Lehti 13: Katsausartikkeli 13/2007 vsk 62 s. 1373 - 1378

Keuhkosyövän liitännäislääkehoito

Tärkein tieto

Ei-pienisoluisen keuhkosyövän pitkäaikaisennuste on radikaalileikkauksenkin jälkeen varsin huono, koska mikrometastasointi jo taudin varhaisvaiheessa on todennäköistä.

Taudin uusiutumisvaaran ja kuolleisuuden vähentämiseksi on perusteltua antaa leikkauksen jälkeen liitännäishoito solunsalpaajilla soveltuville potilaille. Parasta lääkeyhdistelmää ei ole vielä tiedossa, mutta platinapohjaisilla hoidoilla on tutkimuksissa saatu hyviä tuloksia. Hoitokäytännöt ovat muotoutumassa uusien tutkimusten pohjalta.

Nykytiedon perusteella hyväkuntoiset potilaat, joiden kasvaimen levinneisyysaste on II, hyötyvät sisplatiini-vinorelbiinin yhdistelmästä leikkauksen jälkeen. Leikkauskelpoiset potilaat, joiden taudin levinnäisyysaste on IIIA, saavat myös elossaolohyötyä leikkauksen jälkeisestä solunsalpaajasta, mutta osalle hoito tulee harkita annettavaksi jo ennen leikkausta niin sanottuna neoadjuvanttihoitona.

Keuhkoleikkauksen jälkeen solunsalpaajahoitoon liittyvä sivuvaikutusriski on edelleen otettava huomioon.

Aija KnuuttilaPekka MaliMauri KouriRiitta MäkitaroPaavo PääkköHenrik RiskaMaija Liisa RomppainenJarmo SaloVesa ToikkanenMaria TengströmAntti Ojala

Suomessa keuhkosyöpä on miesten toiseksi ja naisten neljänneksi yleisin syöpä. Vuosittain on miehillä noin 1 400 ja naisilla noin 600 uutta tapausta, joista 75-80 % on ei-pienisoluista keuhkosyöpää (levyepiteeli-, adeno- ja suurisoluinen karsinooma). Ei-pienisoluisessa keuhkosyövässä ensisijainen…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat