Sydäninfarktipotilaan alttiudesta sairastua vakaviin rytmihäiriöihin saadaan vain vähän viitteitä tavanomaisilla iskemiaa ja sydämen toimintakykyä mittaavilla tutkimuksilla. Lupaaviksi riskiä osoittaviksi löydöksiksi ovat tutkimuksissa osoittautuneet herkkyys-EKG:lla todettu myöhäispotentiaali, pienentynyt sydämen sykevaihtelu ja barorefleksin heikentyminen. Katetreilla tehtävä elektrofysiologinen tutkimus on osuvin, mutta ei hankaluutensa vuoksi tule kyseeseen seulontakokeena. Nykyistä spesifimpiä tutkimuksia pyritään edelleen löytämään. Uusimmista menetelmistä HYKS:ssä arvioidaan parhaillaan sydämen magneettikenttien mittauksen ja EKG-pinta-kartoituksen hyötyä rytmihäiriöriskin arvioinnissa.

Toistaiseksi hankalin kysymys kuitenkin on, miten todettua rytmihäiriöalttiutta voidaan hoitaa ennen henkeä uhkaavien rytmihäiriöiden ilmaantumista. Tähän käytettävistä erikoishoidoista on vasta alustavaa tutkimusnäyttöä.