Hämeenlinnassa aiotaan kokeilla vaihtoehtoa väestövastuulle
Hämeenlinnassa harkitaan osittaista luopumista väestövastuusta. Päätöksiä asiasta ei ole vielä tehty, mutta vaihtoehtoista toimintamallia on tarkoitus kokeilla ensi keväästä lähtien yhdellä terveysasemalla.
- Meillä on aikaisemmin ollut melko hyvä lääkäritilanne. Nyt väestövastuuvirkoihin ei kuitenkaan enää tahdo saada nuoria lääkäreitä. Emme harkitse koko väestövastuujärjestelmän purkamista, mutta jonkinlainen uusi toimintamalli on pakko kehittää, sanoo johtava ylilääkäri
Marina Erhola
Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymästä.Pois pakkotahtisuudesta
Uuden mallin pilottia on valmisteltu ja asiasta on keskusteltu sekä lääkärien että kuntayhtymän päättäjien kanssa. Erholan mukaan tärkein tavoite on luoda järjestelmä, jossa lääkärin työstä voidaan selkeästi vähentää pakkotahtisuuden tunnetta niin, että lääkäri pystyy entistä paremmin keskittymään vastaanottotoimintaan.
- Osa väestöstä tarvitsee omalääkärin ja hyötyy sellaisesta, mutta iso osa väestöä ei tarvitse omalääkäriä ja heidän hoitonsa voidaan järjestää muutenkin, Erhola katsoo.
Pilottihankkeessa lääkärin työpäivä voitaisiin jaksottaa moduuleihin:
- Akuuttiblokkiin voitaisiin varata lyhyempiä vastaanottoaikoja ja kroonisten sairauksien hoitoon ja kontrollikäynteihin pitempiä aikoja. Pilottimallin hahmottelu on vielä kesken ja edellyttää järjestötoimenpiteenä neuvotteluja lääkärikunnan kanssa, Erhola kuvaa.
Myös sairaanhoitajien vastaanottotoimintaa on tarkoitus lisätä tuntuvasti ja sitä varten käynnistetään 30 opintopisteen täydennyskoulutus. Lisäksi on keskusteltu erillisestä kansanterveyshoitajan opinto-ohjelmasta.
Muut virat kysytympiä
Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymään kuuluu Hämeenlinnan lisäksi Hattula, Hauho, Kalvola ja Renko. Kuntayhtymässä on 46 lääkärinvirkaa, joista on täyttämättä kolme.
Marina Erholan mukaan lääkärit kyselevät nyt muita kuin väestövastuuvirkoja. Virkoja on ollut helpompi täyttää esimerkiksi kouluterveydenhuollossa.
Hänen mukaansa nuoret lääkärit pitävät väestövastuunlääkärin työkuvaa liian raskaana ja hakeutuvat mieluummin vuokralääkäriyrityksiin, joissa on tarjolla suppeampaa työnkuvaa.
- Tällaisessa tilanteessa meidän täytyy pystyä tarjoamaan nykyistä yksilöllisempiä ratkaisuja sekä lääkäreille että muille terveydenhuollon ammattihenkilöille, joista on pulaa, Erhola sanoo.
Vuokralääkäriyritysten avulla Hämeenlinnan seudun lääkäripalveluja ei hänen mukaansa pystytä ratkaisemaan:
- Viimeksi kuluneen vuoden aikana vuokralääkäriyritykset eivät ole pystyneet tarjoamaan niin paljon lääkäreitä kuin olisimme tarvinneet.
Marina Erholan mukaan väestövastuu toimii melko hyvin osalla kuntayhtymän terveysasemista. Uudentyyppistä toimintamallia onkin tarkoitus kokeilla vain Hämeenlinnan keskustan terveysasemalla. Sinne tulisi lisää lääkäreitä ja se myös vastaisi aikaisempaa suuremmasta asukasjoukosta. Pilottiin on jo ilmoittautunut joukko lääkäreitä.
- Toisaalta monet meidän lääkäreistämme pitävät myös väestövastuuta hyvänä edellyttäen, että virat olisivat täynnä eikä lääkäreillä olisi pitkiä poissaoloja.