Lähtökohdat

Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa uudet ihomelanoomatapaukset Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirissä vuosina 1999-2001.

Erityisen kiinnostuksen kohteena olivat ihomelanooman epäily- ja toteamisporras terveydenhuollossa, viive erikoissairaanhoitoon pääsyssä, taudin etenemisvaihe toteamishetkellä sekä alueellisen hoito-ohjelman toteutuminen.

Menetelmät

Päijät-Hämeen keskussairaalan patologian yksikön rekisteristä poimittiin aikavälillä todetut uudet ihomelanoomatapaukset. Lisäksi Suomen syöpärekisteristä selvitettiin aineistosta puuttuvat muualla sairaanhoitopiirissä todetut tapaukset. Sairauskertomusten avulla selvitettiin potilaiden sukupuoli, ikä, aiemmat syöpätaudit, viive hoitoon pääsyssä ja ihomelanooman diagnosointiporras terveydenhuollossa, anatominen sijainti, histologinen luokitus, levinneisyysaste, hoito ja seurantaohjelman toteutuminen.

Tulokset

Ihomelanooman epäily tai kliininen diagnoosi ilmeni valtaosassa tapauksista perusterveydenhuollossa tai työterveyshuollossa.

Suurin osa potilaista oli keski-ikäisiä. Miehillä ihomelanooma esiintyi tavallisimmin vartalolla, naisilla alaraajoissa.

Miehillä ihomelanoomat olivat paksumpia ja levinneitä tautitapauksia oli enemmän.

Odotusajat erikoissairaanhoidossa tehtävään primaaripoistoon tai lisäleikkaukseen venyivät osalla potilaista pitkiksi.

Seurantaohjelma oli toteutunut suurimmalla osalla potilaista asianmukaisesti.

Päätelmät

Avainasemassa ihomelanoomien löytämisessä toimii perusterveydenhuolto, jonka henkilökunnan tulisi perehtyä riskiryhmien tunnistamiseen.

Valistusta tulisi kohdentaa etenkin miespuoliseen väestöön, jotta hoitoon hakeutuminen tapahtuisi varhaisemmassa vaiheessa.

Erikoissairaanhoidon tulisi kiinnittää huomiota toimintoihinsa hoidon takaamiseksi kohtuullisessa ajassa. Käypä hoito -suositus tulee yhdenmukaistamaan hoito- ja seurantakäytäntöjä.