Lehti 18: Ajan­kohtai­sta 18/2016 vsk 71 s. 1286 - 1289

Etätuki ei kandille riitä

Kandikesän stressiin auttaa parhaiten riittävä seniorituki. Myös opiskelijalla itsellään on vastuu huolehtia ­jaksamisestaan ja nostaa mahdolliset ongelmat esiin.

Mari Vehmanen
Kuvituskuva 4

Piia Moisio, sisätautilääkäri, Kanta-Hämeen keskussairaala

Kuvituskuva 1

Henni Hiltunen, Medisiinariliiton puheenjohtaja

Kuvituskuva 2

Lauri Heiskanen, 4. vuosikurssin lääketieteen opiskelija, Tampereen yliopisto

Kuvituskuva 3

Suvi Koskinen, 6. vuosikurssin lääketieteen opiskelija, Turun yliopisto

Upea kokemus, joka opettaa valtavasti uutta ja vahvistaa ammatti-identiteettiä? Vai epätoivoista selviämistä päivästä toiseen riittämättömin resurssein? Kandien kertomukset ensimmäisestä kesätyöstä ovat kaikkea tältä väliltä.

Medisiinariliiton puheenjohtaja Henni Hiltunen sanoo seniorituen riittävyyden ratkaisevan pitkälti, millainen kokemus kesäpestistä muodostuu. Kandin työhyvinvoinnin paras tae on tietoisuus siitä, että konkreettista apua on aina saatavilla.

– Etätuki ei riitä. Lupa soittaa kokeneelle kollegalle mökille 30 kilometrin päähän ei rauhoita yhtään, kun käsi täristen ryhtyy vaikkapa punktoimaan poskionteloita ensimmäisen kerran, Henni Hiltunen toteaa.

Hän itse valmistautuu muiden 4. vuosikurssin opiskelijoiden tavoin ensimmäiseen kesäänsä alan töissä. Etukäteen mietityttää ennen kaikkea siirtyminen harjoittelujaksojen tarkkailijan roolista itsenäiseksi ja vastuulliseksi tekijäksi.

– Askel on henkisesti iso, eikä kukaan saisi jäädä ottamaan sitä yksin, Henni Hiltunen korostaa.

Kandeista huolehtiminen hyödyttää työnantajaakin

Medisiinariliitossa on huomattu, kuinka kuormittava vaihe ensimmäinen kesätyö opiskelijoille on. Kandien työhyvinvointi onkin valittu erityiseksi teemaksi järjestön tämän vuoden toiminnassa.

Henni Hiltunen muistuttaa Medisiinariliiton auttavan jäseniään aina, kun seniorituki tuntuu riittämättömältä tai jaksaminen kesätyössä on muutoin vaakalaudalla.

– Me liiton luottamushenkilöt olemme itse ihan samassa veneessä. Yhteyttä saa ja kannattaa ottaa herkästi. Yhdessä voimme sitten miettiä ratkaisuja tilanteeseen.

Henni Hiltunen muistuttaa kandeista huolehtimisen hyödyttävän myös työnantajaa. Tarinat sekä hyvistä että huonoista kokemuksista leviävät tehokkaasti kandien keskuudessa ja vaikuttavat työnhakijoiden kiinnostukseen.

– Vaikka lomakaudella vakituinen henkilöstö on vähissä ihan ymmärrettävästi, kandin ei pitäisi joutua kärsijäksi, Henni Hiltunen sanoo.

Kandikysely pureutuu työhyvinvointiin

• Kevään aikana Medisiinariliitto järjestää kaikissa lääkiskaupungeissa info- ja keskustelutilaisuuden ensimmäisiin kesätöihinsä lähteville.

• Olennaiset tiedot kesäkandin työehdoista, palkasta, päivystämisestä ja ylitöistä on koottu Medisiinariliiton verkkosivujen Mini-VES-oppaaseen.

• Medisiinariliiton ja Lääkäriliiton yhdessä toteuttama kandikysely käsittelee tänä vuonna erityisen paljon senioritukea ja työhyvinvointia.

• Myös Lääkäriliitto palvelee kesätöihin lähteviä opiskelijajäseniään. Luottamusmiehet auttavat jo kandivaiheessa.

• Lääkäriliiton lakimiespäivystys on kiinni kaksi viikkoa heinäkuussa mutta palvelee muuten koko kesän.

Kandi, tunne rajasi

Piia Moisio, sisätautilääkäri, Kanta-Hämeen keskussairaala

"Muistan oman ensimmäisen kandikesäni hyvin. Uskaltauduin vasta viidennen opiskeluvuoden jälkeen töihin terveyskeskukseen. Työkavereina oli mukavia lääkäreitä, ja kesästä jäi hyvä muisto.

Kaikille kandeille haluaisin sanoa, että parasta valmistautumista kesään on totta kai innokas opiskelu. Kannattaa myös kertailla tulevan kesätyöpaikan erikoisalan kysymyksiä. Siten olo on varmempi kesäpestin alkaessa.

Ohjaajana haluan kannustaa kandeja esittämään itse ratkaisuehdotuksia. Seniorilta ei välttämättä tarvitse pyytää heti suoria toimintaohjeita. Sen sijaan voi pohtia tilannetta ja varmistaa, kuulostaako oma suunnitelma toimivalta. Asioita pystyy hoitamaan monin tavoin.

Senioritukea pitää ehdottomasti olla tarjolla riittävästi, eikä lääkäripulaa saa ratkoa opiskelijoiden avulla. Mutta ei liika paapominenkaan ole hyvästä. Myös kandilla on vastuu avata suunsa tarvittaessa. Omat rajat täytyy tuntea. On sanottava suoraan, jos jokin tehtävä tuntuu liian vaikealta tai vastuulliselta.

Yksikön rutiinit on tärkeää opettaa heti kesän alussa. Meillä työnkuvaan kuuluvat yhteiset kierrot erikoislääkärin tai erikoistuvan kanssa. Niiden aikana käydään tarkasti läpi, mitä kaikkea juuri tämän osaston kierrolla pitää ottaa huomioon.

Itse suosin erilaisia tarkistuslistoja. Olen laatinut kandeille esimerkiksi listan hyvän epikriisin tekemisestä. Tajusin, että on parempi neuvoa kuin jupista itsekseen kandien turhan yksityiskohtaisista merkinnöistä. Mistäpä ensimmäistä kesätyötään tekevä voisi tietää, ettei jokaista potilaalle annettua nestepussia tarvitse kirjata?

Meidän senioreiden kannattaa suhtautua kandien tuloon avoimin mielin ja ottaa kesä mahdollisuutena oppia itsekin jotakin uutta. Nykyopiskelijat ovat erittäin reippaita. Keskusteleminen heidän kanssaan on hauskaa, ja konkarikin voi saada tuoreita näkökulmia."

Iloinen asenne auttaa jaksamaan

Suvi Koskinen, 6. vuosikurssin lääketieteen opiskelija, Turun yliopisto

"Itselläni on kolmen kesän ajalta niin hyviä kuin vähän huonompiakin kokemuksia. Hetkittäin on kieltämättä ollut sellainen olo, että selviänkö tästä.

Ensimmäinen kesätyö jännitti todella paljon ihan lääketieteellisen osaamisen kannalta. En ole lääkärisuvusta kuten monet opiskelukaverit, ja omilta vanhemmiltahan voi parhaassa tapauksessa saada arvokasta kollegan tukea.

Eniten kandin hyvinvointi on kiinni siitä, kuinka seniorituki on järjestetty ja suunniteltu. Erikoislääkäripula kaatuu toisinaan kandin niskaan. Olen esimerkiksi joskus joutunut työpäiväni päätyttyä odottelemaan kysymyksineni, että ohjaava erikoislääkäri ehtii auttaa. Kandin ja seniorin työaikojen kohtaaminen olisi tärkeää potilastyön laadunkin kannalta.

Kesäkandi tarvitsee neuvoja myös paljon muuhun kuin lääketieteen kysymyksiin: tietojärjestelmien käyttöön sekä yhteistyöhön vaikkapa toimistosihteerien, fysioterapeuttien ja sosiaalityöntekijöiden kanssa. Tällaisia asioita ei opinnoissa juuri käydä läpi, ja niiden selvittely vie helposti energiaa varsinaisesta lääkärintyöstä.

Senioreille sanoisin, että iloinen asenne meitä kandeja kohtaan vie pitkälle. Asiallista ja rakentavaa palautetta saa ja pitää antaa. Mutta ei ole kandin vika, jos seniorilla on huono päivä tai vaikea elämäntilanne. Piittaamaton tai jopa töykeä käytös voi pahimmillaan pilata kandin koko kesän.

Lue myös

Kandille on väliä, miten seniori sanansa asettaa. Ei välttämättä tarvitse puuskahtaa, että eikö teille tätäkään ole opetettu. Yhtä hyvin voi vaikka sanoa ystävällisesti, että tämä asia kannattaa vielä tarkistaa.

Meillä kandeilla taas on vastuu huolehtia jaksamisestamme. Vaikka jokin työjuttu jäisi harmittamaan, ihan koko iltaa ei kannata käyttää murehtimiseen. Omaa vapaa-aikaa on hyvä opetella arvostamaan työuran alusta lähtien.

Ongelmat kannattaa myös nostaa rohkeasti esiin. Ei tarvitse ajatella, että kyllä sitä yhden kesän sinnittelee huonoissakin oloissa. Asian ottaminen puheeksi on samalla palvelus seuraaville kesäkandeille."

Seniori, muista omaa kandikesääsi

Lauri Heiskanen, 4. vuosikurssin lääketieteen opiskelija, Tampereen yliopisto

"Olen menossa kesätöihin Lahteen, Päijät-Hämeen keskussairaalan päivystykseen. Edellisten vuosikurssien opiskelijat ovat kehuneet paikkaa, ja odotan oppivani paljon.

Eniten jännittää yksityiskohtaisten hoitopäätösten tekeminen. On vasta ensimmäinen askel, että päätän esimerkiksi määrätä potilaalle beetasalpaajaa. Sen jälkeen pitää vielä valita sopivin valmiste ja tarkka annostus. Tällaista käytännön hienosäätöä ei yksinkertaisesti pysty opettelemaan teoriassa vaan vasta tositoimissa.

Kesätyön lähestyessä alkaakin konkretisoitua, miksi seniorituesta puhutaan niin paljon ja miten tärkeää se on. Toivottavasti tiedossani on joka hetki henkilö, jolta voin kysyä neuvoa. Joskus kuulee kauhutarinoita, miten kandi on ensimmäisenä päivänä jätetty yksin vastuuseen kokonaisesta osastosta.

Lähinnä pyytäisin kokeneempia kollegoita muistelemaan, millaista heillä itsellään oli ensimmäisenä kandikesänään. Työmäärän ja vaatimusten pitää olla sellaiset, että niistä on mahdollista selvitä neljännen vuoden opiskelijan tiedoin ja taidoin.

Kiirettä sen sijaan en pelkää, sillä tykkään hektisyydestä. Enemmän itseäni rassaa kaikenlainen odottelu ja tyhjäkäynti. Vertaistuki on kesän aikana lähellä, sillä kaverini lähtee Lahteen kämppikseksi ja kesätyötoveriksi.

Välillä mietin, pitäisikö omasta jaksamisesta huolehtia paremmin. Yöunista tulee nipistettyä, kun opinnoissa on kiireinen vaihe. Mutta ainakin vielä virtaa on riittänyt."

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030