Ajan­kohtai­sta

Ammattiastmat lisääntyvät

Määrä on kasvanut kahtena peräkkäisenä vuotena, tiedottaa Työterveyslaitos.

Heli Väyrynen
Kuvituskuva 1

Ammattiastmojen määrä on kasvanut, tiedottaa Työterveyslaitos.

Vahvistettujen ammattiastmojen määrä nousi toista vuotta peräkkäin. Riskialtteimmat alat ovat elintarvikkeiden valmistus ja maatalous.

Vakuutuslaitokset vahvistivat ammattitaudiksi 12 prosenttia ammattiastmaepäilyistä.

– Vähäinen vahvistettujen ammattiastmojen osuus kuvaa työhön liittyvien hengitystieoireiden yleisyyttä ja toisaalta aiheuttajien tunnistamisen vaikeutta, kertoo keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström Työterveyslaitoksesta.

Ammattiastman yleisimmät aiheuttajat olivat homesienet, jauhot, viljat, rehut, eläinten epiteeli tai eritteet, varastopölypunkit ja herkistävät kemikaalit. Lisäksi todettiin voimakkaasti ärsyttävien kemikaalien aiheuttamia astmoja.

Ammattitautien kokonaismäärä sen sijaan on laskenut.

Lue myös

Työterveyslaitoksen Työperäisten sairauksien rekisteriin kirjattiin vuonna 2014 yhteensä 4 338 uutta ammattitautia tai ammattitautiepäilyä, mikä on kuusi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2013.

Vahvistettuja ammattitauteja oli 1616, 13 prosenttia vähemmän kuin 2013. Yleisin ammattitaudin aiheuttaja on edelleen asbesti ja kakkosena melu.

Lue lisää Työterveyslaitoksen julkaisusta.

Kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030