Ajan­kohtai­sta

Koksibikohu on lisännyt lääkevahinkoilmoituksia

Lääkevahinkoilmoitusten määrä kasvoi marras-joulun vaihteeseen mennessä noin 20 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Lääkevahinkoilmoitusten määrä jatkaa jo viime vuonna alkanutta kasvuaan.

Tänä vuonna lääkevahinkoilmoitusten määrä noussee lähelle 300:aa, kun niitä viime vuonna tehtiin 250. Lääkevahinkovakuutuspoolin korvauspäällikkö Reima Palonen sanoo ilmoitusten lisääntyneen pitkälti koksibilääkkeiden takia: tieto koksibien käyttöön liittyvästä lisääntyneestä sydäninfarkti- ja aivohalvausriskistä sekä Yhdysvaltojen miljoonakorvausoikeudenkäynnit ovat poikineet lääkevahinkoilmoituksia myös Suomessa.

– Kyllähän tässä on ollut poikkeuksellisen paljon julkisuutta, Palonen sanoo koksibikohuun viitaten.

Viime vuonna korvaushakuluvut nousivat pääasiassa kahdesta syystä. Lääkevahinkojen korvauksen hakemisen ehdoton hakuaika lyheni 15:sta kymmeneen vuoteen. Myös viime vuosien kohu kolmannen polven e-pillereiden laskimoveritulpan riskistä teetti viime vuonna ilmoituksia tavallista enemmän.

Viime vuonna poikkeuksellista oli myös se, että vahinkoilmoituksia hylättiin edellisvuosia enemmän. Evättyjen vahinkoilmoitusten ja korvattavien lääkevahinkojen määrä oli vuonna 2004 sama.

Sen sijaan vuosina 2001–2003 korvattavien lääkevahinkojen osuus on ollut 60 prosentin ja hylättyjen ilmoitusten 40 prosentin luokkaa.

Palonen ei vielä tämän vuoden luvuista pysty sanomaan jatkuuko tämäkin trendi.

Hänen mielestään Suomessa ei kuitenkaan olla siirtymässä amerikkalaistyyliseen korvaushakumentaliteettiin, jossa rahastaminen ilman perustetta tai liian heppoisin perustein voi nousta ongelmaksi.

– Aina tietenkin joku yksittäinen hakija voi kokeilla kepillä jäätä.

Systeemisesti vaikuttavat infektiolääkkeet ovat suurin lääkeryhmä, joiden aiheuttamia lääkevahinkoja korvattiin vuosina 2000–2004. Kakkosena tulevat hermostoon vaikuttavat lääkkeet, kolmantena tuki- ja liikuntaelinsairauksien lääkkeet.

Janne Ora

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030