• Tuomas Keränen

Askel askeleelta, dyyni dyyniltä

Heikki Karinen tutki itseään aavikkoultramaratonilla ja yllättyi: suola-arvoissa tapahtui vain marginaalisia muutoksia ja painokin pysyi lähes ennallaan.

Askel askeleelta, dyyni dyyniltä Kuva 1 / 8
               

165 kilometriä, paahtava auringonpaiste pilvettömältä taivaalta ja hiekkaa silmänkantamattomiin. Askel askeleelta, dyyni dyyniltä, aavikkoultramaratonjuoksijan matka lyhenee.

– Pehmeää hiekkaa, joka upottaa ylämäessä melkein nilkkaa myöten. Suojuoksua kuumissa olosuhteissa, kuvailee Lähi-idän Omanissa juoksemaansa ultramaratonia työterveyshuollon ja yleislääketieteen erikoislääkäri Heikki Karinen.

Karinen on kokenut kestävyysurheilija ja vuorikiipeilijä. Hän on tehnyt useita tutkimuksia siitä, miten ylläpitää työ- ja toimintakykyä ääriolosuhteissa. Väitöskirjassaan hän tutki, miten kiipeilyretkien aikana voi ennakoida vuoristotaudin vaikutukset.

On ymmärrettävää, mikä motivoi häntä tekemään tutkimuksen toisenlaisista ääriolosuhteista.

– Olen tutkinut vaikutuksia ihmiskehoon korkeassa ja kylmässä ilmanalassa, mutta nyt olivat vuorossa kuumat olosuhteet, hän kuvailee.

Monipäiväisen juoksun vaikutuksia on tutkittu vähän

Monta päivää kestävän aavikkoultramaratonin vaikutuksia ihmiskehoon on tutkittu yllättävän vähän. Yksipäiväisten ultramaratonien vaikutuksista kehon koostumukseen, suolatasapainoon ja energiankulutukseen tiedetään kuitenkin paljon.

– Maailmassa on julkaistu ainoastaan neljä tai viisi tutkimusta, jotka käsittelevät monipäiväisten ultramaratonien vaikutuksia. Niissä on ollut mukana kahdesta viiteen koehenkilöä.

Karinen juoksi Omanin 6 päivää kestävän ultramaratonin vuonna 2015. Reitin varrella oli 10–15 kilometrien välein juomapisteitä, mutta muuten pakolliset varusteet piti kuljettaa repussa. Järjestäjät edellyttivät, että juoksijan selkärepussa on juoksun aikana pelastautumisvälineet, makuupussi ja ruokaa 2000 kilokaloria vuorokautta kohden.

– Ultramaraton on määritelty niin, että yhden etapin on oltava pidempi kuin normaalin maratonin. Päivämatka oli yleensä 20–30 kilometriä. Yhtenä päivänä juostiin yöllä 43–45 kilometriä. Yöpyminen oli etukäteen sovituilla paikoilla.

Sykevälivaihtelu kertoi sopeutumisesta

Karinen tutki ultrajuoksun vaikutuksia mittaamalla itseään. Energian kulutus ja palautuminen rasituksesta mitattiin sykevaihtelun perusteella ja kehonkoostumus bioimbedanssimittarilla.

Kuumiin oloihin sopeutumisen ajatellaan kestävän muutaman viikon, mutta Karisen mittauksissa selvisi, että sopeutuminen alkoikin hänellä jo yllättävän nopeasti eli muutamassa päivässä. Hän tutki sopeutumista sykevälivaihtelulla yöunestaan. Vastaavaa tutkimusta ei ole tehty Karisen mukaan aiemmin ultramaratonkisojen yhteydessä.

– Nukkumisaikaa on yleensä 8–9 tuntia, mutta uni ei ole alkuun palauttavaa, vaan menee aikaa, kunnes keho aloittaa rasituksesta toipumisen. Ensimmäisenä yönä ainoastaan viimeiset kolme tuntia olivat uneltaan palauttavaa.

Viive kuitenkin lyheni päivä päivältä.

– Neljäntenä päivänä palautuminen oli normaalia. Tuolloin palautuminen alkoi noin 30 minuuttia nukahtamisesta.

Paino pysyi lähes ennallaan

Karinen yllättyi myös siitä, että paino pysyi lähes lähtötasolla ja suola-arvoissa tapahtui vain marginaalisia muutoksia. Hän joi nestettä kokiessaan janoa, ja vettä kului päivittäin 6–9 litraa. Ylinesteytystä ei esiintynyt kuuden maratonpäivän aikana.

– Energiavajausta oli päivittäin, mutta paino ei pudonnut kuin parisataa grammaa. Rasvaprosentti ja lihasmassa pysyivät ennallaan.

Lääkärinä hän kiinnitti huomiota myös kiistellyn lisäsuolan tarpeeseen. Jo toisesta maailmansodasta saakka on suositeltu, että kuumissa olosuhteissa syödään suolatabletteja, mutta aihepiiristä on myös toisenlaista tutkimusta.

– Söin alkuun kyllä hieman ylimääräistä suolaa, mutta kun kolmantena päivänä huomasin, että kädet ja jalat turposivat, jätin sen pois. Retkimuonassa ollut suola riitti, ettei tullut natriumvajausta.

Hän kuitenkin myöntää lisätutkimuksen tarpeen suolakysymykseen, koska aikaisemmat tutkimukset ja Karisen tutkimus pohjautuvat aineistoon, joka on kerätty pieneltä joukolta juoksijoita.

– Jos saa päivittäin 10–15 grammaa natriumkloridia, se näyttäisi riittävän ainakin kuuden päivän kisan aikana.

Mahdollista lähes kaikille

Henkiset voimavarat ovat tärkeässä roolissa jo perinteisellä maratonilla, mutta ultramaratonilla merkitys vain korostuu. Niiden avulla matkalla tulevat esteet, kuten hiertymät voidaan ylittää ja juosta kisa maaliin saakka.

– Ongelmat, joita voi tulla jalkoihin, eli hiertymät ja kynsien irtoamiset eivät välttämättä muodosta absoluuttista estettä matkan jatkamiselle.

Hän vakuuttaa, että jos pystyy juoksemaan maratonin, pystyy myös juoksemaan ultramaratonin.

– Henkiset voimavarat ovat tärkeitä, jos miettii, kuka tällaiseen kilpailuun pystyy lähtemään mukaan. Olen sitä mieltä, että jos pystyy juoksemaan maratonin alle 9 tuntiin, voi osallistua tällaiseen kisaan.

Tutkimuksen jälkeen Karinen on juossut Omanissa myös toisen kerran, mutta myös Marokon Marathon des Sablesin, jota pidetään maailman rankimpana juoksukisana. Siinä aavikolla juostava matka on yhteensä 250 kilometriä.

– Aion juosta näitä lisää ja tehdä tutkimusta, hän hymähtää.

Lisää aiheesta

Susijengin lääkäri ottaa riskejä
Susijengin lääkäri tasapainottelee riskien kanssa
Miten lääkärin pitäisi suhtautua urheilijan astmaan?

Kirjoittajat
Tuomas Keränen

Lisää aiheesta

Uusimmat / Ajassa

Luetuimmat

Uusimmat | potilaanlaakarilehti.fi