäisyn kulttuurissa, jossa ehkäisy on "normaalitila" ja siitä poiketaan vain silloin, kun tietoisesti ryhdytään lapsenhankintaan. Näin ollen nuoremmat naiset pystyivät varmasti helpommin erottamaan hedelmällisyyshistoriastaan pitkittyneet raskausyritykset ja ne tulivat varmasti vastauksissakin kattavammin mukaan.

Tässä artikkelissa on raportoitu Perheellistyminen ja työ -tutkimukseen liittyviä ensimmäisiä tuloksia hedelmättömyyden yleisyydestä ja siinä tapahtuneista muutoksista. Tulokset on esitetty verrattain karkeita mittareita käyttäen. Jatkoanalyyseissä pyritään hienojakoisempiin mittareihin. Monien kysymysten kannalta toteutumatauluanalyysipohjaiset tarkastelut tarjoavat parhaat mahdollisuudet eripituisten seuranta-aikojen huomioon ottamiseen ja useampien selittävien muuttujien samanaikaiseen huomioon ottamiseen. Jatkotutkimuksissa täsmennetään ajallista kehitystä koskevia tuloksia samoin kuin väestöryhmien välisiä eroja koskevia tuloksia. Aineiston avulla voidaan tarkastella myös raskaaksitulo-ongelmien ja keskenmenojen välisiä yhteyksiä, samoin kuin niiden itsenäistä osuutta lapsensaantia vaikeuttavina tekijöinä sekä ehkäisyhistorian vaikutusta hedelmättömyyden ilmaantuvuuteen.

KIRJALLISUUTTA