Tämän kirjoituksen tavoite on problematisoida eräitä priorisoinnin ja näyttöön perustuvan lääketieteen eettisiä taustakysymyksiä. Käsittelen niitä tässä tapausesimerkkien valossa. Yksittäisten tapausten tai kliinisten havaintojen perusteella ei voida todentaa tieteellisiä tosiasioita. Kuitenkin esimerkkitapauksia käytetään usein pohdittaessa arvoasetelmia. En argumentoi, että priorisointi ja näyttöön perustuva lääketiede olisivat taloudellisista lähtökohdista perusteltuina sinänsä epäeettisiä, vaan totean niiden tueksi käytettävien yksinkertaisten utilitarististen argumenttien olevan ongelmallisia. Utilitarismin eettisen teoriasuuntauksen mukaisesti suurimpaan yhteiseen onnellisuuteen johtavat toimet ovat välttämättä eettisiä (1).