Ilmavälitteisyyden merkitys on luultua suurempi
Pandemia loi tarpeen infektioiden ilmavälitteisyyden tutkimukselle.
Koronapandemia antoi korva-, nenä- ja kurkkutauteihin ja foniatriaan erikoistuvalle Lotta Oksaselle väitöskirjan aiheen, joka muuttaa käsitystämme infektioilta suojautumisesta.
Ennen koronaa ajateltiin, että ilmavälitteinen tartunta on harvinainen ja koskee lähinnä tuberkuloosia ja tuhkarokkoa.
Pandemia loi tarpeen infektioiden ilmavälitteisyyden tutkimukselle ja nyt aiheesta tiedetään enemmän.
– Luontainen hiukkastuotto, jota tapahtuu hengitysteissä, kun hengitämme, puhumme, nauramme tai laulamme, synnyttää ilmaan sen kokoisia hiukkasia, että on riski saada tartunta, jos hengitysteissä on infektio, Oksanen kertoo.
Ilmavälitteisyyden merkitys on luultua suurempi
Ensimmäisessä osatyössä hän selvitti hiukkasaltistusta, jota syntyy yleisanestesiatoimenpiteiden aikana. Sitä verrattiin altistukseen, joka liittyy normaaleissa potilaskontakteissa esiintyvään yskään. Toimenpiteiden aiheuttama altistus oli verrattavissa yskän aiheuttamaan altistukseen.
Monta tartuntareittiä
Toisessa osatyössä simuloitiin aerosolien leviämistä ravintolatilassa. Aerosolihiukkaset ja infektiiviset mallivirukset levisivät kaikkialle sisätilaan, jonne syntyi paikallisia konsentraatioeroja. Ilmanpuhdistimet vähensivät hiukkasmääriä, sermit eivät.
Kolmannessa osatyössä löydettiin virusta koronapotilaiden ympäristöstä niin ilmasta kuin pinnoiltakin.
– Molemmilta tartuntareiteiltä on tärkeä suojautua.
Neljännessä osatyössä ilmeni, ettei työperäisiä koronatartuntoja tullut, kun terveydenhuollon henkilökunta käytti FFP2- tai FFP3-hengityssuojaimia.
– Ilmavälitteisyyden merkitys on suurempi kuin aiemmin on ajateltu.
Oksasen kokoamaan monitieteiseen yhteistyöverkostoon kuuluvat muun muassa Ilmatieteen laitos, Työterveyslaitos ja Helsingin yliopiston virologian osasto.
Lotta Oksanen
Understanding airborne transmission - Experimental and observational studies during COVID-19 pandemic
27.10.2023 Helsingin yliopisto
Ohjaajat Ahmed Geneid, Veli-Jukka Anttila ja Lasse Lehtonen, vastaväittäjä Anthony Pickering