Henkeä uhkaavien rytmihäiriöiden tutkimukset ja hoito Henkeä uhkaavien rytmihäiriöiden hoito vaatii tilanteen nopeaa tunnistamista ja välitöntä toimintaa. M. J. Pekka Raatikainen, Heikki Mäkynen Katsausartikkeli 5/2014 Kommentteja
Kuntoutusosaston perustamisen vaikutus lonkkamurtumapotilaiden hoitotuloksiin Lonkkamurtumakuntoutuksen keskittämisen hyödyistä vallitsee yleinen konsensus. Lahden kaupunginsairaalan perustettiin vuonna 2006 moniammatillinen ortopedinen kuntoutusosasto. Selvitimme tämän toiminnan vaikutusta potilaiden odotusaikaan keskussairaalasta jatkohoitoon ja kuntoutettavien ennusteeseen PERFECT-aineiston indikaattorien avulla. Vertailualueiksi valittiin Päijät-Hämeen muut kunnat sekä muun Suomen alue. Markku Hakala, Antti Malmivaara, Janne Eskelinen, Ulla Toivonen, Jussi Haapala, Merja Valjakka-Heimola, Marja Mikkelsson, Unto Häkkinen Terveydenhuolto 5/2014 Kommentteja
Ovulaatioinduktio ei lisää munasarjasyövän riskiä Ovulaatiohoitoja saaneiden naisten seurantatutkimuksessa ei havaittu munasarjasyövän ilmaantuvuuden lisääntyvän hoitojen jälkeen. Noin 10 000:ta vuosina 1965-1988 hedelmättömyyshoidossa ollutta naista seurattiin vajaan 30 vuoden ajan. Heistä 85 sairastui munasarjasyöpään. Pertti Kirkinen Lääketieteen maailmasta 4/2014 Kommentteja
Selkäkivun diagnostiikan hälytysmerkit tarkentuvat Eri maissa julkaistussa alaselkäkivun hoitosuosituksissa luetellaan vakavaan sairauteen viittaavia esitietoja ja löydöksiä, jotka ohjaavat diagnostiikkaa. Nämä hälyttävät tunnusmerkit tunnetaan englanniksi nimellä ’red flags’ ja niiden määrä ja sisältö vaihtelevat eri suosituksissa. Cochrane-tutkijat ottivat selvää, mitä tutkimusnäyttöä on olemassa pahanlaatuisen sairauden ja selkärangan kompressiomurtuman tunnistamisessa käytetyistä hälytysmerkeistä alaselkäkipupotilailla. Helena Liira Lääketieteen maailmasta 4/2014 Kommentteja
Lääkestentit entistä turvallisempia Amerikkalaiset tutkijat arvioivat sepelvaltimostenttien turvallisuutta 126 satunnaistetun tutkimuksen ja niissä kertyneiden yhteensä yli 250 000 potilasvuoden käyttökokemuksen jälkianalyysissa. Analyysin mukaan tällä hetkellä parhaaseen kokonaishoitotulokseen johtavia stenttityyppejä ovat everolimuusia sisältävä kobolttikromiverkkoputket, joista restenoosia ehkäisevä lääke vapautuu ohuesta, hajoamattomasta polymeerikerroksesta. Juhani Airaksinen Lääketieteen maailmasta 4/2014 Kommentteja
Tukostaipumuksen tutkiminen hyödyttää korkeintaan nuoria potilaita Saksalaistutkimus antaa lisätietoa laskimotukokselle altistavan, hankinnaisen tai perinnöllisen veren hyytymisalttiuden eli trombofilian esiintyvyydestä. Laskimotukoksen syntyyn tarvitaan itsensä Virchowin aikanaan kuvaama heikentynyt verenvirtaus, verisuonen vaurio ja lisääntynyt tukosalttius. Kun kahta ensimmäistä ei ole suoranaisesti osoitettavissa esitietojen perusteella, korostuu verenkierrosta löytyvien tekijöiden rooli. Marko Vesanen Lääketieteen maailmasta 4/2014 Kommentteja
TyöOptimi-kysely auttaa tunnistamaan työssäkäyvän kognitiivisia ja muistioireita Yksilön tiedonkäsittelyn ongelma työelämässä heijastuu stressioireina. Työikäisenä koetut tiedonkäsittelyn oireet kaksinkertaistavat myöhemmän iän muistisairauden riskin. Työterveyshuollossa ei aiemmin ole ollut käytettävissä muistioireilun varhaisvaiheen mittaria. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida kirjoittajan (HA) kehittämän TyöOptimi-kyselyn käyttökelpoisuutta tiedonkäsittely- ja muistioireiden varhaisvaiheen tunnistamisessa ja seurannassa. Heini Ahveninen, Jyrki Rintala, Jyrki Ollikainen, Jaana Suhonen, Heikki Arola Alkuperäistutkimus 4/2014 Kommentteja
Akuutin aivovaltimotukoksen endovaskulaarinen hoito - päivitettyä tietoa uusista tutkimuksista Akuutin aivovaltimotukoksen endovaskulaarisesta hoidosta julkaistiin Lääkärilehdessä HALO-katsaus viime huhtikuussa, ja sitä täydennetään tässä kolmen satunnaistetun tutkimuksen tuloksilla. Satu Mustanoja, Johanna Pekkola, Heikki Numminen, Eeva Mäkinen Alkuperäistutkimus 4/2014 Kommentteja
Oikaisu: Sepelvaltimotautitapahtumien ilmaantuvuus on vähentynyt ja ennuste parantunut FINAMI-tutkimuksen tuloksia 1993-2007 Lääkärilehdessä 1-2/2014 julkaistussa alkuperäistutkimuksessa Sepelvaltimotautitapahtumien ilmaantuvuus on vähentynyt ja ennuste parantunut (s. 31-6) oli virhe kuviossa 2. Julkaisemme kuvion korjattuna ohessa uudelleen. Veikko Salomaa, Aki S Havulinna, Heli Koukkunen, Päivi Kärjä-Koskenkari, Anne Juolevi, Juha Mustonen, Matti Ketonen, Aapo Lehtonen, Pirjo Immonen-Räihä, Seppo Lehto, Juhani Airaksinen, Y Antero Kesäniemi, Finami-Tutkimusryhmä Alkuperäistutkimus 4/2014 Kommentteja
Milloin epäillä perinnöllistä aineenvaihduntasairautta aikuisella? Perinnöllinen aineenvaihduntasairaus voi ilmetä missä iässä tahansa. Epäilyn pitäisi herätä tiettyjen oireiden ja kliinisten ja laboratoriolöydösten perusteella. Pasi I. Nevalainen, Päivi Keskinen Katsausartikkeli 4/2014 Kommentteja
Töölön sairaalan traumarekisteri on työkalu laadunarviointiin ja suunnitteluun Kahdeksan vuotta sitten perustettu Töölön sairaalan traumarekisteri on Suomen ainoa vaikeasti vammautuneiden tapaturmapotilaiden hoitoa koskeva rekisteri. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on esitellä rekisteristä saatavia tietoja vaikeasti vammautuneiden potilaiden määristä ja hoidosta sekä kuvata mahdollisuuksia hyödyntää niitä hoidon laadun arvioinnissa ja kehittämisessä. Tuomas Brinck, Tim Söderlund, Jarkko Pajarinen, Kirsi Willa, Lauri Handolin Terveydenhuolto 4/2014 Kommentteja
Potilaiden elämänlaatu ja toimintakyky selän jäykistysleikkauksen jälkeen Jäykistysleikkausten tulosten arviointi on laajentunut radiologisen luutumisen arvioinnista potilaslähtöisiin arvioihin koetusta haitasta, elämänlaadusta sekä saavutetusta terveyshyödystä. Selkäkirurgian alalla sairauskohtainen Oswestryn toimintakykyindeksi ODI ja elämänlaatumittari SF-36 ovat erittäin laajasti käytettyjä. Liisa Pekkanen Väitös 4/2014 Kommentteja
Endometriumkarsinooman leikkausta edeltävä tutkiminen Koska imusolmukkeiden poistolla on haitallisia sivuvaikutuksia, tulisi levinneisyyden riskin arvioimiseksi olla käytössä riittävän tarkkoja menetelmiä leikkauksen laajuudesta päätettäessä. Tällä hetkellä riskin arviointi pääosin perustuu kasvaimen histologisen erilaistumisasteen tutkimiseen sekä kasvaimen kohtulihasinvaasion arvioimiseen kuvantamismenetelmillä, tavallisimmin kaksiulotteisella ultraäänitutkimuksella tai magneettikuvantamisella. Näiden menetelmien osuvuus kuitenkin vaihtelee. Sami Saarelainen Väitös 4/2014 Kommentteja
Liikunnan vaikutus rintasyöpäpotilaiden elämänlaatuun Voitaisiinko ohjatulla, säännöllisellä liikunnalla edistää rintasyöpäpotilaiden kuntoutumista? Tämä oli lähtökohtana Suomen rintasyöpäryhmän Rintasyöpä ja liikunta -tutkimuksessa (BREX), joka on maailman suurin tähänastisista liikuntatutkimuksista rintasyöpäpotilaille. Se on ainoa tutkimus, jossa liikuntainterventio on aloitettu heti hoitojen päättymisen jälkeen. Heidi Penttinen Väitös 4/2014 Kommentteja
ALS-potilaan ikä saattaa vaikuttaa hengityslaitteen antamaan apuun Väitöstutkimuksessa verrattiin ALS-potilaita, joille kajoamaton hengityslaitehoito aloitettiin alle kuuden kuukauden kuluessa diagnoosihetkestä ja potilaita, joilla kajoamaton hengityslaitehoito arvioitiin tarpeelliseksi vasta myöhemmin. Waltteri Siirala Väitös 4/2014 Kommentteja
Paikalliset ja imusolmukeuusiutumat rintasyövässä sekä rinnan Pagetin tauti Tutkimuksessa selvitettiin paikallisten ja imusolmukeuusiutumien yleisyyttä ja riskitekijöitä 2000-2005 hoidetuilla rintasyöpäpotilailla HYKS:n Rintarauhaskirurgian yksikössä. Elina Siponen Väitös 4/2014 Kommentteja
Polven sisäsyrjälle rajoittuneen nivelrikon leikkaushoidossa vaihtoehtoja Väitöstutkimuksessa selvitettiin Suomessa tehtyjen sääriluunkääntöleikkausten ja polven osatekonivelleikkausten määriä ja tuloksia. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin kääntöleikkausten jälkeen tehtyjen kokotekonivelleikkausten uusintaleikkausriskiä. Aineisto kerättiin tekonivelrekisteristä ja sairaaloiden hoitoilmoitusrekisteristä. Tuukka Niinimäki Väitös 4/2014 Kommentteja
Probiooteista apua imeväisten koliikki-itkuun Väitöstutkimuksessa satunnaistettiin 30 alle 6 viikon ikäistä koliikkilasta antamalla heille joko Lactobacillus rhamnosus GG -probioottia tai lumelääkettä kuukauden ajan. Anna Pärtty Väitös 4/2014 Kommentteja
Ylipaino kouluiässä voi heikentää keuhkojen toimintaa varhaisesta hengenahdistuksesta kärsineillä Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin painon vaikutusta astma- ja allergiariskiin sekä keuhkojen toimintaan lapsilla, jotka olivat joutuneet sairaalahoitoon alle 2-vuotiaina hengenahdistuksen takia. Virpi Sidoroff Väitös 4/2014 Kommentteja
Gliptiinit eivät lisää sydänkuolemia Koska eräillä diabeteslääkkeillä on havaittu epäsuotuisia sydänvaikutuksia, vaaditaan uusilta lääkkeiltä nykyään osoitus sydänturvallisuudesta ennen markkinoille pääsyä. Gliptiinit ovat olleet Suomessa laajassa käytössä tyypin 2 diabeteksen hoidossa. Vasta nyt niiden sydänturvallisuus todettiin kahdessa suuressa tutkimuksessa. Juhani Airaksinen Lääketieteen maailmasta 3/2014 Kommentteja
Tätä en unohda: Elvytetty oli ihan oikeassa paikassa Terveydenhuolto Tätä en unohda: Elvytetty oli ihan oikeassa paikassa – Mie ehin jo pelätä, että miut viiään Kuusankoskelle, totesi potilas Risto Erkkolalle, kun palasi tajuihinsa. Avoin artikkeli
Käsitys pitkittyneestä koronasta tarkentuu Tiede Käsitys pitkittyneestä koronasta tarkentuu Vaikeistakin oireista voi toipua, muistuttaa Helena Liira.
129 vannoi valan Kuopiossa Terveydenhuolto 129 vannoi valan Kuopiossa Itä-Suomen yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan valajuhlaa vietettiin perjantaina. Avoin artikkeli
Suomalaisinnovaatiosta apua Ukrainassa Terveydenhuolto Suomalaisinnovaatiosta apua Ukrainassa Uuden tehtaan avajaisia vietettiin Turussa. Avoin artikkeli
Kysy nuorelta nikotiinista Terveydenhuolto Kysy nuorelta nikotiinista Vape ja nikotiinipussit ovat syrjäyttäneet tupakan, eikä haju enää paljasta riippuvuutta, kertoo nuorisolääkäri Jenni Miettinen. Avoin artikkeli
Luusto kärsii lapsuuden syövästä Tiede Luusto kärsii lapsuuden syövästä Syövän lapsena tai nuorena sairastaneilla on suurentunut vähentyneen luuntiheyden, murtumien ja luukuolioiden riski.