Suomen lepakoissa esiintyy rabiesta. Lepakkotutkija kuoli Suomessa vuonna 1985 eurooppalaisen lepakkolyssavirus 2 (European Bat Lyssavirus 2, EBLV-2) -tartunnan seurauksena. Vuonna 2009 eurooppalainen lepakkolyssavirus 2 eristettiin Turun Kakskerrasta löytyneestä lepakosta. Nämä viruskannat ovat keskenään lähes identtisiä.

Lepakoita pidetään lyssavirusten alkuperäisenä isäntäeläinlajina. Ainoastaan yhtä genotyyppiä ei ole osoitettu lepakosta - sen isäntäeläinlajia ei vielä tiedetä.

Tällä hetkellä tunnetuista 12:sta lyssaviruksen genotyypistä seitsemän on raportoitu aiheuttaneen rabieksen ihmiselle.

Ihmisillä käytetyt rabiesrokotteet antavat suojan klassista rabiesta (R

V) vastaan, mutta myös osittaista suojaa eurooppalaisia ja australialaisia ja joitakin afrikkalaisia lepakkorabieskantoja vastaan.

Jos lepakko puree ihmistä, puremahaava puhdistetaan runsaalla vedellä ja saippualla ja ­desinfioidaan. Mahdollisimman nopeasti, viimeistään vuorokauden kuluessa puremasta, aloitetaan immunoglobuliini- ja rokotushoito. Hoitoa ei tule jättää antamatta, vaikka puremasta olisi jo kulunut aikaa.

Ennaltaehkäisevää rabiesrokotusta suositellaan henkilöille, jotka työssään tai harrastuksessaan ovat säännöllisesti tekemisissä lepakoiden kanssa. Myös ennaltaehkäisevästi rokotettu henkilö tarvitsee kuitenkin altistuksen jälkeisen rokotuksen.