Liikkuminen on luurankolihaksiston tuottamaa kehon liikettä, joka kuluttaa enemmän energiaa kuin levossa istuminen. Liikunta tarkoittaa säännöllistä ja suunniteltua liikkumista, jolla tavoitellaan parempaa terveyttä ja/tai fyysistä suorituskykyä. Liikkumisen ja liikunnan vaikutuksista niin fyysiseen, psyykkiseen kuin sosiaaliseenkin terveyteen on kiistaton näyttö (1). Säännöllisellä liikkumisella voidaan ehkäistä esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksia, tyypin 2 diabetesta, osteoporoosia, monia syöpäsairauksia, dementiaa (1,2) ja masennusta (1,3). Liikunta on monien sairauksien menestyksellinen hoitomuoto. Se parantaa toimintakykyä, elämänlaatua, tyytyväisyyttä ja itsenäistä selviytymistä terveydentilasta riippumatta (1).

Liikkumisen terveysvaikutukset näkyvät kaikilla, mutta niiden yksilöllinen vaihtelu voi olla suurta. Liikkuminen vaikuttaa erityisen tehokkaasti silloin, kun henkilöllä on terveydelle epäedullisia riskitekijöitä, kuten matala sosioekonominen asema, tupakointi tai runsas alkoholin käyttö (4). Useat liikkumisen terveysvaikutukset ilmenevät välittömästi ja säilyvät 12–72 tuntia, joten niiden pysyvyys edellyttää säännöllisiä liikunta-annoksia. Terveysvaikutukset kumuloituvat säännöllisellä liikkumisella (2).

Suomalaiset liikkumisen suositukset (5) on esitetty taulukossa 1.

Liikunta on osa hoitoa

Viikoittaisen liikkumisen voi kerätä niin lyhyistä kuin pidemmistäkin jaksoista (1). Aikuisten suosituksen saavuttaa jo vajaalla 22 minuutilla reipasta liikkumista päivittäin. Kuitenkin jo hyvin vähäinen ja lyhytkestoinenkin liikkuminen tuottaa terveyshyötyjä. Pelkästään seisomaan nouseminen saa kehossa aikaan mitattavia, terveyttä edistäviä vasteita (6,7).

Liikkumisen ja terveyden annosvastesuhde on epälineaarinen: Se nousee, kun liikkumisen määrä lisääntyy kohti suositettua määrää, tasaantuu kun suositus on saavutettu ja saattaa jopa laskea, kun siirrytään raskaaseen ja pitkäkestoiseen liikuntaan ja urheiluun (1,6) (kuvio 1).

Esimerkiksi astman hoitotasapainon (8), eteisvärinäriskin (9,10) ja biologisen vanhenemisen (11) kannalta näyttäisi olevan suotuisampaa liikkua kohtuudella kuin pitkäkestoisesti raskaalla intensiteetillä. Runsas liikunta on kuitenkin aina terveyden kannalta parempi vaihtoehto kuin se, ettei liiku ollenkaan (6) (kuvio 1).

Liikunta on nostettu tärkeäksi hoitomuodoksi 33 Käypä hoito -suosituksessa (12) (taulukko 2) (ks. tarkemmat tiedot liitetaulukosta 1, vain verkossa). Lisäksi 14 muussa suosituksessa mainitaan siitä olevan hyötyä esimerkiksi ennalta ehkäisyssä, oireiden lievittämisessä ja muun hoidon täydentäjänä (taulukko 3). Niissä suositellaan myös ohjaamaan potilaat liikkumaan yleisen toimintakyvyn ja terveyden edistämiseksi (12).

Suomalaisista aikuisista vain alle puolet liikkuu suositusten mukaisesti (13). Vielä pienempi osuus käyttää liikuntaa hoitona diagnostisoituun sairauteen, kuten sepelvaltimotautiin (14,15).

Liikunta on yhteiskuntataloudelle kannattavaa

Liikkuminen laskee terveydenhuollon ja sairauspoissaolojen kustannuksia ja parantaa tuottavuutta (16,17,18,19). Liikkuminen vaikuttaa terveyden (1) lisäksi positiivisesti myös työmuistiin, opintomenestykseen ja tulevaisuuden työmarkkina-asemaan (20,21,22).

Liikuntaan liittyvät rasitus- ja akuutit vammat aiheuttavat toisaalta terveydenhuolto- ja erityisesti tuottavuus- ja sairauspoissaolokustannuksia (23,24). Kansainvälisten tutkimusten mukaan liikuntavammojen kustannukset koostuvat pääosin lääkärin ja fysioterapeutin vastaanottokäynneistä, mutta myös jossain määrin sairaalahoidosta (23,24). Liikunnallisesti aktiivisten on myös havaittu käyttävän yleislääkäripalveluja sekä ehkäisevää terveydenhuoltoa enemmän kuin vähän liikkuvien (25,26). Tämä voi viitata siihen, että liikunnallisesti aktiiviset ovat kiinnostuneempia terveydestään ja hakeutuvat esimerkiksi rokotuksiin ja muihin ehkäiseviin terveyspalveluihin ahkerammin kuin vähän liikkuvat.

Kansainvälisissä tutkimuksissa, joissa ei ole huomioitu liikuntavammojen tai ehkäisevien palveluiden kustannuksia, liikunnallisesti aktiivisten terveydenhuoltokulut ovat olleet lyhyellä aikavälillä 9–27 % vähän liikkuvia pienemmät. Kun myös ehkäisevien palvelujen ja liikuntavammojen kustannukset on huomioitu, liikunnallisesti aktiivisten kustannukset ovat olleet seurantatutkimuksissa 0–22 % ja poikkileikkaustutkimuksissa 20–60 % pienemmät kuin vähän liikkuvilla. Poikkileikkausasetelmassa pienimmät kustannukset on havaittu kohtuullisesti liikkuvilla ja suurimmat kustannukset sekä vähän että erittäin runsaasti liikkuvilla (19).

Suomalaisaineistossa runsaimmin liikkuvien miesten perusterveydenhuollon tasoisten avopalvelujen kustannukset olivat merkitsevästi pienemmät kuin vähiten liikkuvien. Kustannuksia tarkasteltiin seuraavista vastaanottokäynneistä: terveyskeskuksen hoitaja, lääkäri, fysioterapeutti ja psykologi, A-klinikka ja mielenterveyspalvelut, työterveyshuollon hoitaja, lääkäri, fysioterapeutti ja psykologi, yksityisen terveydenhuollon lääkäri ja fysioterapeutti. Lisäksi huomioitiin myös lääkärin kotikäynnit. Kustannukset sisälsivät myös liikuntavammojen ja ehkäisevien palveluiden kustannukset (17).

Tarkasteltaessa erikseen terveyskeskuspalveluja, työterveyshuoltoa ja yksityistä terveydenhuoltoa, ero eniten ja vähiten liikkuvien välillä oli tilastollisesti merkitsevä vain terveyskeskusten kustannuksissa. Erikoissairaanhoidon vastaanottokäyntejä sekä vuodeosastojaksoja ja -päiviä oli kuuden vuoden seurannassa runsaimmin liikkuvalla kolmanneksella vähemmän kuin vähiten liikkuvalla kolmanneksella (17).

Samassa suomalaisaineistossa pitkien sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden kustannukset olivat merkittävästi pienemmät eniten liikkuvaan kolmannekseen kuuluvilla sekä 31- että 46-vuotiaana liikuntasuosituksiin yltäneillä ja liikuntaa keski-iän aikana lisänneillä verrattuna vähiten liikkuvaan kolmannekseen kuuluviin tai heihin, jotka eivät saavuttaneet liikuntasuosituksia 31 eivätkä 46 vuoden iässä. Pienimmät kustannukset olivat liikuntamääriltään keskikolmannekseen kuuluvilla naisilla sekä heillä, jotka täyttivät suositukset joko 31- tai 46-vuotiaana (18). Liikunta on kuntatyöntekijöillä yhteydessä vähempiin omailmoitukseen perustuviin ja terveydenhuollosta kirjoitettuihin sairauspoissaoloihin (16).

On arvioitu, että liikkumissuosituksiin yltämättömyys aiheuttaa vähintään 3,2 miljardin euron kustannukset vuodessa (27). Tästä suoria terveydenhuollon kustannuksia on vajaat 700 miljoonaa euroa ja epäsuoria (= työstä poissaolot, työkyvyttömyyseläkkeet, ennenaikainen kuolleisuus, työttömyys ja tuloveromenetykset) yli 2,5 miljardia euroa.

Mikä saa väestön liikkumaan?

Perinnölliset tekijät säätelevät liikuntakäyttäytymiseen vaikuttavia mieltymyksiä, keskushermostovasteita ja persoonallisuuden piirteitä (28). Myös terveydentila (28,29,30,31), elintavat (30), sosioekonominen asema (28,29,32), asuinympäristön turvallisuus sekä puistojen, viheralueiden, leikkikenttien ja liikuntapaikkojen saavutettavuus (28) vaikuttavat liikkumisaktiivisuuteen. Näihin tekijöihin perustuvaa liikuntakäyttäytymistä voi kuitenkin muuttaa (33,34,35).

Yhdyskuntasuunnittelulla, kaavoituksella ja esteettömyydellä voidaan edistää liikunnallista elämäntapaa ja lisätä liikkumista arkeen (28). Hieman yllättäen kuntien liikuntapaikkarakentamiseen ja ylläpitämiseen sekä liikuntaseurojen tukemiseen käyttämät resurssit eivät vaikuta suoraan kuntalaisten liikunta-aktiivisuuteen (29). Liikuntapaikkojen rakentaminen saattaa kuitenkin lisätä ja monipuolistaa suositusten mukaan liikkuvien toimintaa. Todennäköisesti yksilölliset taloudelliset tuet, kuten liikuntasetelit, vaikuttavat samoin (36,37). Työssäkäyvillä myöskään ansiotulotaso ei ole Suomessa yhteydessä liikkumissuositusten saavuttamiseen (31). Suomen nykyisen liikkumisinfrastruktuurin ja luonnon (29) ansiosta on mahdollista saavuttaa suositukset luonto-, lähi-, asiointi- ja hyötyliikunnalla ilman kovin suuria yksilölle koituvia kustannuksia.

Terveydenhuollossa annettu liikunta- ja elintapaohjaus lisää liikunnallisesti passiivisten liikkumista (33) ja vähentää sairaalahoitopäiviä ja päivystyskäyntejä (34). Yksi koulutetun fysioterapeutin perusterveydenhuollossa antama liikuntaohjaus ei vielä johtanut merkittävään muutokseen, mutta kaksi ohjauskertaa sai 37 % ja kolme ohjauskertaa 62 % tyypin 2 diabetesta sairastavista lisäämään liikkumistaan (33).

Liikunta ja urheilu edellyttävät suunnitelmallisuutta ja tietoista fyysistä ja psyykkistä ponnistelua. Arjessa liikutaan kuitenkin myös jopa aivan huomaamatta. Liikkumista on helppo lisätä esimerkiksi käyttämällä portaita hissin sijaan tai kulkemalla koulu-, työ-, harrastus-, kyläily- ja asiointimatkoja jalkaisin tai pyörällä. Vähän liikkuvien elintapamuutokset voisivat onnistua paremmin, jos liikuntaneuvonnassa ja -keskustelussa korostettaisiin aluksi pienten arjen liikkumista lisäävien valintojen ja kohtuullisen liikkumisen merkitystä harrastusliikunnan ja ääritavoitteiden sijaan.

Liikkumisen edistäminen kuuluu lääkärinkin työhön

Lääkäri edistää työssään liikuntaa hoitaessaan liikuntavammoja ja liikuntakykyä rajoittavia sairauksia hyvin ja viiveettömästi, jotta potilaan liikkumiskyky palautuisi. Kansanterveyden (1,6) ja -talouden (16,17,18,19,20) näkökulmasta olisi järkevää kohdentaa liikkumisen edistämistoimia erityisesti heihin, jotka eivät vielä saavuta nykyisiä suosituksia. Juuri lääkärit kohtaavat työssään heidätkin, jotka eivät omatoimisesti hakeudu liikkumaan ja jotka siitä siksi eniten hyötyisivät. Lääkärien olisi tärkeää tunnistaa nämä henkilöt ja huomioida vähäiseen liikkumiseen liittyvät terveysriskit. Lääkäri voi joko itse antaa liikuntaneuvontaa tai lähettää heidät asiaan perehtyneen terveydenhoitajan tai fysioterapeutin tai hyvinvointialueiden ja kuntien liikunta-ammattilaisten ohjaukseen.

Vähän liikkuvien neuvonnassa tulee huomioida yksilöllisesti terveydentila, erilaiset elintapavalintoihin vaikuttavat tekijät sekä liikkumista edistävät ja rajoittavat tekijät. Motivoiva keskustelu sopii neuvontaan (29,33). Asiantuntevaa opastusta tarvitaan, että jokaiselle löytyy sopiva ja turvallinen liikkumisen muoto, määrä ja rytmitys. Myös liikuntavälineiden valitsemiseen ja suoritustekniikoiden oppimiseen tarvitaan ohjausta.

Pysyvien liikkumisrutiinien muodostumista voidaan edistää korostamalla liikunnan merkitystä sijoituksena terveyteen (35) ja tarjoamalla positiivisia liikkumiskokemuksia. Liikkujan huomion voi siirtää fyysisestä epämukavuudesta ja väsymyksen tunteesta mielihyvään (35) esimerkiksi liikuntakaverilla, joka voi olla myös eläin, tai yhdistämällä liikuntaan luontokokemus tai musiikin, äänikirjojen tai podcastien kuuntelemista. Myös etäohjausta, digitaalisia ohjauspolkuja ja liikkumiseen innostavia sovelluksia voi hyödyntää (38,39).

Vain 18 % sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista kokee saaneensa riittävästi koulutusta liikkumisen edistämiseen (40). Lisäämällä osaamista voimme vaikuttaa merkittävästi ihmisten terveyteen ja siten terveydenhuollon, sairauspoissaolojen ja ennenaikaisen eläköitymisen kustannuksiin sekä yhteiskunnan tuottavuuteen (1,2,3,6,7,12,16,17,18,19). Voimme myös kaventaa terveyseroja ja vähentää eriarvoisuutta (5). Ilmastokin hyötyy, kun suosimme kävelyä tai pyöräilyä moottoriajoneuvon sijaan. Kansalaisten hyvä fyysinen kunto on tärkeää myös huoltovarmuudelle.

Liitetaulukko 1. Maininnat ja ohjeet liikuntaharjoittelusta hoitomuotona sairauskohtaisissa Käypä hoito -suosituksissa