Verenpainetaudin hoitotasapaino ei ole Suomessa vieläkään hyvä

Kohonnut verenpaine on yksi tärkeimmistä sydän- ja verisuonitautisairastavuutta ja -kuolleisuutta lisäävistä tekijöistä. Noin puolella 35-64-vuotiaista suomalaisista miehistä ja noin kolmasosalla samanikäisistä naisista on kohonnut verenpaine (1). Vuonna 2006 erityiskorvattavuusoikeus verenpainetaudin hoidossa käytettäviin lääkkeisiin oli noin 508 000 suomalaisella. Heistä 55 % oli naisia (2).

Väestön verenpaine on laskenut merkittävästi vuodesta 1972 vuoteen 2002 (1). Tästä myönteisestä kehityksestä huolimatta suomalaisten verenpainetaso on kansainvälisessä vertailussa edelleen korkea (3).

Kohonnen verenpaineen hoidon keskeisin tavoite on merkittävien kohde-elinvaurioiden eli aivohalvauksen, sepelvaltimotaudin ja sydämen vajaatoiminnan sekä näistä johtuvien kuolemien estäminen. Kymmenen elohopeamillimetriä matalampi systolinen ja 5 mmHg matalampi diastolinen verenpaine merkitsee viidessä vuodessa peräti 40 % vähemmän aivohalvauskuolemia ja 30 % vähemmän sepelvaltimotautikuolemia (4).

Käypä hoito -suosituksen mukaan kohonneen verenpaineen hoidossa on yleisesti pyrittävä verenpainetasoon alle 140/85 mmHg (5). Diabetespotilaan verenpaineen tavoitetaso on matalampi eli alle 140/80 mmHg (5). Diabeteksen Käypä hoito -suosituksen mukaan se on alle 130/80 mmHg (6). Mikäli diabetekseen liittyy nefropatia tai mikroalbuminuria tai potilaalla on merkittävä ei-diabeettinen munuaissairaus tai merkittävä proteinuria, hoitotavoite on alle 130/80 mmHg (5).

Vuoden 2006 lääketilaston mukaan suomalaisten eniten käyttämät verenpainelääkeryhmät olivat beetasalpaajat ja diureetit (2). Angiotensiinireseptorin (ATR) salpaajien käyttö kasvoi nopeimmin. Vuonna 2004 verenpainepotilaista 38 % käytti yhtä, 33 % kahta, 18 % kolmea ja 11 % useampaa kuin kolmea verenpainelääkettä (7).

Kohonnut verenpaine lisää sairastuvuutta ja kuolleisuutta sydän- ja verisuonitauteihin erityisesti suomalaisessa väestössä, koska myös muiden valtimotautien vaaratekijöiden esiintyvyys on suomalaisilla yleistä (8,9,10,11). Verenpainepotilaiden seerumin kokonaiskolesterolipitoisuus on suurempi kuin normotensiivisten (8). Verenpainepotilaat ovat selvästi koko väestöämme lihavampia ja lisäksi lääkkeitä käyttävillä verenpainepotilailla on enemmän diabetesta (9,10).

Kohonneen verenpaineen lääkehoidon olisi pitänyt tehostua viime vuosina. Uusia lääkevalmisteita on otettu käyttöön ja vanhempien lääkkeiden suhteen viranomainen on tehnyt huomattavia, potilaiden maksamiin hintoihin vaikuttavia päätöksiä. Verenpaineen kotimittaus on yleistynyt nopeasti. Toisaalta sydän- ja verisuonisairauksien hoidon tavoitteellisuutta on lisätty useiden hoitosuositusten myötä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten nämä varsin huomattavat muutokset ilmenevät verenpainepotilaiden avohoitotuloksissa.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimuksen aineisto koostuu eri puolilla Suomea syksyllä 2006 hoidetuista avoterveydenhuollon verenpainepotilaista. Tutkimukseen rekrytoitiin kaikkien yliopistosairaalapiirien alueilta 72 terveyskeskuslääkäriä, joita pyydettiin keräämään tutkimukseen tietoa 10-15 peräkkäisestä yli 18-vuotiaasta, kohonneen verenpaineen takia ajanvarausvastaanotolle tulleesta potilaasta syys-lokakuussa 2006. Potilas määriteltiin hoidetuksi, jos hänellä oli käytössään jokin verenpainelääke ja hoitamattomaksi, jos verenpaine oli toistuvissa mittauksissa ollut yli 140/90 mmHg. Lääkäri informoi potilasta tutkimuksesta ja varmisti potilaan suostumuksen.

Potilas luokiteltiin liikapainoiseksi, jos hänen painoindeksinsä (BMI) oli yli 25 kg/m². Merkittävää lihavuus oli, jos painoindeksi oli vähintään 30 kg/m². Aineistosta selvitettiin niiden potilaiden lukumäärä, joiden verenpaine oli Käypä hoito -suosituksen (5) mukainen, alle 140/85 mmHg, tai aiemmissa tutkimuksissa käytetyn tavoitteen mukainen, alle 140/90 mmHg. Diabetespotilaista selvitettiin niiden määrä, joiden verenpaine oli alle diabeteksen Käypä hoito -suosituksen verenpainerajan 140/80 mmHg (6). Hoitamattomista potilaista selvitettiin ne, joiden verenpaine ylitti lääkehoidon aloitusrajan 160/100 mmHg (5).

Lääkärit täyttivät tavallisen vastaanoton yhteydessä peräkkäisistä verenpainepotilaista tutkimuslomakkeen, johon potilaan iän, sukupuolen, pituuden ja painon lisäksi lääkäreitä pyydettiin kirjaamaan potilaalta vastaanotolla mitatut verenpainearvot sekä viimeisimmät mitatut seerumin lipidi- ja sokeriaineenvaihduntaa kuvaavat laboratorioarvot. Verenpaine mitattiin kohonneen verenpaineen Käypä hoito -suosituksen mukaisesti (5). Lääkäriä pyydettiin myös kirjaamaan tiedot potilaan muista sairauksista, tämän käyttämistä verenpaine-, diabetes- ja muista lääkityksistä sekä siitä, mittasiko potilas itse verenpaineensa käyttämällä verenpaineen kotiseurantaa. Lääkkeetöntä hoitoa ei tutkimuksessa selvitetty.

Tulokset ilmoitetaan tekstissä muodossa keskiarvo ja suluissa keskihajonta, SD.

Tulokset

Potilasaineisto

Tutkimukseen kerättiin 823 potilaan tiedot. Heistä miehiä oli 419 (50,9 %) ja naisia 404 (49,1 %). Potilaista 105 (miehistä 14,3 % ja naisista 11,1 %) ei käyttänyt ja 718 käytti verenpainelääkkeitä. Potilaiden ikä oli 58,8 (SD 12,1) vuotta: miehet 56,8 (SD 11,4) vuotta ja naiset 60,7 (SD 12,4) vuotta ja painoindeksi 29,3 (SD 5,3) kg/m². Potilaista oli liikapainoisia 83 % (miehet 86 % ja naiset 79 %) ja merkittävästi lihavia 38 % (miehet 34 % ja naiset 41 %). Diabetesta sairasti noin neljännes tutkimuksen potilaista (miehet 25,5 %, naiset 23,1 %).

Vastaanotolla mitattu verenpaine

Verenpainelääkkeitä käyttävien potilaiden vastaanotolla mitatun verenpaineen keskiarvo oli 147 (SD 22)/88 (SD 12) mmHg (taulukko 1). Ilman verenpainelääkkeitä hoidettujen potilaiden verenpaineen keskiarvo oli 161 (SD 23)/98 (SD 13) mmHg. Diabetesta sairastavien (n = 208) verenpaineen keskiarvo oli 148 (SD 20)/85 (SD 12) mmHg miehillä 147 (SD 20)/87 (SD 11) mmHg ja naisilla 148 (SD 19)/82 (SD 12) mmHg).

Verenpainelääkkeitä käyttävistä potilaista suositustason, alle 140/85 mmHg, alitti 23,3 % (miehistä 22,5 % ja naisista 23,6 %). Tason 140/90 mmHg alitti 28,7 % hoidetuista potilaista (miehistä 27,8 % ja naisista 30,0 %). Diabetespotilaista 21,2 % alitti tason 140/80 mmHg ja 11,5 % tason 130/80 mmHg. Ilman verenpainelääkkeitä hoidetuista potilaista 61 %:lla verenpaine ylitti tason 160/100 mmHg, mitä Käypä hoito -suosituksen (5) mukaan pidetään lääkehoidon aloitusaiheena kaikille potilaille. Vain 10 %:lla heistä verenpaine oli alle 140/85 mmHg.

Muut sydän- ja verisuonitautien vaaratekijät

Potilaiden keskimääräiset seerumin kolesteroli- ja triglyseridipitoisuudet on esitetty taulukossa 2. Miehistä statiineja käytti 41,8 % ja naisista 35,8 %. Kahdella potilaalla oli käytössä statiini-etsetimibiyhdistelmävalmiste. Lipidilääkkeitä käyttävien potilaiden kokonaiskolesteroli oli 4,97 (SD 0,89) mmol/l ja LDL-kolesteroli 2,85 (SD 1,04) mmol/l. Ilman lipidilääkkeitä hoidettujen potilaiden kokonaiskolesteroli oli 5,16 (SD 1,00) mmol/l ja LDL-kolesteroli 3,06 (SD 0,95) mmol/l. Puolella kaikista potilaista (49,9 %) mitattiin alle 5,0 mmol/l oleva seerumin kokonaiskolesterolipitoisuus. Miehistä tämän tason alitti 55,7 % ja naisista 44,4 %. Lipidilääkkeitä käyttävistä 55,0 % pääsi alle LDL-kolesterolitason 3,0 mmol/l, 34,9 % alle 2,5 mmol/l ja 13,8 % alle 2,0 mmol/l. Ilman lipidilääkkeitä hoidettujen vastaavat luvut olivat 47,3 %, 24,3 % ja 9,9 %.

Potilaista 73,4 % ei ollut koskaan tupakoinut. Naisten tupakoimattomuus oli yleisempää kuin miesten (82,1 % vs. 65,1 %). 12,4 % potilaista ilmoitti tupakoineensa aiemmin, mutta lopettaneensa. Päivittäin vähintään 1-2 savuketta polttavien osuus kaikista tutkimuspotilaista oli 14,2 % (18,6 % miehistä ja 9,9 % naisista).

Verenpaineen kotiseuranta

Potilaista 59,8 % (naisista 62,7 % ja miehistä 57,2 %) ilmoitti mittaavansa verenpainetta itse kotimittarilla. Heistä 78,9 %:lla oli käytössään olkavarsimansetilla varustettu verenpainemittari ja 8 %:lla rannemittari.

Lääkkeet

Käytetyin verenpainelääkeryhmä oli beetasalpaajat (46,7 % verenpainelääkkeitä käyttävistä potilaista) (taulukko 3). Muiden kuin taulukossa lueteltuihin viiteen pääryhmään kuuluvien verenpainelääkkeiden käyttö oli varsin vähäistä.

Lääkkeitä käyttävistä potilaista noin kolmannes (36,6 %) käytti ainoastaan yhtä verenpainelääkettä. Kahta tai useampaa verenpainelääkettä käytti enemmistö (63,4 %) lääkkeitä käyttävistä potilaista (kuvio 1). Kahta verenpainelääkettä sisältävä yhdistelmävalmiste laskettiin kahdeksi eri valmisteeksi. Kiinteä yhdistelmävalmiste oli käytössä 22,7 %:lla potilaista.

Pieniannoksista asetyylisalisyylihappoa käytti 34,3 % potilaista (35,1 % miehistä ja 33,6 % naisista).

Diabeteslääkkeitä käytti 20,1 % tutkituista potilaista, heistä metformiinia 84 %, sulfonyyliureoita 35 %, glitatsoneja 17 % ja insuliinia 24 %. Kahta tai useampaa diabeteslääkettä käytti puolet potilaista (51 %).

Pohdinta

Nykyisten hoitosuositusten mukaisessa hyvässä hoitotasapainossa (verenpaine alle 140/85 mmHg) oli vuonna 2002 noin neljäsosa potilaista (12). Kastarisen ym. (1) väestötutkimuksen mukaan hieman yli kolmasosa lääkkeitä käyttävistä verenpainepotilaista saavutti hoitotavoitteen alle 140/90 mmHg, kun taas omassa aineistossamme vastaavan tason saavutti 29 %. Oman tutkimuksemme mukaan vuonna 2006 terveyskeskuksissa hoidettujen verenpainepotilaiden hoitotasapaino ei tutkimuksemme mukaan ole oleellisesti parantunut verrattuna Merirannan ym. (12) aineistoon, jossa tosin potilaat olivat hieman vanhempia. Edelleen noin kolmella neljästä verenpainepotilaasta mitatut verenpainearvot ylittävät suositustason. Tilanne on hyvin samankaltainen myös maailmanlaajuisesti (13) lukuun ottamatta Yhdysvaltoja, missä viimeisimmän NHANES-tutkimuksen mukaan hieman yli puolet lääkkeitä käyttävistä verenpainepotilaista saavutti hoitotavoitteen alle 140/90 mmHg (14,15).

Ottaen huomioon tehostuneet hoito- ja seurantamahdollisuudet tuloksemme on yllättävä. On mahdollista, että lääkärit ja muu terveydenhuollon ammattihenkilöstö eivät ole vielä sisäistäneet uusia hoitosuosituksia hoitovalintojensa pohjaksi. Tosin Jousilahden ym. (16) tutkimuksen mukaan 98 % perusterveydenhuollon lääkäreistä tunsi kohonneen verenpaineen Käypä hoito -suosituksen. Hoidon merkityksen ja hoitopäätösten perusteiden välittäminen potilaalle siten, että potilas itse sitoutuu pitkäaikaisesti hoitoonsa, on tunnetusti haastava ja monitahoinen tehtävä ja vaatii hyvän potilas-lääkärisuhteen. Potilaan huonon hoitomyöntyvyyden tiedetään olevan merkittävä syy verenpainetaudin huonoon hoitovasteeseen (17). Saattaa olla, että lääkärit ovat pelänneet haittavaikutuksia, minkä takia lääkitystä ei ole lisätty. Tähän viittaa se, että niiden potilaiden systolinen verenpaine, jotka käyttivät vain yhtä verenpainelääkettä, oli merkitsevästi korkeampi kuin kahta lääkettä käyttävien (148,5 mmHg vs. 144,1 mmHg; p = 0,001). Varsin monet potilaista käyttivät kalleinta lääkeryhmää eli ATR-salpaajia, jolloin lääkehoidon kalleus on saattanut johtaa heikompaan hoitomyöntyvyyteen. Verenpaineen tavoitetason saavuttamisen toistuva seuranta voisi toimia yhtenä objektiivisena mittarina muiden joukossa arvioitaessa terveydenhuoltojärjestelmämme laatua ja hoidon tuloksellisuutta.

On muistettava, että tässä tutkimuksessa lääkäri mittasi verenpaineen. Vaikka se tehtiinkin huolellisesti Käypä hoito -suosituksen (5) mukaisesti, hoitajan mittaamana verenpaine olisi todennäköisesti ollut alempi ja suurempi osa potilaista olisi saavuttanut hoitotasapainon (18). Potilaista 35,2 % saavutti hoitotason alle 146/88 mmHg, joka Kumpusalon ym. (18) tutkimuksen mukaan vastaa lääkärin mittaamana hoitajan mittaamaa verenpainetta 140/85 mmHg.

Suomalaiset verenpainepotilaat ovat koko valikoimatonta aikuisväestöämme selvästi useammin liikapainoisia. Vuonna 2005 oli 40 % suomalaista naisista ja 60 % miehistä liikapainoisia (19). Tutkimuksessamme liikapainoisuuden rajan (painoindeksi 25 kg/m²) ylitti kuitenkin jo noin 80 % verenpainepotilaista, mikä on samaa luokkaa kuin Merirannan ym. (12) vuoden 2002 verenpainepotilasaineistossa. Verenpainepotilaiden ylipainoisuuteen tulisi puuttua aktiivisesti, sillä jo pieni painonpudotus alentaa verenpainetta (5,20).

Tutkimuksen potilaista joka neljännellä oli diabetes, millä perusteella diabeteksen esiintyvyys verenpainepotilaillamme on noin kaksinkertainen normaaliväestöön verrattuna (6). Diabeteksen esiintyvyyden on osoitettu lisääntyvän ylipainon myötä, mikä korostaa painonhallintaa lisäävien toimenpiteiden tarpeellisuutta verenpainepotilaita hoidettaessa. Diabetespotilaista valtaosa (noin 85 %) käytti metformiinia, ja myös muilta osin heidän lääkehoitonsa vaikuttaa noudattavan melko hyvin uusimman diabeteksen Käypä hoito -suosituksen linjauksia (6). Diabetespotilaiden osuus tässä tutkimuksessa oli jonkin verran suurempi kuin Merirannan ym. (12) tutkimuksessa.

Havaintojemme mukaan verenpainepotilaiden tupakointi oli vuonna 2006 verraten harvinaista, sillä ainoastaan 14 % potilaista tupakoi. Noin 12 % potilaista oli lopettanut tupakoinnin. Kansanterveyslaitoksen vuonna 2005 tekemän selvityksen mukaan 27 % miehistä ja 18 % naisista tupakoi (19). Verrattaessa työikäisiin suomalaisiin ero on vielä selvempi. FINRISKI 2002 -tutkimuksessa miehistä 36 % ja naisista 24 % tupakoi (20). Tupakoinnin vastainen kampanjointi ja taannoiset lainsäädännölliset toimenpiteet ovat todennäköisesti myötävaikuttaneet tähän kehitykseen. Samansuuntainen suotuisa vaikutus lienee ollut myös nikotiinikorvausvalmisteiden vapauttamisella päivittäistavarakauppoihin.

Verenpainelääkeryhmien jakauma on osittain muuttunut vuodesta 2002 (12). Erityisesti ATR-salpaajien käyttö on lisääntynyt merkittävästi. Vuonna 2002 ATR-salpaajia käytti 18 % verenpainelääkkeitä käyttävistä, kun taas tutkimuksessamme ATR-salpaajien osuus oli tähän nähden yli kaksinkertaistunut lähes 43 %:iin. Angiotensiinikonvertaasin entsyymin (ACE) estäjien käyttö vaikuttaa vastaavasti vähentyneen. Tutkimus ei anna tietoa siitä, miten moni ATR-salpaajia käyttävistä potilaista on ensin käyttänyt ACE:n estäjää. Vuonna 2002 ACE:n estäjiä käytti 36 % potilaista, mutta vuonna 2006 näiden potilaiden osuus oli enää 30,5 %.

Farmakodynaamiset erot ATR-salpaajien ja ACE:n estäjien välillä ovat pieniä (21). ATR-salpaajat aiheuttavat jonkin verran vähemmän haittavaikutuksia kuin ACE:n estäjät, erityisesti yskää (22). ACE:n estäjille tyypillisen yskän esiintyvyys on satunnaistetuissa tutkimuksissa ollut keskimäärin 9,9 % (23), joten havaittua muutosta tuskin voidaan selittää valmisteiden haittavaikutuseroilla. Valmisteiden pitkäaikaisessa tehossa ei nykykäsityksen mukaan ole olennaisia eroja (24). Tässä tutkimuksessa havaittua ATR-salpaajien suosimista ACE:n estäjien kustannuksella ei siten voida aukottomasti perustella näyttöön perustuvalla lääketieteellä.

Vuoden 2003 keväällä tuli voimaan lääkevaihtolaki, jonka tarkoituksena on suosia edullisten rinnakkaisvalmisteiden käyttöä. ATR-salpaajien joukossa ei ollut vuonna 2006 vielä yhtään rinnakkaisvalmistetta. Sen sijaan merkittävä osa ACE:n estäjistä on kuulunut lääkevaihtolain piiriin. Todetut muutokset ATR-salpaajien ja ACE:n estäjien käytön suhteissa ovat yllättäen täysin päinvastaisia kuin rinnakkaisvalmisteiden kilpailun vapautumisen jälkeen olisi voinut odottaa. ACE:n estäjät ja ATR-salpaajat ovat yhdessä tärkeä terapeuttinen ryhmä lääketeollisuudelle, ja myös näiden ryhmien myynneissä vuosilta 2002-2006 on havaittavissa huomattavia muutoksia (2,24). Osa verenpainepotilaista näyttääkin siirtyneen ACE:n estäjien käytöstä ATR-salpaajien käyttäjiksi. Siten lieneekin mahdollista, että muutokset näiden lääkeryhmien käytössä ovat ainakin osittain aktiivisen lääkemarkkinoinnin seurausta.

Vuonna 2006 verenpainelääkkeitä käyttävistä beetasalpaaja oli käytössä lähes 47 %:lla, mikä on samaa luokkaa kuin vuonna 2002 (12). Beetasalpaajien suuri suosio verenpainelääkkeenä on yllättävää, koska suositusten mukaan ne ovat ensisijaisia verenpainelääkkeitä ainoastaan sepelvaltimotaudissa ja sydämen vajaatoiminnassa sekä raskauden aikana, ja ennustenäyttö niiden hyödyistä komplisoitumattoman verenpainetaudin hoidossa on vähäistä (5).

Yhdistelmälääkkeitä käyttävien osuus kaikista verenpainelääkkeitä käyttävistä verenpainepotilaista oli tutkimuksessamme 63 %. Myös vuonna 2002 (12) yhdistelmälääkkeitä käytti vajaat kaksi kolmannesta potilaista, joten useampaa kuin yhtä verenpainelääkettä käyttävien osuus ei ole lisääntynyt. Yhdistelmälääke on tehokas keino parantaa verenpainetaudin hoitotuloksia. Toisaalta päivittäin käytettävien lääketablettien määrän lisääntymisen tiedetään heikentävän potilaan hoitomyöntyvyyttä (21). Yhdistelmälääkkeitä käytettäessä tulisikin näin ollen suosia kiinteitä yhdistelmävalmisteita, jotka sisältävät kahta vaikuttava lääkeainetta samassa tabletissa. Tutkimuksessa kiinteitä yhdistelmävalmisteita käytti noin viidesosa potilaista. Määrää olisi todennäköisesti mahdollista lisätä.

Vain puolella tutkimuksemme potilaista seerumin kokonaiskolesterolin pitoisuus alitti väestön yleisen tavoitetason ylärajan 5,0 mmol/l. Tässä tutkimusaineistossa keskimääräinen kokonaiskolesterolin pitoisuus (5,08 mmol/l) oli kuitenkin selvästi pienempi kuin FINRISKI 2002 -tutkimuksessa mitattu (työikäisten miesten seerumin keskimääräinen kokonaiskolesteroli 5,58 mmol/l ja naisten 5,38 mmol/l) (20). Kolesterolipitoisuuden väheneminen näyttää johtuneen paitsi statiinien käytöstä myös parantuneista elämäntavoista, koska myös ilman verenpainelääkkeitä hoidettujen potilaiden kokonaiskolesteroli (5,16 mmol/l) oli FINRISKI-tutkimusta pienempi. Myönteisestä kehityksestä huolimatta verenpainepotilaidemme kolesterolipitoisuus ei edelleenkään ole laskenut tavoitetasolle (25). Ainoastaan joka kolmas statiineja käyttävistä verenpainepotilaista alitti ASCOT-tutkimuksen (26) perusteella verenpainepotilaiden LDL-kolesterolitavoitteena pidettävän 2,5 mmol/l rajan. Ilman lipidilääkitystä hoidetuista potilaista ainoastaan joka neljäs saavutti sen.

Verenpaineen kotimittaus ennustaa sydän- ja verisuonitauteihin sairastuvuutta ja kuolleisuutta toimistomittauksia paremmin (27,28). Kotimittaus voidaan toistaa toimistomittausta paremmin, se on riippumattomampi ulkoisista häiriötekijöistä ja se saattaa parantaa potilaan hoitoon sitoutumista (27). Onkin ilahduttavaa todeta, että jo noin kaksi kolmasosaa nyt tutkituista verenpainepotilaista seurasi kotonaan verenpainettaan validoiduilla laitteilla (28).

Yhteenveto

Suomalaisten verenpainepotilaiden verenpaineen hoitotasapaino on edelleenkin korkeintaan välttävää tasoa. Vaikka verenpainepotilaiden keskimääräiset seerumin kolesterolipitoisuudet ovat edelleen yli suositustasojen, niissä on havaittavissa pienenemistä. Myös tupakointi on verraten vähäistä. Toisaalta ylipainoisten potilaiden määrä on suuri ja diabeteksen esiintyvyys on yleistä. Näiden kaikkien sydän- ja verisuonitautien perinteisten riskitekijöiden ennaltaehkäisyä ja hoitoa tulee edelleen tehostaa, jotta väestömme sairastuvuutta ja kuolleisuutta sydän- ja verisuonitauteihin voitaisiin edelleen vähentää.

Verenpainetta alentavien lääkkeiden valinnassa kannattaisi nykyistä enemmän puntaroida kustannusvaikuttavuutta myös yksittäisiä hoitopäätöksiä tehtäessä. Yhdistelmälääkkeiden käyttöä tulee lisätä. Vaikka verenpaineen kotimittaus on yleistymässä, sen käyttöä kannattaisi entisestäänkin lisätä, koska kotimittaus on toimistomittausta luotettavampi ja se myös parantaa potilaan hoitoon sitoutumista. (29).

Kiitämme kaikkia niitä lääkäreitä, jotka osallistuivat aineiston keruuseen. Lisäksi kiitämme Leiras Finland OY:tä avusta kyselylomakkeiden jakelussa ja keruussa.

Tästä asiasta tiedettiin

- Ainoastaan noin neljäsosa suomalaisista lääkkeitä käyttäneistä verenpainepotilaista saavutti hoitotavoitteen alle 140/85 mmHg vuonna 2002 tehdyn selvityksen perusteella.

Mitä tutkimus opetti

- Lääkkeitä käyttävien verenpainepotilaiden hoitotasapaino on edelleen korkeintaan välttävä.

- Yhdistelmälääkkeitä tulisi käyttää enemmän. Lääkevalinta ei välttämättä ole kaikkien potilaiden kohdalla tehty järkevästi.

- LDL-kolesterolitaso on aiempaa matalampi, mutta edelleen useimmilla potilailla se on liian korkea.

- Lääkkeettömän hoidon, erityisesti painonhallinnan, tehostaminen on tärkeää, koska 80 % potilaista on ylipainoisia.