Lehti 7: Ajan­kohtai­sta 7/2017 vsk 72 s. 405

Lääkäriliitto: Kuntavaaleista terveysvaalit

Lääkäriliitto haluaa edistää kuntien kanssa ­terveyttä ja ­hyvinvointia, vähentää väestö­ryhmien välisiä terveyseroja ja kohentaa ­kansanterveyttä.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1

Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen sanoo, että kunta on keskeinen toimija hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä jatkossakin.

– Kansanterveydelliset vaikutukset tulee arvioida kunnan kaikessa päätöksenteossa. Terveyseroja kavennetaan hyvinvointia ja terveyttä edistämällä, hän toteaa.

Lääkäriliiton mielestä etenkin koulu-, nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoimella sekä kaupunkisuunnittelulla on olennainen rooli terveyden edistämisessä.

Pärnäsen mukaan terveyden edistämisen resurssit tulee suunnata toimintaan, jonka vaikuttavuudesta on tutkimusnäyttöä.

– Vaikuttavuuden mittarina tulee olla kansanterveyden kohentuminen ja terveyserojen kaventuminen. Parhaimmillaan terveyden edistäminen voi olla kannattava taloudellinen investointi.

Yhteistyössä on voimaa

Kuntien keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat muun muassa kansanterveys- ja liikuntajärjestöt sekä muut kunnat ja maakunta. Kuntien välisen yhteistyön tueksi on luotu Terve kunta -verkosto.

– Hyvien käytäntöjen leviäminen kuntien kesken on olennaista, Pärnänen mainitsee.

Lääkäriliiton mukaan kuntien ja maakunnan välisen yhteistyön tukemiseksi tulee luoda selkeät rakenteet. Erityisesti kouluterveydenhuollossa tarvitaan saumatonta yhteistyötä maakunnan tuottamien terveyspalvelujen ja kuntien koulutoimen vastuulla olevan muun oppilashuollon välillä.

Syrjäytyminen tupakointiakin isompi terveysriski

Lääkäriliitto katsoo, että työ on parasta sosiaaliturvaa. Kaikki väestöryhmät pitää saada yhteisön aktiivisiksi jäseniksi. Erityistä huomiota täytyy kiinnittää heikoimmassa asemassa oleviin.

– Syrjäytyminen ja yksinäisyys ovat yhteydessä niin mielenterveysongelmiin kuin muihinkin merkittäviin kansansairauksiin. Näihin juurisyihin vaikuttaminen on tehokasta terveyden edistämistä. Kunnilla on tässä monenlaisia mahdollisuuksia.

Lääkäriliitto painottaa, että ikäihmiset ovat resurssi, jota on hyödynnetty liian vähän. Ikäihmisiä aktivoimalla saadaan heidän voimavaransa yhteisön käyttöön. Eri väestöryhmät voivat tukea toisiaan.

Tavoitteena savuton kunta

Pitkän aikavälin tavoitteena on savuton kunta. Kansallisella tasolla lakisääteinen tavoite on tupakkatuotteiden käytön loppuminen.

Lue myös

– Kunta voi edistää savuttomuutta ainakin kunnallisilla työpaikoilla, mutta myös yleisellä valistustyöllä esimerkiksi kouluissa, sanoo Pärnänen.

Tupakointi ja päihteiden käyttö ovat väestöryhmien välisten terveyserojen keskeisiä syitä. Kunta voi vähentää alkoholin mainontaa kunnan alueella omistamissaan mainospaikoissa ja urheilutiloissa. Kunta voisi myös tarjota vaihtoehtoisia virikkeitä päihteiden tilalle.

Kuntalaiset liikkumaan

Liikkumattomuus ja ylipaino ovat nykyajan suuria kansanterveysongelmia.

Kunnilla on merkittävä rooli liikunnan edistämisessä. Kaikenikäisille tulee varmistaa riittävät maksuttomat tai ainakin kohtuuhintaiset liikuntamahdollisuudet.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030