Palovammapotilaiden mielenterveyshäiriöt

Suomessa syttyy tulipaloja rakennuksissa vuosittain 6 000-7 000 ja tulipaloissa kuolee keskimäärin 87 henkilöä vuodessa. Yli puolet uhreista on palokuoleman hetkellä päihtyneitä ja palokuolemista noin joka kymmenes on itsemurha. Palovammojen yhteys mielenterveyden häiriöihin, itsetuhoisuuteen ja päihteiden väärinkäyttöön on yleisesti tiedossa, mutta psykiatrinen tieteellinen tutkimus riittävän kokoisista tutkimusaineistoista pätevin tutkimusmenetelmin on vielä vähäistä.

Raimo Palmu

Leikkauksenjälkeisen kivun hoidon haasteita

Väitöskirjassa tutkittiin COX-2-selektiivisten tulehduskipulääkkeiden tehoa ja turvallisuutta leikkauksenjälkeisen kivun hoidossa. Osatyöt olivat prospektiivisia, satunnaistettuja, kaksoissokkoutettuja ja lumekontrolloituja. Esilääkkeeksi annettu etorikoksibi vähensi merkitsevästi opioidien kulutusta leikkauksen jälkeen potilailla, joille tehtiin sappirakon poisto tähystyksessä. Sen sijaan parasetamolin lisääminen etorikoksibiin ei tuonut lisätehoa kivun lievitykseen. Toisaalta toistaiseksi ainoa suoneen annosteltava COX-2-selektiivinen tulehduskipulääke parekoksibi ei tutkituin annoksin onnistunut vähentämään leikkauksenjälkeistä kipua, vaikkakin vuorokauden maksimiannos kerta-annoksena vähensikin vuodeosastolla koettua pahinta mahdollista kipua. Vastaava annos parekoksibia ei aiheuttanut merkitsevää munuaismerkkiaineiden pitoisuuksien suurenemista muutoin suhteellisen terveille potilaille, joille tehtiin kohdunpoisto tähystyksessä.

Pia Puolakka

D-vitamiini- ja kalsiumlisän käyttö voi vähentää kaatumisia

Suomessa tapahtuu vuosittain 30 000-40 000 luunmurtumaa, joissa osasyynä on luuston haurastuminen. Murtumariski on suurin henkilöillä, joilla luuntiheys on osteoporoottinen, mutta suurin osa murtumista tapahtuu henkilöille, joilla ei ole osteoporoosia. Huono fyysinen kunto voi altistaa luun mineraalitiheyden huononemiselle ja lisätä kaatumaperäisten murtumien riskiä. On viitteitä siitä, että D-vitamiinin riittävällä saannilla on merkitystä kaatumisten ehkäisyssä.

Matti Kärkkäinen

Ei hylätä antibioottia korvatulehduksissa kokonaan

Moni tiedotusväline ehti jo uutisoimaan, että lasten korvatulehdus ei edellytä antibiootteja. Pohjana olleen tuoreen systemaattisen katsauksen tulos oli kuitenkin sama kuin jo vuosia on tiedetty. Komplisoitumattoman korvatulehduksen hoidossa amoksisilliini on kiistatta tilastollisesti tehokas hoito verrattuna lumelääkkeeseen, mutta hoidolla saavutettu absoluttinen riskin vähenemä on varsin vähäinen.

Terhi Tapiainen

Mekanismer bakom mitokondriella sjukdomar

De mitokondriella sjukdomarna beror på fel i mitokondrierna, som har eget mitokondriellt DNA (mtDNA). I denna studie hittades ett nytt genfel, som påvisade ett viktigt samband mellan syntesen av DNAs byggstenar och uppehället av mtDNA. Som ett potentiellt botemedel för mitokondriella sjukdomar undersökte vi möjligheten att manipulera mängden mtDNA. Överraskande nog fann vi att mitokondrierna inte tycks kunna fungera normalt om de innehåller för mycket DNA. Studiens resultat ökar vår förståelse av de mekanismer som ligger till grund för mitokondriernas normala funktion, en förutsättning för ett normalt liv.

Emil Ylikallio

Clostridium difficile-valikoima on kirjava

Eurooppalainen C. difficile-infektioiden valikoima on hyvin kirjava eikä Kanadasta leviämään lähtenyt äkäinen 027-tyyppi ole täällä kovin yleinen. Tämä ilmenee Euroopan tautien ehkäisyn ja valvonnan keskuksen ECDC:n tutkimuksesta, johon osallistui 106 sairaalalaboratoriota 34:stä Euroopan maasta, Suomestakin. Infektion kriteerit olivat aikaisintaan kolmantena sairaalapäivänä kehittynyt ripuli, ja toksiinia erittävän C. difficilen osoitus ulostenäytteestä.

Heikki Arvilommi

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030