Ajan­kohtai­sta

Helsinki selvisi hoitotakuusta kohtuullisen hyvin

Helsingin kaupungin terveyskeskus selvisi hoitotakuun ensimmäisestä vuodesta kohtuullisen hyvin. Vain hammashuollossa onnistuttiin heikommin, kertovat viranomaiset.

Terveyskeskus sai hoitotakuun myötä 146 uutta vakanssia ja ja 9,7 miljoonaa euroa käyttövaroja. Tänä vuonna hoitotakuun kustannukset ovat suunnilleen samat kuin viime vuonna.

Joulukuussa hoidon tarve arvioitiin perusterveydenhuollossa lähes 80 prosentilla potilaista jo yhteydenoton yhteydessä. Hoitoon pääsy 3 kuukaudessa toteutui kaikilla terveysasemilla. 70 prosenttiin puheluista vastattiin ensimmäisellä yrityksellä.

Hammashuollossa välittömän yhteyden sai 85 prosenttia potilaista. Kiireetöntä hoitoa tarvitseville pystytään tarjoamaan vastaanottoaika viimeistään 3-6 kuukauden päähän yhteydenotosta.

Ensikäynnin jälkeen kiireetöntä hammashoitoa tarvitsevat joutuvat 7 500 potilaan jonoon. Pisimpään jonottaneet saadaan hoitoon noin 7 kuukaudessa.

Hammashuollon jonoa helpottavat ostopalvelut hyytyivät tarjouskilpailusta tehtyjen valitusten takia. Kaupunki aikoo lyhentää hoitoon pääsyn 6 kuukauteen syksyn aikana.

Miia Soininen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030