Sepelvaltimotautitapahtumien ilmaantuvuus on vähentynyt ja ennuste parantunut FINAMI-tutkimuksen tuloksia 1993-2007 Sepelvaltimotauti on yksi tärkeimpiä kansanterveysongelmiamme. Akuuttien sepelvaltimotapahtumien luonne ja diagnostiset kriteerit ovat kuitenkin jatkuvasti muuttuneet, minkä takia taudin esiintymistä on tarpeen seurata yhtenäisiä kriteereitä noudattavalla infarktirekisterillä. Tämän raportin tarkoituksena on kuvata muutokset akuuttien sepelvaltimotapahtumien esiintyvyydessä ja ennusteessa FINAMI-tutkimusalueilla ajanjaksolla 1993-2007. Veikko Salomaa, Aki S Havulinna, Heli Koukkunen, Päivi Kärjä-Koskenkari, Anne Juolevi, Juha Mustonen, Matti Ketonen, Aapo Lehtonen, Pirjo Immonen-Räihä, Seppo Lehto, Juhani Airaksinen, Y Antero Kesäniemi, Finami-Tutkimusryhmä Lehti 1-2: Alkuperäistutkimus 1-2/2014 Kommentteja
Koululaisen pituuskasvun ja puberteettikehityksen arvioiminen Terveidenkin lasten ja nuorten pituus, kasvunopeus ja puberteettikehityksen aikataulu vaihtelevat suuresti. Normaalivaihteluun mahtuva pituuden tai puberteettikehityksen poikkeama voi olla asianomaiselle itselleen arka paikka, jolloin tarvitaan keskustelua sekä informaatiota tilanteen normaaliudesta. Päivi Keskinen Lehti 1-2: Katsausartikkeli 1-2/2014 Kommentteja
Selkäsairauksista johtuva eläkkeelle siirtyminen puolittui 1990-2010 Länsimaissa selkärangan sairaudet ovat merkittävä terveydellinen ja taloudellinen ongelma. Kustannuksia syntyy taudinmäärityksestä, hoidosta ja kuntoutuksesta, mutta suurimmat kustannukset aiheutuvat työkyvyttömyydestä ja työstä poissaolosta johtuvista tuotannon menetyksistä. Timo Pohjolainen, Tom Asklöf, Hannu Kautiainen, Maija Haanpää, Salme Järvenpää, Ilkka Kiviranta Lehti 1-2: Terveydenhuolto 1-2/2014 Kommentteja
Kilpirauhassyövän sairastaneella on suurentunut sydänkuoleman riski Kilpirauhassyövän sairastaneilla on kolminkertainen riski kuolla sydän- ja verisuonisairauksiin väestöverrokkien riskiin verrattuna. Hollantilaistutkimuksen mukaan merkittävin sydänkuolleisuutta ennakoiva tekijä oli alle viitealueen oleva veren TSH-pitoisuus. Sirkku Jyrkkiö Lehti 50-52: Lääketieteen maailmasta 50-52/2013 Kommentteja
Aivostimulaatiota rikollisille? Kaikki kulttuurit edellyttävät jäseniltään yhteisön sosiaalisten normien noudattamista, ja normien rikkomisesta rangaistaan. Toiminnallisissa aivokuvauksissa on havaittu, että aivojen oikeanpuoleisen etuaivokuoren reunaosa aktivoituu, kun sosiaalisia normeja noudatetaan rangaistuksen pelossa. Sveitsiläis-itävaltalainen tutkijaryhmä pyrki selvittämään, onko tämän aivoalueen stimulaatiolla vaikutusta normien noudattamiseen. Tero Taiminen Lehti 50-52: Lääketieteen maailmasta 50-52/2013 Kommentteja
Geeniprofilointitestien merkitys rintasyövän hoidon valinnassa Kasvainkudoksen geeniprofiloinnilla pyritään tarkentamaan varhaisvaiheen rintasyövän hoidon suunnittelua. Tavoitteena on tunnistaa potilasryhmä, joka ei hyödy liitännäishoidosta solunsalpaajilla. Geeniprofilointitestien väitetään ennustavan rintasyövän päätetapahtumia paremmin kuin perinteiset ennustetekijät tai riskilaskurit. Tässä järjestelmällisessä kirjallisuuskatsauksessa arvioidaan rintasyövän geeniprofilointitestien vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta. Jorma Isola, Maija Saijonkari, Vesa Kataja, Johan Lundin, Maija Hytönen, Jaana Isojärvi, Eeva Mäkinen Lehti 50-52: Katsausartikkeli 50-52/2013 Kommentteja
Opioidit pitkäaikaisen kivun hoidossa Opioidien käyttö kroonisen kivun hoidossa on moninkertaistunut parinkymmenen viime vuoden aikana. Juha Nevantaus, Kaarlo Simojoki, Katri Hamunen, Tarja Heiskanen, Eija Kalso Lehti 50-52: Katsausartikkeli 50-52/2013 Kommentteja
HPV-infektioiden vallitsevuus ja HPV-DNA-testin käyttö organisoidussa kohdunkaulan syövän seulonnassa Väitöskirjatyön tavoitteena oli selvittää kohdunkaulan karsinogeenisten HPV-infektioiden vallitsevuus suomalaisessa seulontaväestössä ja tutkia HPV-DNA-testin käyttöä ensisijaisena seulontatestinä. Maarit Leinonen Lehti 50-52: Väitös 50-52/2013 Kommentteja
Biologisia riskiryhmiä lymfoomapotilaiden joukossa Lymfoomat ovat tuntemattomasta syystä jatkuvasti yleistyvä joukko imukudoksen syöpiä, ja diffuusi suurisoluinen B-solulymfooma on yleisin lymfooman alatyyppi Suomessa. Anna Kaisa Pasanen Lehti 50-52: Väitös 50-52/2013 Kommentteja
Munasarjan sairauksia voidaan tunnistaa uudella merkkiaineella Anti-Müllerian hormoni, AMH, on uusi kliininen merkkiaine munasarjojen toiminnan tutkimiseen. Kasvavien munarakkuloiden solut erittävät Anti-Müllerian hormonia, joten munasolujen määrän vähentyessä myös AMH-pitoisuus verenkierrossa laskee. Siksi verenkierron AMH-pitoisuus heijastaa jäljellä olevien munarakkuloiden määrää. Osalla naisista, joiden munasarjojen toiminta on hiipunut ennenaikaisesti eri syistä, on vielä jäljellä munarakkuloita. Aikaisemmin näiden naisten tunnistaminen pelkän kliinisen tutkimuksen ja ultraäänen avulla on ollut haastavaa. Sanna Koskela Lehti 50-52: Väitös 50-52/2013 Kommentteja
Hypoksiavasteen ja solusyklin säätelijät rintasyövän ennustetekijöinä Rintasyöpä on osoittautunut monikasvoiseksi sairaudeksi ennusteellisesti, sillä rintasyöpäkasvaimet vaihtelevat runsaasti biologiselta käyttäytymiseltään. Tässä väitöskirjatyössä tutkittiin hypoksiavasteen ja solusyklin säätelijöiden ilmentymisen ennusteellisuutta duktaalisessa rintasyövässä ja kolmoisnegatiivisessa rintasyövän alaryhmässä. Emmi Peurala Lehti 50-52: Väitös 50-52/2013 Kommentteja
Munuaissyöpäpotilaiden pitkäaikaisennuste Väitöstutkimuksessa selvitettiin Pirkanmaan munuaissyöpäpotilaiden oireita, diagnostiikkaa, elossaoloa ja siihen vaikuttavia tekijöitä. 1964-1997 alueella diagnosoitiin 970 munuaissyöpää. Näistä jo toteamisvaiheessa 26 % oli levinnyt, ja tauti uusiutui lisäksi seurannassa 30 %:lla. Taudin levinneisyysaste, potilaan ikä ja oireisuus olivat tärkeimmät ennustetekijät. Kaisa Sunela Lehti 50-52: Väitös 50-52/2013 Kommentteja
Metformiinin käyttö raskausdiabeteksen hoidossa Väitöskirjan pääasiallisin tarkoitus oli verrata metformiinin tehokkuutta ja turvallisuutta insuliiniin raskausdiabeteksen hoidossa selvittämällä lääkkeen vaikutusta äitiin ja vastasyntyneeseen. Lisäksi tutkittiin, mitkä tekijät ennustavat tilannetta, jolloin tarvitaan insuliini metformiinin lisänä, jotta saavutetaan hyvä sokeritasapaino. Kristiina Tertti Lehti 50-52: Väitös 50-52/2013 Kommentteja
Eri psykoterapioiden teho laihuushäiriöön samaa luokkaa Vain puolet hoitoon hakeutuvista anoreksiapotilaista toipuu oireettomiksi, ja kuolleisuus on suurempi kuin missään muussa psykiatrisessa sairaudessa. Aikuispotilaiden minkään hoitomuodon teho ei yllä näytönasteluokituksessa tasolle A tai B. Laajassa saksalaisessa satunnaistetussa tutkimuksessa, johon osallistui 10 yliopistosairaalaa, selvitettiin kolmen avohoitomuodon tehoa laihuushäiriötä sairastavien 242 naisen hoidossa, eikä tehossa ollut eroa. Tero Taiminen Lehti 49: Lääketieteen maailmasta 49/2013 Kommentteja
300 000 turhaa tutkimuspotilasta Lähes kolmannes satunnaistetuista kontrolloiduista tutkimuksista jää julkaisematta. Yhdysvaltalainen tutkijaryhmä jäljitti ClinicalTrials.gov-tutkimusrekisteristä kaikki vuoden 2008 loppuun mennessä rekisteröidyt yli 500 potilasta käsittävät interventiotutkimukset, joihin koehenkilöiden kerääminen oli lopetettu. 585 tutkimuksesta 171:n (29 %) tuloksia ei marraskuuhun 2012 mennessä ollut julkaistu tieteellisissä lehdissä. Tutkimusrekisteriin oli kirjattu 38 julkaisemattoman tutkimuksen tuloksia, mutta 133 (23 %) tutkimuksen tuloksia ei löytynyt mistään. Julkaisematta jääneisiin 171 tutkimukseen oli rekrytoitu arviolta 299 763 koehenkilöä. Pertti Saloheimo Lehti 49: Lääketieteen maailmasta 49/2013 Kommentteja
HPV-seulonta ehkäisee syöpiä paremmin kuin Papa-seulonta HPV-tutkimus antaa 60-70 % paremman arvion kohdunkaulan syövän myöhemmästä puhkeamisesta kuin Papa-koe, todettiin noin 176 000 naista ja 1 200 000 naisvuotta käsittävässä seurannassa. Aineisto käsitti Ruotsissa, Alankomaissa, Englannissa ja Italiassa tehtyjen satunnaistettujen vertailututkimusten aineistot, ja 20-64-vuotiaita naisia seurattiin keskimäärin 6,5 vuotta. Pertti Kirkinen Lehti 49: Lääketieteen maailmasta 49/2013 Kommentteja
Peyronien tauti - suoristuu mutta millä hinnalla Peyronien tautia sairastavan potilaan leikkaushoidossa odotusten ja lopputuloksen ristiriidasta seuraa karvas pettymys. Siittimen käyristymän korjauksesta on annettava kaikki informaatio realistisesti ennen toimenpidettä, ja myös potilaan partnerin olisi suotavaa olla keskusteluissa mukana. Ossi Lindell Lehti 49: Lääketieteen maailmasta 49/2013 Kommentteja
Verivalmisteita täsmälliseen verensiirtotarpeeseen Pieni osa potilaista tarvitsee verensiirtoon erikoisverivalmisteita huonon siirtovasteen, verensiirtoreaktioiden tai potilaan jonkin erikoisominaisuuden vuoksi. Eeva Juvonen, Inna Sareneva, Tom Krusius Lehti 49: Katsausartikkeli 49/2013 Kommentteja
Kissanpuremastako lääkäriin? Lemmikkikissa puri 59-vuotiasta naista peukalon tyveen, jolloin syntyneeseen haavaan kehittyi nopeasti antibioottihoitoa vaatinut infektio. Puremakohta punoitti ja turposi, ja potilas sai lymfangiitin. Ulla Ahlmén-Laiho, Jarmo Oksi, Markus Laine Lehti 49: Tapausselostus 49/2013 Kommentteja
Nuorten ostopalvelupsykoterapiat - mitä ostetaan ja kenelle Sairaanhoitopiirien ja kuntien yksityissektorilta ostamien psykoterapioiden määrästä ja laadullisista piirteistä ei toistaiseksi ole ollut saatavilla systemaattista tietoa, vaikka psykoterapia on vaikuttava hoitomuoto ja psykoterapiapalveluja ostetaan enenevässä määrin. Nuorten psykoterapiat poikkeavat aikuisten psykoterapioista mm. siten, että niihin yhdistetään usein vanhempien tukikäyntejä tai perheen yhteisiä käyntejä. Selvitimme HYKS Nuorisopsykiatrian klinikkaryhmän psykoterapeuttisten ostopalveluiden piirteitä ja kehittämisalueita. Vera Gergov, Nina Lindberg, Veli-Matti Tainio, Mauri Marttunen Lehti 49: Terveydenhuolto 49/2013 Kommentteja
Vetoomus: Tupakkatuotteiden myynti tulisi lopettaa Lidlissä Terveydenhuolto Vetoomus: Tupakkatuotteiden myynti tulisi lopettaa Lidlissä Esimerkkinä Hollanti, jossa niitä ei saa ruokakaupoista. Avoin artikkeli
Uusi lasten diabetestutkimus alkoi Pirkanmaalla Tiede Uusi lasten diabetestutkimus alkoi Pirkanmaalla Tutkimuslääke voi hidastaa sairauden etenemistä.
Raskausajan suoliston mikrobistolla yhteys äidin masennus- ja ahdistusoireisiin Tiede Raskausajan suoliston mikrobistolla yhteys äidin masennus- ja ahdistusoireisiin Tulehdusta edistävien bakteerilajien määrä oli suuri voimakkaista masennus- ja ahdistusoireista kärsivillä.
Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijät suosittelevat omaa yksikköään työpaikkana Terveydenhuolto Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijät suosittelevat omaa yksikköään työpaikkana Tuoreessa kyselyssä arvo oli ensimmäistä kertaa positiivinen koko hyvinvointialueen tasolla. Avoin artikkeli
Terveydeksi-ohjelman hankkeista tukea elintapamuutoksiin Terveydenhuolto Terveydeksi-ohjelman hankkeista tukea elintapamuutoksiin Alueelliset hankkeet keskittyvät väestöryhmiin, joilla on kohonnut riski terveys- ja hyvinvointiongelmiin. Avoin artikkeli
Apteekeista yhä enemmän terveysneuvontaa Terveydenhuolto Apteekeista yhä enemmän terveysneuvontaa Se on matalan kynnyksen paikka kohdata terveydenhuollon ammattilainen. Avoin artikkeli