Ajan­kohtai­sta

HUS lähtee perustamaan biopankkiosuuskuntaa

Osuuskuntaan liitetään kaikki Suomessa toimivat biopankit.

Miia Soininen
Kuvituskuva 1

HUS päätti osaltaan perustaa biopankkiosuuskunnan, johon on tarkoitus liittää kaikki Suomessa toimivat biopankit.

HUS:n hallitus hyväksyi Suomen Biopankkiosuuskunnan perustamisen maanantaina.

Biopankkiosuuskunta vastaa jatkossa tietojärjestelmien kehittämisestä, toiminnan jatkorahoituksen hankinnasta ja markkinoinnista. HUS:n tiedotteen mukaan tavoitteena on kansainvälisesti uskottavan aseman saavuttaminen.

Sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijaryhmä on suositellut yhteisen palveluntuottajan perustamista. Osuuskunnan jäseniä ovat viisi suomalaista yliopistoa ja niihin liittyvät yliopistolliset sairaanhoitopiirit.

OYS:n tiedotteen mukaan biopankkiosuuskunnan pääkonttoriksi on suunniteltu Turkua. Biopankkien yhteisyrityshanketta ovat vetäneet Turun, Tampereen ja Oulun yliopistolliset sairaanhoitopiirit ja yliopistot.

Lue myös

Osuuskunnan rahoitus tulee aluksi jäsenten pääomasijoituksista. Lisäksi valtio rahoittaa tänä vuonna osuuskuntaa miljoonalla eurolla.

HUS:lla ja Helsingin yliopistolla on nyt yhteinen Helsingin Biopankki, joka on Suomen suurin alueellinen biopankki. Viime vuonna sinne siirrettiin 1,4 miljoonan potilaan kudosnäytteet.

Kuva: Sami Perttilä

TÄYDENNETTY 29.3.2017 klo 11.35: Lisätty jutun alkuun, että HUS päätti asiasta omalta osaltaan sekä kappale OYS:n tiedotteesta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030